Kuusamo on kaupunki Koillismaalla Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Idässä se rajautuu Suomen ja Venäjän rajaan. Kuusamon kunta perustettiin vuonna 1868, ja siitä tuli kaupunki vuoden 2000 alussa. Kuusamo on Koillis-Suomen talousalueen keskus. Kuusamo on Pohjois-Pohjanmaan nykymaakunnan sekä pohjoisin että itäisin kunta. Kuusamon naapurikuntia ovat Posio, Salla, Suomussalmi ja Taivalkoski sekä Venäjän puolella Karjalan tasavallassa Kiestinki ja Luusalmi. Rukan hiihtokeskus sijaitsee Kuusamossa. Kuusamossa sijaitsee myös lentoasema, johon on matkaa Kuusamon keskustasta kuusi kilometriä.
Nimi Aluetta alettiin kutsua Kuusamoksi 1690-luvun alussa Kuusamojärven mukaan. Ei ole varmaa tietoa, mistä järvi on saanut nimensä, mutta Kuusamon entinen apulaispappi Elias Lagus (1741–1819) katsoi sen olevan saamelaista alkuperää ja tarkoittavan kuusimaata. Nimen taustalla voisi olla myös kuusama eli lehtokuusama, joka oletettavasti on kasvanut Kuusamojärven rannalla.
Historia vasen|pienoiskuva|Kuusamon Lämsänkylästä löytynyt, vuosien 1050 ja 1250 välillä valmistettu hopea-aarre. Siihen kuuluu kaula- ja rannerenkaiden lisäksi hevosenkenkäsolkia sekä kirvesriipus.
Alkuajat Kuusamossa on ollut asutusta jo kivikaudella. Siitä on löytynyt runsaasti merkkejä ajalta 2000–3000 eaa. Kivikautista esineistöä on löydetty muun muassa Ahvensalmelta sekä Poussunjärven ja Verkkosalmen rannoilta. Rautakauden aikaista esineistöä edustavat Suolijärven rannalta löydetyt kuparisoljet ja hopeisen kaularenkaan kappaleet.
Keskiajalta 1800-luvulle Alkuaan Kuusamo luettiin Kemin Lappiin. Seudulla sijaitsi Kemin Lapin kaksi eteläisintä saamelaiskylää, Kitkan kylä Kitkajärven pohjoisrannalla nykyisen Posion kunnan alueella ja Maanselän kylä Kuusamojärven pohjoisrannalla. Muut Kemin Lapin kylät olivat Kemijärvi, Sodankylä, Sompio, Kittilä, Kuolajärvi ja Inari. Kemin Lapin saamelaiset olivat yleensä metsästeleviä ja kalastelevia puolipaimentolaisia, jotka omistivat myös jossain määrin porokarjaa. Kuusamon alueella asustaneet saamelaiset hankkivat elantonsa kuitenkin pääasiassa villipeurojen pyynnillä ja kalastuksella.
1670-luvulla Kuusamoon saapui väestöä Kainuusta, Sotkamon, Paltamon ja Pudasjärven ja Iin pitäjistä sekä lännestä Tornio- ja Kemijoenvarresta. Saamelaiset haastoivat uudisasuttajia käräjille luvattomasta tunkeutumisesta alueilleen, mutta uudisasuttajien poikkeuksellisen suuri määrä – vuonna 1685 jo lähes 200 henkeä – merkitsi sitä, että oikeuslaitoksella ei ollut paljonkaan käytännön mahdollisuuksia puuttua tapahtuneeseen.Hiltunen, Norjan ja Norlannin välissä s. 159, Raahe 2007 Uudisasukkaiden muutto Kuusamon alueelle johti saamelaiskulttuurin nopeaan tuhoutumiseen. Pastori Laguksen antamien tietojen perusteella vuonna 1713 Kuusamossa asui 79 uudisasukas- ja 10 saamelaisperhettä, mutta 1760-luvulla koko Kuusamon alueella ei ollut enää ainuttakaan saamelaista. Saamelaisasutuksesta kertovat yhä mm. hautapaikat, asumusten jäännökset tulisijoineen ja noitarummut sekä nykypäiviin asti säilynyt rikas saamenkielinen paikannimistö. Uudisasukkaiden mukana maanviljely nousi vähitellen tärkeimmäksi elinkeinoksi. Maatalouden ohella harjoitettiin poronhoitoa ja tervanpolttoa. Asumukset jouduttiin usein pystyttämään tiettömien taipaleiden taakse ja ainoana kulkuvälineenä oli pitkä sulavaliikkeinen vene ja metsissä poro.
Omaksi seurakunnakseen Kuusamo erotettiin Kemin Lapista vuonna 1675 ja ensimmäisen kirkkonsa se sai viisi vuotta myöhemmin. Kuusamon ensimmäinen kirkkoherra oli Gabriel Tuderus. Kuusamon emäseurakunta ulottui tuolloin Iijoen latvoilta Inarin Lappiin. Vuonna 1747 erotettiin Sodankylä omaksi seurakunnakseen, ja samana vuonna erosi Inari sekä edelleen vuonna 1776 Kuolajärven pitäjä. Pääosin Kuusamon länsiosasta muodostettu Posion kunta alkoi toimia vuoden 1926 alussa.
pienoiskuva|vasen|Kuusamon kirkko Pitäjän asukasluku oli vuonna 1718 vain 615, mutta pari vuosikymmentä myöhemmin jo yli tuhat. Korkea kuolleisuus verotti väestöä kuitenkin 1780-luvun alussa. Väestönkato johtui neljästä perättäisestä katovuodesta ja niitä seuranneesta isorokkoepidemiasta. Korkean syntyvyyden ansiosta väkiluku lisääntyi kuitenkin niin, että vuosisadan vaihteessa se oli yli 3 000. Vuodet 1800 ja 1802 olivat pahoja katovuosia ja kuolleisuus oli tuolloin 40 %. Vuonna 1880 oli asukasluku kohonnut 6 750:een ja 1900 asukkaita oli jo 9 813. Väkiluku väheni 1920-luvulla, jolloin alueliitokset Posioon toteutuivat. Kuusamon kehitykseen on vaikuttanut erityisesti sen asema Venäjän rajanaapurina. Naapuruudesta on ollut pitäjän asukkaille sekä hyötyä että haittaa. Usein syntyi kahnausta kuusamolaisten poromiesten ja vienankarjalaisten rajatonpoikien kesken, jotka ampuivat rajan yli menneitä kuusamolaisten poroja. Rajanaapuruudesta koitunut hyöty oli kuitenkin suurempi, sillä Kuusamon alue oli Vienanmeren ja Pohjanlahden välisen kaupan risteyspaikka. Kuusamossa toimi 1700- ja 1800-luvulla useita huomattavia kauppiastalonpoikia, jotka ostivat poroja, turkiksia, lintuja ja kalaa Vienanmeren kauppapaikoista, Vienan Kemistä, Kieretistä ja Knäsöistä ja myivät niitä Pohjanlahden kauppapaikkoihin Rovaniemelle, Tornioon, Iihin ja Ouluun. Tärkeitä kauppa-artikkeleita olivat myös vilja, hamppu ja pellava. Kauppatiet kulkivat Kuusamosta aina Ruijan rannikolle saakka. Myös eräät raha- ja hopealöydöt osoittavat Kuusamon olleen jo 1100- ja 1300-luvulla yksi Novgorodin kaukokaupan etappipaikoista.
1900-luku Ensimmäinen maailmansota merkitsi vakavaa iskua elinkeinoelämälle, sillä rajan sulkeuduttua pitäjä menetti kaupanvälittäjän asemansa. Samoin menetettiin tukkisavotat ja muut työmahdollisuudet rajan takana. Toinen maailmansota oli niin ikään tuhoisa pitäjälle, sillä sodassa kaatui yli 500 kuusamolaista. Syksyllä 1944 Itä-Karjalasta Kiestingin suunnasta Kuusamon kautta pohjoiseen vetäytyneet saksalaiset sotajoukot tuhosivat pääosin polttamalla suurimman osan Kuusamon asutuksesta. Kirkonkylän osalta tuho oli lähes täydellinen: vain muutama rakennus jäi pystyyn, nämäkin pahoin vaurioituneina. Venäläiset joukot, jotka saksalaisten vetäytymisen jälkeen rauhansopimusta rikkoen miehittivät Kuusamon, rakensivat Kirkkokedon alueelle joukoilleen ”korsukaupungin”. Myöhemmin vetäytyessään alueelta puna-armeija täydensi Kuusamon tuhoa rikkomalla ja varastamalla suomalaisten yksityisomaisuutta ja räjäyttämällä kaikki Salpa-linjan teräsbetonibunkkerit.
Kuusamon asukasluku kasvoi tasaisesti aina 1960-luvun lopulle, jolloin se kääntyi laskuun. Väkiluku alkoi jälleen kasvaa 1980-luvulla.
Aluemuutokset pienoiskuva|350x350px|Kartta Kuusamon aluemuutoksista. Useita kyliä erotettiin Kuusamosta osaksi Posiota vuonna 1927. Kuusamon ja Posion välinen raja vahvistettiin 1963. Liikasenvaaran valtionmaille perustettuja tiloja liitettiin Sallasta Kuusamon yhteyteen vuonna 1928 sekä 1970. Kuusamon itäosat luovutettiin Neuvostoliitolle 1944. Kuusamon seurakunnasta erotettiin Posion seurakunta, joka aloitti aloitti toimintansa vuosien 1925 ja 1926 vaihteessa. Tuolloin katsottiin myös Posion kunnan syntyneen. Uusi seurakunta ja kunta muodostettiin pääasiassa Kuusamoon kuuluneista alueista. Pienempiä osia liitettiin Posion eteläosaan Taivalkoskesta, länsiosaan Pudasjärvestä ja luoteisnurkkaan Rovaniemen pitäjästä. Senaatti päätti Posion seurakunnan perustamisesta jo vuonna 1908, mutta päätöksen toteutuminen viivästyi muun muassa kirkon puuttumisen takia.
Kuusamon itäosa (noin 1 700 km²) luovutettiin Neuvostoliitolle vuonna 1940, vallattiin takaisin 1941 ja luovutettiin uudelleen 1944. Luovutetulla alueella olivat Kuusamon viljavimmat, vauraimmat ja matkailunähtävyyksinä arvokkaimmat kylät Paanajärvi ja Tavajärvi.
Maantiede Luonto pienoiskuva|Ruka Kuusamon luonto on pinnanmuodoiltaan ja kasvillisuudeltaan hyvin omaleimainen. Lapin eteläpuolella Kuusamon ylänkö on ainoa seutu Suomessa, missä maanpinnan korkeusvaihtelut ovat yli 200 metriä. Tyypillisiä ovat myös kanjonimaiset laaksot, joissa kosket ja könkäät kuohuvat vielä vapaina. Kuusamossa on useita luonnonsuojelualueita kuten pohjoisosissa sijaitsevat Sukerijärven luonnonpuisto ja Oulangan kansallispuisto. Myös osa Hossan kansallispuistosta ulottuu Kuusamon alueelle.
Kallioperä ja vaarat Kallioperältään Etelä-Kuusamo kuuluu niin sanottuun Itä-Suomen graniitti-gneissialueeseen, joka on iältään maapallon vanhimpia. Se on ehtinyt kulua lähes tasaiseksi, ja loivat vaarat ovatkin tyypillisiä Etelä-Kuusamolle. Pohjois-Kuusamon kallioperä kuuluu noin miljardi vuotta nuorempaan niin sanottuun Karjalaiseen liuskevyöhykkeeseen. Tästä vuoristosta ovat kertomassa muun muassa monet yksittäiset jäännösvuoret, joiden laet ovat jääneet ympäristöään korkeammalle. Poimuvuoriston liuskekivien yhteydessä on paljon runsaskalkkisia karbonaattikiviä. Kuusamon ylänkö sijaitsee kauttaaltaan yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Yli 300 metrin korkeuteen yltäviä lakia on useita kymmeniä; näistä 15 tavoittaa 400 metrin korkeuden. Suurimman vaarajakson (Rukatunturi–Valtavaara) lounaispää on 25 kilometriä kirkonkylän pohjoispuolella. Eteläisin tähän kuuluva laki on Pyhävaara (460 m). Siitä seuraavat Ruka (490 m), Valtavaara (492 m) ja pohjoisimpana jyrkkäpahtainen Konttainen (437 m). Idässä, lähellä valtakunnanrajaa kohoaa Kuntivaara (481 m). Kunnan etelä- ja keskiosan korkeimpia huippuja ovat Yli-Kitkan itäpuolinen Naatikkavaara (432 m), noin kymmenen kilometriä kirkonkylän eteläpuolella oleva Salmivaara sekä sen itäpuolella, vesireittien välissä Mustavaara ja Marjovaara. Marjovaarasta kaakkoon on yli kymmenen kilometriä pitkä vaarajakso, jonka korkein huippu on Iivaara (469 m).http://www.retkikartta.fi Metsähallitus, Maanmittauslaitos
pienoiskuva|Julma-Ölkky Yleisin maalaji on moreeni. Paljaita kalliopintoja on pääasiassa vaarojen rinteillä ja kanjoneissa. Moreenista muodostuneet, mannerjäätikön liikesuunnan mukaiset drumliiniharjanteet antavat pinnanmuodoille länsiluode–itäkaakkosuuntaisen yleisleiman. Kuusamossa näitä drumliinimaisemia on vanhastaan kutsuttu selkämaiksi eli selännemaisemiksi. Maiseman juovikkuuden vuoksi puhutaan täällä poikkimaiseen tai pitkinmaiseen kulkemisesta.
Paikoin Kuusamossa on myös mannerjäätikön virranneiden sulavesien lajittelemaa ainesta: soraa ja hiekkaa. Lajittuneita maalajeja on etenkin harjujaksojen yhteydessä. Laajin harjujakso kulkee Joukamojärven pohjoispuolelta Kuusamon kirkonkylän kautta Vasaperän Haatajan seutuville ja sieltä edelleen Yli-Kitkan ja Livojärven välisen kannaksen kautta Korojoen latvoille. Toinen huomattava harjujakso sivuaa Kuusamoa etelässä Suomussalmen ja Taivalkosken rajamailla. Siellä täällä maastossa on myös tuulen lajittelemaa ja kuljettamaa lentohiekkaa. Kasvillisuus on sitonut nämä muinaiset hiekkakinokset, dyynit jo vuosituhansia sitten. Kuusamon meijerin ympäristö kirkonkylän pohjoispuolella on tyypillistä tuulen kerrostamaa kukkulamaastoa.
Vesistöt Kuusamoa halkoo vedenjakaja, joka erottaa Vienanmereen ja Pohjanlahteen laskevat vedet. Pohjois-Kuusamon järvet laskevat vetensä itään Venäjän puolelle Oulanka- ja Pistojokia myöten. Näistä Oulankajoen ja sen sivujokien vesireitti on osa Koutajoen vesistöä ja Pistojoen vesireitti Vienan Kemijoen vesistöä. Etelä-Kuusamon vedet puolestaan laskevat etelään Iijoen vesistöön.