Etelä-Karjala () on maakunta Kaakkois-Suomessa. Etelä-Karjala rajautuu lännessä Kymenlaaksoon, idässä Venäjään ja pohjoisessa Etelä-Savoon sekä Pohjois-Karjalaan. Yhdessä nykyisen Kymenlaakson maakunnan kanssa Etelä-Karjala muodosti vuosina 1945–1997 Kymen läänin.

Etelä-Karjalan maapinta-ala on  km², eli noin 1,75 prosenttia koko Suomen maapinta-alasta. Maakunnan makeavesiala on  km², mikä käsittää noin 4,5 prosenttia Suomen makeavesialasta. Maakunnan väkiluku oli henkeä. Useampi kuin joka toinen eteläkarjalainen asuu Lappeenrannassa. Etelä-Karjalassa on yhdeksän kuntaa, joista kaksi on kaupunkeja. Lappeenranta on Etelä-Karjalan maakuntakeskus, suurin kaupunki ja merkittävä koulutuksen sekä kaupan keskus. Toinen eteläkarjalainen kaupunki on Imatra.

Etelä-Karjala on nimensä mukaisesti eteläinen osa Suomen puolelle jääneestä osasta vanhaa historiallista Suomen Karjalaa. Kulttuurillisesti ja historiallisesti alue on osaa vanhaa Viipurin lääniä..

Historia thumb|Albert Edelfelt: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä.

Nykyinen Etelä-Karjala on muodostunut selväpiirteiseksi aluekokonaisuudeksi vasta toisen maailmansodan ja alueluovutusten jälkeen. Sen nimikin vakiintui käyttöön nykyisessä merkityksessään vasta 1950-luvulla, varsinkin sen jälkeen, kun vuonna 1954 perustettiin Etelä-Karjalan maakuntaliitto. Aikaisemmin se on ollut Savon ja Karjalan historiallisten maakuntien raja-aluetta, jossa käsitykset maakuntien välisestä rajasta ovat eri aikoina vaihdelleet.

Nykyistä Etelä-Karjalaa ovat aikoinaan halkoneet luode-kaakko-suunnassa Pähkinäsaaren (1323) ja Täyssinän (1595) rauhojen rajat. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 se joutui kokonaan Ruotsille, mutta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa se jaettiin jälleen Ruotsin ja Venäjän kesken, ja vuonna 1743 Turun rauhassa se joutui kokonaisuudessaan Venäjälle osana Vanhaa-Suomea. Kun Vanha-Suomi vuonna 1812 yhdistettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan, siitä muodostettiin Viipurin lääni, johon myös nykyinen Etelä-Karjala kokonaisuudessaan kuului toiseen maailmansotaan saakka. Maakunnallisessa mielessä suuri osa siitä kuitenkin luettiin vielä 1900-luvun alkupuolella yleensä Savoon kuuluvaksi.

Nykyisen Etelä-Karjalan itäisimmät kunnat Simpele, Parikkala, Saari ja Uukuniemi luettiin ennen toista maailmansotaa kuuluviksi Laatokan Karjalaan. Viipurin länsipuolella olevaa aluetta nimitettiin ennen sotaa Lounais-Karjalaksi, mutta siitä jäi sodan jälkeen Suomelle vain pieni osa, josta Etelä-Karjalaan kuuluvat nykyisin lähinnä vain entiset, myöhemmin Lappeenrantaan liitetyt Ylämaan ja Nuijamaan kunnat. Lounais-Karjalaan kuuluivat aikoinaan myös Virolahti ja Miehikkälä, mutta nykyisin ne luetaan Kymenlaaksoon. Muu osa nykyistä Etelä-Karjalaa, muun muassa Lappeenranta ja Imatra, katsottiin 1900-luvun alkupuolella muun muassa hakuteoksissa tavallisesti Savoon kuuluviksi. Tämä johtui pitkälti siitä, että Topelius oli Maamme kirjassaan maininnut koko Saimaan ja Imatran koskenkin sijaitsevan Savossa. Eino Jutikkalan mukaan kyseessä tämä johtui kuitenkin vain historiallisesta väärinkäsityksestä: Uudenkaupungin rauhan rajaa oli alettu pitää maakuntien rajana, vaikka Savon ja Karjalan välisenä heimorajana oli jo 1500-luvulla pidetty silloisten Viipurin ja Savonlinnan linnaläänien välistä rajaa, joka kutakuinkin vastaa nykyistäkin Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan välistä maakuntarajaa. Paikalliset asukkaat olivatkin vanhastaan käsittäneet Imatran seudun Karjalaan kuuluvaksi.

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien alueet muodostivat Kymen läänin vuosina 1945–1997. Nykyään näiden kahden maakunnan muodostamaa aluetta saatetaan kutsua Kaakkois-Suomeksi. Vanhat Kymen läänin kunnat muodostivat Kymen vaalipiirin, ennen kuin se yhdistettiin Etelä-Savon vaalipiirin kanssa Kaakkois-Suomen vaalipiiriksi vuonna 2015. Kaakkois-Suomi on tämän vuoksi viitteellisenä käsitteenä aiheuttanut sekaannusta. Kaakkois-Suomena kielenkäytössä ja virallisissa yhteyksissä on totuttu kuitenkin pitämään nimenomaan vanhaa Kymen lääniä vastaavaa aluetta.

Aluejako Etelä-Karjala muodostuu yhdeksästä kunnasta, joista kaksi on kaupunkeja (lihavoituina).

Kartta kunnista

Luettelo kunnista

NimiVaakunaKuntamuotoVäkilukuPinta-alaVäestötiheysSeutukuntaPerustettu Lappeenranta () 23px|center maakunnanpääkaupunki  km²  as./km² Lappeenranta 1649 Imatra 23px|center kaupunki  km²  as./km² Imatra 1948 Ruokolahti 23px|center kunta  km²  as./km² Imatra 1868 Parikkala 23px|center kunta  km²  as./km² Imatra 1635 Taipalsaari 23px|center kunta  km²  as./km² Lappeenranta 1571 Luumäki 23px|center kunta  km²  as./km² Lappeenranta 1642 Savitaipale 23px|center kunta  km²  as./km² Lappeenranta 1639/1867 Rautjärvi 23px|center kunta  km²  as./km² Imatra 1871 Lemi 23px|center kunta  km²  as./km² Lappeenranta 1688/1867

Entiset kunnat

23px Joutsenon kaupunki (liitettiin Lappeenrantaan 2009) 23px Lappee (liitettiin Lappeenrantaan 1967) 23px Lauritsalan kauppala (liitettiin Lappeenrantaan 1967) 23px Nuijamaa (liitettiin Lappeenrantaan 1989) 23px Saari (liitettiin Parikkalaan 2005)

23px Simpele (liitettiin Rautjärveen 1973) 23px Suomenniemi (liitettiin Mikkeliin 2013, siirtyi samalla Etelä-Savon maakuntaan) 23px Uukuniemi (liitettiin Parikkalaan 2005) 23px Ylämaa (liitettiin Lappeenrantaan 2010)

Luovutetut kunnat Talvi- ja jatkosodan seurauksena Suomi luovutti Neuvostoliitolle noin puolet Suomen Karjalan pinta-alasta. Lappeenrannan kaupunginkirjaston ylläpitämän Carelica-kotiseutukokoelman keruualue kattaa seuraavat 33 luovutetun alueen lakkautettua kaupunkia, kauppalaa ja kuntaa. Näiden kuntien perinnevaakunat eivät ole virallisia, vaan luovutettuja alueita edustavien säätiöiden ja seurojen tunnuksia.

Antrea Heinjoki Hiitola Johannes Jääski Kanneljärvi Kaukola Kirvu Kivennapa Koiviston kauppala Koiviston maalaiskunta

Kuolemajärvi Kurkijoki Käkisalmen kaupunki Käkisalmen maalaiskunta Lavansaari Metsäpirtti Muolaa Pyhäjärvi Vpl Rautu Räisälä Sakkola

Seiskari Säkkijärvi Terijoki Uusikirkko Vahviala Valkjärvi Viipurin kaupunki Viipurin maalaiskunta Vuoksela Vuoksenranta Äyräpää

Näistä kunnista osa Jääsken, Säkkijärven ja Vahvialan alueista kuuluu edelleen Suomeen, mutta niiden Suomelle jääneet osat liitettiin pian sodan jälkeen muihin kuntiin.

Maantiede ja luonto thumb|Lappeenrannan maaseutua. thumb|Näkymä Rautjärven Haukkavuorelta. Etelä-Karjalan pinta-alasta noin 77,5 prosenttia on maata ja 22,5 prosenttia vettä. Maakunnan suurin järvi on Saimaa, joka ulottuu myös Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueelle. Muita maakunnan alueella sijaitsevia suhteellisen suuria järviä ovat maakunnan koilliskärjessä sijaitsevat Pyhäjärvi ja Simpelejärvi sekä länsiosassa sijaitseva Kivijärvi. Suuri osa Etelä-Karjalasta kuuluu Vuoksen vesistöalueeseen. Simpelejärven ympäristö kuuluu Hiitolanjoen vesistöalueeseen ja Kivijärven ympäristö Kymijoen vesistöalueeseen. Maakunnan eteläosa koostuu useista pienten jokien vesistöalueista.

Järvien ohella Etelä-Karjalan maisemia hallitsevat metsät ja maalaismaisemat sekä jääkauden seurauksena muodostuneet Salpausselän reunamuodostumat ja harjualueet. Maakunnan maaperä koostuu harjujen ja reunamuodostumien ohella laikuittaisesti sora- ja hiekkamoreenista, kalliomaasta sekä savesta ja siltistä. Turvemaita Etelä-Karjalassa on niukasti, suurimmat suoalueet sijaitsevat Salpausselän kaakkoispuolella. Etelä-Karjalan alueen kallioperä kuuluu maapallon vanhimpiin. Se koostuu maakunnan etelä- ja länsiosissa pääosin rapakivigraniitista, kun taas koillisempana kallioperää luonnehtivat vieläkin vanhemmat biotiittiparagneissi, granodioriitti ja paikoin myös graniitti. Etelä-Karjalan korkein kohta on Ruokolahden ja Rautjärven rajalla sijaitseva Haukkavuori, joka kohoaa 172 metrin korkeuteen.

Kasvillisuuden ja ilmaston osalta Etelä-Karjalan maakunta kuuluu eteläboreaaliseen vyöhykkeeseen. Suurin osa maakunnan maapinta-alasta on metsää. Voimakkaan puunjalostushistorian takia alueen metsät ovat pääosin talousmetsiä, eikä alueella ole laajoja vanhojen metsien alueita. Yli kaksi kolmasosaa Etelä-Karjalan metsistä on mustikka- tai puolukkatyypin kangasmetsiä; Salpausselältä ja harjualueilta löytyy karumpia puolukka- ja kanervatyypin kankaita. Yleisin puulaji on mänty. Etenkin alueen koillisosissa on runsaasti reheviä lehtometsiä sekä kaskitalouden jäänteenä syntyneitä koivuvaltaisia lehtimetsiä. Paikoin esiintyy myös lehmusta ja vaahteraa. Parikkalan Siikalahdella on merkittävä lintukosteikko.

Väestö

Väestönkehitys

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.

Suurimmat taajamat Vuonna 2017 Etelä-Karjalassa sijaitsi 21 taajamaa. Seuraavassa on lueteltu maakunnan 10 suurinta taajamaa. # Taajama Kunta Väkiluku(31.12.2022) 1 Lappeenrannan keskustaajama Lappeenranta 56 446Taipalsaari 6 56 452 2 Imatran keskustaajama Imatra 24 357Lappeenranta 1 384 26 036 3 Joutsenon kirkonkylä Lappeenranta 6 601 4 Rasila Ruokolahti 2 407 5 Taavetti Luumäki 2 012 6 Saimaanharju Taipalsaari 1 730 7 Savitaipaleen kirkonkylä Savitaipale 1 691 8 Simpele Rautjärvi 1 531 9 Parikkalan kirkonkylä Parikkala 1 435 10 Taipalsaaren kirkonkylä Taipalsaari 918 Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.

Kielet ja murteet Alla olevassa taulukossa kuvataan Etelä-Karjalan viittä puhutuinta kieltä vuonna 2023. SijaKieliPuhujia 2023Väestöosuus 20231.suomi114 45391,44 %2.venäjä5 5064,40 %3.englanti4400,35 %4.ukraina3870,31 %5.viro3640,29 %

Suomen kielen kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalassa ja Inkerimaalla sekä Kymenlaakson Miehikkälässä ja Virolahdella.

Kristinusko

Etelä-Karjala on evankelioiva herätyskristillisyyden vahvaa tukialuetta. Liikeellä on voimakasta kannatusta Lappeenrannan–Imatran alueella. Kansanlähetyksellä on kannattajaryhmiä myös muualla Saimaan ympäristössä ja maaseudulla. Vanhoista herätysliikkeistä körttiläisyys ja evankelisuus ovat vaikuttaneet maakunnassa. Evankelisella liikkeellä on niin ikään kannatusta Saimaan eteläosissa.

Talous

Bruttokansantuote Etelä-Karjalassa oli 39 453 euroa asukasta kohti vuonna 2018. Se oli noin seitsemän prosenttia vähemmän kuin koko Suomen keskiarvo, 42 364 euroa. Merkittäviä työllistäjiä ovat muun muassa Eksote, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, sellutehtaat UPM-Kymmene, Stora Enso ja Metsä Fibre, terästehdas Ovako Imatra, Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT ja LAB-ammattikorkeakoulu.

Liikenne Etelä-Karjalan merkittäviä tieliikenneväyliä ovat valtatiet 6, 13, 14 ja 26 sekä kantatie 62. Venäjälle on tieyhteys Nuijamaan, Imatran ja erityisluvalla myös Parikkalan raja-aseman kautta. Lappeenrannan lentoasemalta lähtee lentoja joihinkin Euroopan kohteisiin. Lappeenrannan seudun joukkoliikenne eli Jouko järjestää julkisen liikenteen Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien alueella. Maakunnasta on myös hyvät junayhteydet muun muassa pääkaupunkiseudulle ja Venäjän puolelle Pietariin. Karjalan rata halkoo koko maakunnan läpi ja Etelä-Karjalan alueella sijaitsee viisi rautatieasemaa; Parikkala, Simpele, Imatra, Joutseno ja Lappeenranta, joista jälkimmäisin on maakunnan vilkkain ja merkittävin rautatieasema sekä matkakeskus. Saimaan kanavan kautta on vesiliikenneyhteys Saimaalta Venäjälle. Saimaata pitkin pääsee vesiteitse muun muassa Puumalaan, Savonlinnaan, Mikkeliin, Joensuuhun, Varkauteen ja Kuopioon.

Matkailu