Algerian demokraattinen kansantasavalta eli Algeria on noin 44,6 miljoonan asukkaan valtio Pohjois-Afrikassa Välimeren rannalla. Sen rajanaapureita ovat koillisessa Tunisia, idässä Libya, kaakossa Niger, lounaassa Mali sekä Mauritania ja lännessä Länsi-Sahara ja Marokko. Algeria kuuluu Maghreb-maihin ja on pinta-alaltaan Afrikan suurin maa.
Maantiede
Pinnanmuodot ja vesistöt
pienois|vasen|Algerian kartta. pienois|vasen|Saharan aavikkoa. Algerian pohjoisosassa on kaksi geologisesti nuorta rinnakkain kulkevaa vuorijonoa Tell-Atlas ja Saharan Atlas sekä niiden välissä oleva Ylätasankojen alue. Vuoristot erottavat Välimeren rannikon Saharasta.
Tell-Atlas ei ole länsiosastaan yhtenäinen vuorijono, vaan erillisiä vuoristoja erottavat toisistaan pienet tasangot. Keski- ja itäosassa rannikkovuoristo on huomattavasti yhtenäisempi, mikä vaikeuttaa pohjois-eteläsuuntaista liikennettä. Keskiylänköjen korkeus on lännessä 1 100 – 1 300 metriä mutta idässä vain 400 metriä. Saharan Atlas on korkeampi ja yhtenäisempi kuin Tell-Atlas ja muodostunut kolmesta massiivista. Saharan Atlaksen itäisellä jatkeella Aurèsvuorilla on Algerian pohjoisosien korkein kohta, 2 328 metrin korkuinen Djebel Chélia.
Saharan Atlaksen eteläpuolelta alkaa laaja Saharan aavikko. Algerian Saharasta noin neljäsosa on hiekka-aavikkoa (erg), josta suurin on Itäinen Iso erg, missä on jopa 2–5 metriä korkeita dyynejä. Iso osa Saharasta on kivistä ja kuivaa hamadaa. Algerian kaakkoisosassa on puolestaan Saharan keskellä kohoavat Ahaggarin ja Tassili n’Ajjer. Ahaggarissa on Algerian korkein vuori, 2 918 metriä korkea Tahat.
Välimereen virtaavista joista monet ovat lyhyitä ja jyrkkiä. Pisin niistä on Ylätasangoilta alkunsa saava Chelif, jota tosin on paikoin hyvin voimakkaasti käytetty keinokasteluun ja talousvedeksi. Tell-Atlaksen eteläpuolella on vain väliaikaisia jokiuomia vadeja. Niistä monet virtaavat vajoamiin, jossa on chott-nimellä tunnettuja suolasoita. Saharassa monet Ahaggarilta syntyvät väliaikaiset joet virtaavat historiallisissa laaksoissa. Keitaita on paikoissa, joissa Saharan pohjavesi ulottuu pintaan asti.
Ilmasto
Algerian ilmasto on kuiva ja kuuma, mutta rannikkoalueella ja Tell-Atlaksen alueella vallitsee välimerenilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet lauhoja ja kosteita.Country Guide Algeria. BBC Weather. Vuoristoisilla alueilla talvet voivat olla ankaria, eikä lumikaan ole epätavallista. Algeria on altis sirokolle, kuumaa pölyä ja hiekkaa sisältävä tuuli on yleinen kesällä.Algeria Geography . FAO.
Luonto
Algerian kasvillisuus on kaikkialla kuivuudenkestävää, sillä kasvien pitää olla sopeutunut vähintään kausittaiseen kuivuuteen. Metsiä on vain noin kahdella prosentilla maa-alasta, ja monet rannikkovuoristojen metsistä on hakattu. Metsiä löytyy lähinnä vaikeakulkuisimmilta vuoristoilta. Etelämpänä kasvillisuus on kuivaa ruohotasankoa, ja Saharassa on enää kasveja, jotka eivät tarvitse enää juuri ollenkaan vettä. Keitaat ja vadien pohjat pitävät yllä monipuolisempaa kasvillisuutta.
Algeriassa on kolme kansallispuistoa rannikolla, viisi vuoristossa, yksi arolla ja kaksi Saharan autiomaassa. Tassili n’Ajjerin vuoristoinen kansallispuisto maan eteläosassa on Unescon maailmanperintökohde. Sen metsät muodostuvat pääosin kahdesta endeemisestä puulajista, myrttilajista Myrtus nivellei ja tassilinsypressistä. Harvinaisiin eläinlajeihin kuuluvat munkkihylje, saksanhirven alalaji atlaksenhirvi, algeriannakkeli ja välimerenlokki.
Historia
Varhaishistoria ja roomalaisaika
pienois|vasen|Kalliotaidetta Tassili n’Ajjerista. pienois|vasen|Antiikin Thamugadin raunioita, keskellä Rooman keisarin Trajanuksen riemukaari. Vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan Algerian vanhimmat kivityökalut ovat 2,4 miljoonaa vuotta vanhoja. Ne ovat kuuluneet jollekin Hominini-lajille. Neandertalinihmisten Levalloisin ja Moustier-kulttuuriin kivikirveitä on noin 45 000 vuoden takaa. Aterin kulttuuri on puolestaan alueella kehittynyt erikoistunut kulttuuri. Tassili n’Ajjerissa on puolestaan maailman laajimpiin kuuluva kalliotaidealue, jonka vanhimmat kuvat ovat jopa 12 000 vuotta vanhoja.
Algeria on ollut pitkään Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän maiden välinen kulkureitti. Paikalliseen väestöön on siten pitkään sekoittunut verta muilta alueilta, ja berberien paimentolaiskansan alkuperää selitetään tällä tavoin. Berberit ovat asuttaneet aluetta ainakin vuotta ennen ajanlaskun alkua. Foinikialaiset levittäytyivät alueelle Karthagosta ja hallitsivat rannikkoseutuja 800-luvulta eaa. alkaen. Berberit perustivat myös 200-luvun eaa. lopulta alkaen kuningaskuntia (tunnetuin Numidia), jotka puunilaissotien aikana itsenäistyivät. Rooman voitettua Karthagon myös berberikuningaskunnat joutuivat Rooman valtakunnan alle vuoteen 24 mennessä.
Arabeista ranskalaisiin
Suurten kansainvaellusten myötä alueelle tuli germaaniperäisiä vandaaleita. Bysantin valtakunta voitti lopulta vandaalit niin sanotussa vandaalisodassa vuosina 533–534 sotapäällikkö Belisariuksen johdolla. Bysantin keisarikunta hallitsi itäisempiä osia Algeriasta 600-luvun lopulle, kunnes arabit valloittivat alueen ja väestö islamilaistui. Arabit eivät kuitenkaan juuri onnistuneet alistamaan berbereitä valtaansa.
Espanja alkoi 1500-luvulla valloittaa alueen rannikkokaupunkeja, minkä johdosta tunnustettiin Ottomaanivaltakunnan yliherruus alueella. 300 vuoden ajan Algeria olikin yksi valtakunnan provinsseista.Sanderson Beck: Algeria in the Ottoman Empire 1700-1830 . Mideast & Africa 1700-1950. Tuohon aikaan barbareskit toimivat aktiivisesti Algerian rannikolla, ja sieppasivat eurooppalaisia kristittyjä orjiksi sekä Välimerellä purjehtivista laivoista että rannikon asukkaiden joukosta, etenkin Espanjasta ja Italiasta.
Vuonna 1830 Ranska miehitti osia Algeriasta. Vastarinta kesti kuitenkin vuosikymmeniä, minkä vuoksi Ranskan oli Tafnan sopimuksessa (1837) tunnustettava Abdelkader (1830–1847) emiiriksi. Eurooppalaiset saivat hiljalleen lähes täyden poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen valta-aseman. Algeriaan rakennettiin myös uusia yhteyksiä, sairaaloita ja kouluja, mutta ne oli tarkoitettu lähinnä eurooppalaisille. Algeriaan muutti myös paljon uudisasukkaita, ja vuonna 1881 maassa asui 300 000 eurooppalaista, joista noin puolet oli ranskalaisia.
Algerian rannikkoalueesta muodostettiin vuonna 1848 kolme Ranskan departementtia, Alger, Oran ja Constantine. Muu osa nykyistä Algeriaa muodosti vuodesta 1902 lähtien Eteläterritoriot-nimisen alueen, jonka hallintoa johti Algerian kenraalikuvernööri. Vuonna 1957 myös Eteläterritoriot jaettiin uusiin departementteihin.
Algerian kansallisliike alkoi kolmesta eri tahosta. Ranskassa koulutuksen saaneet ja siirtomaahallinnossa työskentelevät assimilationistit, jotka tähtäsivät pysyvään liittoon, jossa algerialaisilla olisi samat oikeudet kuin ranskalaisilla. Muslimireformistit puolestaan järjestäytyivät vuonna 1931 Abdelhamid Ben Badisin perustaman järjestön alle. Radikaalien ryhmä oli Messali Hadjin perustama liike, jolla oli hyvin vahva nationalistinen näkemys.
Ranskan hallintokoneisto romahti toisen maailmansodan seurauksena, ja Pohjois-Afrikka oli väliaikaisesti angloamerikkalaisessa hallinnassa. Sodan jälkeen osa algerialaisista sai Ranskan kansalaisuuden, mutta tämä ei nationalisteille riittänyt. Sétifissä tapahtuneessa kansannousussa 84 eurooppalaista siirtolaista murhattiin, ja sen seurauksena syntyneissä verilöylyssä tapettiin lähteistä riippuen 8 000 – 45 000 muslimia. Verilöyly oli myös yksi itsenäisyyssodan edeltäjistä.
Ranskan kansalliskokous myönsi vuonna 1947 kaikille algerialaisille Ranskan täyden kansalaisuuden. Samalla Algeriaan perustettiin kaksi parlamenttia, joista toinen edusti 1,5 miljoonaa eurooppalaista ja toinen 9 miljoonaa muslimia. Vaalit peukaloitiin eurooppalaismyönteisimmiksi, ja kansallismieliset voimat alkoivat huomata, että vaatimuksiin ei todennäköisesti reagoida ilman väkivaltaa.
Algeria itsenäiseksi valtioksi 1962
pienois|Algerian ensimmäisen presidentti Ahmed Ben Bella itsenäisyyssodan aikana. Kansallinen vapautusrintama FLN aloitti sodan ranskalaisia vastaan vuonna 1954. Ranska lähetti neljän vuoden aikana lähes puoli miljoonaa sotilasta. Sota sai myös kansainvälistä huomiota, kun ranskalaiset muun muassa pommittivat kyliä ja kiduttivat vankeja. Charles de Gaulle lupasi syyskuussa 1959 algerialaisille mahdollisuuden päättää tulevaisuudestaan. Tämä synnytti myös ranskalaisten maanalaisen järjestön OAS:n, jonka tarkoituksena oli terrori-iskuilla häiritä rauhanneuvotteluita. Rauhansopimus saatiin aikaan 1962, ja se johti maan täyteen poliittiseen itsenäisyyteen. Kahdeksan vuotta kestäneen sodan aikana ranskalaislähteiden mukaan kuoli 300 000 – 500 000 algerialaista. Algerialaislähteiden mukaan kuolleita oli jopa 1,5 miljoonaa. Ranskalta puolestaan kaatui 27 000 sotilasta.
Algerian ensimmäinen presidentti Mohammed Ahmed Ben Bella istui vuoteen 1965, jolloin hänen puolustusministerinsä, sosialisti Houari Boumédiènne syrjäytti hänet Ben Bellan sosialististen uudistusten epäonnistuttua. Boumédiènnen kuoleman jälkeen presidentiksi valittiin vuonna 1979 Chadli Bendjedid. Bendjedid liberalisoi Algeriaa, mutta hänen aikanaan maa ajautui myös taloudellisiin vaikeuksiin. Öljynhinta romahti 1980-luvun puolivälissä, ja ulkomaanvelka alkoi kasvaa dramaattisesti. Työttömyys oli laajaa, ja maahan iski myös paha kuivuuskausi. Vuoden 1988 levottomuuksien jälkeen helmikuussa 1989 kirjoitettiin uusi perustuslaki, joka teki Algeriasta monipuoluevaltion. Uusista puolueista islamistinen Islamilainen pelastusrintama FIS sai laajaa kannatusta.
FIS sai jo joulukuun 1991 parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella melkein puolet paikoista, ja oli melko selvä, että puolue saisi yksinkertaisen enemmistön toisella kierroksella. FIS:n pelossa Bendjedid pakotettiin hajottamaan parlamentin ja eroamaan. Maata alkoi johtamaan valtioneuvosto, jonka johtoon valittiin Mohamed Boudiaf. Vuoden 1991 vaalit hylättiin, ja maahan julistettiin helmikuussa 1992 poikkeustila. FIS kiellettiin maaliskuussa. Maa ajautui kymmenen vuotta kestäneeseen sisällissotaan, jonka aikana kuoli noin 150 000 ihmistä.
Abdelaziz Bouteflika vallassa 1999–2019
Presidentti Abdelaziz Bouteflika myönsi vuonna 1999 yleisen armahduksen kaikille kapinallisille, jotka laskisivat aseensa. Tämän jälkeen väkivaltaisuudet alkoivat vähentyä, ja vuonna 2003 hallituksen julkaisematon raportti paljasti valtion olevan vastuussa yli 6 100 ihmisen katoamisesta. Bouteflika valittiin uudestaan vuoden 2004 vaaleissa ja jälleen 2009. Bouteflika junaili vuonna 2008 perustuslain muutoksen, jolla kolmas presidenttikausi tuli mahdolliseksi.
Arabikevät levisi Algeriaan 28. joulukuuta 2010.Aljazeera.net. . Tammi-helmikuussa oli mielenosoituksia ja mellakointia. Protestoijat syyttivät hallitusta maan ongelmista, joita ovat asuntopula, työttömyys, ruoan korkea hintaWill The Arab Spring Ever Reach Algeria? Les Echos 2012-12-22Algerian riots resume over food prices. The Guardian, News World News Algeria 7.1.2011., huonot elinolot ja sananvapauden puute.Aljazeera.net Bouteflika teki joitain myönnytyksiä mielenosoittajille. Algerian suhteellisen korkea elintaso, opposition hajanaisuus ja islamilaisten mukanaolo jo ennen arabikevättä vaimensi hiljalleen protestit, eikä Algeriassa tapahtunut vallankumousta.
Bouteflika sai huhtikuussa 2013 aivohalvauksen, mutta hänet valittiin silti presidentiksi 2014, vaikka häntä ei enää juurikaan nähty julkisuudessa. Hän ilmoitti hakevansa vuonna 2019 vielä viidennelle kaudelle. Sitä seurasi viikkoja jatkuneet mielenosoitukset, joiden jälkeen Algerian armeija totesi huhtikuussa, ettei presidentti Bouteflika ole enää kykeneväinen hoitamaan tehtäviään. Bouteflikan 20 vuotta kestänyt valtakausi nosti hänet Algerian historian pitkäaikaisimmaksi presidentiksi. Hän keskitti presidenttinä vallan itselleen, ja hänen valtakauttaan on luonnehdittu myös Algerian hukattujen mahdollisuuksien ajaksi.
Bouteflikan jälkeen