Jalkapallo on Britteinsaarilla 1800-luvun loppupuolellaGOAL 11/07 kehitetty pallopeli, jossa kaksi joukkuetta pyrkii ensisijaisesti jalkoja ja päätä käyttäen saamaan pallon vastapuolen maaliin useammin kuin vastustaja. Käsiä voi käyttää vain maalivahti tai pelaajat rajaheiton aikana. Se on maailman suosituin urheilulaji. Arvioiden mukaan jopa noin puolet maailman ihmisistä joko seuraa tai harrastaa jalkapalloa. Sitä pelataan ammattimaisesti jokaisella asutulla mantereella. Suosituinta jalkapallo on Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa, isossa osassa Afrikkaa ja tietyissä Aasian maissa.
Pelin luonne pienois|Jalkapallo-ottelu käynnissä.
Jalkapallo-ottelussa on kaksi 11 pelaajan muodostamaa joukkuetta (10 kenttäpelaajaa ja maalivahti), jotka yrittävät saada pallon vastustajan maaliin. Ottelu koostuu kahdesta 45 minuuttia kestävästä puoliajasta, johon sisältyy tarvittaessa myös lisäaika. Puoliaikojen välillä on 15 minuutin tauko. Enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelun. Ratkaisevissa peleissä 90 peliminuutin jälkeen tilanteen ollessa tasan pelataan jatkoaika, jonka kesto on 2×15 minuuttia. Sen jälkeen pelataan tarvittaessa rangaistuspotkukilpailu.
Tavallisesti jalkapalloa joko kuljetetaan potkimalla sitä eteenpäin tai joukkuetovereille syöttämällä joko maata pitkin tai ilmassa. Pallon liikutteluun käytetään etupäässä jalkoja, mutta joskus myös päätä ja vartaloa. Maalivahti on ainoa pelaaja, joka saa koskea palloon käsillään. Poikkeuksena on sivurajaheitto, jota suorittaessa pelaaja saa heittää palloa.
Tyypillisesti pallo pyritään saamaan vastustajan maaliin rakentamalla tilanteita, joissa on mahdollista ohittaa maalivahti. Maalit tehdään tavallisesti potkaisemalla pallo kohti maalia siten, että maalivahti ei kykene torjumaan sitä. Pelaajat pyrkivät tavallisesti ottamaan pallon oman joukkueensa haltuun syötönkatkoilla, pallonriistoilla ja taklaamalla palloa kuljettavaa pelaajaa sekä sijoittumalla siten, että vastapuolen pelaajien on vaikea syöttää palloa tai laukaista.
Jalkapallossa peli on koko ajan käynnissä, paitsi jos pallo menee kentän rajojen ulkopuolelle tai tuomari viheltää pilliin katkaistakseen pelin esimerkiksi sääntörikkomuksen takia. Pelikelloa ei pysäytetä pelikatkon ajaksi.
Pelipaikat ja taktiikka
Kenttäpelaajat jaetaan puolustajiin, keskikenttäpelaajiin ja hyökkääjiin sen mukaan, miten lähellä tai kaukana omaa maalia pelipaikka on. Nykyisin käytetyin taktiikka on 4–4–2, joka on jopa muodostunut eräänlaiseksi jalkapallopelin numeraaliseksi symboliksi. Tässä pelijärjestelmässä kentällä on neljä puolustajaa (kaksi laitapuolustajaa ja kaksi keskuspuolustajaa eli topparia), neljä keskikenttäpelaajaa ja kaksi hyökkääjää. 4–4–2:sta on useita muunnelmia, kuten ”timantti”, jossa yksi keskikenttäpelaaja pelaa ylempänä, yksi alempana ja kaksi laidoilla, ja ”joulukuusi”, jossa kolme keskikenttäpelaajaa pelaa linjassa alempana ja yksi ylempänä toisen hyökkääjän rinnalla.
Toinen nykyisinkin käytetty muodostelma on 4–3–3, jossa keskikentän keskellä saattaa pelata niin kutsutun kymppipaikan pelinrakentaja, ja keskushyökkääjän apuna on kaksi hyökkäävää laitapelaajaa. Eräänlainen puolustusvoittoinen muoto 4–3–3:sta on 4–5–1, jota käytetään etenkin vaikeissa vieraspeleissä.
Kolmas tavallinen tapa ryhmittää pelaajat on 3–5–2, johon turvautui esimerkiksi Saksan liittotasavallan vuoden 1990 maailmanmestaruusjoukkue, jossa aiemmin yksi puolustaja pelasi usein alempana, liberona. Viidestä keskikenttäpelaajasta kaksi oli oikeastaan hyökkääviä laitapuolustajia, joten muodostelmaa on kutsuttu myös 5–3–2:ksi.
Nykyjalkapallossa ryhmitys voi vaihtua dynaamisesti pelin aikanakin tilanteen mukaan. Yhdistelmät vaihtuvat pelaajien mukaan kentällä.
Taktiikan historiaa
pienois|pysty|4–4–2-taktiikka. Maalivahti kuvattu mustalla, puolustajat sinisellä, keskikenttäpelaajat keltaisella ja hyökkääjät punaisella. Jalkapallon ensimmäiset taktiikat olivat erittäin hyökkäysvoittoisia, sillä jos palloa syötti tuolloin eteenpäin, tilanne oli paitsio. Englantilaisjoukkueet pelasivat 1800-luvun puolivälissä 1–1–8-systeemillä, jossa hyökkääjiä oli kahdeksan ja sekä keskikenttäpelaajia että puolustajia oli yksi. Vuodesta 1866 lähtien syötöt olivat sallittuja myös eteenpäin ja hyökkääjien määrä vähentyi.
1900-luvun alussa oli yleistä pelata viidellä hyökkääjällä, kolmella keskikenttäpelaajalla ja kahdella puolustajalla. Tämä vaikutti olennaisesti siihen, että maalimäärät muodostuivat tuolloin usein suuremmiksi kuin tavallisessa nykyjalkapallo-ottelussa; vuoden 1938 MM-kisoissa tehtiin keskimäärin 4,7 maalia ottelua kohden, kun taas vuoden 2006 kisoissa tehtiin keskimäärin vain 2,3 maalia yhdessä pelissä. Myös eri pelipaikkojen edustajat nimettiin toisin: oli esimerkiksi rakentajia ja tukimiehiä. Myös välihyökkääjistä saatettiin puhua viiden miehen hyökkäyslinjan myötä.
Vuonna 1925 paitsiosääntöä muutettiin siten, että syöttöä vastaanottavan hyökkääjän ja vastajoukkueen päätyrajan välissä täytyi olla enää kaksi vastapuolen pelaajaa aiemman kolmen sijasta. Se muutti myös taktiikkaa ja yleiseksi taktiikaksi muuttui Herbert Chapmanin kehittämä niin sanottu WM-systeemi, jossa oli kolme puolustajaa, kaksi puolustavaa ja hyökkäävää keskikenttäpelaajaa sekä kolme hyökkääjää. Tämä taktiikka oli ensimmäinen, jossa oli mukana toppari.
Brasilia esitteli 1950-luvulla uuden 4–2–4-taktiikkansa. Samoihin aikoihin Italiassa taas kehitettiin Catenaccioksi kutsuttu taktiikka, jossa neljän puolustajan linjan alapuolella oli yksi puolustaja, joka toimi eräänlaisena liberona. Taktiikka oli aiempia puolustusvoittoisempi, sillä se oli ensimmäisiä, jossa hyökkääjiä oli vain kaksi. Englannin maajoukkueen valmentaja Alf Ramsey keksi 1960-luvulla nykyisinkin yleisen 4–4–2-taktiikan, joka poisti perinteiset laitahyökkääjät moniksi vuosiksi englantilaisten liigajoukkueiden kokoonpanoista. Noihin aikoihin peli alkoi mennä lähemmäksi nykyisin yleisimpiä taktiikoita, mutta poikkeuksena oli Alankomaiden joukkue, joka kehitti 1970-luvulla totaalisen jalkapallon, jonka ideana oli, että pelaajilla ei ollut vakituisia pelipaikkoja, vaan taktiikka luotti pelaajiin, jotka pystyivät pelaamaan lähes millä paikalla tahansa.
1990-luvun alussa tuli voimaan sääntömuutos, jonka seurauksena joukkueen maalivahti ei saanut enää ottaa oman pelaajan syöttöä käsiinsä. Tämän seurauksena valmentajat alkoivat peluuttaa joukkueitaan hyökkäävämmillä taktiikoilla ja tiukan puolustuksen merkitys pelissä väheni hieman. 2000-luvun taktiikoita on enää hankala kuvata numeroyhdistelmillä, sillä pelaajien liikkeet muuttavat taktisia kuvioita pelien aikana.
Historia
pienois|pysty|Kiinalainen piirros 1500-luvulta esittää tsu chun pelaajia. Nykymuotoinen jalkapallopeli on lähtöisin Englannista. Samantapaisia pelejä oli jo aiemmin pelattu muun muassa Song-dynastian Kiinassa (tsu chu), Etelä-Amerikan intiaanien parissa, antiikin Kreikassa (episkyros, phaininda), Rooman valtakunnassa (harpastum), 600-luvulla Japanissa (kemari). Keskiajalla eri puolilla Eurooppaa pelattiin väkivaltaisia pallopelejä. Englannissa pelattiin mob footballia, Ranskassa pelattiin 1100-luvulta lähtien soulea ja Italiassa kansansuosioon nousi gioco de calcio.
Sanan jalkapallo () ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1409. Lajin pelivälineeseen viitattiin ensimmäistä kertaa samalla nimellä vuonna 1486. Yhdysvalloissa käytetty sana soccer syntyi 1800-luvun lopulla. Se johdettiin nimen association football alusta.
Jalkapallon nykysäännöt perustuvat vahvasti 1800-luvun puolivälissä laadittuihin määräyksiin, joilla pyrittiin yhdenmukaistamaan eri puolilla Englantia sisäoppilaitoksissa pelattuja jalkapalloa muistuttavia pelejä. Ensimmäiset nykyisenkaltaiset säännöt jalkapallolle laadittiin Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa vuonna 1848 kokouksessa, jossa olivat koolla edustajat Etonista, Harrow’sta, Rugbysta, Winchesteristä ja Shrewsburystä. Merkittävintä kokouksessa laadituissa säännöissä oli tuohon aikaan suositun käsillä pelaamisen kieltäminen. Cambridgessa laaditut säännöt eivät kuitenkaan tulleet heti käyttöön koko maassa, vaan jalkapalloa pelattiin yhä myös monin erilaisin vaihtoehtoisin säännöin.
Vuonna 1863 perustettiin Englannin jalkapalloliitto, Football Association eli FA. Saman vuoden aikana pidettiin vielä viisi muuta kokousta, joissa muotoiltiin ensimmäiset jalkapallon viralliset säännöt. Viimeisessä kokouksessa Blackheathin edustaja ilmoitti seuransa eroavan FA:sta, koska säännöistä oli pudotettu pois kaksi pykälää: jalkapallon kuljettaminen kädessä kiellettiin, samoin kuin vastustajan sääreen potkiminen, kamppaaminen ja kiinnipitäminen. Tämän seurauksena jalkapallo ja rugby lähtivät lajeina ratkaisevasti eri teille: osa seuroista perusti vuonna 1871 Rugby Football Unionin. Yksitoista FA:n jäljelle jäänyttä joukkuetta ratifioivat jalkapallon 14 alkuperäistä sääntöä. Nykymuotoisen jalkapallon ensimmäinen ottelun pelasivat Barnes ja Richmond 19. joulukuuta vuonna 1863 Englannissa.
Nykyisin jalkapallon säännöt määrittää International Football Association Board (IFAB). Sen perustivat vuonna 1882 FA, Skotlannin jalkapalloliitto (Scottish Football Association), Walesin jalkapalloliitto (Football Association of Wales) sekä Irlannin jalkapalloliitto (Irish Football Association). Vuonna 1904 perustettiin Pariisissa kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA eli Fédération Internationale de Football Association, joka sitoutui noudattamaan IFAB:n sääntöjä. Jalkapallon kasvavan suosion seurauksena IFAB:iin pääsi edustajia myös FIFA:sta vuonna 1913. Nykyään IFAB:n hallituksessa istuu neljän brittiläisen jalkapalloliiton edustajat sekä neljä FIFA:n edustajaa.
pienois|Ensimmäisen FA Cupin loppuottelujoukkue Royal Engineers A.F.C. vuodelta 1872. Englannin jalkapalloliitto järjesti vuonna 1871 jäsenseuroilleen cupkilpailun, josta syntyi maailman vanhin jalkapallokilpailu FA Cup. Vuotta myöhemmin alettiin pelata maaotteluita Englannin ja Skotlannin maajoukkueiden välillä.
Jalkapallon kasvava suosio vaikutti nopeasti myös seurojen panostukseen. Parhaille pelaajille alettiin maksaa korvauksia jo 1880-luvulla menetetystä työajasta. Englannin jalkapalloliitto halusi ylläpitää lajin amatööri-imagoa ja uhkasi ryhtyvänsä rangaistustoimiin ammattilaispelaajia vastaan. Osa seuroista uhkasi puolestaan perustaa oman lajiliiton, jolloin FA:n oli taivuttava ammattilaisuuden laillistamiseen vuonna 1885.
Englannin liiga (The Football League) perustettiin vuonna 1888 Aston Villan puheenjohtajan William McGregorin aloitteesta. Liigaa pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1888–1889 kahdentoista keski- ja pohjoisenglantilaisen joukkueen voimin. Lauantai-iltapäivien otteluista tuli suosittua ajanvietettä erityisesti työväenluokkaisten miesten keskuudessa, ja lajin vetovoimaa kiihdyttivät entisestään sanomalehtien kirjoittelu otteluista sekä vedonlyöntimahdollisuudet.
Jalkapallo alkoi levitä Britteinsaarten ulkopuolelle 1900-luvun alussa. Ensimmäisiä maaotteluita pelattiin vuosisadan ensimmäisinä vuosina niin Etelä-Amerikassa kuin Keski-Euroopassakin. Kansainvälinen jalkapalloliitto perustettiin vuonna 1904, ja se otti MM-kisojen järjestämisen ohjelmaansa heti. Eri valtioista ei kuitenkaan löytynyt vielä tuolloin riittävästi rahaa eikä innostusta. Olympiaohjelmaan jalkapallo oli tullut jo vuonna 1900, mutta ensimmäinen turnaus, johon osallistui maajoukkueita seurojen sijaan ja jota myös FIFA piti virallisena, pelattiin vasta Lontoon olympialaisissa 1908. Olympialaiset alkoivatkin kehittyä MM-kisojen eräänlaiseksi edeltäjäturnaukseksi seuraavina vuosikymmeninä.