Naurulokki (Larus ridibundus) on pienehkö, valkea ja tummanruskeapäinen lokkilaji. Laji on usein sijoitettu sirolokkien (Chroicocephalus) sukuun.
Nimi Tieteellinen lajinimi ridibundus tarkoittaa "nauravaa" (). Larus tulee kreikan sanasta laros, jolla tarkoitettiin lokkia tai jotain muuta merilintua. Vaihtoehtoinen sukunimi chroicocephalus tulee kreikan sanoista khroizō (värjätä) ja -kephalos (pää).Jobling, 2010, s, 104, 219, 336
Koko ja ulkonäkö Naurulokilla on harmaa selkä ja siivet, valkea vatsapuoli, valkea pyrstö ja kesällä tummanruskea pää. Koivet ovat punaiset. Nuorella linnulla on mustapäisen pyrstön lisäksi ruskehtavia sävyjä. Talviasussa aikuisenkin pään väri vaalenee, ja laji onkin silloin hieman vaikeampi tunnistaa. Talvella naurulokin tunnistaa silmän takana olevasta tummasta täplästä. Linnun pituus on 38–44 cm ja siipien kärkiväli 94–105 cm. Paino on keskimäärin 265 g.
Rengastettaessa linnun jalkaan laitetaan nykyään rengas, jonka koko Suomessa ilmaistaan kirjainkoodilla ST. Naurulokkeja on rengastettu myös muovisella ns. lukurenkaalla. Se on noin 30 millimetrin korkuinen putkirengas, johon on kaiverrettu lyhyt kirjain- ja numerokoodi. Lukurengas on luettavissa kiikarilla tai kaukoputkella jopa satojen metrien päästä. Vanhin suomalainen rengastettu naurulokki oli 30 vuoden ja 8 kuukauden ikäinen. Se oli samalla maailman vanhin naurulokki. Kyseinen lintu rengastettiin pesäpoikasena 17. kesäkuuta 1968 Sääksmäellä ja löydettiin kuolleena Hollannissa 17. helmikuuta 1999.
Levinneisyys pienoiskuva|vasen|Rengastettu naurulokki lennossa.Naurulokin pesimäalue ulottuu Länsi-Euroopasta itään kauas Kiinaan ja Venäjän itäosiin asti. Lisäksi laji pesii Islannissa, Etelä-Grönlannissa ja Pohjois-Amerikan koillisosassa. Maailman populaation kooksi arvioidaan 4,8–8,9 miljoonaa yksilöä, joista Euroopassa pesii yli miljoona paria. Laji luokitellaan kansainvälisesti elinvoimaiseksi.
Suomessa ensimmäinen naurulokkiyhdyskunta havaittiin muutamia vuosia ennen vuotta 1811 Paraisten Kuitialla. Muutaman kymmenen yksilön suuruinen yhdyskunta viihtyi paikalla useita vuosia, ja siitä tehtiin kolme väitöskirjaa Turun akatemiaan. Havainto oli poikkeuksellinen, sillä tuolloin naurulokkia esiintyi vasta eteläisessä Ruotsissa eikä sitä ollut esimerkiksi Virossa, minne se levisi vasta 1800-luvun lopulla.Lehikoinen ym. 2009, s. 287–288
Suomessa laji pesii nykyisin Etelä-Suomesta Etelä-Lappiin asti. Keski-Lapissa se on hyvin harvinainen pesijä ja puuttuu kokonaan Tunturi-Lapista. Suomen pesimäkannan suuruudeksi on arvioitu 64 000–104 000 paria. Suomessa naurulokki on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi. Se on vähentynyt huomattavasti, ja suuret yhdyskunnat ovat lähes kadonneet. Laji on Suomessa rauhoitettu, ja sen ohjeelliseksi korvaussummaksi on asetettu 101 euroa.pienoiskuva|oikea|Lentävä naurulokki.Naurulokki on muuttolintu, joka talvehtii Länsi-Euroopassa, etenkin Alankomaissa ja Britteinsaarilla. Joitakin yksilöitä talvehtii Suomen satamissa. Suomen etelärannikolla naurulokki on aikainen muuttolintu, joka palaa maalis–huhtikuussa pian harmaalokkien jälkeen.
Naurulokkia haittaavat viljelyssä käytettävät kemikaalit, joiden takia matoja ja muuta linnulle sopivaa ravintoa on tarjolla vähemmän, ja maatalouden aiheuttama vesistöjen liiallinen umpeenkasvu. Toisaalta niiden selviytymistä vaikeuttaa kaatopaikkojen väheneminen, taudit, vieraslajipedot ja isojen lokkien harjoittama poikasten saalistus.
Elinympäristö Naurulokki ei viihdy avomerellä, mutta on levittänyt elinympäristöään rannikolta sisämaahan etenkin kyntöpelloille, kaatopaikoille sekä taajamien toreille ja nurmikoille. Se pesii reheväkasvuisilla järvillä, lammissa sekä meren sisä- ja välisaaristossa. Muuttomatkalla ja talvehtimispaikoillaan naurulokki viihtyy satamissa, joenvarsilla ja puistojen ankkalammikoilla.
Lisääntyminen pienoiskuva|Naurulokin munia. Kerätty Storhållissa.|246x246px pienoiskuva|Nuori naurulokki.Naurulokki pesii erilaisten vesistöjen äärellä sisämaassa ja merenlahdilla. Se tekee pesänsä reheville, umpeen kasvaville vesille, kallioisille luodoille tai lintujärville. Naurulokki pesii yhdyskuntina, joissa on kymmenistä satoihin yksilöitä. Aiemmin naurulokkien yhdyskunnat ovat voineet muodostua jopa tuhannesta yksilöstä. Naaras munii yleensä kolme munaa, joita se hautoo 22–26 vuorokautta. Muninta alkaa Etelä-Suomessa vapun tienoilla, mutta uusintapesiä munitaan vielä kesäkuussa. Poikaset ovat lentokykyisiä noin kuukauden ikäisinä. Naurulokki palaa usein pesimään synnyinseudulleen.
Monet sorsalinnut hakeutuvat pesimään naurulokkiyhdyskuntiin niiden tarjoaman suojan takia, sillä naurulokit puolustavat yhdyskuntiaan saalistajia vastaan kiihkeästi. Jos yhdyskunta muuttaa muualle tai se tuhotaan, katoavat paikalta myös useimmat muut lintulajit.
Ravinto
Naurulokin ravinto on monipuolista. Pääasiassa siihen kuluvat kalat, vesihyönteiset ja peltojen selkärangattomat, mutta kaupungeissa naurulokki hyödyntää ravinnokseen myös ihmisten ruokajätettä. Naurulokki kerää ravintonsa pelloilta, satamista, nurmikkoalueilta, toreilta ja kaatopaikoilta. Pesimäaikaan ravinnonhankintamatkat ulottuvat jopa 10–20 kilometrin päähän pesältä.
Lähteet pienoiskuva|oikea|Naurulokki nousemassa lentoon. BirdLife Suomi: Naurulokki ja pikkulokki, vuoden 2008 lintulajit
Viitteet
Aiheesta muualla Lehtonen, Leo (1988): Naurulokki Helsingin Vanhankaupunginlahdella 1864–1987. – Lintumies 3.1988 s. 98–105. LYL. Merilä, Eino, Mikko Ojanen & Markku Orell (1979): Hauraskuorisia naurulokin Larus ridibundus munia Hailuodossa. – Lintumies 2.1979 s. 73–77. LYL. Viksne, J. & Janaus, M. (1980): Naurulokin pesintätuloksen riippuvuus pesimäajasta. – Ornis Fennica 57:1–9. Ylimaunu, Onni (1983): Varis hukutti naurulokin. – Lintumies 4.1983 s. 177. LYL. BirdLife Suomi: Vuoden 2008 linnut – naurulokki ja pikkulokki (pdf)
ITIS: Chroicocephalus ridibundus
Luokka:Lokit Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit