thumb|”Onko tässä huominen – Amerikka kommunismin alla!”. Yhdysvaltalaisen propagandasarjakuvalehden antikommunistinen kansikuva vuodelta 1947.
Propaganda (, ’levitettävä asia’) on aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda luo mielikuvia ja pyrkii hallitsemaan mieliä. Se ruokkii ennakkoluuloja, yhdenmukaistaa ajattelua ja vaientaa erimieliset. Propaganda on aina massoihin vaikuttamista, ei vain kahden yksilön välistä viestintää.Pitkänen & Sutinen 2018, s. 19–20.
Propaganda voi koostua faktoista, väitteistä, huhuista, puolitotuuksista tai valheista. Se voi olla muodoltaan sanallista tai eri tavoin visuaalista. Tavoitteensa saavuttamiseksi propagandan levittäjä valikoi esittämänsä tiedot ja argumentit tehokkaimmaksi katsomallaan tavalla, joskus vääristellen niitä tai jättäen olennaista tietoa pois, ja joskus tavoitteenaan saada vastaanottajan koko huomio puoleensa. Propaganda on yksipuolista, eikä sen sanomaa ole tarkoitus epäillä. Propagandan levittäjä voi kuitenkin joskus vilpittömästi katsoa käyttävänsä vääristelyä vain todenmukaisen tai hyödyllisen sanomansa perille menon hyväksi.
Etymologia ja termin neutraalius Sana propaganda tulee luultavasti Congregatio de Propaganda Fide -järjestöstä, jonka roomalaiskatoliset kardinaalit perustivat vuonna 1622 tekemään lähetystyötä. Sana propaganda tarkoittaa siinä levittämistä, ja järjestön nimi on suomeksi ”Uskon levittämisen kongregaatio”.
Nykyisin propaganda-sanalla on joissain maissa kielteinen merkitys, mutta toisissa neutraali tai jopa positiivinen.
Historiaa Vaikka välineet ja keinot ovat muuttuneet, propagandaa on tehty kautta aikojen. Muinaiset Egyptin faaraot rakennuttivat sfinksejä ja pyramideja valtansa korostamiseksi. Propaganda-sana otettiin käyttöön keskellä 1600-luvun uskonsotia.
Varhaista historiaa Propagandaa alettiin käyttää jo varhain. Vuodelta 515 eaa. tunnetaan ”Behistunin kaiverrus” Persian kuninkaan Dareios I:n valtaannousun yhteydestä. Antiikin Kreikan sotilaskomentaja Themistokles käytti vuonna 480 eaa. propagandaa viivyttääkseen vihollistaan Kserksestä. Samoihin aikoihin Aleksanteri Suuri käytti omaa kuvaansa kolikoissa, monumenteissa ja patsaissa propagandakeinona. Rooman diktaattori Julius Caesaria pidettiin taitavana propagandistina, kuten myös Liviusta ja monia muita ajan roomalaiskirjailijoita.
Katolinen kirkko thumb|Giuseppe Vasin etsaus vuodelta 1761 kuvaa Propaganda Fiden keskustoimistoa Roomassa Piazza di Spagnalle suuntautuvan pohjoisfasaadin suunnitteli arkkitehti Bernini. Paavi Urbanus II käytti propagandaa saadakseen ristiretkille kannatusta. Uskonpuhdistuksen aikaan 1500-luvulla propagandasta tuli niin katolisten kuin protestanttienkin paljon käyttämä työkalu. Kirjapainon keksimisen myötä propaganda sai tuolloin entistä paljon suuremman yleisön. Vuonna 1622 paavi Gregorius XV perusti Congregatio de Propaganda Fide -järjestön uskon levittämiseksi ei-katolisissa maissa. Epävirallisesti ryhmän nimi lyhennettiin muotoon ”propaganda”, ja termi tuli yleiseen käyttöön.
1800-luku Nykyaikainen propaganda syntyi 1800-luvulla. Lukutaito oli yleistynyt ja ihmiset seurasivat politiikkaa, joten poliitikot alkoivat haluta vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen propagandan avulla. Kärjistettyä propagandaa käyttivät 1800-luvulla muun muassa englantilaiset Intiaa vastaan sekä yhdysvaltalaiset ja brittiläiset orjuuden vastustajat. Tunnepitoisten ja rationaalisten argumenttien yhdistelmä osoittautui hyvin tehokkaaksi. 1800-luvulla syntyi myös poliittinen pilapiirros.
Ensimmäinen maailmansota
thumb|Ensimmäisen maailmansodan aikainen Saksan-vastainen propagandajuliste: ”Tuhoa tämä järjetön peto – värväydy Yhdysvaltain armeijaan”. Kuvan juliste on yhdysvaltalainen versio alkuperäisestä brittiläisestä julisteesta. Ensimmäisessä maailmansodassa propagandaa alettiin tuottaa ensimmäistä kertaa laajamittaisesti. Ensimmäisen maailmansodan propaganda perustui paljolti täydelliseen liioitteluun tai virheelliseen tietoon. Saksan keisari Vilhelm II perusti maahansa epävirallisen propagandakoneiston, jonka tärkeimpiä tehtäviä oli propagandan tuottaminen neutraaleihin maihin. Sodan alettua Britannia katkaisi merenalaiset kaapelit, jolloin Saksa joutui lähettämään propagandaansa ääniaalloilla ja sotajoukoilleen ajetuilla liikkuvilla propagandaelokuvanäyttämöillä. Britanniassa perustettiin War Propaganda Bureau (”Sotapropagandavirasto”), jonka johdossa oli journalisti Charles Masterson. Hän sai useat maan eturivin kirjailijoista osallistumaan sotapropagandan suunnitteluun, ja Nalle Puh -kirjailija A. A. Milne palkattiin myöhemmin sotapropagandan kirjoittajaksi. Brittien onnistuneen sotapropagandan ansiona voidaan pitää Yhdysvaltojen houkuttelua sotaan. Saksan myöhempi valtakunnankansleri Adolf Hitler opiskeli juuri brittien sotapropagandaa sodan jälkeen, ja arvosti sitä nerokkaaksi ja tehokkaaksi.
Maailmansotien välinen aika Propagandan käsite vakiintui yleiskieleen nykymerkityksessään ensimmäistä maailmansotaa seuraavilla kahdella vuosikymmenellä. Propagandamenetelmät valjastettiin poliittisten ja kaupallisten päämäärien palvelukseen niin Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa, ja moderni propaganda levisi yhteiskunnan kaikkiin kolkkiin. Etenkin Neuvostoliitto ja Saksa lisäsivät propagandansa volyymia maailmansotien välisenä aikana. Yhdysvalloissakin sotapropagandasta saatuja oppeja alettiin käyttää demokratian apuvälineenä, ja siihen liittyvä public relations -käsite lanseerattiin. Propagandan mahdollisuus alettiin ottaa aikaisempaa paremmin huomioon maiden välisissä suhteissa. Englannin ja Venäjän kauppasopimukseen laitettiin pykälä, joka kielsi Venäjää hyökkäämästä Britanniaa vastaan propagandalla, ja myös Britannia lupasi toisen maailmansodan alla Yhdysvalloille, ettei tekisi propagandaa sen suuntaan. Kansainliitto sai monen maan mukaan propagandan kieltävään yleissopimukseen vuonna 1936, mutta sopimus ei pysynyt voimassa kauan, sillä Saksa, Japani ja Yhdysvallat eivät liittyneet siihen. Sodan lietsominen propagandan keinoin kiellettiin vasta vuonna 1966 YK:n yleissopimuksella.Pitkänen & Sutinen 2018, s. 125–126.
Kansallissosialistinen Saksa thumb|left|upright|Juliste, jolla alankomaalaisia värvättiin SS:n riveihin: ”Kunniasi ja omantuntosi tähden! Bolševismia vastaan! Liity Waffen SS:ään.” Adolf Hitlerin kansallissosialistisen Saksan propagandakoneistoa voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä esimerkkinä propagandan tehokkuudesta laajojen kansanjoukkojen mielipiteen muokkaajana. Missään muussa diktatuurissa ei ole luotu niin tehokasta ja kaiken kattavaa propagandakoneistoa kuin kansallissosialistisessa Saksassa. Puoluepäivistä Nürnbergissä ja vuoden 1936 Berliinin olympialaisista tehtiin tehokkuuden ja hengen mahtipontisia näytöksiä, joiden tarkoitus oli häikäistä ulkomaat.
Jo ennen kansallissosialistien nousua valtaan puolue käytti propagandaa tehokkaasti apunaan edistääkseen aatteitaan ja pyrkiessään vaalimenestykseen. Kansallissosialistisen puolueen propagandan kärki suuntautui kohti Saksaa hallitsevaa talouslamaa ja ensimmäisen maailmansodan Versailles’n ”häpeärauhan” aiheuttamaa nöyryytyksen tilaa. Antisemitististä vihaa lietsottiin erityisesti niin sanotun selkäänpuukotusopin avulla, jonka mukaan ensimmäisen maailmansodan häviö oli kotirintaman epäisänmaallisen aineksen – erityisesti juutalaisten – toiminta. Antisemitismi oli tosin jo luonnostaan varsin voimakas ilmiö Euroopassa. Propaganda suuntautui myös sosialisteja ja kommunisteja vastaan. Neuvostoliitto maalattiin saksalaisten mieliin bolševistisena valloittajana ja barbariana, jonka aallon tulppana Saksan kansa seisoi Euroopan turvana. Ulkopoliittisista syistä kommunisminvastaista propagandaa vähennettiin jonkin verran hyökkäämättömyyssopimuksen ollessa voimassa ennen operaatio Barbarossaa.
Kansallissosialistien propagandan levitykseen käytettiin lentolehtisten, julisteiden ja lehtien lisäksi myös laajasti radiota, joka oli tässä vaiheessa tekniikkana halventunut siinä määrin, että sen voitiin katsoa tavoittavan suuren osan maan kansalaisista. Radioiden ostamista myös helpotettiin massatuotannolla ja halpahintaisilla malleilla.
Neuvostoliitto
thumb|Neuvostopropagandajuliste vuodelta 1920 esittelee, mitä kaikkea vallankumous antoi neuvostonaiselle: kirjaston, lastentarhan, aikuiskoulun ynnä muuta. Kommunismissa propaganda on nähty hyväksyttävänä. Venäläiset marxistit Georgi Plehanov ja V. I. Lenin määrittelivät 1900-luvun alussa käsitteen agitprop, johon kuuluivat propaganda ja agitaatio. Propagandan he määrittelivät harkituksi historiallisten ja tieteellisten argumenttien käytöksi, jolla koulutetut ja valistuneet indoktrinoidaan. Agitaation he määrittelivät iskulauseiden, vertauskuvien ja puolitotuuksien käytöksi, jolla hyödynnetään kouluttamattomien ja epäjärkevien ihmisten kokemia vääryyksiä.
Kylmä sota Kylmän sodan aikana toisen maailmansodan jälkeen niin Yhdysvallat kuin Neuvostoliittokin pyrkivät vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen propagandan keinoin. Suurvaltojen propaganda kohdistui niin oman maan kansalaisiin kuin vastapuoleen ja puolueettomiinkin maihin ja medioihinkin. Vihollista mustamaalattiin luomalla karikatyyrimäisiä negatiivisia mielikuvia. Idässä luotiin häikäilemättömän kapitalistin ja lännessä julman kommarin ivakuva. Yhdysvalloissa punaisten vastaiseen propagandaan liittyi ydintuholla pelottelu, ja idän esitettiin uhkaavan vapautta ja amerikkalaista elämäntapaa. Neuvostoliiton propagandassa länsimaat olivat miljonääripohattojen hallitsemia alistetun kansan helvetinloukkoja, jotka uhkailivat rauhanomaisia maita, kuten Neuvostoliittoa. Yhdysvaltain käymät sodat Koreassa ja Vietnamissa olivat sille propagandatappioita, vaikka maan hallinto agitoikin sotien puolesta voimakkaasti. Euroopassa suurvaltojen välistä massavaikuttamista harjoitettiin etenkin jaetun Saksan Berliinissä.Pitkänen & Sutinen 2018, s. 190–195.
Kylmän sodan aikainen propaganda sulautui myös monen maan ilmapiiriin ja yleiskulttuuriin arkisen elämän osaksi. Yhdysvaltain kulttuuripropagandan osa oli toisen maailmansodan jälkeinen Marshall-apu, jonka kautta Yhdysvallat sai oikeuden jakaa avustamiinsa maihin myös tietoa ja uutisia. Itäblokin maissa taas järjestettiin vuodesta 1947 alkaen esimerkiksi Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleja. Kumpikin suurvaltablokki hyödynsi myös elokuvaa propagandan välineenä.Pitkänen & Sutinen 2018, s. 195–197.
Kylmän sodan propagandaan liittyivät erilaiset salaliittoteoriat, kuten KGB:n sepittämä teoria siitä, että AIDS olisi Yhdysvaltain laboratorioissa kehitetty sairaus.Pitkänen & Sutinen 2018, s. 201–202.
Yhdysvallat levitti Eurooppaan ja itään propagandaa myös Radio Free Europen ja Radio Libertyn lähetyksillä. Sosialistileirin sisäisiä vastapropagandakanavia olivat esimerkiksi Puolan Solidaarisuusliike ja Neuvostoliiton dissidenttiliike.Pitkänen & Sutinen 2018, s. 202–203.
Yhdysvalloissa Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain propagandan päävälineinä oli radiotoiminta, jota harjoitettiin virallisesti Voice of American kautta. Radiopropaganda nähtiin helpoimpana tapana päästä sosialistimaiden julkisen mielipiteen kimppuun. Sen tehtävänä oli levittää toisaalta tietoisuutta länsimaisesta, kapitalistisesta yhteiskunnasta ”rautaesiripun” toiselle puolelle, toisaalta lähettää kommunisminvastaista propagandaa. Taloudellinen propaganda keskittyi usein kuvaamaan länsimaisen elintason paremmuutta ja kulutustavaroiden ylivertaisuutta, jotka tunnetusti tiedettiin sosialististen maiden heikkoudeksi.