Suomen läänit olivat valtionhallinnon aluejako, joka oli käytössä vuodesta 1634 vuoteen 2009. Ne korvasivat keskiaikaiset linnaläänit. Kunkin läänin toimintaa johti lääninhallitus, jonka johdossa oli maaherra.
Läänit lakkautettiin 31. joulukuuta 2009 ja niiden tehtävät siirtyivät aluehallintovirastoille sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilleAluehallinnon uudistushanke Valtiovarainministeriö.
Läänit Ruotsin vallan aikana 1634–1809 Suomen, kuten myös Ruotsin läänijako sai alkunsa vuonna 1634, jolloin keskiaikaiset linnaläänit korvattiin maaherran johtamilla lääneillä. Viisi alkuperäistä lääniä olivat Turun ja Porin lääni (alk. Turun lääni) Uudenmaan ja Hämeen lääni Pohjanmaan lääni Viipurin ja Savonlinnan lääni (alk. Karjalan lääni) Käkisalmen lääni.
Käkisalmen lääni oli Venäjältä vuonna 1617 Stolbovan rauhassa saatu ns. voittomaa, joka oli hyvin erilaisessa asemassa kuin Suomen muut läänit. Lapin historiallinen maakunta ja Tornionlaakson itäpuoli kuuluivat Ruotsin vallan aikana ensin Västernorrlandin lääniin (1634–1638) ja sitten Västerbottenin lääniin (1638–1809).
Läänijako ei aluksi ollut täysin vakiintunut. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe katsoi että Suomen läänit olivat liian laajoja ja halusi jakaa ne pienemmiksi yksiköiksi. Vuosien 1640 ja 1650 välillä kaikki läänit Käkisalmen lääniä lukuun ottamatta jaettiinkin eri pituisiksi ajoiksi kahtia. Lähinnä kustannussyistä kokeilu jäi väliaikaiseksi. Päinvastaisena toimena yritettiin Pohjanmaan läänin ja Västerbottenin lääniin yhdistämistä saman maaherran alaisuuteen vuosina 1654–1668 ja 1669–1674. Tämäkään kokeilu ei osoittautunut tyydyttäväksi, ja alkuperäinen läänijako palautettiin.
Itä-Suomen läänijako muuttui 1700-luvulla merkittävästi alueluovutusten vuoksi. Vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa suuri osa Viipurin ja Savonlinnan läänistä ja Käkisalmen läänistä joutui Venäjälle, minkä jälkeen niiden jäljelle jääneistä osista muodostettiin Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni. Osa siitäkin joutui Venäjälle Turun rauhassa vuonna 1743 ja jäännöksestä muodostettiin vuonna 1747 Kymenkartanon ja Savon lääni. Venäjälle luovutetut alueet (ns. Vanha Suomi) muodostivat ensin osan Pietarin kuvernementtia (1721–1744) ja sitten erillisen Viipurin kuvernementin (1744–1812).
Vuonna 1775 kuningas Kustaa III uudisti Suomen läänijakoa perusteellisesti. Pohjanmaan lääni jaettiin Vaasan ja Oulun lääneiksi ja Kymenkartanon ja Savon lääni jaettiin Kymenkartanon lääniksi ja Savon ja Karjalan lääniksi. Samalla Keski-Suomi siirrettiin Uudenmaan ja Hämeen läänistä Vaasan lääniin ja suuri osa Ylä-Satakuntaa siirrettiin Turun ja Porin läänistä Uudenmaan ja Hämeen lääniin. Oulun lääniin liitettiin Kuusamon suurpitäjä (myöhemmät Kuusamon, Sallan ja Posion kunnat), joka siihen asti oli kuulunut Västerbottenin läänistä hallinnoituun Kemin Lappiin
Nimitystä ”Kymenkartanon lääni” on kirjallisuudessa käytetty suurpiirteisesti myös Savonlinnan ja Kymenkartanon läänistä (1721–1747) ja Kymenkartanon ja Savon läänistä (1747–1775), vaikka nimitys varsinaisesti kuuluu vain 1775 perustetulle Kymenkartanon läänille. Lisäksi jo ennen varsinaisen läänijaon perustamista oli vuosina 1556–1634 olemassa Kymenkartanon läänin voutikunta.
Läänit Suomen suuriruhtinaskunnassa 1809–1917 Suomi siirtyi Ruotsilta Venäjän vallan alle vuonna 1809 jolloin siitä muodostettiin autonominen suuriruhtinaskunta. Oulun lääni laajeni nyt suuresti, kun siihen liitettiin Västerbottenin läänistä hallinnoidut Kemin Lappi, Tornion Lapin itäosa ja Tornionlaakson itäpuoli. Venäjän aikaisemmin valtaama Vanha Suomi yhdistettiin vuonna 1812 suuriruhtinaskuntaan uutena Viipurin lääninä. Keisari Nikolai I:n määräyksestä Suomen läänijakoon tehtiin vuonna 1831 huomattavia muutoksia. Tällöin vanha Uudenmaan ja Hämeen lääni jaettiin kahtia, Hämeen lääniksi ja Uudenmaan lääniksi. Uudenmaan lääniin liitettiin myös eteläosa siihenastisesta Kymenkartanon läänistä. Pääasiassa Kymenkartanon läänin keski- ja pohjoisosista muodostettiin Mikkelin lääni, johon liitettiin myös alueita Viipurin läänistä ja Savon ja Karjalan läänistä. Savon ja Karjalan läänin jäljelle jääneistä osista tuli Kuopion lääni.
Vuoden 1832 alusta Suomen kahdeksan lääniä olivat siis seuraavat: Uudenmaan lääni Hämeen lääni Turun ja Porin lääni Viipurin lääni Mikkelin lääni (Mikkeli pääkaupungiksi vasta 1.4.1843) Kuopion lääni Vaasan lääni Oulun lääni.
Läänien rajoja muutettiin jonkin verran tämän jälkeenkin. Niinpä esimerkiksi Tampere siirrettiin vuonna 1870 Turun ja Porin läänistä Hämeen lääniin.
Läänit itsenäisessä Suomessa 1917–2009 Vuonna 1918 perustettiin Ahvenanmaan lääni hoitamaan valtionhallinnon tehtäviä itsehallinnollisessa Ahvenanmaan maakunnassa. Vuoden 1919 hallitusmuodon mukaan muutoksista läänien lukumäärään oli säädettävä lailla, mutta niiden rajoja voitiin muuttaa valtioneuvoston päätöksellä.
Suomeen Tarton rauhassa vuonna 1920 liitetty alue oli lyhyen aikaa omana Petsamon lääninä, kunnes se liitettiin Oulun lääniin, josta taas erotettiin Lapin lääni vuonna 1938. Toisen maailmansodan jälkeen Suomelle jääneestä osasta Viipurin lääniä tehtiin Kymen lääni, johon liitettiin myös muutamia Uudenmaan läänin itäisimpiä kuntia.
Vuonna 1960 perustettiin kaksi uutta lääniä: Kuopion läänistä erotettiin uusi Pohjois-Karjalan lääni ja uusi Keski-Suomen lääni muodostettiin pääosin Vaasan sekä osin myös Hämeen, Mikkelin ja Kuopion lääneihin kuuluneista alueista.
Läänijaosta seurasi Suomessa myös se, että monet tunnukset määriteltiin läänijaon perusteella. Tällaisia läänijakoja olivat mm. autojen rekisteritunnusten ensimmäiset kirjaimet ja radioamatöörien kutsutunnusten numero-osa.
Toteutumattomat hankkeet
Suomen itsenäisyyden ajan alkuvaiheessa suunniteltiin Helsingin läänin, Keski-Pohjanmaan läänin ja Korsholman läänin perustamista.
Vuonna 1962 säädettiin laki, jonka mukaan kaksi uutta lääniä, Tampereen ja Satakunnan läänit olisi voitu perustaa asetuksella sen jälkeen, kun valtion tulo- ja menoarviossa oli myönnetty tarkoitukseen määrärahat. Samalla olisi Turun ja Porin läänin jäljelle jääneen osan nimi muutettu Turun lääniksi. Näitä lain mahdollistamia uusia läänejä ei kuitenkaan ollut perustettu, ennen kuin hallitus vuonna 1986 antoi eduskunnalle uuden esityksen laiksi läänijaosta. Tämän esityksen mukaisesti olisi perustettu kolme uutta lääniä: Pirkanmaan lääni, joka vastasi aiemman lain mukaista Tampereen lääniä, Satakunnan lääni ja Kainuun lääni. Eduskunnan laki- ja talousvaliokunta kuitenkin asettui mietinnössään vastustamaan uusien läänien perustamista, ja sen mukaisesti eduskunta päätti niukalla ääntenenemmistöllä (91–89) hylätä suunnitelmat uusien läänien perustamiseksi. Vuonna 1962 annettu laki kumottiinkin uudella lailla läänijaosta, jossa lueteltiin vain tuolloin jo toiminnassa olleet läänit.
Lääniuudistus, suurläänit ja läänien lakkauttaminen Suomessa toteutettiin 1. syyskuuta 1997 suuri lääniuudistus, joka vähensi läänien määrän kahdestatoista kuuteen. Lääniuudistus johti siihen, että läänijako enimmäkseen menetti merkityksen aluejakona ja vastaavasti maakuntajaon merkitys aluejakona kasvoi. Esimerkiksi läänien sisääntulokylteistä teiden varsilla luovuttiin ja otettiin sen sijaan käyttöön maakuntien sisääntulokyltit, ja tämä koski uudistuksessa ennalla pysyneitäkin läänejä ja niiden käsittämiä maakuntia. Niin ikään metsäpalovaroitukset alettiin Lapin maakuntaa lukuun ottamatta antaa maakunnittain.
Uuteen Etelä-Suomen lääniin liitettiin Uudenmaan lääni, Kymen lääni, Hämeen läänistä Kanta-Häme ja lääniin kuuluneet Päijät-Hämeen kunnat sekä Mikkelin läänistä Heinolan seutukunta. Läänin pääkaupungiksi tuli Hämeenlinna. Uuteen Länsi-Suomen lääniin liitettiin Turun ja Porin lääni, Vaasan lääni, Keski-Suomen lääni sekä Hämeen lääniin kuuluneet Pirkanmaan kunnat. Läänin pääkaupungiksi tuli Turku. Uuteen Itä-Suomen lääniin liitettiin Kuopion lääni, Pohjois-Karjalan lääni sekä Mikkelin lääni lukuun ottamatta Heinolan seutukuntaa. Läänin pääkaupungiksi tuli Mikkeli. Oulun lääni, Lapin lääni ja Ahvenanmaan lääni pysyivät uudistuksessa alueiltaan muuttumattomina.
Lääniuudistusta perusteltiin julkishallinnon keventämisellä ja 20 %:n säästöillä hallintokuluissa. Uudistusta kritisoitiin kuitenkin siitä, että vuonna 1994 virallisesti määriteltyjen maakuntien aseman korostuminen itse asiassa lisäsi väliportaan kunnan ja läänin väliin, mitä osa asiaan perehtyneistä piti haitallisena. Hallintokulujen säästö jäi paljon luultua vähäisemmäksi ja vaihteli todellisuudessa laskutavasta riippuen nollasta kymmeneen prosenttiin. Uusien läänien rajojen katsottiin myös olevan vailla siteitä Suomen perinteisiin alueisiin. Uudistuksen puoltajat taas esittivät, ettei se haitannut, koska läänit olivat entisestä poiketen lähinnä vain hallinnollisia yksikköjä ja muuten keskeisiä sen sijaan maakunnat.
Läänit toimivat valtion keskushallinnon toimeenpanoeliminä ja valvoivat, että kunnat panivat toimeen valtionhallinnon päätökset alueilla. Lääninhallitus toimi seitsemän kansallisen ministeriön aluehallintona seuraavilla alueilla: sosiaalituki ja terveydenhuolto opetus ja kulttuuri poliisi pelastuspalvelut liikenne kilpailu ja kuluttajan asiat oikeudenhallinto.
Läänijako siirtyi lopullisesti historiaan 31. joulukuuta 2009, jolloin kaikki läänit lakkautettiin. Niiden tilalle perustettiin aluehallintovirastot ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset.
Aluemuutokset
Kun läänien aluejakoon tehtiin muutoksia, niin joissain tapauksissa lääni jatkoi muodollisesti toimintaansa entisellään, mutta sen alue oli muutoksen jälkeen täysin erilainen. Tällaisia tapauksia ovat seuraavat: Uudenmaan ja Hämeen lääni 1775. Läänistä erotettiin Keski-Suomi uuteen Vaasan lääniin ja lääniin liitettiin suuri osa Ylä-Satakuntaa Turun ja Porin läänistä. Turun ja Porin lääni 1775. Läänistä erotettiin suuri osa Ylä-Satakuntaa Uudenmaan ja Hämeen lääniin ja Ähtärin seutu uuteen Vaasan lääniin. Oulun lääni 1809. Lääniin liitettiin Lapin historiallinen maakunta ja Tornionlaakson itäpuoli Västerbottenin läänistä. Oulun lääni 1938. Läänistä erotettiin Lappi omaksi läänikseen. Kuopion lääni 1960. Läänistä erotettiin Pohjois-Karjala omaksi läänikseen. Vaasan lääni 1960. Läänistä erotettiin Keski-Suomi omaksi läänikseen.
Jonkin verran vähäisemmistä, mutta silti huomattavista muutoksista voidaan mainita seuraavat: Uudenmaan ja Hämeen lääni 1747. Läänistä erotettiin Sysmä ja osa Hollolaa uuteen Kymenkartanon ja Savon lääniin. Viipurin lääni 1831. Läänistä erotettiin Savonlinna ja Mäntyharju uuteen Mikkelin lääniin. Turun ja Porin lääni 1870. Läänistä erotettiin Tampereen seutu Hämeen lääniin. Hämeen lääni 1870. Lääniin liitettiin Tampereen seutu Turun ja Porin läänistä. Turun ja Porin lääni 1918. Läänistä erotettiin Ahvenanmaa omaksi läänikseen. Uudenmaan lääni 1949. Läänistä erotettiin läntinen Kymenlaakso neljä vuotta aikaisemmin perustettuun Kymen lääniin. Hämeen lääni 1960–1993. Tällä aikavälillä lääni koki lukuisia aluemenetyksiä ja alueliitoksia. Ks. karttaa artikelissa Hämeen lääni. Turun ja Porin lääni 1993. Läänistä erotettiin Hämeenkyrö, Ikaalinen, Kihniö, Mouhijärvi, Parkano ja Viljakkala Hämeen lääniin.
Luettelo Suomessa olleista lääneistä