Ruotsin vallan aika Suomessa on historian ajanjakso, jolloin nykyisen Suomen valtion alue oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Ruotsin vallan aika ei ollut yhtäjaksoinen aikakausi ja sen alkaminen oli pitkäaikainen prosessi, johon liittyy epäselvyyttä. Ajanjakso päättyi niin sanotun Vanhan Suomen osalta vuonna 1721 ja lopullisesti Suomen sodan seurauksena 17. syyskuuta 1809.
Ruotsin valtakunnan vaiheista Ruotsi valloitti nykyisen Suomen alueet ristiretkien myötä. Niiden seurauksena Moisioiden suurtalonpojat joutuivat luopumaan asemastaan ja heidän tilansa joutuivat Ruotsin kruunun ja kirkon omistukseen.Tarkiainen, s. 167-170 Ristiretkien yhteydessä toteutetun rannikon kolonisaation vuoksi sen suomalaiset asukkaat menettivät lähtökohtaisesti kalastusoikeutensa alueella. Yhteenottoja tulokkaiden ja suomalaisten välille syntyi myös viljelyoikeuksista.Tarkiainen, s. 134-136, 143-147 Ruotsin kielestä tuli aateliston ja ylemmän porvariston kieli ja myös pappien sekä oppineiden oli pakko käyttää sitä virkakielenään. Suomen kieli oli vaarassa näivettyä, sillä sitä ei voinut käyttää viranomaisten kanssa, eikä sillä kirjoitettu sanomalehtiä tai laadittu riittävästi tietokirjallisuutta. Maiden koko yhteyden ajan suomalaisia pidettiin erillisenä kansana ja kielikysymyksestä johtuen sillä ei ollut samoja oikeuksia kuin ruotsalaisilla. Ruotsin kuninkaat kävivät Suomessa harvoin ja suomalaisia pidettiin alkukantaisempina kuin ruotsalaisia tai saksalaisia ja heidän kieltään alempiarvoisena. Esimerkiksi Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna piti suomalaisia 1600-luvulla elukoina. Ruotsissa vallan laajentamista itään ei pidetty poliittiselta tai moraaliselta kannalta ongelmallisena myöhemminkään, pikemminkin päinvastoin, ja suurvalta-ajalla Suomea pidettiin nimenomaan valloitettuna maana.Villstrand, s. 74
Ruotsin vallan aikana Suomi tuli periferiseksi osaksi läntistä kristikuntaa sekä läntisen Euroopan kulttuurista, yhteiskunnallista ja taloudellista järjestystä, jonka pohjalta syntyivät myöhemmin muun muassa markkinatalous, perustuslailliset valtiomuodot ja legalistisiin laillisuusperiaatteisiin sidottu hallinto. Suomen kieli sekä jotkin suomalaisen muinaisuskon ja -kulttuurin piirteet säilyivät suunnitelmallisesta ruotsalaistamisesta huolimatta, vaikka muuttuivatkin uusiin olosuhteisiin mukautuessaan.Lehtonen, : "Suomi oli seitsemänsadan vuoden ajan osa Ruotsin kuningaskuntaa. Tänä aikana Suomeen juurtui se yhteiskuntajärjestys, jota nyt pidämme itsestään selvänä: monet oikeusperiaatteet, tasa-arvokäsitys ja yksilönvapaus. Toisaalta idän ja lännen rajamaaksi joutuminen toi tänne sotia ja rosvoretkiä ja niiden mukana kurjuutta. Kulttuurille rajamaa-asema oli edullinenkin. Vanha kalevalaishenkinen kansankulttuuri mukautui uuteen länsimais-kristilliseen ympäristöön ja säilytti elinvoimansa." Suomen sijainti valtakunnan rajamaana toi alueelle lukuisia sotia ja ryöstöretkiä. Ruotsin vallan aikana Suomi oli riistomaa.Keskisarja, s. 29 Ruotsin suurvalta-aika vuosina 1617–1721 vei hengen kaikkiaan arviolta noin 110 000 suomalaiselta sotilaalta, mikä oli tuon ajan väkilukuun suhteutettuna sama määrä kuin 1900-luvun Suomessa heitä olisi kuollut yli miljoona.Keskisarja, s. 244–246 Pietari Suuri piti Suomea Ruotsin ruoka-aittanaKeskisarja, s. 84 ja kruununprinssi Aadolf Fredrik totesi vuonna 1746, että Suomi oli Ruotsin varasto ja suojamuuri. Suomesta kerätyistä veroista arviolta puolet päätyi maan omaan käyttöön ja puolet siirrettiin Tukholmaan.
Ruotsin valtakunnasta on tänä ajanjaksona käytetty myös nimitystä Ruotsi-Suomi. Käsite on kehitetty jälkikäteen kuvaamaan sitä valtakuntaa, johon kuuluivat pääosat nykyisestä Ruotsista ja Suomesta. Historioitsija Peter Englund on todennut, ettei Suomi Ruotsin vallan aikana ollut valtioliiton osa tai provinssi vaan ”sen valtakunnan itäinen puolikas, joka käytännössä tuhoutui vuonna 1809, minkä jälkeen molemmat osat lähtivät omille teilleen.” Englund pitää erityisesti Ruotsin suurvalta-aikaa nykyisten Ruotsin ja Suomen yhteisenä ”omaisuutena”, koska nousu suurvallaksi olisi rutiköyhälle valtiolle ollut mahdotonta ilman valtakunnan itäisen osan voimavaroja.,
Lehtonen, sama teksti:
Ruotsin vallan alkuvaiheet
thumb|350px|Piispa Henrik kuvattuna seisomassa murhaajansa Lallin äärellä yhdessä Turun piispa Konrad Bitzin sekä dekaani Magnus Stiernkorsin kanssa vuodelta 1488.Ruotsin vallan ajan alkaminen oli pitkä prosessi, joka koski Suomen eri alueita vaihtelevasti eri aikoina. Suomesta, tai Ruotsistakaan, ei tässä vaiheessa voi puhua yhtenäisenä hallintokokonaisuutena. Ruotsin kuningaskunta levittäytyi Suomeen kesken oman synty- ja vakiintumisprosessinsa. Vielä 1200-luvun alussa Länsi-Götanmaan laissa kutsuttiin itägötanmaalaisia ja uplantilaisia jatkuvasti ulkomaalaisiksi.Tarkiainen, s. 155–156. Ruotsin ensimmäisessä kirjallisessa tuotoksessa, 1320-luvulla kirjoitetussa Eerikinkronikassa, ei myöskään puhuta ruotsalaisista vaan esimerkiksi svealaisista, gööteistä ja uplantilaisista.Eerikinkronikka, s. 44 Ruotsi sai koko valtakunnan kattavan yhteisen lainsäädännön noin vuonna 1350.
Ristiretkiaika ja valloituksen edellytykset Ruotsin vallan ajan alkuvaiheet liittyvät olennaisesti katolisen kirkon lähetystyöhön Suomessa. Pohjoinen Itämeren alue oli katolisen kirkon näkökulmasta pakanallista aluetta ja sen tavoitteena oli alueen käännyttäminen katolilaisuuteen. Käytännössä kirkon tavoitetta ajoivat alueen katolista uskoa tunnustaneet kuninkaat sekä ristiretkeläiset, jotka saivat kristinuskon nimissä valloittaa uusia alueita hallintaansa. Baltian käännyttämisen aikalaiskuvaus, Henrikin Liivinmaan kronikka, antaa verisen kuvan 1100-luvun lopun ja 1200-luvun alun saksalaisten kalparitareiden ja tanskalaisten käännytystyöstä itämerellä.
Ristiretkiä Suomeen tekivät ainakin ruotsalaiset ja tanskalaiset, mahdollisesti myös saksalaiset ja norjalaiset.Linna, s. 69.Tarkiainen, s. 88. Myös ortodoksinen Novgorod kävi ajalle tavanomaista sotaretkin käytyä sotaa Suomen heimoja vastaan. Hämäläiset, tai yleisemmin länsisuomalaiset, olivat käyneet vähintään vuodesta 1042 lähes jatkuvasti sotaa Novgorodia ja Karjalan alueen itämerensuomalaisia kansoja, kuten vatjalaisia ja inkeroisia, vastaan. Nämä yhteenotot vaikuttivat osaltaan ruotsalaisten mahdollisuuksiin valloittaa alueita Suomesta.
Kristinusko oli jokseenkin vakiintunut Ruotsissa 1100-luvulla, vaikka vielä vuonna 1123 Tanskan, Norjan ja Puolan kuninkaat tekivät yhteisen ristiretken pakanoita vastaan Ruotsin itärannikolle, Kalmariin. Ruotsin orastava valtakunta pyrki kilpailemaan Saksan ja Tanskan kanssa vaikutusvallasta Baltiassa ja Suomenlahden ympäristössä taistelemalla pakanoita vastaan ja valloittamaan näiltä maita. Baltian sotaretki päättyi kuitenkin ruotsalaisten osalta vuonna 1220 saarenmaalaisten tuhotessa ruotsalaisten joukot, mukaan lukien jaarlin ja piispan, sekä heidän Länsi-Viron Lihulaan perustamansa linnoituksen.Tarkiainen, s. 86.
Ensimmäinen historiallinen viite ruotsalaisten valtaan Suomessa on aikaisintaan 1270-luvulta peräisin oleva Pyhän Eerikin legenda, jonka mukaan kuningas Eerik Pyhä ja englantilainen piispa Henrik tekivät 1150-luvulla niin sanotun ensimmäisen ristiretken Suomeen. Legenda kertoo kuninkaan palanneen retken jälkeen Ruotsiin piispan jäädessä järjestelemään Suomen kirkollisia oloja. Sotaretkeä ei kuitenkaan pidetä nykyään todellisena tapahtumana.Zetterberg, ”Keskiaika” (Vahtola, Jouko), s. 48-52
Seuraava historiallisissa lähteissä oleva viittaus ruotsalaisten vaikutusvaltaan Suomessa on Lyypekin kronikassa vuoden 1266 kohdalla toteamus: ”Birger-herttua pakotti Suomen kuulumaan Ruotsiin”.Tarkiainen, s. 97. Mahdollisesti samaa tapahtumaa käsittelee 1320-luvulla kirjoitettu Eerikinkronikka, joka kuvailee uplantilaisten sotaretkeä hämäläisiä vastaan. Kyseisen sotaretken on katsottu olleen mahdollisesti vuosina 1249–1250 tehty, niin sanottu toinen ristiretki Suomeen. Eerikinkronikan mukaan ristiretken seurauksena aloitettiin linnan rakentaminen Hämeeseen.
Ruotsalaiset aloittivat myös Suomen rannikon kolonisaation vaiheittain ristiretkien aikoihin Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta alkaen. Suomen rannikon asuttaminen kristityllä väellä oli keskeinen keino uskon levittämisessä. Näistä siirtolaisista ja heidän jälkeläisistään kehittyivät ajan saatossa suomenruotsalaiset.
Turun piispan mainitaan Ruotsin piispojen yhteydessä ensimmäisen kerran 11. helmikuuta 1253 Birger-jaarlin ja Gudheimin luostarin välillä tapahtuneen maanvaihdon yhteydessä.Linna, s. 81. Ruotsin kirkko levittäytyi Suomeen käytännössä vasta kuitenkin 1300-luvulla.Tarkiainen, s. 187. Katolinen kirkko oli toiminut Varsinais-Suomessa noin 1100-luvulta lähtien itsenäisesti. Läntisen ja itäisen kristinuskon vaikutus oli levinnyt Suomeen jo aiemmin esihistoriallisella ajalla, mistä on saatu viitteitä esimerkiksi arkeologisissa kaivauksissa tehdyistä hautalöydöistä. pienoiskuva|350px|Pienoismalli Turun linnasta kuvaa sen ulkoasua 1200-luvulla.Eerikinkronikka kertoo karjalaisten tuhonneen Sigtunan vuonna 1187, joka oli tuohon aikaan Ruotsin suurin ja tärkein kaupunki. Karjalaiset tekivät sotaretken Ruotsiin myös vuonna 1257.Linna, s. 82–83. Vuonna 1259 Paavi Aleksanteri IV hyväksyi Ruotsin kuningas Valdemarin ja Tanskan kuningas Kristofferin pojantyttären Sofian avioliiton, jotta Ruotsi pystyisi paremmin ja tehokkaammin torjumaan lähellä asuvien pakanoiden jatkuvia hyökkäyksiä valtakunnan kyliä ja kirkkoja kohtaan.Linna, s. 84–85. Tästä huolimatta vielä vuonna 1275 Karjalan ja Lapin pakanat piinasivat Ruotsin valtakunnan kristittyjä.Linna, s. 89–90. Novgorodin ensimmäinen kronikka kertoo Dmitri Aleksandrovitšin valloittaneen Karjalan vuonna 1278. Pakanalliset karjalaiset olivat olleet tähän asti kauppakumppaneita muun muassa Gotlannille.Linna, s. 99. Kauppayhteyksistä riippumatta uplantilaiset tekivät Eerikinkronikan mukaan niin sanotun kolmannen ristiretken Suomeen vuonna 1293 valloittaen Karjalan 14 kihlakuntaa.Eerikinkronikka, s. 99 Birger Maununpojan 4. maaliskuuta 1295 antama lupakirje Lyypekille ja muille Itämeren kauppaa käyville kaupungeille mainitsee karjalaisten käännyttämisen motiiviksi karjalaisten kauan harjoittaman rosvouksen ja ryöstelyn sekä ruotsalaisten ja muiden Itämeren kävijöiden vangiksi ottamisen ja kiduttamisen.Linna, s. 109–110.
Ensimmäinen historiallinen viittaus katolisen kirkon ulkopuoliseen Ruotsin hallintovaltaan Suomessa on noin vuodelta 1284. Tässä Maunu Ladonlukon säädöksessä yleisestä maanrauhassa Pentti Birgerinpoikaa kutsutaan Suomen, eli nykyisen Varsinais-Suomen herttuaksi.Linna, s. 98. Hän ei kuitenkaan mahdollisesti koskaan käynyt Suomessa. Ruotsin vallan laajenemisesta huolimatta hämäläisten ja Novgorodin satoja vuosia kestänyt konflikti jatkui. Novgorodin ensimmäinen kronikka kertoo Novgorodin tehneen sotaretken hämäläisiä vastaan vielä vuonna 1292.
Suomalaisten ja ruotsalaisten konfliktit Ristiretkien jälkeen niiden vanavedessä tapahtunut ruotsalaisten kolonisaatio johti myös konflikteihin suomalaisten ja ruotsalaisten välillä. Pohjalaisissa tarinoissa kerrotaan siirtolaisten avuksi tarvitun sotaväkeä Ruotsista toisten tarinoiden kuvaillessa Ruotsista tulleen pääasiassa rikollisia ja pahantekijöitä, jotka tulivat maahan käydäkseen sotaa suomalaisia vastaan.Tarkiainen, s. 46 Mikael Agricola kirjoitti 1500-luvulla pakanallisten suomalaisten ahdistelleen ruotsalaisia siirtolaisia, mistä syystä he olivat saaneet apua sukulaisiltaan Ruotsista. Kemiönsaaren alkuperäinen suomalaisasutus katosi kokonaan paikalta ruotsalaisten tultua alueelle, mikä voi osaltaan kertoa konfliktista ryhmien välillä.Tarkiainen, s. 114-115