pienoiskuva|Israelin joukot tarkastelevat tuhoamaansa arabimaiden lentokonetta. Kuuden päivän sota (, ) oli 5.–10. kesäkuuta 1967 käyty sota arabivaltioiden Egyptin, Jordanian ja Syyrian muodostaman liittoutuman ja Israelin välillä. Arabivaltiot saivat taloudellista tukea Irakilta, Kuwaitilta, Saudi-Arabialta, Sudanilta ja Algerialta. Myös Neuvostoliitto ryhtyi tukemaan arabivaltioita.

Konflikti alkoi, kun Egypti saartoi Israelin laivaliikenteen Tiraninsalmen kansainvälisellä vesireitillä, poisti UNEF-rauhanturvaajat Siinain niemimaalta ja alkoi siirtää omia joukkojaan niiden tilalle. Tämän johdosta Israel teki ennalta ehkäiseväksi julistamansa iskun, jolla se onnistui tekemään Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömäksi muutamassa tunnissa. Jordania puolestaan hyökkäsi Israelin kaupunkeihin Länsi-Jerusalemiin ja Netanyaan. Sodan lopussa Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat. Sodan tulos vaikuttaa merkittävällä tavalla alueen geopolitiikkaan yhä nykyäänkin.

Taustaa Vuonna 1956 käytyä Suezin–Siinain sotaa seurasi Lähi-idässä kymmenen verrattain rauhallista vuotta. Suezin sota oli päättynyt Egyptin kannalta sotilaalliseen häviöön, mutta poliittisen voittoon. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton painostus pakotti Israelin vetäytymään Siinailta, minkä vastineeksi Egypti suostui lopettamaan sissiryhmien lähettämisen Israelia vastaan ja tekemään Siinaista UNEF-joukkojen valvoman aseettoman alueen.

Yksikään arabimaa ei edelleenkään hyväksynyt Israelin olemassaoloa, ja molemmat osapuolet aseistautuivat parhaansa mukaan. Arabimaiden pääaseistaja oli Neuvostoliitto.

Varhaisella 1960-luvulla Syyria alkoi aseistaa sissihyökkäyksiä ja terrorismia Israeliin. Tätä kutsuttiin ”kansan vapaussodaksi”, ja se pyrki vaikuttamaan Baath-puolueeseen kohdistuvaan sisäiseen oppositioon. Palestiinalaisista armeijoista merkittävä oli Jasser Arafatin johtama al-Fatah, josta muodostui lopulta PLO:n hallitseva ryhmittymä.

Jordan-joen vedenkäytöstä oli neuvoteltu Israelin itsenäistymisestä saakka. Vuodesta 1953 vuoteen 1955 neuvotteluja veti Eisenhowerin asettama erityislähettiläs Eric Johnston. Arabiliiton lopulta hylättyä neuvottelutuloksen Jordania ja Israel aloittivat yksipuoliset toimet hylätyn neuvottelutuloksen mukaisten kastelujärjestelmien rakentamiseksi. Israelin johdettua veden Gennesaretinjärvestä vastarakennettuun mittavaan kastelujärjestelmäänsä vuonna 1964 arabivaltiot alkoivat suunnitella Jordan-joen lähdejokien Hasbanin ja Baniaksen vesien ohjaamiseksi siten, etteivät ne enää virtaisi lainkaan Gennesaretinjärveen. Suunnitelman toteutuminen olisi vähentänyt Israelin vedensaantia Jordan-joesta arviolta kolmasosalla, mikä olisi vastannut yhdeksäsosaa Israelin kokonaisvedensaannista. Israel ilmoitti pitävänsä suunnitelmaa sen suvereniteettia loukkaavana. Vastauksena Israel suoritti vuoden 1965 aikana useita sotilasoperaatioita Syyrian alueella ohitustöiden tuhoamiseksi. Syyria aloitti vastavuoroisesti israelilaiskohteiden tulituksen tykistöllä Golanin kukkuloilta.

Marraskuussa 1966 palestiinalaississit iskivät Israeliin käyttäen Jordanian rajaa, minkä seurauksena Israel suoritti mittavan operaation rajaseudulle. Operaation tarkoitus oli PLO:n tukikohtien tuhoaminen, mutta se muuttui pian Israelin ja Jordanian keskinäiseksi yhteenotoksi. Taistelussa kuoli molemmilta puolilta kymmeniä ja haavoittui noin sata. Seurauksena Jordania aloitti täyden mobilisaation.

Sotaa edeltäneet toimenpiteet arabimaissa: 19.5.1967 YK-joukot poistuvat Nasserin vaatimuksesta. 22.5.1967 Egypti sulkee jälleen Tiranin salmen israelilaisilta 25.5.1967 Egyptin rohkaisemana Syyria, Irak, Jordania ja Saudi-Arabia siirtävät joukkojaan Israelin rajoille. 31.5.1967 Egyptillä on 100 000 miestä ja 1 000 tankkia Israelin vastaisella ”puskurivyöhykkeellä”. Kairolainen El Akhbar-sanomalehti: ”Jordanian kanssa solmitun sotilaallisen sopimuksen mukaan Jordanian tykistö toimii koordinoidusti Egyptin kanssa ja Syyria on asemissa valmiina katkaisemaan Israelin kahtia Kalkilyan kohdalta, missä Israelin alue Jordanian aseleporajan ja Välimeren välillä on vain 13 km leveä.” 4.6.1967 Israelin rajoille keskitettyjen arabijoukkojen määrä oli kolminkertainen Israelin armeijan miesvoimaan nähden.

Israelin rajariita Syyrian kanssa laajentui 7. huhtikuuta 1967 ilmataisteluksi Golanin yllä. Taistelussa Syyria menetti kuusi MiG-21-hävittäjää taistelussa yhtä Israelin Dassault Mirage III -hävittäjää vastaan. Rajasota kiihtyi, ja osapuolet vaativat selkkausten lopettamista, uhaten vastapuolta totaalisella tuhoamisella. Esimerkiksi Syyrian puolustusministeri Hafez al-Assad totesi ajan olevan tullut aloittaa ”vapaussota sionistien savustamiseksi ilmaan arabien kotimaasta”.

Neuvostoliitto kiihdytti konfliktia lähettämällä arabeille vääriä tietoja Israelin joukkojenkeskityksistä Syyrian rajalla. Alueella olevien YK-joukkojen komentaja, kenraali Ensio Siilasvuo, ilmoitti välittömästi väitteiden olevan vääriä, mutta tämä ei estänyt Syyriaa vaatimasta Egyptiltä apua Israelia vastaan. Myös Jordania liittyi Egyptin ja Syyrian muodostamaan sotaliittoon. Arabimaat Marokosta Irakiin lähettivät joukkoja ja rahaa kiristäen tilannetta entisestään.

Akabanlahteen johtavan Tiraninsalmen kartta.|pienoiskuva|vasen 17. toukokuuta Egypti vaati alueella olevien YK:n rauhanturvajoukkojen vetämistä pois, mihin pääsihteeri U Thant taipui Israelin kieltäydyttyä joukkojen siirtämisestä omalle puolelleen. Egypti sulki Tiraninsalmen kansainvälisen vesireitin Israelin laivoilta 23. toukokuuta alkaen ja saartoi Eilatin sataman sekä Akabanlahden. Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser julisti puheessaan arabien olevan tarvittaessa valmiit taistelemaan ja tuhoamaan Israelin. Israel puolestaan oli jo Suezin sodan jälkeen julistanut, että Tiraninsalmen sulkeminen uudestaan olisi yhtä kuin sodanjulistus Israelia vastaanUnited Nations Conference on the Law of the Sea, Geneva: UN Publications 1958, pp. 132–134..

30. toukokuuta Egypti ja Jordania solmivat viisivuotisen liittosopimuksen, jolla Jordanian joukot siirtyivät Egyptin komentoon. Tämän seurauksena arabijoukot olivat vain 17 kilometrin päässä Israelin rannikosta, mikä mahdollistaisi panssarijoukkojen hyökkäyksen ja Israelin katkaisemisen kahteen osaan nopeimmillaan puolessa tunnissa.

Israel tukeutui Yhdysvaltoihin, joka yritti purkaa saartoa diplomatian keinoin. Neuvostoliitto esti kaikki yritykset käsitellä tilannetta YK:n turvallisuusneuvostossa. Sotilaallisen voimatasapainon valossa Israelin tilanne vaikutti toivottomalta. Vaikka arabimaat eivät hyökkäisikään, ne voisivat näännyttää Israelin talouden, jonka armeijan mobilisointi oli tukahduttanut.

Sodan kulku pienoiskuva|Jordanian ja Israelin väliset sotatoimet 5.–7.6.1967.

Maanantaina 5.6.1967 Israelin ilmavoimat iski kello 7.45 yllättäen Egyptin yhdeksääntoista lentotukikohtaan tuhoten niissä olevat koneet. Tärkein kohde oli Kairon läntinen tukikohta, joka oli Tu-16-rykmentin sijoituspaikka. Egyptin kentille tehtiin noin 500 rynnäkkölentoa, minkä tuloksena tuhottiin 309 lentokonetta, ml. kaikki Tu-16-pommittajat, 27 Il-28-konetta, 12 Su-7-konetta, 90 MiG-21-, 20 MiG-19- ja 25 MiG-17-hävittäjää ja 32 kuljetuskonetta.Lappi, Ahti, Ilmatorjunta kylmässä sodassa, s. 358

Isku oli ajoitettu siten, että Egyptin henkilöstö oli matkalla palveluspaikoilleen, ja johtamisvalmius oli huono. Taktiikkaan kuului kiitoteiden tuhoaminen auringon suunnasta hyökäten Matran betonia läpäisevillä jarruvarjopommeilla tai tavallisilla 220 tai 450 kg pommeilla ja kentillä olevien koneiden tuhoaminen sen jälkeen tykkitulella. Osa pommeista varustettiin aikasytyttimillä korjaustöiden vaikeuttamiseksi.

Israelin hävittäjät olivat lentäneet aluksi pitkälle Välimeren ylle ja sitten koukanneet jyrkästi etelään voidakseen hyökätä Egyptin tukikohtiin lännestä. Tämä taktinen liike varmisti iskun tehokkuuden. Egyptin ilmavoimat huomasivat Israelin koneet liian myöhään eivätkä ehtineet valmistautua. Israelin ilmavoimien komentaja Mordekai Hod oli antanut kuuluisan käskyn: ”Lennä, liidä vihollisesi ylitse ja tuhoa pirstaleiksi aavikolle, jotta Israel voi elää turvallisesti sukupolvien ajan.” Egyptiltä tuhoutui yli puolet 450:stä koneestaan ja niin Egypti menetti samalla ylivoimansa lentokoneiden määrässä.

Egyptistä saamiensa väärien tietojen vuoksi Syyrian, Jordanian ja Irakin ilmavoimat aloittivat hyökkäyksen Israeliin. Israelin ilmavoimat iski takaisin ja iltaan mennessä vastapuolen ilmavoimat oli lamautettu. Muun muassa Syyrian ilmavoimat kärsi tappioita ⅔ vahvuudestaan, Jordanian ilmavoimat oli tuhottu samoin kuin Irakin ilmavoimien Länsi-Irakissa H3-tukikohdassa olleet koneet. Arabit olivat menettäneet 416 konetta tuhoutuneina ja 393 vaurioituneina. Näin sota oli käytännössä ratkaistu ennen sen alkua.Lappi, s. 358, 359

Iltapäivällä Israelin ilmavoimat hyökkäsi Egyptin tutkia vastaan ja tuhosi 25 tutkaa, joista 16 Siinailla. Päivän aikana käytiin vain yksi iso ilmataistelu 20 MiG-21:n ja 16 Miragen välillä, jossa neljä MiGia ammuttiin alas. Israel saavutti lopulta ilmaherruuden menetettyään 26 konetta, näistä 19 Egyptin vastaiskussa lentokentille. Tämän jälkeen ilmavoimat keskitettiin tulitukitehtäviin. pienoiskuva|vasen|Siinain valtaus 7.–8.6.1967. pienoiskuva|vasen|Golanin kukkuloiden valtaus 9.–10.6.1967.

Pian ilmaiskun jälkeen kolme israelilaista divisioonaa hyökkäsi seitsemää egyptiläistä divisioonaa vastaan Siinailla. Israelin pohjoisdivisioona, jota komensi Israel Tal, eteni Gazan kaistan ja Al-Arishin lävitse. Kaksi divisioonaa, joita johtivat Avraham Yoffe ja Ariel Sharon, hyökkäsivät Abu-Ageilan alueella. Kuultuaan tappiosta Egyptin puolustusministeri, sotamarsalkka Abdel Hakim Amer määräsi kaikki joukot perääntymään Siinailta, mikä merkitsi Egyptin tappiota. Nopeus, taitava koordinointi ja ilmatuki käänsivät tilanteen Israelin eduksi. Merijalkaväki valtasi strategisesti tärkeän Sharm el-Sheikhin satamakaupungin, ja koko Siinai oli israelilaisten käsissä kolmessa päivässä.

Länsiranta Jordanian kuningas Hussein oli arabijohtajista maltillisin. Jordania kuitenkin hyökkäsi Egyptin vaatimuksesta Länsi-Jerusalemiin sodan ensimmäisenä päivänä käyttäen raskasta tykistöä ja tunkeutuen joillekin alueille. 6. kesäkuuta Israelin puolustusvoimat saartoivat Jerusalemin Ammunition Hillin taistelussa ja seuraavana päivänä valtasivat nopeasti Länsimuurin ja Temppelivuoren. Jordan-joelle saavuttiin samana päivänä.

Golanin kukkulat Syyria kävi sotaa Golanin kukkuloilta käsin tyytyen ampumaan Pohjois-Israelia tykistöllä. Kun sotatoimet Siinailla olivat ohi, israelilaisilla oli riittävästi joukkoja pohjoiselle rintamalle. Sodan loppuvaiheessa Israel valtasi Golanin kukkulat vähäisin tappioin 10. kesäkuuta mennessä. Kaikkiaan sotatoimet kestivät kuusi päivää, mistä sota on saanut nimensä. Arabimaat menettivät yli 400 lentokonetta, lähes kaikki panssarivoimansa, laivoja ja kaatuneina arvioiden mukaan noin 15 000 sotilasta sekä upseeria. Israelin tappiot olivat 777 kaatunutta, 2 586 haavoittunutta ja 17 lentokonetta.

Kuuden päivän sodan häviäminen olisi merkinnyt Israelin poistumista maailmankartalta, minkä tavoitteen arabit ilmoittivat selvästi. Syyrian puolustusministeri Hafiz al-Assad ilmoitti 20.5.1967 seuraavasti: ”Sotilaamme ovat nyt täydessä valmiudessa – – käynnistämään vapautustoimet ja kitkemään siionistit arabien asuinseuduilta. Sotilaana uskon, että aika on kypsä heidän tuhoamiselleen.” Arabijohtajien aggressiivisen antisionistista retoriikkaa oli noudattanut aiemmin myös Syyrian presidentti lausuen 22.5.1966: ”Haluamme täydellisen sodan ilman rajoituksia, sodan, joka hävittää siionistit perustuksiaan myöten.”