Skotlanti

Skotlanti (, ) on maa Ison-Britannian saaren pohjois­osassa. Se käsittää suunnilleen kolmanneksen saaren pinta-alasta ja kuuluu Yhdistyneen kuningas­kunnan eli Britannian valtioon.

Skotlanti oli personaaliunionissa Englannin kanssa vuodesta 1603 lähtien ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syys­kuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin kansan­äänestys itsenäisyydestä, mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.

Maantiede

pienois|pysty|vasen|Skotlannin kartta pienois|vasen|Loch Etive Skotlanti muodostaa pohjoisen kolmanneksen Ison-Britannian saaresta. Sen kokonais­pinta-ala on . Skotlannilla on ainoan naapurinsa Englannin kanssa yhteistä rajaa 96 kilo­metriä. Se kulkee itä­rannikolta Tweed­joelta länteen Solway Firthiin. Skotlannin lounais­kärjestä 30 kilometrin päässä sijaitsee Irlanti, 700 kilo­metrin päässä koillisessa on Norja ja pohjoisessa Tanskan Färsaaret. Skotlantia ympäröivät Atlantti ja Pohjanmeri.

Skotlanti koostuu manner­maasta ja useista saari­ryhmistä. Manner­maa voidaan jakaa kolmeen alueeseen, Ylä­maihin, Ala­maihin (Central Belt) ja Eteläisiin ylänköihin. Ylä­maat jakaa kahtia Glen Morin siirros­linja, jolla sijaitsee myös Loch Ness. Ylä­maiden etelä­osassa on Grampianvuoret, jonka korkein huippu Ben Nevis on koko Britannian korkein vuori. Keskisen Skotlannin ala­maat on maan asutus­keskittymä. Eteläisillä ylänkö­alueilla on pyöreä­lakisia kukkuloita ja leveitä laaksoja, joita reunustavat hedelmälliset rannikko­tasangot.Wilson & Symington, s. 42. Veden­jakaja on lähellä länsi­rannikkoa, minkä takia pääosa joista virtaa itään.

Skotlantiin kuuluu yli 790 saarta. Saariston pää­ryhmät ovat Shetland- ja Orkneysaaret sekä Sisä- ja Ulko-Hebridit. Orkney- ja Shetland­saaret sijaitsevat manner­maan pohjois­puolella. Länsi­rannikkoa täplittävät puolestaan useat saaret ja vuonot..

Ilmasto

Skotlannissa vallitsee meri-ilmasto, jolle on tyypillistä vaihtelevat säätilat ilman ääri­oloja. Atlantilta tuleva Golfvirta lämmittää aluetta, mikä selittää ilmasto-olot pohjoisesta leveysasteesta huolimatta. Esimerkiksi samalla leveys­asteella Labradorissa, Kanadassa, jäävuoret ovat talvisin tavallinen näky. Skotlannin ilmasto on kuitenkin viileämpi kuin muualla Britanniassa.

Sade­määrät vaihtelevat paljon Skotlannin eri puolilla. Läntiset ylä­maat ovat Yhdistyneen kuningas­kunnan sateisinta aluetta; vuosittain sataa yli . Sateet ovat yleensä vuoristoisilla ylä­maan alueilla orografisia. Suurimmassa osassa Skotlantia kuitenkin sataa alle 800 milli­metriä vuodessa, eikä itäisissä ja eteläisissä osissa sada enempää kuin Englannin kuivimmilla alueilla. Lumi­sateet eivät ole alamailla tyypillisiä, mutta korkeuden kasvaessa ne yleistyvät.

Ilmasto­alue on kostean lauhkea ja vuoden keski­lämpötila on 8,7 celsiusastetta. Kylmin kuukausi on Skotlannissa tammi­kuu, jonka keski­lämpötila on 3,5 celsius­astetta. Lämpimimmät kuukaudet ovat heinä- ja elo­kuu, jolloin lämpö­tila on noin 14,5 celsius­astetta. Skotlannin vuotuinen sade­määrä on 670,6 milli­metriä.

Skotlannin rannikolla sijaitsevien Hebridien läntinen osa on yksi Britannian aurinkoisimpia paikkoja. Vuoden pisimpänä päivänä ei Skotlannin pohjoisosissa ole pimeää yölläkään. Lerwickillä ja Shetland­saarilla on keski­kesällä valoisaa noin neljä tuntia pidempään kuin Lontoossa, mutta talvella tilanne on päin­vastainen – pimeyttä on pidempään kuin etelässä.

Voimakkaat Atlantilta saapuvat matala­paine­puuskat, joita kutsutaan myös Euroopan hirmu­myrskyiksi, ovat yleisiä Skotlannissa talvis­aikaan loka–maalis­kuussa.

Vuotuinen lämpö­tilan vaihtelu: yksitoista celsius­astetta Kesän pituus: neljä kuukautta (kesä–syys­kuu) Talven pituus: kolme kuukautta

pienois|keski|900px|Panoraamakuva Skotlannista

Luonto

Skotlantia peitti aiemmin metsä, mutta alkuperäisestä metsästä on jäljellä enää vain noin prosentti. Istutus­metsät peittävät noin 17 prosenttia pinta-alasta. Pääosa näistä on havu­metsää. Grampian­vuorilla ja eteläisillä ylängöillä kasvaa erityisesti ruohoa ja kanervaa. Skotlannin kansallis­kukka on okakruunuohdake, mutta nummien kanervat ja metsien kissankello ovat silti tunnus­piirteisempiä kasvi­lajeja.Wilson & Symington, s. 475.

Skotlannin nisäkäs­lajistoon kuuluu monia hirvi­eläimiä. Saksanhirviä elää pääosin ylänkö­alueilla ja metsä­kauriita metsissä. Lisäksi Skotlannissa elää sinne tuotuja japaninhirviä ja kuusi­peuroja. Ketut ja mäyrät ovat levinneet laajalle, mutta eurooppalaisen metsä­kissan Skotlannin kanta on hyvin harvinainen. Sen sijaan Skotlannissa elää peräti 75 prosenttia Britannian oravista, sillä laji on joutunut työntymään pohjoiseen Englantiin istutetun harmaaoravan tieltä.Wilson & Symington, s. 473. Skotlannin vesistöissä on paljon meri­nisäkkäitä. Pullokuonodelfiinit ja pyöräiset ovat suhteellisen yleisiä, ja esimerkiksi noin 70 prosenttia Euroopan halleista ja 80 prosenttia Britannian kirjo­hylkeistä elää Skotlannin vesissä.

Skotlannissa on moni­puolinen lintu­lajisto, ja Britannian 24:stä merilintulajista elää Shetland­saarilla 21 lajia. Nummilla esiintyy muun muassa metsoja ja nummiriekkoja. Talvisin sänkipelloilla talvehtii miljoonia merihanhia.Wilson & Symington, s. 474.

Historia

Esihistoriasta roomalaisaikaan

pienois|Callanishin kivet Lewisin­saarella, Ulko-Hebrideillä. Skotlannin esi­historia ulottuu yli päähän menneisyyteen. Nyky­ihminen alkoi asuttaa sen alueita Veiksel-jää­kauden jälkeen.Wilson & Symington, s. 442–443. Esihistorian ajalta alueelta on säilynyt suuri määrä arkeologisia löytöjä, ja esimerkiksi Orkney­saarilta on löytynyt Skara Braen muinais­kaupunki, Maeshowen hautakumpu ja Stonehengen tapainen Brodgarin kehä.

Roomalaiset saapuivat Britanniaan vuonna 43 jälkeen ajan­laskun alun, ja he tekivät sota­retkiä myös Skotlantiin piktien alueelle. Mons Graupiuksen taistelussa vuonna 83 roomalaiset saivat Britannian saaren pohjois­osat hetkellisesti haltuunsa. Roomalaiset kyllästyivät lopulta pohjoisia heimoja vastaan käytyihin taisteluihin, minkä takia rakennettiin sekä Hadrianuksen että Antoninuksen vallit.Wilson & Symington, s. 444. Roomalaiset lähtivät Britanniasta noin vuonna 410Humphreys, s. 622., jolloin Skotlantia asuttivat pohjoisen ja idän piktit sekä lounais­osien britonit. Tämän jälkeen alueelle levittäytyivät myös skotit ja anglosaksit.Humphreys, s. 623.

Skotlannin yhdistyminen ja itsenäisyystaistelut

Pyhä Columba perusti vuonna 563 Ionan saarelle luostarin, ja hänen levittämänsä kristinusko alkoi yhdistää Skotlannin heimoja. Piktit ja skottien Dál Riatan kuningas­kunnan yhdisti vuonna 843 skotti­kuningas Kenneth MacAlpin. Hänen perustamansa Alban kuningaskunta laajeni käsittämään vuoteen 1034 mennessä lähes koko nykyisen Skotlannin.

Aleksanteri III:n kuoltua 1286 Englannin kuningas­kunnan kuningas Edvard I asetti Skotlannin hallitsijaksi John Balliolin ja teki Skotlannista vasallinsa. Balliol purki sopimuksen 1295 ja teki Ranskan kanssa niin kutsutun Auld Alliance -liiton. Edvard valtasi tämän jälkeen haltuunsa lähes koko Skotlannin. Edvardin julmaa hallintoa kohtaan nousi vastustusta, joka henkilöityi William Wallaceen. Robert Bruce otti ratkaisevan voiton Englannista Bannockburnin taistelussa 1314. Paavi antoi 1320 Skotlannille luvan itsenäisyyteen niin sanotussa Arbroathin julistuksessa, ja Englanti tunnusti 1328 Skotlannin itsenäisyyden Northamptonin rauhassa.Humphreys, s. 624.MacLean, s. 44–47.

Stuartien kausi Alusta uskonpuhdistukseen

Lapsettoman David II:n kuoltua 1371 Skotlannin parlamentti valitsi hallitsijaksi Stuart-sukuun kuuluneen Robert II:n.MacLean, s. 48. Skotlannin pinta-ala laajeni 1469, kun nuori kuningas Jaakko III naitettiin Margaret Tanskalaiselle. Myötäjäis­lahjana Skotlantiin liitettiin Orkney- ja Shetlandsaaret.MacLean, s. 61–62. Jaakko III:n poika Jaakko IV oli yksi merkittävimpiä Stuart-hallitsijoita. Hänen aikanaan kukoisti Skotlannin renessanssi, ja muun muassa William Dunbar ja Gavin Douglas loivat tunnettuja runoja.MacLean, s. 63, 65.Wilson & Symington, s. 446. Jaakko IV myös hyökkäsi 1513 Englantiin puolustaakseen vanhaa liittolaista Ranskaa.MacLean, s. 73–74. Suuri skottiarmeija kärsi kuitenkin musertavan tappion Floddenin taistelussa, jossa myös kuningas Jaakko kuoli.Humphreys, s. 625.

Maria Stuartista tuli Skotlannin kuningatar vuonna 1542, jolloin hän oli vasta viikon vanha. Englannin kuningas Henrik VIII suunnitteli naittavansa Maria Stuartin pojalleen Edvardille. Skotlannin parlamentti hylkäsi ehdotuksen, minkä takia Edvard käynnisti 1544 Rough Wooing -nimellä tunnetun sorto­kampanjan.MacLean, s. 79–80. Skotlantilaiset kääntyivät Auld Alliance -liiton myötä Ranskan puoleen ja lupasivat antaa Maria Stuartin nuoren Fransin vaimoksi ranskalaisten tukea vastaan. Maria Stuart jätti Skotlannin 1548 aatelisten ja ranskalais­liittolaisten hallintaan.

Uskonpuhdistus levisi Skotlantiin 1500-luvun puoli­välissä. Pienen kapinan tukahduttamisen jälkeen perustettiin Lords of the Congregation -ryhmän, jonka tavoitteena oli protestanttinen Skotlanti. Sijais­hallitsija Marie de Guise aloitti protestanttien sorron, kun Perthissä oli ollut väki­valtaisuuksia John Knoxin tulisen saarnan jälkeen. Protestantit kääntyivät voitolle, kun he alkoivat saada vuonna 1560 tukea protestanttiselta Englannilta. Edinburghin sopimus hyväksyttiin heinä­kuussa, ja sen myötä Skotlannista tuli protestanttinen valtio.MacLean, s. 93. Maria Stuart palasi pian tämän jälkeen Skotlantiin, mutta hän aiheutti skandaalin mies­suhteidensa takia. Hänet ajettiin maan­pakoon, kun hänen tulevan miehensä James Hepburnin uskottiin olleen osallinen hänen miehensä Henry Stuartin murhaan.Humphreys, s. 626.

Yhteinen kruunu ja uskonsodat

Maria Stuartin poika Jaakko VI nousi myös Englannin kuninkaaksi vuonna 1603 Elisabet I:n kuoleman jälkeen. Jaakko ja hänen poikansa Kaarle I hallitsivat käytännössä molempia valtakuntia Englannista käsin. He myös kannattivat kuninkaan jumalallista oikeutta eivätkä kannattaneet Skotlannin presbyteeri­kirkkoa.MacLean, s. 112. Kaarle ja arkkipiispa William Laud pyrkivät 1630-luvulla yhdistämään Skotlannin ja Englannin kirkot. Presbyteerien ja kuninkaan kiistat kärjistyivät 1639–1640 käytyihin piispojen sotiin. Alexander Leslien johtama skotti­armeija kukisti vuonna 1640 englantilaiset Newburnin taistelussa ja valtasi Newcastlen. Kaarle joutui seuraavana vuonna tekemään rauhan.

Kaarlen huono sotaonni rohkaisi hänen vastustajiaan myös Englannissa, jossa syttyi 1642 Englannin sisällissota.MacLean, s. 120. Parlamentaristit kääntyivät sodan alkuvaiheissa Skotlannin puoleen. Solemn League and Covenant -sopimuksen jälkeen skottijoukot hyökkäsivät Englantiin ja tukivat kuninkaan vastustajia.MacLean, s. 122–123. Parlamentaristien ja skotlantilaisten liitossa oli kuitenkin säröjä, sillä skotlantilaiset halusivat kuitenkin säilyttää kuningas­kunnan.Humphreys, s. 627. Suurin osa skottiaatelisista liittoutui 1647 Kaarlen kanssa, minkä seurauksena lordiprotektori Oliver Cromwell teloitti Kaarlen vuonna 1649. Tämän poika Kaarle II julistautui Skotlannin, Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Cromwell koki asemansa uhatuksi ja alisti Skotlannin kymmeneksi vuodeksi valtaansa. Tasavalta kaatui Cromwellin kuoleman jälkeen ja Kaarle II:sta tuli jälleen kuningas.MacLean, s. 133–134.

Unionisopimus ja jakobiittikapinat

Jaakko II sai kruunun 1685. Katolista kuningasta kuitenkin vastustettiin laajasti, ja whigien kutsumana Vilhelm III Oranialainen nousi maihin Englannissa marraskuussa 1688. Hän julistautui seuraavana vuonna vaimonsa Maria II:n kanssa hallitsija­pariksi. Jaakkoa tuettiin varsinkin Ylämaiden alueella. Vuonna 1689 Ylämaita nousikin jakobiittien ensimmäinen kapina.MacLean, s. 138–139.