Burundi, virallisesti Burundin tasavalta, on pieni valtio Itä-Afrikassa suurten järvien alueella. Se rajautuu pohjoisessa Ruandaan, etelässä ja idässä Tansaniaan ja lännessä Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Burundilla ei ole rannikkoa, mutta sillä on lounaassa rantaviivaa Tanganjikajärvellä.
Twat, tutsit ja hutut ovat asuneet Burundin alueella siitä lähtien, kun valtio muodostui viisi vuosisataa sitten. Tutsit hallitsivat Burundia kuningaskuntana yli 200 vuoden ajan. 1900-luvun alussa Saksa ja Belgia kuitenkin miehittivät alueen, jolloin Burundi ja Ruanda yhdistettiin Ruanda-Urundi-nimiseksi eurooppalaisten siirtomaaksi. Poliittisia levottomuuksia esiintyi koko alueella tutsien ja hutujen välisten sosiaalisten erojen vuoksi. Ne saivat Burundissa aikaan sisällissodan 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nykyään Burundia hallitaan edustuksellisena demokratiana, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. 62 prosenttia burundilaisista on katolilaisia, 8–10 prosenttia muslimeita ja loput seuraavat alkuperäistä animistista uskontoa tai protestanttista kristillisyyttä.
Burundi on ollut yksi maailman köyhimmistä valtiosta.Eggers 2006, s. 49. Sisällissotien jäljiltä Burundin bruttokansantuote on alhainen, väestönkasvu on epävakaata ja resursseja on niukasti. Koboltti ja kupari ovat Burundissa hyödynnettäviä luonnonvaroja. Maan tärkeimpiin vientituotteisiin kuuluvat kahvi ja sokeri.
Maantiede
thumb|vasen|Burundin topografinen kartta Burundi on sisämaavaltio keskisen Afrikan itäosassa. Sen pinta-ala on 27 834 neliökilometriä, ja siitä noin kymmenes on järviä. Maan rajanaapurit ovat pohjoisessa Ruanda, idässä ja etelässä Tansania ja lännessä Kongon demokraattinen tasavalta, ja rajaa maalla on 1 140 kilometriä.Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 83.
Burundia halkovat vuoristot, vuoret ja niiden väliset laaksot. Burundin länsiosa kuuluu Itä-Afrikan hautavajoaman läntisen haaran vuoristoihin, ja siellä on maan korkein kohta Hehavuori, joka nousee 2 690 metriin. Hautavajoaman reunavuoriston luoteispuolella on kapea laakso, jossa virtaa muun muassa Kongon rajajoki Ruzizi. Tanganjikajärvestä maasto nousee jyrkästi muodostamaan Niili- ja Kongojokien välisen vedenjakajan. Sen korkeimmat huiput ovat noin 2 600 metrissä, ja sen itäpuolella ylätasanko laskeutuu noin 1 500 – 1 800 metriin saakka. Ylätasankoa halkoo koillisessa Ruvyironzajoki.
Vaikka Burundi sijaitsee tropiikissa, sen ilmasto vaihtelee suuresti korkeuden mukaan. Ylänköalueilla on viileää; vuoden keskilämpötila on noin 21 °C ja vuotuinen sademäärä 1 500–1 800 millimetriä. Alempana, kuten Imbon laaksossa sijaitsevassa Bujumburassa, on lämpimämpää ja vähäsateisempaa. Tanganjikajärven rannoilla sataa vain 1 000 millimetriä vuodessa. Bujumburassa keskimääräinen ylin lämpötila on 29–31 °C ympäri vuoden, yön alin vähäsateisella jaksolla kesäkuusta elokuuhun 17 °C, muulloin noin 19 °C.
Burundin maa-alue on pääosin käytetty maatalous- ja laidunmaaksi. Maatalousväestön asutus on aiheuttanut metsien häviämistä, eroosiota ja elinympäristöjen tuhoutumista. Metsät ovat hävinneet lähes koko maasta liikakansoituksen vuoksi, eikä niitä ole enää kuin korkeimpien vuorten rinteillä. Maassa on kolme kansallispuistoa, Kibiran kansallispuisto luoteessa (pieni alue sademetsää Ruandan Nyungwen metsän kansallispuiston vieressä), Rurubun kansallispuisto koillisessa (Rurubujoen varrella) ja Rusizin kansallispuisto lähellä Kongon rajaa.
Historia
Hutujen ja tutsien yhteiskunta Burundin varhaisimmat asukkaat olivat pygmikansaa nimeltä twat, joiden alkuperästä ei ole täyttä yhteisymmärrystä. Hutuja alkoi asettua alueelle 1000-luvulla ja tutseja 1500-luvun puolivälin jälkeen. Tutsit perustivat pieniä päällikkökuntia, joissa tutsit maksoivat karjalla hutujen tekemästä maataloustyöstä ja sadosta.Young. Tutsit myös ottivat käyttöön hutujen kielen kirundin sekä monia heidän tapojaan. Tutsien ja hutujen välisestä jaosta tuli varsin löyhä, ja luokitus perustui erityisesti yhteiskunnalliseen luokkaan.
Tutsipäällikkö Ntare I perusti 1600-luvun puolivälissä feodaalinen kuningaskunnan valloitettujaan joitakin päällikkökuntia. Burundiin muodostui siten rajat, jotka eivät ole myöhemmin eurooppalaisten vetämiä valtiorajoja.
Eurooppalaisten valtakausi Burundi sijaitsee vaikeakulkuisella alueella Afrikan sisämaassa, joten eurooppalaiset saapuivat sinne vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Richard Burton ja John Hanning Speke etsivät sieltä Niilin lähteitä. Saksa sai 1884–1885 järjestetyssä Berliinin konferenssissa Burundin ja Ruandan.Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 86. Se alkoi hallita alueita Saksan Itä-Afrikan alaisuudessa.
Belgialaiset joukot miehittivät sen osana ensimmäistä maailmansotaa. Sodan jälkeen Burundi siirtyi Belgian hallintaan osana Kansainliiton yhdistettyä Ruanda-Urundin mandaattialuetta. Belgialaiset hajottivat vanhan päällikkörakenteen ja loivat uuden järjestelmän, jossa valta keskittyi selkeästi tutseille ja hutut olivat alempaa luokkaa.
Itsenäisyys Poliittiset puolueet syntyivät 1940-luvun lopulta alkaen ja maa itsenäistyi 1. heinäkuuta 1962. Demokraattisten rakenteiden ollessa heikkoja tutsikuningas Mwambutsa IV otti ohjat perustuslaillisena monarkkina.
Hutupääministerin murha vuonna 1965 aiheutti hutujen kapinointia ja hallituksen tukahduttamistoimia. Prinssi Ntare V syrjäytti isänsä Mwambutsan vuonna 1966, mutta hänet itsensä syrjäytti samana vuonna pääministeri Michel Micombero. Micombero lakkautti monarkian, mutta hutujen levottomuudet jatkuivat ja kulminoituivat kapinaan vuonna 1972. Hutut surmasivat ensin noin 2 000 tutsia, sitten tutsit tappoivat 100–200 000 hutua, ja hutut taas noin 10 000 tutsia. Käytännössä kaikki koulutetut hutut tapettiin tai lähtivät maanpakoon. Eversti Jean-Baptiste Bagaza kaappasi vallan vuonna 1976 ja pyrki edistämään maareformia, vaaliuudistusta ja kansallista sovintoa, vaikka hänen sotilashallintonsa koostui pääosin tutseista. Bagaza valittiin presidentiksi ainoana ehdokkaana vuoden 1984 vaalissa, mutta hänen hallituksensa alkoi sortaa yhä ankarammin toisinajattelijoita ja uskonnollisia ryhmiä.
Majuri Pierre Buyoya syrjäytti Bagazan ja kaappasi vallan armeijan avulla 3. syyskuuta 1987. Hutujen ja tutsien väliset jännitteet purkautuivat jälleen vuonna 1988 väkivaltaisina yhteenottoina hutuopposition, armeijan ja kovan linjan tutsien välillä johtaen noin 150 000 ihmisen kuolemaan. Buyoya hyväksyi vuonna 1991 uuden demokraattisen perustuslain ja vuoden 1993 vaaleissa nousi valtaan maan ensimmäinen hutupresidentti, FRODEBU-puolueen Melchior Ndadaye. Armeijan tutsiupseerit murhasivat Ndadayen lokakuussa 1993. Maa syöksyi jälleen sisällissotaan, joka vaati kymmeniätuhansia kuolonuhreja. FRODEBU:n johtama hallitus onnistui kuitenkin säilyttämään valtansa ja nostamaan uudeksi presidentiksi Cyprien Ntaryamiran helmikuussa 1994. Ntaryamira sai kuitenkin surmansa lentokoneen alas ampumisessa 6. huhtikuuta 1994 yhdessä Ruandan presidentin Juvénal Habyarimanan kanssa.
Sylvestre Ntibantunganya nousi uudeksi presidentiksi 8. huhtikuuta 1994, mutta sisäiset väkivaltaisuudet jatkuivat. FRODEBU-hallitus kaatui 25. heinäkuuta 1996 Buyoyan johtamassa kaappauksessa, mutta se ei lopettanut sisällissotaa. Vuoden 2001 jälkeen rauhanprosessi on kuitenkin edennyt ja hutu Domitien Ndayizeye nousi presidentiksi vuonna 2003 vallanjakosopimuksen mukaisesti.
Vuonna 2004 YK:n joukot ottivat haltuunsa rauhanturvaamistehtävät Afrikan unionin joukoilta. Helmikuussa 2007 YK katsoi rauhanturvaoperaation päättyneeksi ja alkoi keskittyä jälleenrakentamiseen.
Vuonna 2008 oli verisiä yhteenottoja FNL:n ja hallituksen joukkojen välillä. FNL riisuttiin aseista ja se muuttui poliittiseksi puolueeksi vuonna 2009. Vuoden 2010 presidentinvaalien jälkeen FNL:n johtaja Agathon Rwasa piiloutui maan alle, mutta ilmoitti osallistuvansa vuoden 2015 vaaleihin.
Burundin presidenttinä vuodesta 2005 toiminut Pierre Nkurunziza on johtanut maata autoritaarisella otteella. Nkurunziza valittiin uudelleen presidentiksi vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa. Hänen kiistanalainen valintansa kolmannelle kaudelle vuonna 2015 aiheutti maassa levottomuuksia, joissa kuoli ainakin 1 200 ihmistä ja 400 000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan. Vuonna 2018 hyväksytettiin kansanäänestyksellä muutos perustuslakiin, minkä jälkeen Nkurunziza voisi periaatteessa jatkaa presidenttinä vuoteen 2034 saakka.
Joulukuussa 2018 Burundi vaihtoi pääkaupunkiaan ja uusi pääkaupunki on Gitega. Edellinen pääkaupunki Bujumbura on jatkossa pelkästään maan taloudellinen keskus. Hallinnolliset toiminnot siis siirretään Gitegaan.
Hallitseva puolue CNDD-FDD valitsi tammikuussa 2020 kenraali Evariste Ndayishimiyen ehdokkaakseen toukokuussa 2020 suunniteltuihin vaaleihin. Hän on hallitsevan puolueen pääsihteeri ja presidentti Nkurunzizan läheinen liittolainen ja arveltiinkin, että Nkurunziza säilyy tärkeänä taustavaikuttajana mahdollisen presidentinvaihdoksen jälkeenkin. Burundin tärkein oppositiopuolue CNL nimesi ehdokkaakseen Agathon Rwasan, joka on entinen kapinallisjohtaja ja presidentti Nkurunzizan pitkäaikainen poliittinen vastustaja. Agathon Rwasa oli myös johtava oppositioehdokas vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa, joita molempia hän kuitenkin lopulta boikotoi.
Kesäkuussa 2020 Evariste Ndayishimiye nousi suunniteltua aiemmin Burundin uudeksi presidentiksi Nkurunzizan kuoltua äkillisesti. Edeltäjänsä suosikki Evariste Ndayishimiye oli voittanut toukokuun 2020 presidentinvaalit, joita oppositio syytti vilpillisiksi.
Politiikka
thumb|Pierre Nkurunziza, Burundin presidentti 2005-2020. Burundi on siirtymäkauden edustuksellinen monipuoluedemokratia, jossa on presidenttijohtoinen järjestelmä. Burundin presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja. Maassa on yhteensä 21 rekisteröityä poliittista puoluetta. 13. maaliskuuta 1992 tutsi, vallankumousjohtaja Pierre Buyoya laati perustuslain, joka loi edellytykset monipuoluejärjestelmälle. Kuusi vuotta myöhemmin, 6. kesäkuuta 1998 perustuslakia muutettiin: parlamentin paikkamäärää lisättiin ja lakiin tehtiin lisäys kahta varapresidenttiä varten. Vuonna 2000 Burundiin valittiin Arushan rauhansopimuksen mukaisesti siirtymäkauden hallitus.
Burundilla on kaksikamarinen parlamentti, joka koostuu kansalliskokouksesta ja senaatista. Kansankokouksessa on 118 jäsentä ja sen suurin puolue on CNDD-FDD (), joka sai vuoden 2005 vaaleissa 58,55 prosenttia äänistä. Seuraavaksi eniten ääniä saivat FRODEBU (), 21,7 prosenttia, ja UPRONA (), 7,21 prosenttia. Burundin perustuslain mukaan paikkoja täytetään 100 vaaleilla valitun paikan lisäksi niin, että 60 prosenttia parlamenttipaikoista on hutujen, 40 prosenttia tutsien, 30 prosenttia naisten ja kolme paikkaa twa-kansan jäsenten hallussa. Kansankokouksen jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla viisivuotiskausiksi.Puddington 2007, s. 145.
Senaatissa on 54 paikkaa, joista kolme on varattu entisille presidenteille. Perustuslain mukaan myös 30 prosenttia senaatin jäsenistä täytyy olla naisia. Suurin osa edustajista valitaan valitsijamiesten välityksellä eri provinsseista, presidentti nimittää 14 edustajaa ja kolme paikkaa on varattu twa-kansan jäsenille. Jokaisesta provinssista valitaan yksi hutu- ja yksi tutsisenaattori. Senaatin vaalikausi on viisi vuotta.Puddington 2007, s. 145–146.
Burundin parlamentti valitsee presidentin viideksi vuodeksi kerrallaan.Puddington 2007, s. 146. Presidentti nimittää virkamiehet ministerineuvostoonsa, joka harjoittaa toimeenpanovaltaa ja jossa on 26 jäsentä. Ministerineuvoston jäseneksi voidaan valita sellainen, jonka kaksi kolmasosaa parlamentista hyväksyy. Presidentti valitsee myös kaksi varapresidenttiä. Vuosina 2005–2020 Burundin presidentti oli Pierre Nkurunziza. Vuonna 2020 presidentiksi valittiin Évariste Ndayishimiye.
Vuoden 2015 vaaleissa hallitseva koalitio CNDD-FDD sai 77 suoraan vaaleilla valituista kansalliskokouksen sadasta paikasta tärkeimpien oppositiopuolueiden boikotoidessa vaaleja.
Vapauksien kehitys