Madagaskarin tasavalta (, ) eli Madagaskar on saarivaltio Intian valtameressä noin 640 kilometrin päässä Afrikan itärannikosta. Välimatkan lisäksi sitä erottaa Afrikan mantereesta 165 miljoonaa vuotta evoluutiota, minkä vuoksi saaren eläimistöstä on kehittynyt ainutlaatuinen. Myös saarella puhuttu malagassin kieli poikkeaa afrikkalaisista kielistä, sillä se kuuluu austronesialaiseen kielikuntaan ja on tämän sisällä yksi malaijilais-polynesialaisista kielistä.
Maantiede pienoiskuva|Madagaskar satelliittikuvassa syyskuussa 2003. Madagaskarin pinta-ala on 587 041 neliökilometriä. Se on maailman neljänneksi suurin saari sekä suurin, jonka kattaa kokonaan itsenäinen valtio. Canal des Pangalanes on kanaalien yhdistämien luonnollisten sekä tekojärvien ketju, joka jatkuu maan itäisen rannikon suuntaisesti noin 600 kilometriä (noin kaksi kolmasosaa saaren pituudesta). Madagaskarin korkein vuori on Maromokotro (2 876 m). Koko Madagaskarilla vallitsee trooppinen ilmasto, mutta korkeusvaihtelut luovat alueellisia eroja. Ylänköalueilla 900 metrin yläpuolella helle on harvoin tukahduttavaa, mutta rannikoiden alavilla mailla sää voi olla tukalan kuumaa ja kosteaa varsinkin sadekaudella. Pasaatituuli tuo itärannikolle sateita ympäri vuoden; esimerkiksi Tamatavessa sataa 3 500 millimetriä vuodessa ja sadepäivien lukumäärä on 140. Saaren lounaisosassa sadetta saadaan vain 400–800 millimetriä vuodessa, suurin osa siitä tulee joulukuun ja marraskuun välisenä aikana. Muutamia kertoja vuodessa trooppinen hirmumyrsky, joita kulkee Intian valtamerellä saaren pohjoispuolella, ulottaa kaatosateet ja kovat tuulet myös Madagaskarille. Kasvillisuus ja eläimistö Luonto on saaren eristäytyneisyyden vuoksi ainutlaatuinen. Madagaskarin itärannikko on pääosin rehevää kuivahkoa monsuunimetsän tapaista metsämaata, ja varsinaisia trooppisia kosteita sademetsiä on saarella vain sen koillisosassa pienellä alueella. Suurin osa Madagaskarin eläin- ja kasvilajeista elää näissä sademetsissä. Saaren kuivempi länsipuoli on pääosin savannia ja trooppista piikkipensastoa. Kuivalla etelälaidalla on erikoinen paikallisiin olosuhteisiin sopeutunut piikkipuumetsäalue, jonkalaista ei ole muualla maailmassa.
Lähes 90 prosenttia Madagaskarin kasvilajeista, 95 prosenttia matelijoista ja 92 prosenttia nisäkkäistä on endeemisiä eli sellaisia, joita ei tavata missään muualla. Madagaskarin merkilliseen eläimistöön ovat ennen ihmisen saapumista kuuluneet jättiläismäiset norsulinnut, gorillan kokoiset Archaeoindris- ja Megaladapis-jättiläismakit ja pienikokoiset madagaskarinvirtahevot, jotka sittemmin metsästettiin sukupuuttoon. Kuitenkin vielä nykyäänkin saarella elää suurin osa kaikista maailman kameleonteista, puoliapinoita syövä petoeläin fossa, jättiläismaakilpikonnia, monia puumangustilajeja, erikoisia puoliapinoita, esimerkiksi kissamaki, indri ja ai-ai, erilaisia hyönteisiä ja lukuisia eri lintulajeja.
Madagaskarin tunnetuimpia kansallispuistoja ovat Ranomafanan kansallispuisto, josta löydettiin uusi makilaji kultabokombali vuonna 1986 sekä Berentyn luonnonsuojelualue ja indreistä tunnettu Andasibe-Mantadian kansallispuisto.
Madagaskarin ainutlaatuista luontoa uhkaavat monet seikat, joista vakavimpiin kuuluu metsien hävitys. Metsää raivataan pieninä laikkuina mutta yhteisvaikutus on suuri. Hakkuiden tarkoituksena on polttopuiden ja puuhiilen hankkiminen sekä kaskiviljely. Heinäkuussa 2010 Unesco lisäsi Madagaskarin Atsinananan sademetsät uhanalaisten maailmanperintökohteiden luetteloon.
Historia
Madagaskarilaisten historioitsijoiden mukaan saaren asuttaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensimmäisinä saapuivat 500–300-luvuilla eaa. austronesialaiset; malaijinsukuista kieltä puhunut toinen aalto muutti saarelle ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana. Arabialaiset kauppiaat ja swahilit saapuivat Madagaskarin koillisrannikolle Afrikan itäosasta 600-luvun tienoilla.
Vuosisatojen aikana saarelle muodostui 18 toisistaan poikkeavaa malagassinkielistä etnistä ryhmää, joille kehittyi valtioita 1500–1600-luvuilla. Valtioista merkittävin oli merinojen muodostama feodalistinen Imerina, joka vähitellen alisti naapurinsa. Imerinan hallitsija Radama I julistautui vuonna 1818 Madagaskarin kuninkaaksi. Hän kutsui maahan englantilaisia lähetyssaarnaajia, jotka loivat myös malagassin kirjakielen. Radama I:n jälkeen hallinnut Ranavalona I karkotti englantilaiset ja kielsi kristinuskon harjoittamisen vuonna 1835. Hänen seuraajansa Radama II lakkautti vakinaisen armeijan ja antoi eurooppalaisille huomattavia etuoikeuksia. Maahan perustettiin tehtaita ja viljelmiä; anglikaanisuus julistettiin valtionuskonnoksi vuonna 1869.
Ranskan siirtomaavallan laajentuminen keskeytti Madagaskarin itsenäisen kehityksen. Joulukuussa 1894 Ranska aloitti Madagaskaria vastaan sodan, valtasi sen tärkeimmät satamat ja syyskuussa 1895 pääkaupungin Antananarivon. Kuningatar Ranavalona III allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan Madagaskarista tuli Ranskan protektoraatti. Kesäkuussa 1896 Ranskan parlamentti julisti Madagaskarin ja sen lähisaaret Ranskan siirtomaaksi. Vuodesta 1897 lähtien Madagaskaria hallitsi ranskalainen kenraalikuvernööri, jolla oli lähes rajaton valta.
Toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksassa esitettiin Madagaskar-suunnitelmaa yhtenä ratkaisuna juutalaiskysymykseen Palestiinan sijasta.
Vuonna 1946 Madagaskarista tuli Ranskan merentakainen alue. 14. lokakuuta 1958 Madagaskar julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi; täydellisen itsenäisyyden se saavutti 26. kesäkuuta 1960. Uusi hallinto ylläpiti kuitenkin tiiviitä yhteyksiä entiseen emämaahan Ranskaan, mitä moni madagaskarilainen piti uuskolonialismina. Maassa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys 31. joulukuuta 1974. Kesäkuussa 1975 perustettiin vakaumuksellisen sosialistin Didier Ratsirakan johtama vallankumousneuvosto, joka julisti tavoitteekseen sosialismin rakentamisen. Joulukuussa 1975 järjestetyssä kansanäänestyksessä hyväksyttiin uusi perustuslaki ja Ratsirakan valinta maan presidentiksi. Maan uudeksi viralliseksi nimeksi tuli ”Madagaskarin demokraattinen tasavalta” (Repoblika Demokratika Malagasy).
Uudesta hallinnosta huolimatta Madagaskarin heikko talous ei lähtenyt nousuun ja vuonna 1977 alkoivat ensimmäiset mielenosoitukset. Kansalaisten tyytymättömyys saavutti huippunsa 10. elokuuta 1991 järjestetyssä rauhanomaisessa mielenosoituksessa, johon osallistui arviolta 400 000 aseetonta kansalaista. Presidentin turvallisuusjoukot avasivat tulen kohti väkijoukkoa, ja satoja ihmisiä kuoli. Armeija ilmoitti sen jälkeen, ettei se enää tue hallitusta. 31. lokakuuta 1991 pidettiin kokous, jossa sovittiin demokraattisesta ja rauhanomaisesta vallansiirrosta. Tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin Albert Zafy. Kokous merkitsi käytännössä Madagaskarin demokraattisen tasavallan lakkauttamista.
Vuonna 1992 kansanäänestyksellä hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka päätti 17-vuotisen yksipuoluevallan. Presidentiksi valittu Albert Zafy luopui kuitenkin vallasta kolme vuotta myöhemmin, ja Ratsiraka valittiin uudelleen presidentiksi. Joulukuun 2001 presidentinvaaleissa molemmat pääehdokkaat, hallitseva presidentti Didier Ratsiraka ja opposition ehdokas Marc Ravalomanana, julistautuivat tahoillaan voittajiksi. Pattitilanne jatkui heinäkuuhun 2002, jolloin Ratsiraka lähti maanpakoon Ranskaan. Ravalomanana valittiin toiselle kaudelle 2006. Seuraavana vuonna perustuslakia muutettiin jälleen kansanäänestyksellä. Parlamentti hajotettiin, ja Ravalomananan puolue voitti jälleen enemmistön. Maaliskuussa 2009 vaaleilla valittu presidentti Marc Ravalomanana luovutti vallan oppositiota tukeneille sotilaille ja lähti maanpakoon Etelä-Afrikkaan. Sotavoimat puolestaan nimittivät uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi oppositiojohtaja Andry Rajoelinan, jonka perustuslakituomioistuin julisti maan uudeksi presidentiksi. Tähän Eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestö SADC ja Afrikan unioni reagoivat erottamalla Madagaskarin jäsenyydestään. Vuodesta 2019 maan presidenttinä on ollut uudelleen joulukuun 2018 presidentinvaalien voittaja Andry Rajoelina.
Politiikka pienoiskuva|Madagaskarin kartta.
Madagaskar on semipresidentiaalinen tasavalta. Perustuslakia on muutettu useita kertoja kansanäänestyksellä. Väliaikainen presidentti vuosina 2009–2014 oli Andry Rajoelina, joka nousi valtaan armeijan tuella. Tammikuussa 2014 julistettiin Hery Rajaonarimampianina uudeksi presidentiksi.
Kaksikamarinen parlamentti muodostuu 18 jäsenen senaatista ja 163 jäsenen kansalliskokouksesta. Vaaleja on lykätty useita kertoja: presidentinvaalit oli määrä pitää lokakuussa 2013 ja parlamenttivaalit joulukuussa 2013. Rajoelina ilmoitti, että ei asetu ehdolle presidentiksi. Vaalilautakunta kielsi entisiä presidenttejä Rajoelinaa, Ravalomananaa ja Didier Ratsirakaa asettumasta ehdolle. Ravalomananan vaimon ehdokkuus nähtiin tämän säännön kiertämisenä.
Tammikuussa 2014 Hery Rajaonarimampianina julistettiin presidentinvaalien voittajaksi. Vaalit hävinnyt Jean Louis Robinson piti vaalitulosta vääristeltynä, ja presidentin virkaan astuminen aiheutti levottomuuksia. Valittua uutta presidenttiä pidettiin istuvan presidentin Rajoelinan ehdokkaana.
Joulukuussa 2018 entinen presidentti Andry Rajoelina voitti presidentinvaalien toisella kierroksella toisen entisen presidentin Marc Ravalomananan, joka valitti vaalivilpistä eikä tunnustanut tulosta. Madagaskarin perustuslakituomioistuin vahvisti 2019 Rajoelinan vaalien voittajaksi. Rajoelina astui virkaansa Madagaskarin uutena presidenttinä 18. tammikuuta 2019 ja ensimmäistä kertaa maan historiassa virkaanastujaisissa olivat läsnä myös vaalien kilpailevat ehdokkaat ja entiset presidentit Didier Ratsiraka, Hery Rajaonarimampianina ja Marc Ravalomanana.
Madagaskarin parlamenttivaaleissa toukokuussa 2019 presidentti Rajoelinan koalitio sai ehdottoman enemmistön – 84 paikkaa maan 151-paikkaiseen parlamenttiin. Oppositiojohtaja Ravalomananan koalitio sai vain 16 paikkaa ja loput paikat menivät etupäässä sitoutumattomiksi ilmoittautuneille. Opposition mukaan vaalit eivät olleet rehelliset. Vaalien äänestysaktiivisuus oli alhainen, vain 31 prosenttia. Vuoden 2024 parlamenttivaaleissa Rajoelinan puolue uusi enemmistönsä parlamentissa, jonka paikkamäärä oli noussut 163:een.
Z-sukupolven mielenosoitukset 25. syyskuuta 2025 alkoivat Z-sukupolven protestit veden- ja sähkönjakelun katkosten vuoksi. Ne laajentuivat kun tuhannet ihmiset Madagaskarilla menivät kaduille eri puolilla maata. Kyseessä oli suurin mielenosoitusaalto, jonka maa on nähnyt yli 15 vuoteen. Perustarvikkeiden puutteesta alkanut viha kärjistyi nopeasti ja oli vakava haaste presidentti Andry Rajoelinaa kohtaan, joka on vallassa toista kertaa sitten vuoden 2018. Hän erotti lokakuun alussa hallituksen, mutta se ei tyynnyttänyt mielenosoittajia, jotka halusivat hänenkin eroa. YK:n mukaan levottomuuksissa oli lokakuun alkuun 2025 mennessä kuollut ainakin 22 ihmistä ja yli 100 loukkaantunut. Hallitusta syytetään korruptiosta, korkeasta työttömyydestä ja elinkustannusten noususta. Presidentti Rajoelina tuomitsi vallankaappausyrityksen vakavana hyökkäyksenä perustuslakia ja demokratiaa vastaan, sekä kehotti kansan kaikkia voimia puolustamaan perustuslaillista järjestystä ja kansallista suvereniteettia.
11. lokakuuta osa sotilaista liittyi pääkaupunki Antananarivon protesteihin. Armeijan yksikkö Capsat ilmoitti nimittäneensä uuden esikuntapäällikön, ja arvosteli virallisia turvallisuusjoukkoja liiallisesta voimankäytöstä mielenosoitusten yhteydessä. Presidentin toimisto kuitenkin vakuutti, että Rajoelina ja äskettäin nimitetty pääministeri, joka on armeijan kenraali, hallitsevat edelleen tilannetta.