Piispa Henrik tai pyhä Henrik () oli keskiajalta periytyvän käsityksen mukaan Suomen kristillistäjä ja ensimmäinen piispa. Pyhän Henrikin legenda kertoo hänen olleen syntyisin Englannista.Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 16 ja 21 Hän oli koko Suomen katolisen keskiajan ainoa paikallinen pyhimys. Henrik on murhaajansa Lallin ohella Suomen historian tunnetuimpia hahmoja.
Piispa Henrikin kuolinajasta on useita tulkintoja. Kansanperinteen mukaan hän kuoli 20. tammikuuta 1156. 1600-luvun historiankirjoittaja Johannes Messeniuksen mukaan hän kuoli vuonna 1151. Johannes Peringskiöldin 1700-luvulla julkaisemassa Messeniuksen Scondia Illustratassa kuolinvuodeksi ilmoitetaan ristiriitaisesti 1155.Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 40
Kaikki tiedot piispa Henrikistä ovat yli sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Häntä ei mainita missään 1100-luvun lähteessä.Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 53 Varhaisimmat tiedot Henrikistä ovat 1200-luvun lopultaHeikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 9, minkä takia Henrikin historiallisuutta ei ole voitu sitovasti osoittaa.
Henrikin historiallisuus pienoiskuva|Robert Wilhelm Ekman, Piispa Henrik kastaa ensimmäisiä suomalaisia Kupittaan lähteellä, 1850-luvun alkupuoli. Maalaus pohjautuu perimätietoon, jolla tuskin on historiallista todellisuuspohjaa.
Lähes kaikki tiedot piispa Henrikin elämästä perustuvat Pyhän Henrikin legendaan ja Piispa Henrikin surmavirteen, jotka on laadittu yli sata vuotta Henrikin kuoleman jälkeen. Aikalaistietoja Henrikistä ei ole. Näistä syistä Henrikin historiallisuus on kyseenalainen. Toinen epähistoriallisuuteen viittaava seikka on se, että lähetyssaarnaajapiispan tai -papin surmaaminen oli tavallinen tarinamuoto keskiajalla, ja vastaavia kertomuksia tunnetaan Euroopassa tuhansia.
Pyhän Henrikin legendassa Henrikin mainitaan olevan Anglianmaalta eli Englannista. Legendan maininta Englannista saattaa liittyä ruotsalaisen papiston pyrkimykseen johtaa Ruotsin kristillistyminen mieluummin Englannista kuin Tanskasta vastapainona tanskalaisten pyrkimykseen hallita Ruotsin kirkkoa Tanskan arkkipiispan primaattioikeuden nojalla. Näin ollen se olisi vain osa ns. "Anglia docens" -propagandaa ja vailla historiallista pohjaa kuten ruotsalainen tutkija Toni Schmid on katsonut.Toni Schmid, Sveriges kristnande, 1934 Toisaalta englantilaisella lähetystyöllä nykyisen Suomen alueella on myös historiallista pohjaa. Esimerkiksi Suomen ensimmäinen varmasti dokumentoitu piispa Tuomas oli syntyperältään englantilainen.
1400-luvun saarnoissa kuvataan, kuinka Henrik saapui Ruotsiin yhdessä Roomasta tulleen paavin lähettilään kardinaali Nicolaus Albanolaisen (myöhemmin paavi Hadrianus IV) kanssa.Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 67–68 ja 81Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. Vuonna 1153 Nicolaus kävi Linköpingissä. Norjaan ja Ruotsiin oli tuolloin tarkoitus muodostaa arkkipiispan johtamat kirkkoprovinssit, mutta Ruotsin osalta tämä ei vielä onnistunut. Matkan aikana kuitenkin perustettiin Trondheimin arkkipiispanistuin Norjaan. Pohjoismaissa ainoa arkkipiispa oli ollut Lundissa vuodesta 1104. Riitojen vuoksi Uppsalan piispanistuin saatiin kuitenkin järjestettyä vasta 1164. Kardinaalin matkaa koskevassa lähdeaineistossa ei kuitenkaan mainita Henrikiä kertaakaan.
Vain yksi Henrik mainitaan Uppsalan piispojen 1300-luvulta peräisin olevassa luettelossa ennen arkkihiippakunnan perustamista. Uppsalan piispa Henrikin kerrotaan Ruotsin annaaleissa (annales 31–1463) osallistuneen vuonna 1129 yhdessä Strängnäsin piispan kanssa autuaan Botvidin kirkon vihkimiseen. Saman tiedon antaa Pyhän Botvidin legenda, joka juontaa juurensa 1200-luvun alkupuoliskolta ja on siten Pyhän Henrikin legendaa vanhempi. Tästä syystä on katsottu, ettei Suomeen sijoitettua Uppsalan piispa Henrikiä ole helppoa pitää historiallisena henkilönä.Göte Paulsson, Annales suecici medii aevi, Bibliotheca historica Lundensis XXXII, 1974)
Tuomas Heikkilä toteaa, että Henrikistä Uppsalan piispana ei ole säilynyt minkäänlaisia 1100-luvun lähdemainintoja eikä häntä tunneta mistään ruotsalaisista ajan lähteistä. Myöhempi arkkipiispaluettelo, joka sisältää Henrikin, on ilmeisesti jo saanut vaikutteita Henrikin legendasta eikä siten ole luotettava.Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 60 Heikkilän mukaan piispa Henrik saattaa olla keskiajalle tyypillinen myyttikasaumasta syntynyt sepitteellinen pyhimys, vaikka myytin taustalla voivat olla historialliset tapahtumat. Hän olisi Suomen kristillistämistä legitimoiva hahmo, jonka tarina vastaa täydellisesti keskiaikaisten marttyyrikertomusten kaavaa.Heikkilä, Tuomas 2. p. 2006 s. 55 Toisaalta Heikkilä pitää mahdollisena, että Henrik olisi ollut esimerkiksi Uppsalan apupiispa, joka johti Länsi-Suomen kirkollista rakennustyötä 1150-luvulla.
Mikko K. Heikkilä on pyrkinyt todistamaan, että Suomessa marttyyrikuoleman kokenut hengenmies olisi eri henkilö kuin Uppsalassa väitetysti vaikuttanut englantilaissyntyinen Henrik. Lallin surmaama pappi olisi ollut saksalainen Heinrich (suom. Heinärikki), kun taas Pyhä Eerik ja Pyhä Henrik olisivat sama henkilö, joka poliittisista syistä on jaettu kahdeksi henkilöksi.Heikkilä, Mikko K., 2016, s. 17
Henrik ja niin kutsuttu ensimmäinen ristiretki pienoiskuva|Piispa Henrik ja kuningas Eerik purjehtimassa ensimmäiselle ristiretkelle Suomeen myöhäiskeskiaikaisen alttarikaapin kuvassa. Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin legendojen mukaan Ruotsin kuningas Eerik ja Uppsalan piispa Henrik saapuivat Suomeen sotaretkelle levittämään kristinuskoa. Myöhemmin ristiretkelle on arvioitu ajoitukseksi vuodet 1150–1157, tavallisimman käsityksen mukaan vuosi 1155. Vanhimman lähteen, ns. Palmsköldin katkelman, joka on peräisin 1400-luvun alusta, antama vuosiluku on 1150. Kristinuskon Suomeen saapumisen 700-vuotisjuhlaa puolestaan vietettiin vuonna 1857.
Arkeologisten todisteiden valossa läntinen Suomi on kuitenkin ollut kristillinen tai voimakkaasti kristillistymässä jo tuolloin, eikä mitään todisteita valtiollisen tai kirkollisen järjestäytymisen tapahtumisesta nimenomaan 1150-luvulla ole löydetty. 1100-luvun valtiollisessa hajaannustilassa kaikenlaiset hävitysretket Itämeren kansojen kesken olivat arkipäivää, eikä Eerikin retki näistä luultavasti suuremmin poikennut.
Retken jälkeen Eerikin sanotaan palanneen Ruotsiin, mutta Henrik olisi jäänyt Suomeen levittämään kristinuskoa ja organisoimaan kirkon järjestystä. Retken historiallisen todenperäisyyden arviointia vaikeuttaa se, että Eerikin lyhyen kuninkuuden aikaisia tapahtumia paisutettiin hänen poikansa Knuut Eerikinpojan hallituskauden aikana mahtipontisiin mittoihin Knuutin yrittäessä turhaan saada isäänsä kanonisoitua pyhimykseksi.
Uppsalan tuomiokirkon kaniikin Ericus Olain Chronica regni Gothorum -historiateos 1470-luvulta yhdistää Birger-jaarlin kotiinpaluuta kuvatessaan toisesta ristiretkestä kertovan, 1320–1340 kirjoitetun Eerikin kronikan kuvaukseen 1200-luvun jälkipuoliskolta peräisin olevan Pyhän Eerikin legendaan sisältyvän Eerikin kotiinpaluun suoran sanamuodon. Ensimmäinen ristiretki Suomeen on Ericus Olaille tuntematon.
Vaikka keskiaikainen historiantulkinta halusi esittää kristinuskon tulleen Suomeen kerralla ensimmäisen ristiretken mukana, on todellisuus monimutkaisempi. Kristinuskon juurruttaminen Suomen silloisen asutuksen ydinalueille oli satoja vuosia kestänyt prosessi. Kristillistyminen ei ollut suoraviivaista, vaan siinä tapahtui myös paikallisia paluita esikristillisiin perinteisiin. Esimerkiksi Henrikin hautakirkon lähellä Nousiaisten Myllymäen kalmistossa palattiin vielä 1200-luvulla kristillisvaikutteisesta ruumishautauksesta ei-kristilliseen polttohautausperinteeseen.Paula Purhonen, Kristinuskon saapumisesta Suomeen, Suomen muinaismuistoyhdistys 1998 (väitöskirja)
Piispa Henrikin kuolema pienoiskuva|Lalli surmaa piispa Henrikin C. A. Ekmanin maalauksessa vuodelta 1854. Piispa Henrikin kuolemasta on useita versioita, jotka ovat aikaisintaan 1200-luvun lopulta. Latinankielisen Pyhän Henrikin legendan mukaan hänet surmasi miestaposta nuhdeltu, nimeltä mainitsematon murhaaja.
Kansanomaisen "Piispa Henrikin surmavirren" mukaan hän puolestaan koki marttyyrikuoleman Köyliönjärven jäällä, missä hänet surmasi Lalli. Surmavirren mukaan Lallin vaimo Kerttu väitti piispan ottaneen väkipakolla ruokaa, olutta ja heinää maksamatta niistä korvausta, vaikka piispa oli tosiasiassa heittänyt penningit tilalle. Raivostunut Lalli lähti joko yksin tai Pentin ja Uolevin kanssa kirves tai "laakari" eli lyömämiekka kädessään piispan reen perään ja surmasi hänet.
Tarinaperinteen mukaan Henrik haudattiin oman tahtonsa mukaan Nousiaisiin, mihin rakennettiin Nousiaisten kirkko. Keskiajalla Henrikin kultti keskittyikin Köyliön lisäksi Nousiaisten kirkkoon ja Turun tuomiokirkkoon, joissa säilytettiin piispan pyhäinjäännöksiä.
Henrikiä seurasivat Palmsköldin katkelman ja Paavali Juustenin piispainkronikan mukaan Suomen piispoina Rodolfus ja Folkvinus, joista ei kuitenkaan ole säilynyt mitään muita tietoja. Ensimmäinen Henrikin seuraaja, joka varmasti tunnetaan historiallisista lähteistä, on 1200-luvun alkupuolella tehtäväänsä valittu piispa Tuomas.
Pyhimys Henrik julistettiin keskiajalla ainakin Nousiaisten kirkon, Turun tuomiokirkon ja Pyhtään kirkonHiekkanen 2007, s. 464. patronukseksi eli suojeluspyhimykseksi. Hänet lasketaan yleensä myös ensimmäiseksi Turun piispaksi. Vaikka hän ei itse toiminut Turussa, keskiaikaisten Turun hiippakunnan piispojen valta palautui Henrikiin.
Henrikin surmapäivä oli tradition mukaan 20. tammikuuta ("talvi-Heikki", Heikinmessu). Ruotsissa päätettiin sijoittaa Henrikin muistopäivä 19. päiväksi, koska 20. päivä oli jo 200-luvun pyhimysten Sebastianuksen ja Fabianuksen muistopäivä, Suomessa Henrikin kultti oli kuitenkin niin vahva, että se korvasi näiden tuntemattomampien pyhimysten muistopäivän. 1600-luvun lopulla Henrikin juhlapäivä muutettiin myös Suomessa 19. tammikuuta, joka nykyäänkin on Henrikin ja Heikin nimipäivä.
Henrikistä tuli vähitellen keskiaikaisessa Suomessa kirkon symboli. Turun tuomiokirkkoa, jossa oli ilmeisesti useampia alttareita omistettuna pyhimykselle, alettiin nimittää suojeluspyhimyksensä mukaan Henrikiksi. Testamenteissa, jotka annettiin kirkon hyväksi, oli saajana joskus mainittu Sanctus Henricus.
Katolinen kirkko kunnioittaa nykyäänkin piispa Henrikiä Suomen taivaallisena esirukoilijana. Katolisen kirkon Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta kantaa pyhimyksen nimeä, ja Henrikin pyhäinjäännöstä säilytetään nykyisin Pyhän Henrikin katedraalin alttarilla Helsingissä.
Pyhän Henrikin legenda
pienoiskuva|Henrikin sarkofagia Nousiaisissa peittävä kuparilevy, joka esittää ensimmäistä ristiretkeä. Piispa Henrikin Vita eli kertomus hänen elämästään kirjoitettiin 1200-luvun lopussa. Se sisältää hyvin vähän konkreettista tietoa Henrikistä. Hänen kerrotaan olleen 1100-luvun puolivälissä englantilaissyntyinen Uppsalan piispa, joka hallitsi valtakuntaa yhdessä kuningas Eerikin kanssa. Pyhimyskertomuksen mukaan suomalaiset pakanat aiheuttivat Ruotsille suurta vahinkoa, minkä vuoksi Eerikin ja Henrikin oli lähdettävä sotimaan näitä vastaan. Suomen valtaamisen jälkeen he kastoivat kansan ja rakensivat monia kirkkoja, minkä jälkeen kuningas palasi Ruotsiin ja Henrik jäi jatkamaan käännytystyötään, vaihtaen piispan toimen saarnaajan elämään.Heikkilä Tuomas, 2005, s. 398–417. Kaikki legendan 52 tunnettua versiota voi myös ladata Helsingin yliopiston palvelimelta.
Legendan mukaan Henrik koki marttyyrikuoleman yrittäessään langettaa kanonisen tuomion murhamiehelle, joka raivopäissään surmasi piispan.
Henrikin vitaa seuraa miracula, joka luettelee yksitoista piispan kuolemansa jälkeen aikaansaamaa ihmetekoa. Skaran papin paranemista Henrikin pilkkaamista seuranneista vatsanväänteistä lukuun ottamatta kaikki ihmeet tapahtuvat Suomessa. Muut ihmeet, jotka yleensä seurasivat Henrikin rukoilemisesta, ovat:
Lallin päänahan irtoaminen hänen laitettuaan piispan hiipan päähänsä Piispan sormen löytyminen surmaa seuranneena keväänä