Suomen kansanhallitus (tunnetaan nimillä Terijoen hallitus tai Kuusisen hallitus) oli Neuvostoliiton talvisodan aikana perustama hallitus, jonka kanssa Neuvostoliitto ilmoitti 2. joulukuuta 1939 solmineensa avunantosopimuksen. Hallituksesta oli tarkoitus tulla Neuvostoliiton valtaaman Suomen uusi hallitus. Hallitus perustettiin oikeuttamaan talvisota. Sen toimintaa johdettiin siten, että näytti siltä, että se olisi pyytänyt Neuvostoliitolta apua Suomen kansantasavallan perustamiseksi.
Kuusisen hallitus julkistettiin talvisodan syttymispäivänä 30. marraskuuta 1939. Tuolloin Moskovan radio tiedotti, että: ”tuntematon radioasema jossain Suomessa oli ilmoittanut SKP:n asettaneen kansanvaltaisen hallituksen”. Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että: ”Terijoen kaupungissa oli solmittu diplomaattisuhteet tämän hallituksen ja Neuvostoliiton hallituksen välillä".Veikko Huttunen: Kansakunnan historia 7: täysi-ikäinen kansakunta, s. 46. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1974. .
Sodan aikana hallituksen tarkoituksena oli osoittaa, ettei Suomea Neuvostoliiton näkökulmasta edustavan hallituksen johtaman Suomen ja Neuvostoliiton välillä ole sotatilaa. Kun talvisota otettiin keskustelun aiheeksi Kansainliitossa, ei Neuvostoliiton hallitus osallistunut kokoukseen. Sen sijaan se ilmoitti, ettei asia sovellu käsiteltäväksi siellä, koska: "Neuvostoliitto ei ole sotatilassa Suomen kanssa, eikä uhkaa Suomen kansaa sodalla. Siksi ei ole paikallaan vedota kansainliittosopimuksen mainitun kohdan perusteihin."https://web.archive.org/web/*/http://www.digipaper.fi/US-talvisodan-lehdet/36704/
Perustaminen thumb|Neuvostoliitto solmi Andrei Ždanovin, Kliment Vorošilovin, Josif Stalinin ja Vjatšeslav Molotovin (kirjoittaa) johdolla Suomen Kansanhallituksen pääministerin Otto Wille Kuusisen (kuvassa oikealla) kanssa sopimuksen. Ajatuksen Terijoen hallituksen perustamisesta katsotaan syntyneen vasta jokunen viikko ennen talvisodan syttymistä, todennäköisesti marraskuun alussa 1939. Suomen Kommunistisen Puolueen tuolloiselle pääsihteerille Arvo Poika Tuomiselle lähetettiin asiaa käsittelevä kirje Tukholmaan 13. marraskuuta 1939. Kirjeen olivat allekirjoittaneet Kominternin sihteerit Georgi Dimitrov ja Otto Wille Kuusinen. Viikkoa myöhemmin Tuominen sai uuden asiaa koskevan kirjeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroolta. Hallituksen myöhäinen perustamisajankohta selittynee sillä, että Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin uskoi viimeiseen asti Moskovassa käytyjen neuvottelujen johtavan hänen haluamaansa lopputulokseen. Hallituksen johtoon alun perin suunnitellun Arvo Tuomisen kieltäydyttyä muodostamistehtävä annettiin Kominternin toimeenpanevan komitean sihteerille Otto Wille Kuusiselle.Jukka L. Mäkelä: Salaista palapeliä, s. 134. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1964. Tuominen on itse jälkeenpäin kertonut, että hänen kieltäytymiseensä vaikutti ratkaisevasti elokuussa 1939 solmittu Molotov-Ribbentrop-sopimus, joka oli järkyttänyt hänet perusteellisesti.Arvo Tuominen: Kremlin kellot (6. painos), s. 389. Helsinki: Tammi, 1957.
Koska hallituksen piti olla Suomea ja sen kansaa edustava, myös muiksi ministereiksi valittiin Suomesta vuonna 1918 Neuvosto-Venäjälle paenneita punaisia, silloisia kommunisteja, Kuusinen, Anttila ja Tuure Lehén, sekä myöhemmin Neuvostoliittoon mennyt ryhmä, Mauritz Rosenberg, Armas Äikiä ja Lehtinen.Jussila, s. 22–23 Seitsemänneksi ministeriksi valittu Paavo Prokkonen oli alun perinkin Venäjän kommunistipuolueen jäsen. Hallituksen tarkoituksena oli hallita Neuvostoliiton talvisodassa valtaamille alueille perustettua Suomen kansantasavaltaa. Moskovan radio väitti hallituksen olevan useiden puolueiden edustajien muodostama. Arvo Poika Tuomisen mukaan kuitenkaan edes SKP ei ollut laillisesti mukana hallituksessa, koska muiden päättävien henkilöiden ollessa pidätettyinä tai muutoin saavuttamattomissa, asiasta oli tehnyt päätöksen yksin Kuusinen.
SKP:n vuonna 1935 valitusta keskuskomiteasta Moskovassa oli marraskuussa 1939 vain Kuusinen. Muista Neuvostoliittoon siirtyneistä keskuskomitean jäsenistä Yrjö Sirola oli kuollut vuonna 1936, Edvard Gylling oli vangittu vuonna 1937 sekä Hannes Mäkinen ja Jukka Lehtosaari vuonna 1938. Antti Hyvönen oli erotettu sekä SKP:sta että NKP:sta vuonna 1937, ja Arvo Tuominen oli loppuvuodesta 1937 siirtynyt Tukholmaan.Arvo Tuominen: Myrskyn aikaa, s. 65. Helsinki: Tammi, 1970. Muistelmissaan Tuominen on arvellut Suomessa olleiden kommunistien alkaneen Terijoen hallituksen kokoonpanon selvittyä epäillä, että porvarilehtien kirjoitukset Stalinin vainoista 1930-luvun loppupuolella olivat sittenkin pitäneet paikkansa.Tuominen 1970, s. 83.
SKP:ta paremmin Kuusisen hallituksen ministerien joukossa oli edustettuna Komintern, sillä Kuusinen kuului Kominternin sihteeristöön, Rosenberg työskenteli Kominternin kielenkääntäjänä ja Lehén sotilasasiantuntijana. Myös sotilaallinen asiantuntemus ja arvovalta olivat korkealla tasolla, sillä Lehén ja Anttila olivat Frunzen sota-akatemian käyneitä komentajia.Jussila 1985, s. 22.
thumb|Kuusisen hallituksen kokouspaikkana toiminut entinen Terijoen upseerikerhon rakennus.
Hallitusta kutsuttiin Suomessa nimellä Terijoen hallitus, koska sen 1. joulukuuta antama julkilausuma Suomen Kansanhallituksen julistus oli Moskovan radion mukaan lähetetty Terijoelta. Suomalaiset kuitenkin vasta vetäytyivät sieltä tuona päivänä, eikä perustamispaikkaa siksi pidetä todennäköisenä.Jussila, s. 20 Koska hallitusta johti Otto Wille Kuusinen, sitä sanottiin myös Kuusisen hallitukseksi. Mitkään tiedot eivät ole osoittaneet Kuusisen poistuneen marras- ja joulukuun 1939 aikana Moskovasta, joka oli ollut hänen asuinpaikkansa jo parinkymmenen vuoden ajan.Mäkelä 1964, s. 147. Terijoen hallituksen kokouspaikkana on pidetty Terijoen keskustassa sijaitsevaa Novikovin huvilaa, jota sen vuoksi kutsutaan myös Otto-Wille Kuusisen palatsiksi.
Terijoen hallituksesta ei tiettävästi koskaan otettu ryhmäkuvaa, eikä myöskään yhdestäkään sen istunnosta ole tiedossa valokuvia.Jussila 1985, kuvaliite s. 1. Yleisradion haastattelussa vuonna 1968 Tuure Lehén muisteli hallituksen toiminnan olleen enimmäkseen ”jonkinlaista propagandahommaa”.Tuominen 1970, s. 64.
Terijoen hallitus ja suunniteltu Suomen kansantasavalta perustettiin lähinnä houkuttelemaan sosialisteja Suomen armeijan puolelta uuteen sosialistiseen Suomen valtioon. Neuvostoliitto ilmoitti tunnustavansa vain perustamansa Suomen kansanhallituksen, mikä näin ollen oli syynä olla neuvottelematta Risto Rytin johtaman virallisen Suomen hallituksen kanssa. Terijoen hallitus ilmoitti julkilausumassaan olevansa ainoastaan väliaikainen hallitus, jonka kokoonpanoa tultaisiin vahvistamaan myös muiden puolueiden edustajilla sen saavuttua Helsinkiin.
Stalin ei odottanut Suomessa tapahtuvan vallankumousta tai kansannousua, sillä hänellä oli tiedustelutietojensa perusteella varsin todenmukainen kuva Suomen sisäpoliittisesta tilanteesta.Jussila, s. 13 Arvo Poika Tuomisen mukaan myös Otto Wille Kuusinen jakoi tämän näkemyksen, mutta lähinnä Leningradin puoluejohtaja Andrei Ždanov oli saanut suostuteltua Stalinin hankkeeseen.
Arvo Tuomisen mukaan Otto Wille Kuusinen tunsi suurta henkilökohtaista vastenmielisyyttä vanhoja puoluetovereitaan Mauritz Rosenbergia, Tuure Lehéniä ja Armas Äikiää kohtaan; lisäksi Rosenberg oli vuonna 1939 vakavasti sairas. Akseli Anttilaa ja Paavo Prokkosta Kuusinen ei Tuomisen mukaan entuudestaan lainkaan tuntenut. Myös Äikiä kertoi vuonna 1966 julkaistussa, Matti Kurjensaaren tekemässä haastattelussa tavanneensa Anttilan ja Prokkosen ensi kertaa Leningradissa 30. marraskuuta 1939.Tuominen 1970 s. 61–62.
Hallituksen toiminta ja julistukset pienoiskuva|Suomen kansanarmeijan upseeri Terijoella joulukuussa 1939 Terijoen hallituksen julistuksen keskeisin kohta oli ilmoitus Suomen kansanarmeijan luomisesta, johon kuului suurimmillaan 22 594 miestä. Nämä sotilaat olivat lähinnä asevelvollisia karjalaisia, inkeriläisiä ja muita suomenkielisiä, joista vanhimmat olivat Suomen sisällissodan jälkeen maasta paenneita punaisia. Heidän vihreä asepukunsa erottui selvästi neuvostojoukkojen käyttämästä. Tämän osaston piti olla Suomen valloituksen jälkeen siellä tarvittavien turvallisuusjoukkojen perustana, ja sen tehtäviin kuului hallituksen julistuksen mukaan myös Suomen kansantasavallan lipun kohottaminen Presidentinlinnan katolle ”työtätekevien riemuksi ja kansanvihollisten kauhuksi”.Huttunen 1974, s. 46–47.
Terijoen hallitusta muodostettaessa Stalinin vainojen kokonaisvaltaisuus paljastui, kun Terijoen hallitukselle koottiin armeijaa. Sen palvelukseen ei saatu haalittua kuin 91 punaupseeria, koska valtaosa heistä oli teloitettu.
Lisäksi hallituksen ohjelmaan sisältyi lupauksia muun muassa kahdeksan tunnin työpäivästä, työttömyyden lopettamisesta sekä suurtilojen pakkolunastuksesta. Suomen kansanhallituksella oli myös oma raha ja se julkaisi neljää sanomalehteä, Kansan Valta, Kansan Sana, Kansan Armeija ja Suomen Kansan Ääni. Keskeisimmät lehdistä olivat Kansan Valta ja Suomen Kansan Ääni, joita jaettiin lentolehtisinä etenkin rintamalla. Terijoen hallituksen yleisjulistus ei ollut Suomessa uskottava, eikä se juuri levinnyt kansan tietoisuuteen.
Jukka L. Mäkelän mukaan Kuusisen hallituksen yleisjulistus sisälsi niin valheellisia ja vääristeltyjä väitteitä Suomen oloista ja Suomessa vallinneista mielialoista, että sen allekirjoittajien on itsekin täytynyt tietää puhuvansa vastoin parempaa tietoaan. Esimerkiksi kahdeksan tunnin työpäivä oli toteutettu Suomessa jo 22 vuotta aiemmin, työttömyys oli Suomessa vähäistä ja kausiluonteista, ja suurtilat olivat käytännössä lakanneet olemasta vuoden 1918 torpparilain ja vuoden 1922 Lex Kallion myötä.Mäkelä 1964, s. 148–150.
Avunanto- ja ystävyyssopimus Avunanto- ja ystävyyssopimus (AY-sopimus) Terijoen hallituksen ja Neuvostoliiton välillä 30 vuodeksi solmittiin 2.12.1939. Hallitus myös myi Neuvostoliitolle Suomenlahden saaret ja vuokrasi Hangon 30 vuodeksi.
Sopimuksen turvin Neuvostoliitto katsoi taanneensa itselleen ne edut, joita se oli tavoitellut aikaisemmin neuvotellessaan Moskovassa Cajanderin III hallituksen edustajien kanssa. Se sai sopimuksen mukaisesti Kuusiselta Karjalankannaksen eteläosat, strategisesti tärkeitä Suomenlahden saaria, Kalastajasaarennon länsiosan, sekä vuokralle Hangon laivastotukikohtan. Sopimuksessa sovittiin myös laajahkon suomensukuisten kansojen asuttaman alueen liittämisestä Kuusisen Suomeen.
Itä-Karjalan ja Suomen jälleenyhdistäminen Samalla tehtiin sopimus, jolla Neuvostoliitto lahjoitti Suomelle 70 000 neliökilometriä Itä-Karjalaa 2.12.1939, mukana Aunus ja Uhtua (Kalevala). Sopimuksen allekirjoittivat Kuusisen lisäksi Neuvostoliiton pääministeri ja ulkoministeri. Perusteluna sopimuksessa luki Suomen ja Itä-Karjalan kansojen "jälleenyhdistäminen". Historioitsija Timo Vihavaisen mukaan "Sopimuksen yhtenä julkilausuttuna tarkoituksena oli toteuttaa Suur-Suomi". Sopimuksessa kuitenkin liitettiin 3 970 neliökilometriä kannaksen eteläosaa Neuvostoliittoon Leningradin suojaksi.
Kansainliiton syyttäessä Neuvostoliittoa hyökkäyssodasta Neuvostoliitto käytti jälkimmäistä sopimusta todisteena hyvästä suhtautumisesta Suomeen.
Suomen kommunistisen puolueen nimissä seuraavana päivänä annettu julistus muistutti, että Suomen kansa "on yli 200 vuotta unelmoinut Karjalan heimon jälleenyhtymisestä suomalaisen kansallisuuden ja valtion yhteyteen". Vielä vähän aiemmin suomalaiskommunisteja oli teloitettu Itä-Karjalassa syytettyinä tämänsuuntaisista haaveista. Jo 1917-1922 Suomen vasemmisto oli halunnut liittää Itä-Karjalan Suomeen osana maailmanvallankumousta. Itä-Karjalassa jotkut järkyttyivät yhdistämisestä, toiset iloitsivat suurissa kansankokouksissa.