pienoiskuva|Vastaväitellyt 25-vuotias filosofian tohtori Joseph Goebbels vuonna 1922. pienoiskuva|35-vuotias propagandaministeri Joseph Goebbels vuonna 1933. thumb|200px|Joseph Goebbels vuonna 1937. Paul Joseph Goebbels (29. lokakuuta 1897 Rheydt – 1. toukokuuta 1945 Berliini) oli eräs kansallissosialistisen Saksan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista. Lukuisten korkeiden puoluevirkojen ohella hän toimi Adolf Hitlerin valta-aikana hallituksen kansanvalistus- ja propagandaministerinä. Goebbels tunnettiin loistavasta puhetaidostaan.
Goebbels surmautti kuusi lastaan ja teki itsemurhan vaimonsa Madga Goebbelsin kanssa toisen maailmansodan päättyessä Saksan tappioon.
Nuoruus ja koulutus Joseph Goebbels syntyi Rheydtissä Reininmaalla syvästi roomalaiskatoliseen, viisilapsiseen perheeseen kolmanneksi vanhimpana lapsena. Hänen isänsä oli työläinen ja myöhemmin tehtaan kirjanpitäjä Friedrich Goebbels, äiti Katharina Maria (o.s. Odenhausen) työskenteli palvelijattarena. Nelivuotiaana Joseph sairastui luuydintulehdukseen, toisten tietojen mukaan poliomyeliitikseen, joka aiheutti hänelle kampurajalan, minkä vuoksi hän ontui lopun ikänsä. Lisäksi hän oli sangen lyhytkasvuinen (163 cm), mikä yhdessä ontumisen kanssa johti koulukiusaamiseen ja huonoon itsetuntoon. Goebbelsista tuli hyvin kunnianhimoinen, ja hän pyrki kompensoimaan ruumiilliset puutteensa älyllään ja oppineisuudellaan. Hänen vanhempansa kustansivat hänelle lukio-opinnot ja tukivat häntä myös viisivuotisten korkeakouluopintojen ajan.
Vamma antoi myöhemmin hänen vihollisilleen aiheen verrata häntä paholaiseen, jolla on halkinainen kavio ja ontuva askellus. Vammalla oli kohtalokas vaikutus hänen elämäänsä, sillä se herätti Goebbelsissä voimakkaan halun hyvittää kokemansa epäonni. Vuonna 1917 hän valmistui ylioppilaaksi koulunsa parhailla arvosanoilla.
Goebbels halusi liittyä Saksan keisarilliseen armeijaan ja palvella ensimmäisessä maailmansodassa, mutta kampurajalkansa takia hänet katsottiin palvelukseen kelpaamattomaksi.
Goebbels, joka oli opiskellut jesuiittakoulussa, halusi katoliseksi papiksi. Hän aloitti kuitenkin kirjallisuuden ja filosofian opinnot Bonnin yliopistossa ja jatkoi niitä myöhemmin Würzburgissa, Freiburgissa ja Heidelbergissa, muiden muassa suuresti kunnioittamansa juutalaisen kirjallisuudentutkijan, professori Friedrich Gundolfin johdolla. Huhtikuussa 1922 hän väitteli filosofian tohtoriksi kirjallisuustieteestä aiheella "Wilhelm von Schütz als Dramatiker. Ein Beitrag zur Geschichte des Dramas der Romantischen Schule" Heidelbergin yliopistossa juutalaisen professori von Waldbergin johdolla. Opiskeluaikoinaan Goebbels kuului useisiin katolisiin opiskelijajärjestöihin.
Sodan jälkeinen radikalisoituminen Saksan antautuminen ensimmäisen maailmansodan lopussa oli Goebbelsille kriisi. Tähän kansalliseen murhenäytelmään yhdistyivät myös henkilökohtaiset vastoinkäymiset. Goebbelsin kirjoituksia ei suostuttu julkaisemaan lehdissä ja kustantamoissa. Vasta valmistunut tohtori tunsi olevansa tyhjän päällä. Goebbels tutustui useisiin poliittisiin ääriliikkeisiin sekä oikealla että vasemmalla laidalla. Goebbelsille syntyi näkemys, jonka mukaan demokraattisella parlamentaarisella hallinnolla ei Saksassa ole mahdollisuuksia. Hän toivoi yhteiskunnan mullistumista ja uuden yhteiskuntajärjestyksen syntymistä.
Vuonna 1920 Goebbels joutui taloudellisiin vaikeuksiin, ja lisäksi hänen tyttöystävänsä, varakkaasta perheestä oleva oikeustieteen opiskelija Anka Stalherm jätti hänet, mikä sai Goebbelsin ajattelemaan jopa itsemurhaa. Tämä johti Goebbelsin ajatusten radikalisoitumiseen ja nosti vastustusta rahoitusmaailmaa kohtaan etenkin kun Goebbels menetti vuonna 1923 vain yhdeksän kuukautta aikaisemmin saamansa viran pörssimeklarina. Goebbels omaksui väitteet, joiden mukaan juutalaiset johtivat hänen pahana pitämäänsä rahamaailmaa.
Valmistuttuaan Heidelbergin yliopistosta vuonna 1922 tohtoriksi saksalaisesta filologiasta Goebbels omistautui kirjalliselle, teatteri- ja lehtityölle; hän kirjoitti muun muassa päiväkirjamuotoisen ekspressionistisen romaanin 1920-luvulla. Vaikka Goebbels ei vielä tuolloin ollut mukana politiikassa, häneen – kuten useimpiin aikalaisiinsa – oli tarttunut kansallismielinen kiihko, jota sodan turhauttava lopputulos oli entisestään voimistanut. Opiskeluaikoinaan hän tutustui ystävänsä välityksellä myös sosialistisiin ja kommunistisiin aatteisiin. Nuoruudestaan saakka porvarillisuutta vastustanut Goebbels säilytti tämän asenteen myöhemmistä yläluokkaisista eleistään huolimatta. Toisaalta hän ei aluksi ollut antisemitisti; hänen arvostetuimmat lukio-opettajansa olivat juutalaisia, ja hän oli jossain vaiheessa kihloissa puoliksi juutalaisen, opettaja Else Janken kanssa vuosina 1922–1926. Nuorena miehenä hänellä oli edessään monia vaihtoehtoja pohtiessaan mahdollista poliittista toimintaa; lopulta sattuma ratkaisi, mihin puolueeseen hän päätyi liittymään.
Tuohon aikaan Goebbels kirjoitti joitakin näytelmiä sekä romaanin Michael. Ein deutsches Schicksal in Tagebuchblättern (). Teokselle ei kuitenkaan löytänyt kustantajaa, ja se julkaistiin vasta vuonna 1929 kansallissosialisteja lähellä olevassa Franz-Eher Verlag -kustantamossa.
Vuoden 1923 alussa Goebbels vastoin vakaumustaan otti vastaan viran Dresdner Bankista Kölnissä, jonka hän oli saanut uuden naisystävänsä Else Janken ponnistelujen ansiosta. Hän piti tätä "materialismin temppelinä" ja siksi hän erosi tästä inhotusta virasta vain muutaman kuukauden kuluttua ja joutui jälleen työttömäksi. pienoiskuva|Goebbels puhuu poliittisessa tilaisuudessa vuonna 1932. Asento, jossa kädet ovat lanteilla, oli tarkoitettu viestimään puhujan arvovallasta.
Varhaiset vuodet kansallissosialistisessa puolueessa Goebbels oli liittynyt kansallissosialistiseen puolueeseen jo vuonna 1922 kuultuaan Adolf Hitlerin puhuvan. Hitler vaikuttui Goebbelsin oppineisuudesta ja puhujanlahjoista, ja lähetti hänet tekemään vaali- ja propagandatyötä Reininmaalla ja Westfalenissa. Goebbelsista tuli Gregor Strasserin yksityissihteeri.
Hitler tunsi Goebbelsin ja arvosti tämän puhetaitoja. Vastaavasti Goebbels arvosti Hitlerin kykyä keskustella monenlaisista aiheista, jotka vaihtelivat ulkopolitiikasta arkkitehtuuriin. Hitler halusi voittaa Goebbelsin takaisin Strasserin veljesten puolelta omalle puolelleen. Niin kutsutun Bambergin puoluepäivän aikana 14. helmikuuta 1926, jolloin Strasserin veljesten vaikutusvalta puolueessa murrettiin, Hitler onnistui. Hän sai Goebbelsin vakuuttuneeksi näyttämällä kirjastaan Taisteluni otteita, jotka käsittelivät propagandaa ja puoluejärjestöä. Lisäksi Hitler kutsui Goebbelsin puhumaan puolueen ”vanhoille taistelijoille” Münchenin Bürgerbräukelleriin, joka oli ollut oluttupavallankaappauksen keskuspaikka ja saanut puolueessa kulttimaineen. Puolueen veteraanit ottivat Goebbelsin vastaan haltioituneesti, ja Goebbels puolestaan tuli vakuuttuneeksi Hitlerin johtoasemasta. Goebbels pysyi Hitlerille horjumatta uskollisena aina tämän kuolemaan asti.
Nousu puoluehierarkiassa Hitler nimitti Goebbelsin kansallissosialistisen puolueen Berlin-Brandenburgin piirijohtajaksi eli Gauleiteriksi vuonna 1926. Teollisuuskaupunki Berliini oli kommunistien ja sosiaalidemokraattien valta-aluetta, jossa kansallissosialisteilla ei katsottu olevan mahdollisuuksia. Puolueen paikallisosasto oli heikko ja keskinäisten riitojen repimä. Goebbels ymmärsi, että kannatuksen ja jäsenmäärän lisääminen olisi mahdollista käymällä suoraan kommunisteja vastaan. Hän järjesti mielenosoitusmarsseja ja puhetilaisuuksia kommunistien hallitsemissa kaupunginosissa. Kokoukset johtivat usein verisiin välienselvittelyihin natsien Sturmabteilungin ja kommunistien Rotkämpferbundin kanssa. Taisteluita käytiin sekä kokoushuoneistojen että katujen herruudesta. Goebbelsin puheenlahjoillaan esittämä, vasemmistolaisesti painotettu sanoma sai vastakaikua monien työläisten keskuudessa. Kun Berliinin poliisipäällikkö halusi kieltää puolueen toiminnan väkivaltaisuuksiin vedoten, Goebbels esitti itsensä ja puolueensa vääryyttä kärsineinä uhreina. Katumellakoissa kuolleita SA-miehiä Goebbels kunnioitti puolueen ”veritodistajina”.
Heinäkuussa 1927 Goebbels perusti uuden puoluelehden nimeltään Der Angriff (). Lehti oli muodoltaan työväenlehti. Se tuomitsi kapitalistien ja ennen kaikkea juutalaisten ”riiston” ja esitteli ajatuksia ”kansallissosialismista”. Samalla se tuomitsi ja panetteli natsipuolueen poliittisia vastustajia. Lehdestä tuli Goebbelsin äänitorvi; hän kirjoitti jokaisen numeroon pääkirjoituksen.
Valtakunnanpropagandajohtaja Hitler nimitti Goebbelsin puolueen valtakunnanpropagandajohtajaksi 27. huhtikuuta 1930. Goebbels, joka nyt siis johti puolueen tiedotus- ja propagandatoimintaa valtakunnallisesti, pani erityisesti painoa suurien ja vaikuttavien yleisötapahtumien järjestämiseen. Goebbelsin erityinen taidonnäyte olivat vuosittaiset Nürnbergin puoluepäivät. Lisäksi Goebbels organisoi puolueessa puhujakouluja, joissa eritasoiset puoluejohtajat saivat opastusta ja ohjausta propagandapuheiden pitämisessä. Goebbelsin antamat ohjeet olivat hyvin pikkutarkkoja, ja hän myös tarkkaili, että niitä noudatettiin.
Uudessa asemassaan Goebbels johti kansallissosialistien vaalikampanjoita. Hänen tulikasteensa olivat vuoden 1930 valtiopäivävaalit. Goebbels organisoi koko puolueen vaalityöhön ja julisti, että puolueen tavoitteena on saada 40 paikkaa valtiopäiville – puolueella oli tuolloin valtiopäivillä 12 edustajaa. Goebbels järjesti yli 6 000 vaalitilaisuutta, joissa esiintyivät puolueen johtavat henkilöt ja hänen itsensä kouluttamat puhujat. Lukemattomia vaalimainoksia levitettiin kautta maan. Tuloksena oli, että kansallissosialistit saivat vaaleissa 18 prosenttia äänistä ja 107 edustajapaikkaa. Samalla Goebbelsin henkilökohtainen vaikutusvalta natsipuolueessa kasvoi.
Valtakunnankansleri Heinrich Brüningin politiikka, joka pyrki suitsimaan ääriliikkeitä, toi kansallissosialistiselle puolueelle itse asiassa lisää kannattajia. Goebbels lupasi puheissaan kaikille kaikkea, samanaikaisesti esimerkiksi talonomistajille kasvavia vuokratuloja ja vuokralaisille alempia vuokria.
Joulukuussa 1931 Joseph Goebbels solmi avioliiton ylempään keskiluokkaan kuuluvan 30-vuotiaan rikkaan lesken Magda Quandtin kanssa. Magda ja Joseph Goebbelsille syntyi avioliiton aikana kuusi lasta.
Goebbels ylipuhui Hitlerin asettumaan vuoden 1932 valtakunnanpresidentinvaaleissa istuvaa valtakunnanpresidenttiä, marsalkka Paul von Hindenburgia vastaan. Goebbels asetti puolueen koko propagandakoneiston Hitlerin kampanjan taakse, ja Goebbels itse esiintyi päivittäin useissa vaalitilaisuuksissa. Hitler ei voittanut vaaleja mutta sai huomattavan kannatuksen von Hindenburgia vastaan. Uuden vaalimenestyksen kansallissosialistit saavuttivat heinäkuun 1932 valtiopäivävaaleissa, joissa puolue sai 230 edustajaa valtiopäiville. Tämän jälkeen puolue kärsi kuitenkin tappioita useissa paikallisvaaleissa, ja seuraavissa valtiopäivävaaleissa 6. marraskuuta 1932 puolueen edustajamäärä putosi 196:een. Lisäksi puolueen vaalikassat alkoivat ehtyä. Goebbels näki puolueen valtaannousun olevan vaarassa. Hän kiinnitti puolueen koko propagandakoneiston pienessä ja melko merkityksettömässä Lippe-Detmoldin osavaltiossa pidettyihin osavaltiovaaleihin. Panostus kannatti, sillä puolue voitti osavaltiovaalit. Voitto katkaisi puolueen tappioputken ja toi sille runsaasti julkisuutta.
Valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Kansallissosialistit olivat saavuttaneet vallan Saksassa, ja vuotta 1933 pidetäänkin natsi-Saksan alkuna.
Hitlerin hallituksen propagandaministeri pienoiskuva|Kirjojen polttajaiset Berliinissä 10. toukokuuta 1933. thumb|Goebbels puhuu Berliinissä 25. elokuuta 1934: ”Ei ulkomainen lehdistö, vaan me johdamme Saksaa!” pienoiskuva|Goebbels ja Hitler Ufan elokuvastudioilla vuonna 1935. thumb|Goebbels pitämässä puhetta Benito Mussolinille Berliinissä 28. syyskuuta 1937.