Hermann Wilhelm Göring (12. tammikuuta 1893 Rosenheim, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta – 15. lokakuuta 1946 Nürnberg, miehitetty Saksa) oli valtakunnanmarsalkka Saksan valtakunnan kansallissosialistisella aikakaudella, ilmailuministeri ja Luftwaffen ylipäällikkö (Reichsminister der Luftfahrt und Oberbefehlshaber der Luftwaffe, ) vuosina 1933–1945 sekä valtiopäivien puhemies vuosina 1932–1945.
Hän lukeutui kansallissosialistisen puolueen korkeimpiin johtajiin. Göring oli ensimmäisessä maailmansodassa ansioitunut hävittäjälentäjä ja liittyi rauhan tultua Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen ensimmäisten joukossa. Hänet tuomittiin Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemaan vuonna 1946, mutta teki itsemurhan vähän ennen tuomion täytäntöönpanoa.
Nuoruus upright|pienoiskuva|vasen|Hermann Göring 14-vuotiaana vuonna 1907. Hermann Wilhelm Göring syntyi Marienbadin hoitolassa Rosenheimissa, Baijerissa vuonna 1893. Isä Heinrich Ernst Göring oli toiminut Saksan Lounais-Afrikan ensimmäisenä kenraalikuvernöörinä. Heinrichilla oli viisi lasta edellisestä avioliitosta. Toisen vaimon Franziska Tiefenbrunnin (1859–1923) kanssa hänellä oli viisi lasta, joista Hermann oli neljänneksi vanhin lapsi. Göringin vanhemmat sisarukset olivat Karl, Olga ja Paula; hänen nuorin veljensä oli Albert Göring, joka myöhemmin tuli tunnetuksi suojeltuaan useita juutalaisia ja muita natsihallinnon ”vihollisia” vainoilta.
Hermannin syntyessä isä toimi pääkonsulina Haitilla, josta hän palasi Saksaan jäätyään eläkkeelle vuoden 1896 aikoihin. Isän ollessa ulkomailla Göringin perheestä piti huolta Hermannin kummisetä Hermann Ritter von Epenstein, jonka pienessä Veldensteinin linnassa perhe asui. Epenstein oli kristitty, jolla oli juutalaiset sukujuuret. Hänellä oli myös suhde Göringin äitiin Franziska Tiefenbrunniin.Ramen s. 5–36
Koulun jälkeen Göring meni kadettikouluun Karlsruheen ja Lichtenfeldeen. Kadettikoulusta päästyään luutnantiksi ylennetty Göring sai upseerinvaltakirjansa vuonna 1912 ja siirtyi komppaniaupseeriksi 4. badenilaiseen jalkaväkirykmentti ”Prinz Wilhelmiin” tammikuussa 1914.
Ensimmäinen maailmansota
upright|pienoiskuva|Göring taistelulentäjänä noin 1918. pienoiskuva|Göring lentokoneen ohjaamossa ensimmäisessä maailmansodassa. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Hermann Göring palveli pataljoonansa adjutanttina samassa rykmentissä. Pian palvelukseen astumisensa jälkeen hän sairastui reumatismiin ja tervehdyttyään hänet todettiin palvelukseen kelpaamattomaksi. Inttämällä hän sai toimen tähystäjänä.
Vuoden 1915 puolessa välissä hän aloitti lentäjänkoulutuksensa tuolloin vasta muotoutumisvaiheessa olleissa Saksan ilmavoimissa. Hän johti vuonna 1918 Manfred von Richthofenin kaaduttua tämän yksikköä. Väitetään, että Göring ei sodan aikana oppinut kunnolla laskeutumaan lentokoneella ja särki useita koneita laskujen aikana. Sodan päättyessä hänellä oli tilillään 22 pudotettua viholliskonetta. Jo 19. pudotetun koneen jälkeen hänelle myönnettiin korkea preussilainen kunniamerkki Pour le Mérite. Kyseessä oli poikkeustapaus, sillä yleensä taistelulentäjältä edellytettiin vähintään 20 koneen pudottamista ennen kyseisen kunniamerkin myöntämistä. Tosin Pour le Mérite -kunniamerkin myöntämisperusteet vaihtelivat sodan kuluessa.
Adolf Galland kertoo muistelmissaan kuinka Göringin laivueen paluu kotiin sotatoimista oli yhtä näyttävä kuin hänen muutkin toimensa: kun Göring miehineen saapui junalla Müncheniin, asemalla odotti joukko mellakoivia kommunisteja valmiina käymään kotiin palaavien sotilaiden kimppuun riistääkseen näiltä tunnukset ja kunniamerkit. Ennen lentokentältä lähtöä Göring oli kuitenkin varotoimena käskenyt irrottaa ja ottaa mukaan konekiväärejä yksikön lentokoneista. Konekiväärit työnnettiin esiin vaunun ikkunoista ja Göring komensi vaununportailta joukkoa hajaantumaan. Mellakka hajosi välittömästi ja lentäjät marssivat paraatina asemalta.
Göring närkästyi niin syvästi siitä, miten siviiliväestö kohteli armeijan upseereita Saksan antautumisen jälkeisenä levottomana aikana, että hän lähti maasta.
Weimarin tasavallan aika
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä Göring työskenteli liikennelentäjänä Tanskassa ja Ruotsissa sekä lentokonevalmistaja Fokkerilla.
Göring oli tavannut Adolf Hitlerin vuonna 1921 ja liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen vuonna 1922. Hänen yläluokkainen taustansa ja sotasankarin menneisyytensä tekivät hänestä keskeisen henkilön nuoressa ja pienessä puolueessa. Joulukuussa 1922 Hitler nimitti Göringin vasta muodostamansa puolueen taistelujärjestön SA:n (Sturmabteilung) johtajaksi Emil Mauricen (1920–1921) ja Hans Ulrich Klintzschen (1921–1923) jälkeen.
Göring otti osaa kansallissosialistien Münchenissä järjestämään oluttupavallankaappaukseen 9. marraskuuta 1923, joka epäonnistui surkeasti. Hän haavoittui poliisin tulituksessa vaikeasti reiteen ja nivusiin. Göringin puoluetoverit kantoivat runsaasti verta vuotavan toverinsa Hof Residenzstraße 25:een, jonka juutalainen omistaja Robert Ballin otti Göringin hoiviinsa pelastaen mahdollisesti tämän hengen. Ballin ja hänen vaimonsa säilyvät myöhemmin hengissä holokaustista, koska Göring suojeli heitä. Tuon ajan tavan mukaan Göringille annettiin kipuja vastaan runsaasti morfiinia, mikä oli alkuna hänen aina toisen maailmansodan loppuun jatkuneelle huumausaineriippuvuudelleen. Hän joutui tämän vuoksi kaksi kertaan hoitoon Långbron mielisairaalaan Tukholmaan vuosina 1925–1926.
Göring halusi välttää pidätyksen ja pakeni vaimonsa kanssa Saksasta Itävallan kautta Italiaan, jossa hän tutustui maan pääministeriin Benito Mussoliniin. Myöhemmin Göring asettui asumaan vaimonsa Carinin kotimaahan Ruotsiin, josta hän palasi takaisin Saksaan vuoden 1927 lopulla viranomaisten julistettua vallankaappausyritykseen osallistuneille yleisen armahduksen. Hän liittyi uudelleen kansallissosialistisen puolueen ja SA:n jäseneksi.
Vuonna 1928 Göringistä tuli yksi kansallissosialistien ensimmäisistä valtiopäiväedustajista. Hitler antoi hänelle SA:ssa yliryhmänjohtajan (SA-Obergruppenführer) arvon. Täten Göring saavutti merkittävän avainaseman, jonka avulla hän saattoi edesauttaa kansallissosialistien valtaannousua.
Saksan valtiopäivävaalit heinäkuussa 1932 olivat kansallissosialisteille erittäin menestyksekkäät. Puolueesta tuli valtiopäivien suurin puolue. Valtiopäivät valitsivat 30. elokuuta 1932 Göringin valtiopäivien puhemieheksi. Häntä äänestivät kansallissosialistien lisäksi myös kaikki katolisen Zentrum-puolueen ja Baijerin kansanpuolueen edustajat. Täten kansallissosialistit olivat saaneet haltuunsa tasavallan kolmanneksi korkeimman viran valtakunnanpresidentin ja valtakunnankanslerin jälkeen. Uuden asemansa myötä Göringillä oli myös oikeus päästä aina halutessaan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin puheille.
Jo seuraavassa valtiopäivien täysistunnossa 12. syyskuuta 1932 Göring käytti asemaansa ja esti presidentti von Hindenburgin allekirjoittaman valtiopäivien hajottamisen määräävän asetuksen lukemisen, koska ei myöntänyt valtakunnankansleri Franz von Papenille puheenvuoroa, missä tämä olisi vaatinut luettavaksi valtiopäiville punaisessa salkussa tuomansa tiedon ennenaikaisten valtiopäivävaalien järjestämisestä. Sen sijaan äänestettiinkin von Papenin hallituksen luottamuksesta ensin, ja kun kansallissosialistit muun muassa kommunistien kanssa äänestivät epäluottamuksesta, oli von Papen puheenvuoron saadessaan jo menettänyt valtakunnankanslerina valtiopäivien luottamuksen, jolloin puhemies Hermann Göring piti häntä entisenä valtakunnankanslerina, jolla ei ole oikeutta tuoda tietoa presidentti Hindenburgin päätöksestä järjestää ennenaikaiset valtiopäivävaalit.
Valtiopäivät antoi valtakunnankansleri Franz von Papenille selkeän epäluottamuslauseen, mikä mitätöi hänen ajaman valtiopäivien hajottamisen ja pakotti presidentin nimittämään maalle uuden valtakunnankanslerin. Tulevina kuukausina Göring (jolta perustuslaki edellytti täydellistä puolueettomuutta) käytti asemaansa häikäilemättä edistääkseen puolueensa asemaa.
Yksityiselämä vasen|pienoiskuva|Göringin toisen avioliiton häät: Hermann Göring ja Emmy Sonneman Berliinin tuomiokirkon portailla huhtikuussa 1935. Adolf Hitler kuvassa taustalla oikealla.Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ruotsissa ollessaan Göring tutustui vuonna 1920 ensimmäiseen vaimoonsa, naimisissa olevaan paronitar Carin von Kantzowiin (o.s. Fock). Tämä otti eron miehestään ja pari vihittiin Münchenissä helmikuussa 1923. Carin Göring kuoli 43-vuotiaana sydänkohtaukseen vuonna 1931. Göring nimesi myöhemmin rakennuttamansa suuren kartanon edesmenneen vaimonsa mukaan Carinhalliksi. Carin von Kantzown sisar Mary Fock oli aviossa ruotsalaisen kreivi Eric von Rosenin kanssa. Göring osasi puhua ruotsia, ja Adolf Hitler antoikin hänelle epävirallisen Skandinavian asiantuntijan roolin.
Pari vuotta myöhemmin Göring tutustui Weimarissa käydessään Kansallisteatterin näyttelijättäreen (virallinen titteli valtakunnannäyttelijätär) Emmy Sonnemanniin, jonka kanssa hänet vihittiin avioliittoon 10. huhtikuuta 1935 uuden Saksan suurimmissa häissä Berliinin tuomiokirkossa. Pariskunnalle syntyi tytär Edda Göring vuonna 1938. Edda Göring kuoli vuonna 2018.
Kolmas valtakunta
Adolf Hitlerin noustua valtaan 30. tammikuuta 1933 Göringistä tuli Hitlerin valtakunnanhallituksen salkuton ministeri. Hän oli yksi hallituksen kolmesta kansallissosialistisesta ministeristä. Hänelle oli kuitenkin luvattu ilmailuministerin virka, mikäli Saksalla tulevaisuudessa olisi ilmavoimat. Samalla Göringistä tuli myös Saksan suurimman osavaltion Preussin sisäministeri. Sisäministerin ominaisuudessa hän oli myös Preussin poliisin päällikkö. Täten hän saattoi vaikuttaa keskeisesti siihen, että Preussin hallinto yhdenmukaistettiin (Gleichschaltung) kansallissosialistien haluamalla tavalla ja uuden hallinnon vastustajat vangittiin ja toimitettiin keskitysleireihin. Muodollisen esimiehensä, Preussin pääministeri Franz von Papenin Göring yksinkertaisesti syrjäytti päätöksenteossa; myöhemmin hän otti itselleen myös Preussin pääministerin viran.
Preussin sisäministerin ominaisuudessa Göring määräsi perustettaviksi ensimmäiset keskitysleirit, joihin hallituksen vastustajat toimitettiin hallinnollisilla päätöksillä turvasäilöön. Göringin aloitteesta perustettiin vuonna 1933 Preussin salainen valtionpoliisi Gestapa, joka laajeni muutaman vuoden kuluttua valtakunnalliseksi Gestapoksi. Gestapan ensimmäinen johtaja Rudolf Diels oli Göringin perhetuttu.
Vuonna 1934 Göringistä tuli valtakunnan jahti- ja metsänhoitomestari. Göring sai jalkaväenkenraalin arvon 30. elokuuta 1933. Tämä merkitsi viiden upseerinarvon ylittävää ylennystä, koska Göring oli aiemmin ollut valtakunnanarmeijan kapteeni. Ylennyksen tarkoituksena oli antaa Göringille riittävä sotilaallinen asema ja auktoriteetti hänen ryhtyessään rakentamaan Saksalle ilmavoimia, Luftwaffea. Toukokuussa 1935 Göring nimitettiin Luftwaffen komentajaksi, samalla hänelle myönnettiin ilmavoimien kenraalin arvo.