Frans Emil Sillanpää () oli suomalainen kirjailija.
Sillanpää on ainoa suomalainen kirjailija, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto. Palkinnon hän sai vuonna 1939 ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan”.
Vuonna 1987 Mitä missä milloin -vuosikirjan toimituksen kokoama raati valitsi Sillanpään yhdeksi Suomen itsenäisyyden ajan 70 vaikuttajasta.Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1988, s. 198. Helsinki: Otava, 1987. Vuonna 2004 Sillanpää oli mukana Suuret suomalaiset -äänestyksessä asiantuntijoiden kokoamalla ennakkolistalla, mutta karsiutui yleisöäänestyksen tuloksena syntyneeltä lopulliselta sadan kaikkien aikojen suurimman suomalaisen listalta.Suuret suomalaiset, s. 258. Helsinki: Otava, 2004. .
Lapsuus ja kouluvuodet thumb|left|Myllykolun mökki, Sillanpään lapsuudenkoti. Sillanpään vanhemmat olivat alun perin Kauvatsalta kotoisin ollut mäkitupalainen Frans Henrik ”Pransu” Koskinen (1851–1921) ja hämeenkyröläinen palvelija Loviisa Vilhelmina ”Miina” Mäkelä (1848–1927), jotka menivät naimisiin vuonna 1882. Sillanpään lapsuusvuosina perhe asui Hämeenkyrön Kierikkalan kylässä Myllykolu-nimisessä mökissä. Myöhemmin Sillanpään perhe muutti Heinijärven kylässä sijaitsevaan Töllinmäkeen, josta Sillanpään vanhemmat ostivat entisen suutarintöllin.
Perheeseen syntyi ennen Frans Emiliä kaksi muutakin lasta, mutta nämä kuolivat jo pieninä. Sillanpää kävi aluksi vuosina 1895–1898 Jumesniemen kirkko-koulua, ja sitten Haukijärven kansakoulua, jossa opettajana oli hänen pikkuserkkunsa Hilja Tättälä. Hän menestyi opinnoissaan niin hyvin, että vanhemmat päättivät lähettää hänet oppikouluun Tampereelle. Tämän mahdollisti se, että Sillanpään isä oli joitakin vuosia aiemmin perustanut pienen sekatavarakaupan, jonka tuotolla perheen taloudellinen asema oli kohentunut.
Sillanpää aloitti koulunkäynnin syksyllä 1900 Tampereen Suomalaisessa Reaalilyseossa, asuen ensin alivuokralaisena kirvesmies Janne Davidssonin perheessä Mustanlahdenkadulla Amurissa ja myöhemmin Kuninkaankadulla. Hänen koulutovereitaan olivat muun muassa Lauri Pohjanpää, Brynolf Honkasalo, Arvo Sotavalta ja Bertel Strömmer. Vanhemmat saattoivat tukea häntä vuoteen 1905 saakka, mutta sen jälkeen Sillanpää joutui itse hankkimaan varoja koulun jatkamiseen. Hän saikin jonkin verran rahallista tukea eri tahoilta, mutta tärkeimmäksi tukijaksi tuli tamperelainen tehtailija Henrik Liljeroos, jonka nuorimman pojan kotiopettajana Sillanpää toimi viimeisinä kouluvuosinaan. Sillanpää oli kesäisin myös kotiopettajana Lempäälässä Sotavallan ja Lopen kartanoissa sekä yhden kesän tamperelaisen Aamulehden kesätoimittajana. Sillanpää pääsi ylioppilaaksi 1908 hyvin arvosanoin.
Opiskeluvuodet Sillanpää aloitti opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1908 Henrik Liljeroosin sekä tilanomistajien Jalmari Raipalan ja J. A. Sotavallan tuella. Hän aloitti filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla tarkoituksenaan opiskella lääkäriksi. Lääketieteilijöiden oli kuitenkin suoritettava ensin medikofiilitutkinto, jota varten Sillanpääkin osallistui muun muassa fysiikan ja botaniikan luennoille. Opiskelutoverinsa Heikki Järnefeltin kautta Sillanpää tutustui Järnefeltin perheeseen ja tämän isään taidemaalari Eero Järnefeltiin. Sillanpää viettikin opiskeluvuosinaan paljon aikaa Järnefeltien kodissa Suvirannassa Tuusulassa ja tutustui moniin aikakauden merkkihenkilöihin, kuten Jean Sibeliukseen, Pekka Haloseen ja Juhani Ahoon. Näinä vuosina alkoi tosin myös Sillanpään runsas alkoholin käyttö, joka aiheutti hänelle myöhemmin paljon ongelmia. Terveydellisistä syistä johtuen Sillanpään opinnot eivät sujuneet ja hän joutui palaamaan kotiinsa Hämeenkyröön joulukuussa 1913. Sillanpään vanhemmat asuivat silloin pienessä mökissä Heinijärven Töllinmäellä ja sinne myös Sillanpää asettui.
Kesken jääneet opinnot antoivat kuitenkin paljon vaikutteita Sillanpään myöhemmälle kirjalliselle tuotannolle. Sillanpään ajatteluun vaikuttivat Charles Darwin kehitysoppeineen sekä saksalaiset biologi ja filosofi Ernst Haeckel ja Nobel-kemisti Wilhelm Ostwald ja myös Leo Tolstoi ja Arvid Järnefelt. Heidän vaikutustaan oli Sillanpään biologinen determinismi ja periaatteellinen väkivallan ja sotien vastustaminen sekä usko siihen että luonnontieteet kehittyessään siirtäisivät tällaiset atavistiset ilmiöt historiaan. Myöhemmin Sillanpää tutustui myös saksalaiseen Oswald Spengleriin ja omaksui häneltä ajatuksen sivilisaatioiden ihmiselämää vastaavasta elinkaaresta.
Kirjailijanuralle Sillanpään kirjailijanura sai alkunsa kun hän alkoi lähettää E. Syväri -nimimerkillä kirjoittamiaan novelleja julkaistavaksi Uusi Suometar -lehteen. Näistä ensimmäinen Kodin helmasta julkaistiin 1915 ja novellit saivat myönteisen vastaanoton. WSOY:n toimitusjohtaja Jalmari Jäntti kiinnostui Sillanpään kirjoituksista. Sillanpää itse olisi halunnut debytoida novellikokoelmalla, mutta kustantaja sai kuulla Sillanpään työstävän romaania, ja vaati aloitettavan sillä. Monien vaikeuksien kautta käsikirjoitus valmistui, ja se julkaistiin 1916 nimellä Elämä ja aurinko. Novellikokoelma, Ihmislapsia elämän saatossa, julkaistiin seuraavana vuonna.
Vuonna 1915 Sillanpää tutustui 17-vuotiaaseen Sigrid ”Siikri” Maria Salomäkeen (1897–1939), joka oli tullut sisäköksi Sillanpään hämeenkyröläisen ystävän Eero Koskimiehen isännöimään Laitilan virkataloon. Sigrid Salomäen sosiaalinen tausta oli samanlainen kuin Sillanpäälläkin, hän oli kotoisin Raipalan taloon kuuluneesta Hirvelä-nimisestä mäkituvasta. Tästä alkanut seurustelu johti lopulta siihen, että Sillanpää meni Siikrin kanssa naimisiin syyskuussa 1916. Pariskunnan esikoinen syntyi maaliskuussa 1917, kaikkiaan heillä oli kahdeksan lasta: Saara (s. 1917), Esko (s. 1919), Helmi (s. 1921), Paula (s. 1923), Eero (s. 1924), Juhani (s. 1926), Heikki (1933–1934) ja Kristiina (s. 1938).Rouva Sigrid Sillanpää kuollut, Helsingin Sanomat, 22.04.1939, nro 107, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Suomen sisällissodan aikana Sillanpää pyrki olemaan puolueettomana. Hän joutui kuitenkin vuoron perään sodan kummankin osapuolen pidättämäksi ja arvosteli sekä punaisten että valkoisten suorittamia väkivallantekoja. Valkoisten voittonsa jälkeen käynnistämät kostontoimenpiteet teloituksineen herättivät Sillanpäässä suuttumusta. Keskellä sotaa Sillanpää suomensi belgialaisen symbolistin Maurice Maeterlinckin teosta Köyhäin aarteet (Le trésor des humbles). Veristen selvittelyjen kiihtyessä Sillanpään kotipitäjässä tämä mystiikkaa lähenevä köyhyyden filosofia auttoi tyynnyttämään kirjailijan mieltä. Hän pyrki näkemään pintaa syvemmälle niihin syihin, jotka olivat johtaneet sisällissodan kaltaiseen murhenäytelmään.
Sotakokemustensa pohjalta Sillanpää alkoi kirjoittaa kesällä 1918 romaania Hurskas kurjuus, joka seuraa punaisiin kuuluvan torppari Juha Toivolan vaiheita 1860-luvun nälkävuosista aina kevääseen 1918, jolloin hänet teloitetaan syytettynä murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Kustantaja jätti romaanista pois joitakin osia, mutta se julkaistiin kuitenkin jo vuonna 1919. Romaani käännettiin ruotsiksi nimellä Det fromma eländet (1920) ja Sillanpää alkoi tulla tunnetuksi myös muissa Pohjoismaissa. Sillanpään pyrkimys objektiivisuuteen romaanissa herätti kritiikkiä julkaisun aikaan.
1920-luku: Talousvaikeudet haittaavat kirjailijan työtä Saavuttamansa menestyksen innostamana Sillanpää alkoi rakentaa itselleen ja perheelleen Saavutus-nimistä kirjailija-asuntoa Hämeenkyrön Vanajan kylään. Sillanpään ystävän Bertel Strömmerin suunnittelema, uusklassista tyyliä edustava huvila valmistui joulukuussa 1920 muuttokuntoon. Huvila jäi kuitenkin osin keskeneräiseksi Sillanpään rahavaikeuksien takia, ja sen rakentamisesta alkoi Sillanpään velkakierre. Sillanpään perhe asui huvilassa vakinaisesti vuosina 1920–1925 ja vielä 1927–1928. Sen jälkeen, kun Sillanpää perheineen muutti 1929 Helsinkiin, he asuivat Saavutuksessa enää satunnaisesti lähinnä kesäisin ja joulunpyhien aikaan. Saavutus joutui Sillanpään kustantajan haltuun hänen velkojensa panttina.
Sillanpää julkaisi 1920-luvulla lähinnä novellikokoelmia sekä vuonna 1923 ilmestyneen pienoisromaanin Hiltu ja Ragnar, jota hän itse myöhemmin piti parhaana teoksenaan. Samaan aikaan Sillanpään taloudelliset ongelmat lisääntyivät ja hän velkaantui jatkuvasti lisää. Hän ei myöskään pystynyt tuottamaan kustantajan haluamia uusia romaaneja. Sillanpään kustantaja WSOY tarjosi hänelle lopulta ratkaisuksi vakinaista työtä kustannustoimittajana. Sillanpää olikin vuosina 1925–1927 WSOY:n palveluksessa, ja hän asui tämän ajan perheineen Porvoossa. Vuonna 1927 he palasivat takaisin Hämeenkyröön ja Sillanpää onnistui jonkin aikaa hankkimaan riittävästi rahaa kirjallisilla töillään. Syksyllä 1928 paikallinen sähköyhtiö katkaisi maksamattomien laskujen takia sähköt Saavutuksesta ja Sillanpään perhe joutui muuttamaan pimeästä talosta Tampereelle, jossa he asuivat sitten vuoden verran ennen Helsinkiin muuttoa.
1930-luku: Kirjailijanura korkeimmillaan
Vuonna 1929 Sillanpään kirjojen kustantajaksi vaihtui WSOY:n tilalle Otava ja samana vuonna Sillanpää siirtyi asumaan Helsinkiin. Otava maksoi WSOY:lle Sillanpään tekemät velat, lunasti teosten oikeudet ja myymättömien teosten varaston sekä Saavutus-huvilan. Kauppa on ollut kallein yksittäistä kirjailijaa koskeva sopimus Suomessa, 633 000 markkaa. 1930-luvun alussa hyvään luomisvireeseen päässyt Sillanpää julkaisi useita merkittäviä romaaneja: Nuorena nukkunut 1931, Miehen tie 1932 ja Ihmiset suviyössä 1934. Nämä romaanit, niistä erityisesti palvelustyttö Silja Salmeluksen elämänvaiheita kuvannut Nuorena nukkunut, herättivät huomiota ulkomaillakin ja Sillanpäätä alettiin jo 1930-luvun alusta lähtien pitää Suomen ehdokkaana Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Sillanpää itsekin pyrki edistämään tätä asiaa vierailemalla usein Ruotsissa ja luomalla suhteita sikäläisiin kirjallisiin piireihin. Nobel-palkintoa Sillanpää ei kuitenkaan vielä 1930-luvun alussa saanut; tähän saattoi vaikuttaa samaan aikaan Helsingin yliopiston suomalaistamisesta käyty kielitaistelu. Sillanpää oli 1930-luvulla myös kiinnostunut kansanperinteestä ja kotiseutututkimuksesta, ja hänen kotonaan Helsingissä kokoontui säännöllisesti niin sanottu Perjantaikerho, jossa Sillanpää, Sakari Pälsi, Kustaa Vilkuna ja Martti Haavio keskustelivat kielentutkimuksen ja kansatieteen aiheista. Vuonna 1936 Sillanpää sai Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon.
Sillanpää tuli 1930-luvun jälkipuoliskolla tunnetuksi oikeistoradikalismin ja diktaattorien vastustajana sekä kulttuuriliberaalina pohjoismaisen suuntauksen kannattajana. Sillanpää kirjoitti tällöin muun muassa 1938 Suomen Sosialidemokraatissa ilmestyneen Joulukirjeen diktaattoreille, jossa hän arvosteli voimakkaasti Hitleriä, Stalinia ja Mussolinia. Kirjoituksen seurauksena Sillanpään kirjat joutuivat Hitlerin Saksassa julkaisukieltoon. Joulukirje herätti kohun myös Suomessa. Muiden muassa Uuden Suomen pakinoitsija Timo (J. W. Tuura) moitti Sillanpäätä tyylitajun puutteesta.Rajala 1993, s. 171. Joulukirje diktaattoreille sisältyy myös Sillanpään teokseen Päivä korkeimmillaan. Samassa kokoelmassa on julkaistu myös hänen kirjoituksensa Hyi!, jossa hän tuomitsi kovin sanoin presidentti K. J. Ståhlbergin ja tämän puolison Ester Ståhlbergin kyydityksen vuonna 1930.