right|thumb|150px|Usein sarjakuvissa kirosanat kuvataan symboleilla. Kirosana eli voimasana, tekomuodossa kiroilu, on ilmaisua tehostava, karkeana pidettävä sana.

Kirosanoina käytetään tabusanoja, mutta ei niiden kirjaimellisessa merkityksessä. Useimmat kiroiluilmaukset ovat kaavamaisia, sillä niillä on selkeät sanastolliset, lausekkeelliset ja lauseopilliset rajoitukset. Kiroileminen on tunteikasta kieltä, jonka päätarkoitus on heijastaa tai olla heijastavinaan puhujan tunteita ja asenteita.Ljung 2011, s. 4.

Kiroilua pidetään yleisesti paheksuttavana tuntemattomien ihmisten seurassa, ainakin muodollisissa yhteyksissä. Kiroilu saa voimansa kulttuurillisista tabuista, joita se rikkoo.

Luokittelu Tukholman yliopiston tutkijan Magnus Ljungin (2011) mukaan kiroilu voidaan jakaa funktionsa eli tehtävänsä mukaan kahteen pääluokkaan: irrallisiin kirosanoihin ja täydentäviin kirosanoihin. Kolmannen luokan muodostavat korvaavat kirosanat.Ljung 2011, s. 29–30. Irrallisia kirosanoja käytetään yksinään. Jotkin niistä ovat puheakteja, kuten valat (kuten Jumalaan tai Saatanaan vetoaminen), kiroukset ja epäystävälliset toivotukset (kuten ”painu vittuun”). Jotkin ovat suuttumusta, yllätystä, kipua tai muuta vastaavaa tunnetta ilmaisevia huudahduksia. Jotkin ovat kiistämisiä (kuten ”paskat!”) tai myöntämisiä, rituaalisia loukkauksia (kuten kohteen äitiin liittyviä) tai nimittelyä (kuten kohteen älyyn tai etnisyyteen liittyviä kirosanoja).Ljung 2011, s. 30–33. Täydentäviä kirosanoja käytetään pitempien lauseiden ohessa. Ne voivat olla adjektiivisia (”saatanan tyhmä”), painottavia (”mitä helvettiä?”), adverbiaalisia (”en hitossa”) tai epiteettisiä (”kerro sille paskiaiselle...”).Ljung 2011, s. 30, 33–34. Korvaavia kirosanoja ovat tabusanat, joilla korvataan monenlaisia tavallisia sanoja. Tällainen kiroilu on yleistä esimerkiksi venäjän kielessä, missä tällä tavoin monikäyttöinen kirosana on esimerkiksi ‘mulkkua’ tarkoittava hui.Ljung 2011, s. 35.

Kognitiotieteilijä Steven Pinkerin (2007) mukaan ihmiset käyttävät kirosanoja ainakin viidellä eri tavalla:Ljung 2011, s. 25. (englanninkielisissä esimerkeissä on käytetty kirosanaa fuck)

Kuvailevasti (”sain vittua”) Idiomaattisesti (”meni vituiksi”) Solvaavasti (”haista vittu”) Painottavasti (”vitun hieno”) Katarttisesti (”voi vittu!”)

Kiroilun teemat ovat niitä tabuja, joihin kirosanat pohjautuvat. Yleisiä teemoja monien kielten kirosanastossa ovat uskonto/yliluonnollinen, ulostaminen, sukupuolielimet, seksi sekä kohteen äiti tai muu perhe. Joissakin kielissä yleisiä teemoja voivat olla myös esimerkiksi esivanhemmat, eläimet, prostituutio, sairaudet ja kuolema.Ljung 2011, s. 35–44.

Kirosanasto vaihtelee kulttuureittain. Moni suomen kielen suosituimmista kirosanoista liittyy kristinuskoon ja sukuelimiin. Saksassa kirosanat pyörivät pitkälti peräaukon ympärillä. Espanjankielisissä maissa puolestaan kiroilu kohdistuu usein kohteen äitiin.

Kulttuurin vaikutus On väitetty, että suomalaiset ovat skottien, irlantilaisten ja venäläisten kanssa Euroopan ahkerimpia kiroilijoita.

Fysiologinen vaikutus Tutkimuksessa on huomattu, että kiroilu vähentää koetun kivun määrää. Latautuneen kirosanan käyttäminen voi aktivoida kehossa akuutin stressivasteen eli "taistele tai pakene" -reaktion. Kiroilu lisää tällöin tilapäisesti elimistön suorituskykyä: sydän alkaa sykkiä nopeammin, hengitys tihenee, lihaksiin virtaa enemmän verta ja suoliston toiminta hidastuu.

Katso myös Aggressiivi

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Lipasti, Roope: Suomessa vain yksi alkuperäinen kirosana. Turun Sanomat 13.9.2008. Sirén, Juhani: Perkele! – Cityn kirosanakirja Suomesta. City 11/2003. Lyydia Huotari: Havainnointitutkimus Jyväskylän toisen asteen oppilaiden kiroilusta. Kandidaatintutkielma. Kielten laitos, Jyväskylän yliopisto. 2016. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201605122509

Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit