Marshallinsaaret (Marshallit) eli Marshallinsaarten tasavalta on saarivaltio Tyynessä valtameressä. Se sijaitsee Naurun ja Kiribatin pohjoispuolella, Mikronesian itäpuolella ja Yhdysvaltain hallitseman Waken saaren eteläpuolella.
Marshallinsaarilla on vuodesta 1986 liitännäisvaltiosopimus Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltojen taloudellinen tuki Marshallinsaarille on huomattavaa. Sillä on myös sotilastukikohta Kwajaleinin saarilla. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat teki saarilla ydinkokeita.
Maantiede frame|vasen|Marshallinsaarten sijainti Marshallinsaariin kuuluu 29 atollia ja viisi yksittäistä saarta. Atolleissa on kaikkiaan yli 1 200 saarta. Saaret ovat levittäytyneet melkein 2 miljoonan neliökilometrin alueelle, mutta valtion maa-ala on vain 171 neliökilometriä. Valtion lähimmät naapurit ovat Yhdysvalloille kuuluva Wakensaari pohjoisessa, Kiribati ja Nauru etelässä sekä Mikronesian liittovaltio lännessä.
Tärkeimmistä atolleista ja saarista muodostuu kaksi rinnakkaista, luoteesta kaakkoon kulkevaa saariketjua, Ratak ja Ralik (tarkoittavat ”auringonnousua” ja ”auringonlaskua”). Saaret ovat korallisesta kalkkikivestä ja hiekasta muodostuneita, ja niitä ympäröi valliriutta. Osa atolleista on suuria, ja esimerkiksi noin 90 saaresta muodostunut Kwajaleinin laguuni on maailman suurimpia. Sen pinta-ala on 2 174 neliökilometriä. Saaret ovat matalia, ja maan keskikorkeus on vain kaksi metriä merenpinnan yläpuolella.
Marshallinsaarten yksinomaisella talousvyöhykkeellä on paljon liitukautisia tulivuorikomplekseja, joista vain osan huipulla on merenpinnan yläpuolelle nouseva atolli. Suurin osa huipuista on tasahuippuisia, ja ovat noin 900–2100 metriä merenpinnan alapuolella.
Ilmasto on kuuma ja kostea, sadekausi kestää toukokuusta marraskuuhun. Eteläisillä saarilla sataa jopa 4 000 mm vuodessa, pohjoisessa vain 500 mm vuodessa. Pasaatituulet vallitsevat koko vuoden. Keskilämpötila on vuoden ympäri noin 27°C, eikä kylmimmän ja kuumimman kuukauden lämpötilaero ole kuin puolen asteen luokkaa. Taifuunit vaivaavat saaria melko harvoin, mutta niitä heikompia trooppisia myrskyjä esiintyy etenkin maalis-huhtikuussa ja loka-marraskuussa.
Marshallinsaarten kasvillisuus voidaan jakaa viiteen tyyppiin: atollimetsät, mangrovemetsät, rannikkokasvillisuus, merikasvillisuus ja viljelyalueet. Alkuperäisasukkaat olivat jo viljelleet ison osan sisämaasta, ja länsimaisten kontaktien jälkeen kookospalmuplantaasit ovat vallanneet ison osan alasta.
Meressä elämä on monipuolista: 240 levälajia, 180 korallilajia, 37 merinisäkäslajia (valaita ja delfiineitä), kaikki maailman merikilpikonnalajit ja yli 800 lajia kaloja. Vuonna 2011 maa perusti melkein 2 miljoonaa km2 (768 547 neliömailia) kattavan haiden suojelualueen, joka on maailman suurin.
Atollit pienoiskuva|Marshallinsaarten kartta Atollin nimen perässä on suluissa sen asukasluku vuonna 2011. Asutuilla atolleilla on oma ISO-luokitus, joten ne ovat periaatteessa läänejä tai maakuntia vastaavia ylimmän tason hallintoyksiköitä. Niiden pienen koon takia niitä voi kuitenkin helpommin pitää kuntina.Municipalities of the Marshall Staoids
Ailinginae (asumaton) Ailinglaplap (1 175 asukasta) Ailuk (235) Arno (1 141) Aur (317) Bikar (tai Bikaar; asumaton) Bikinin atolli (0) Bokak (asumaton) Ebon (469) Enewetak (296) Erikub (asumaton) Jabat (75) Jaluit (1 409) Jemo (asumaton) Kili (415) Kwajalein (9 789) Lae (133)
Lib (156) Likiep (228) Majuro (23 156) Maloelap (395) Mejit (230) Mili (497) Nadikdik (tai Knox; asumaton) Namorik (tai Namdrik; 299) Namu (525) Rongelap (0) Rongrik (asumaton) Toke (asumaton) Ujae (310) Ujelang (asumaton) Utirik (tai Utrik; 264) Wotho (88) Wotje (816)
Historia
Asutushistoria vasen|pysty|pienois|Marshallinsaarelainen proa-kanootti saksalaisessa piirustuksessa. Marshallinsaarten historiasta ajalta ennen eurooppalaisten saapumista on säilynyt vain vähän varmaa tietoa. Saaret asutettiin noin 100-luvulla jaa. Asukkaat tulivat kielitieteellisten tutkimusten sekä erilaisten mallinnusten perusteella Salomonsaarilta. Bikinin atollilta tehtyjen löytöjen perusteella asutushistorian on väitetty alkaneen jo noin vuonna 2000 eaa., mutta löydöt ovat kiistanalaisia.
Marshallinsaarten ensimmäiset asukkaat olivat hyvin taitavia navigoijia ja matkustivat kanooteilla eri atollien välillä. Suurimmat walap-kanootit olivat 30 metriä pitkiä ja kantoivat 40 ihmistä. Marshallinsaarelaiset käyttivät myös niin sanottuja keppikarttoja, joilla pyrittiin esittämään maininkeja.
Eurooppalaisten ja amerikkalaisten saapuminen Ensimmäinen saaret havainnut eurooppalainen oli espanjalainen tutkimusmatkailija Alonso de Salazar, joka vieraili niillä vuonna 1529. Tämän jälkeen vierailut olivat parin vuosisadan ajan hyvin harvoja ja lyhyitä, eivätkä saaret herättäneet taloudellista tai asutuksellista mielenkiintoa.
Vuonna 1788 englantilainen kapteeni John Marshall saapui saarille, jotka nykyisin kantavat hänen nimeään. Saaria ensimmäisenä kartoittivat venäläiset Adam Johann von Krusenstern vuonna 1803 ja Otto von Kotzebue vuosina 1815 ja 1823. Tämän jälkeen saarilla alkoi säännöllisesti vierailla myös yhdysvaltalaisia valaanpyytäjiä. 1850-luvulla saapuivat protestanttiset lähetyssaarnaajat.
Siirtomaa-aika pienoiskuva|vasen|Maaliskuun 1954 Castle Bravo -ydinkoe. Pommi oli 15 megatonnin räjähdysvoimallaan suurin Yhdysvaltain koskaan tekemä ydinkoe. Espanja julisti saaret omikseen vuonna 1874. Saksalainen kauppayhtiö kuitenkin asettui saarille vuonna 1885 ja saarista tehtiin Saksan Uuden-Guinean protektoraatti muutamia vuosia myöhemmin. Ensimmäisessä maailmansodassa Japani valloitti saaret ja hallitsi niitä Kansainliiton mandaatilla.
Japanilaiset linnoittivat saaria ja perustivat niille tukikohtia toista maailmansotaa varten. Toisessa maailmansodassa Yhdysvallat valloitti saaret 1944 ankarien taistelujen jälkeen. Esimerkiksi Kwajaleinin atollin 8 386 japanilaisesta vain noin 200 jäi henkiin. Saarista tehtiin 1947 osa Yhdysvaltain hallitsemaa Tyynenmeren saarten huoltohallintoaluetta.
Yhdysvallat käytti Bikinin ja Enewetakin atolleja ydinkokeiden suorittamiseen 1946–1958. Molempien atollien asukkaat siirrettiin muualle maahan. Bikinillä suoritettiin ensin operaatio Crossroads, ja Enewetakille räjäytettiin 1952 ensimmäinen vetypommi. Atolleja alettiin puhdistaa kokeiden jälkeen. Bikinille annettiin palata 1970-luvulla, mutta pian asukkaat jouduttiin evakuoimaan uudestaan suurten säteilyannosten takia. Enewetakille sai palata 1980. Monet Marshallinsaarten asukkaat ovat kärsineet ydinkokeiden seurauksena ionisoivasta säteilystä haitoista ja asiasta on käyty monia oikeusjuttuja. Yhdysvallat on muun muassa perustanut 150 miljoonan dollarin korvausrahaston.
Itsenäisyys Tyynenmeren saarten huoltohallintoalueen osat päättivat vuoden 1975 kansanäänestyksessä erota alueesta omiksi yksiköikseen, ja vuonna 1978 Marshallinsaaret kirjoitti ensimmäisen perustuslakinsa. Siitä tuli itsehallinnollinen tasavalta. Marshallinsaaret ja Yhdysvallat allekirjoittivat 1982 Compact of Free Association -liitännäisvaltiosopimuksen. Yhdysvaltain kongressi hyväksyi sen 21. lokakuuta 1986 ja antoi näin Marshallinsaarille itsenäisyyden. YK purki 1990 huoltohallintoalueen, ja seuraavana vuonna Marshallinsaaret liittyi YK:hon.
Marshallinsaarten ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Amata Kabua, joka toimi virassaan vuosina 1979–1996. Myöhemmin presidentteinä ovat toimineet Kunio Lemari (1996–1997), Imata Kabua (1997–2000), Kessai Note (2000–2008) sekä Litokwa Tomeing (2008–2009), Jurelang Zedkaia (2009–2012) ja Christopher Loeak (2012–2016), Casten Nemra (2016) ja Hilda Heine (2016–2020). Tammikuussa 2020 Marshallinsaarten parlamentti valitsi uudeksi presidentiksi David Kabuan, joka on maan ensimmäisen presidentin Amata Kabuan poika.
Politiikka
Poliittinen järjestelmä Marshallinsaarten presidentti toimii sekä valtion päämiehenä että hallituksen johtajana. Presidentin valitsee parlamentti keskuudestaan, ja presidentti nimittää sitten hallituksensa. 33-jäsenisen parlamentin jäsenet valitaan vaaleilla neljän vuoden välein.
Parlamentin 33 jäsenestä 19 valitaan suoraan vaalipiireistä, joista pääsee läpi vain yksi ehdokas. Viidestä vaalipiiristä valitaan 2–5 edustajaa. Ehdokkaat ovat vaaleissa sitoutumattomia, mutta poliitikot muodostavat silti löyhiä liittoumia, joiden välillä saatetaan vaihtaa helpostikin. Vuoden 2019 vaaleissa presidentti Hilda Heinen koalitio hävisi, ja David Kabua nousi presidentiksi. Vaaleissa oli maan historian alhaisin äänestysprosentti, kun vain noin 40 % käytti äänioikeuttaan. Vuoden 2023 vaaleissa Heine palasi valtaan.
Marshallinsaarilla toimii myös perinteisten päälliköiden (iroij) neuvosto, jolla on neuvoa-antava tehtävä. Sillä on valtaa erityisesti tapoihin ja perinteisiin liittyvissä kysymyksissä.
Yhteiskunnalliset ongelmat Marshallinsaaret on vapaa demokratia, mutta esimerkiksi korruptio on pitkään jatkunut ongelma. Varsinkaan korkea-arvoisten virkamiesten korruptiojutut eivät etene. Naisten asema on paperilla hyvä, mutta sukupuoliroolit ovat tiukasti juurtuneita. Parlamenttiin valittiin 2019 vain kaksi naista. Perheväkivalta on yleistä, ja paikallisen naisjärjestön mukaan taustalla on erityisesti perinteiset patriarkaaliset normit.
Marshallinsaarilla vierailevilla rahti- ja kalastusaluksille kaupataan saarilla paikallisia ja itäaasialaisia naisia pakkoprostituutioon. Hallinto on pyrkinyt vastaamaan ihmiskauppaan, mutta Yhdysvaltain ulkoministeriön raportin mukaan ihmiskaupan vastainen toiminta on edelleen puutteellista ja heikosti rahoitettua.
Talous
pienois|vasen|Majuron rantaa. Marshallinsaarilla on pieni talous, jota rajoittaa valtion syrjäinen sijainti, pieni ja laajalle levinnyt väestö, alttius ulkoisille uhille, luonnovarojen puute ja äärisäiden vaikutus. Saarten talous voidaan jakaa ulkosaaristojen omavaraistalouteen sekä Majuron ja Kwajaleinin atollien kaupungistuneisiin alueisiin.
Saarivaltion taloudelle Yhdysvaltain taloudellinen tuki on tärkeää. Valtio saa tukea Yhdysvalloilta Compact of Free Association -liitännäisvaltiosopimuksen nojalla, ja se lisäksi se vuokraa Yhdysvalloille Kwajaleinilta tukikohtaa ohjuskokeita varten. Sopimus uusittiin viimeksi 16. lokakuuta 2023.
Marshallinsaarten hallitus on maan suurin työnantaja, ja sen palveluksessa on melkein puolet työvoimasta. Toiseksi suurin työnantaja on Yhdysvaltain tukikohta. Maataloustuotanto on köyhän maaperän takia varsin kapea-alaista, ja tärkeimmät vientituotteet ovat pakastettu kala, akvaariokalat, koristesimpukat ja -korallit, kookosöljy, koprakakut ja käsityöt. Tuonti on huomattavasti vientiä suurempaa, sillä Marshallinsaaret joutuu tukeutumaan isolta osin tuontitavaraan.
Marshallinsaarten atollien ja saarten välillä on sekä vesi- että lentoyhteyksiä, ja hallituksen laivat kuljettavat matkustajia atollilta toiselle. Maan ainoa kansainvälinen lentoasema on Amata Kabuan kansainvälinen lentoasema Majurolla.
Marshallinsaarten virallinen valuutta on Yhdysvaltain dollari eikä maassa ole omaa keskuspankkia. Vuonna 2018 Marshallinsaarten parlamentti sääti lain, jonka nojalla maassa on tarkoitus ottaa käyttöön oma kryptovaluutta ensimmäisenä maana maailmassa, mutta esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto suhtautui asiaan varauksella. Parlamentti kumosi elokuussa 2025 kryptovaluuttalain.
Väestö
Marshallinsaarilla asuu vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan 42 418 ihmistä. Väestö on 2010-luvulla ollut voimakkaassa laskussa maastamuuton seurauksena, sillä vielä vuonna 2011 asukasluku oli 53 158. Väestö oli 2010-luvulle asti kasvussa, vaikka 2000-luvulla väestönkasvu oli jo selvästi hidastunut. Asukasluku oli 1958 noin 14 000, vuonna 1967 noin 19 000, vuonna 1980 noin 31 000 ja vuonna 1988 yli 43 000. Marshallinsaarilta on muuttanut ihmisiä erityisesti Yhdysvalloissa, jossa asui vuoden 2018 arvion mukaan 30 000 saarelaista, kun heitä vuonna 2000 oli Yhdysvalloissa 6 650.