Huittinen () on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kaupunki kuuluu Porin seutukuntaan. Kaupungissa asuu ihmistä, ja sen pinta-ala on km2, josta km2 on vesistöjä. Väestötiheys on asukasta/km2. Huittisten naapurikunnat ovat Kokemäki, Loimaa, Punkalaidun, Sastamala ja Säkylä.
Nykyisen muotonsa Huittisten kaupunki sai, kun Vampulan kunta liitettiin siihen vuonna 2009. Huittisista tuli kauppala vuoden 1972 alussa, ja kauppaloiden lakkauttamisen yhteydessä kaupunki vuonna 1977.Viikki 2001, s. 413, 415. Huittisten vaakunan on suunnitellut Erkki Honkanen, ja se on vahvistettu vuonna 1953.Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 158. Helsinki Otava 1979,
Huittinen tunnetaan vilkkaana vähittäiskaupan sekä autokaupan keskuksena. Liikenteellisesti se sijaitsee Turun, Tampereen ja Porin kaupunkien muodostaman kolmion keskellä. Sijaintinsa ansiosta Huittinen on erittäin vilkas linja-autoliikenteen solmukohta. Kunnan työllistävin toimiala on elintarvikkeiden jatkojalostus. Huittisissa on Suomen kunnista eniten sikoja.
Historia Esihistoria thumb|vasen|upright|Huittisten hirvenpää Huittisista on löytynyt useita muinaisesineitä kivikaudelta, merkittävimpänä Palojoelta löytynyt nykyään Kansallismuseossa esillä oleva Huittisten hirvenpää. Esinelöytöjen lisäksi Korkeakoskella on kampakeraamisen ajan asuinpaikka ja Sammun kylässä on esihistoriallisia kalmistoja. Tutkijat ovat päätelleet Huittisten saaneen ensimmäiset asukkaansa pääosin luoteesta, Kokemäenjoen alajuoksun suunnalta.
Ruotsin ja Venäjän vallan aika Huittisten vanhin kylä on Karhiniemi. Siellä sijaitsi myös Huittisten ensimmäinen puukirkko. Huittinen mainitaan kirkkopitäjänä vuonna 1414. Huittisten harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla.
Suur-Huittisten alueella oli 1500-luvun alussa 300 maataloa, mutta saman vuosisadan lopulla autioituneita taloja oli toistasataa. Ensimmäisenä Huittisista irtaantui Punkalaidun omaksi kirkkoherrakunnakseen vuonna 1649. Huittinen oli osa vuosina 1651–1680 olemassa ollutta Porin kreivikunnan läänitystä.
Suurina nälkävuosina 1696–1697 kerrotaan yli 800 pitäjän asukkaan menehtyneen. Tilastotieteilijä Ulrik Rudenschöld antoi matkakuvauksessaan vuosilta 1738–1741 varsin myönteisen kuvan Huittisten maataloudesta ja ehdotti Kokemäenjoen kanavoimista sekä kaupungin perustamista Karhiniemen kylään. Kokemäenjokea perattiin 1700-luvun lopulla tulvavahinkojen estämiseksi. Huittisten väkiluku yli kolminkertaistui suon kuivatuksen ansiosta 2 396 asukkaasta (1749) 7 466 asukkaaseen (1880).
Huittisten kirkko paloi vuonna 1783 ja korjauksen yhteydessä siihen lisättiin korkea torni. Kirkon ympäristössä olevasta Lauttakylästä muodostui Lounais-Suomen tärkein maaliikenteen solmukohta jo kauan ennen autojen aikakautta.Viikki 2000, s. 148. 1700-luvulla ehdotettiin kaupungin perustamista Lauttakylään. Yksi syy hankkeen kariutumiseen oli, ettei vesireittejä pystytty perkaamaan purjehduskelpoisiksi.Viikki 1989, s. 494. Lauttakylä syntyi vanhojen Helsinki–Pori- ja Turku–Tampere-maanteiden risteykseen, jossa Loimijoki ylitettiin lautalla. Rautatiet olivat kaukana, eivätkä vesireitit olleet kulkukelpoisia pitkillä matkoilla.
Vampula erotettiin Huittisista omaksi kunnakseen vuonna 1867, Kauvatsa erotettiin vuonna 1892 ja Keikyä vuonna 1919. Myös Huhtamossa suunniteltiin itsenäistymistä 1900-luvun alkupuolella, mutta hanke kariutui.
Itsenäisen Suomen aika Heinäkuussa 1917 Huittisten osuusmeijerillä tapahtui Huittisten meijerikahakka, jossa lakkoilevat maataloustyöntekijät ottivat yhteen maanviljelijöiden hankkimien vartijoiden kanssa. Valtiovalta puuttui kahakkaan, mutta siitä ei tullut kahakoitsijoille seurauksia. Kahakan merkityksestä ollaan erimielisiä, mutta sen jälkeen alkoivat suojeluskunnat ja työväen järjestyskaartit järjestäytyä ympäri Suomea.
Suomen sisällissodassa Lauttakylä oli aluksi suojeluskunnan hallussa. Helmikuussa 1918 punaiset saapuivat paikkakunnalle ja suojeluskuntalaiset vetäytyivät. Porin rintaman romahduttua punaiset vetäytyivät Huittisista huhtikuussa. Vetäytymisen yhteydessä punaiset polttivat taloja ja vaurioittivat teollisuuslaitoksia. Sodan loppupuolella ja sen jälkeen valkoiset teloittivat 48 huittislaista ja noin 400–500 päätyi vankileireille.
Lauttakylästä liikennöi matkustajalaiva Kokemäenjokea myöten Tampere–Pori-radan Kokemäen Kyttälän rautatieasemalle heti radan valmistumisesta alkaen 1930-luvulle saakka. Linja-autoliikenne Lauttakylästä kaikkiin suuntiin alkoi jo 1920-luvun alkuvuosina.Kirsti Lehtomäki (toim.): Linjakasta menoa: Mobilia-vuosikirja 2018, s. 55. Kangasala: Mobilia-säätiö, 2018. .
Talvisodassa kaatui 102 huittislaista. Jatkosodassa tappiot olivat suuremmat 167 kuntalaisen kaatuessa.Viikki 2001, s. 18, 26. Huittisiin asutettiin sotien jälkeen Pyhäjärven (Vpl) ja Sakkolan siirtoväkeä.
Ensimmäisen kerran Huittisten muuttamisesta kauppalaksi keskusteltiin lehdistössä 1960-luvun alussa. Aiemmin asia ei ollut saanut kannatusta, sillä ennen vuoden 1960 lakimuutoksia kauppalaksi tulo olisi tarkoittanut Lauttakylän erottamista ympäröivästä maaseudusta. Kauppalahanke toteutui vasta 1972, vain viisi vuotta ennen kuin kauppalat lakkautettiin ja Huittinen muuttui kaupungiksi.
Lauttakylän postikonttorin nimi vaihdettiin Huittisten postiksi vuonna 1980. Huittislaisten yritysten mielestä oli hankalaa, kun posti piti lähettää Lauttakylän nimellä. Myös matkasekkien kanssa aiheutui ongelmia ja nimen Lauttakylä ä-kirjain oli vaikea ulkomaalaisille.Viikki 2001, s. 212.
1990-luvun lama nosti työttömyysprosentin korkeaksi myös Huittisissa. Vuonna 1994 Huittisten työttömyysprosentti oli lähes 18 %. Vuonna 1995 työttömyysprosentti oli selvästi Satakunnan keskiarvoa pienempi.Viikki 2001, s. 304.
Vampula liitettiin Huittisiin vuonna 2009.
Maantiede pienoiskuva|vasen|Ripovuori kesäkuussa 2018. pienoiskuva|vasen|Loimijokea Rutavassa, Huittisissa. Huittisten suurin vesistö on Kokemäenjoki, joka virtaa aluksi lounaaseen, mutta kääntyy kunnan alueella luoteeseen kohti Poria. Siihen yhtyvät tärkein sivujoki Loimijoki sekä pienemmät Punkalaitumenjoki ja Sammunjoki. Kokemäenjokilaakso kuuluu laajan valtakunnallisesti arvokkaaksi katsottuun maisema-alueeseen, joka ulottuu useiden kuntien alueelle.
Järviä ei Huittisten alueella Raijalanjärven kuivatuksen jälkeen enää ole. Huomattava osa kunnan alueesta on peltoa, minkä lisäksi Huittisten länsiosassa on laajoja soita. Merkittävimmät suot ovat Lauhansuo, Isosuo ja Vähäsuo. Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston eteläpää ulottuu Kokemäeltä Huittisten puolelle.
Pinnanmuodoiltaan Huittinen on enimmäkseen tasaista ja alavimmat alueet sijaitsevat jokien varsilla kaupungin keskiosassa. Kallioperä, joka on Huittisissa enimmäkseen granodioriittia, ei ole näkyvissä kaupungin alueella juuri missään. Korkeimmat, yli 100 metrin korkeudelle merenpinnasta ulottuvat mäet sijaitsevat etelässä Vampulan suunnalla. Tunnettuja näköalapaikkoja ovat Ripovuori, Kännönvuori ja Korkeakallio. Huittisten halki kulkee harjujakso, joka tulee luoteesta Kokemäen puolelta ja jatkuu Huhtamon kautta Punkalaitumen puolelle.Suomenmaa 2, s. 103–108.
Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston lisäksi Huittisten Natura 2000 -alueiksi on määritelty Loimijoen Vanhakosken ympäristö, Punkalaitumen Isosuon osa ja Vampulan puolelle tuleva pätkä Säkylänharjua.
Aluerakenne Kylät Huittisten keskustaajama on Lauttakylä. Se on talousalueensa ja työssäkäyntialueensa kaupallinen keskus.
Maarekisterin mukaan Huittisissa on 36 kylää, joista 24 löytyy myös kirkonkirjoista. Vampulassa on vastaavasti 17 kylää, joista 14 on kirkonkirjoissa. Historiallista kylärajausta on monin paikoin mahdoton havaita, sillä nykyaikainen kaavoitus ja kunnalliset ja valtiolliset rakennustyöt ovat rikkoneet vanhat kylärakenteet. Kylien reunoille ja takamaille on syntynyt myös uusia kulmakuntia, joita ei ole erotettu maarekisterissä omiksi yksiköiksi.
Huittisten kylät Hakuni, Hannula, Hirvelä, Huhkola, Huittistenkylä, Hurula, Kaharila, Kallionkorpi, Kannila, Karhiniemi, Kiviranta, Korkeakoski, Koskua, Kuninkainen, Kännölä, Lauha, Lauttakylä, Leppäkoski, Loima, Löysälä, Matikkala, Mauriala, Mommola, Mäentaka, Naatula, Nanhia, Palojoki, Pappila, Pöyriälä, Raijala, Raskala, Rieskala, Riesola, Sampu, Sorvola, Suontausta, Suttila ja Uola.
Vampulan kylät Hanhikoski, Honko, Horna, Huhtaa, Kotaja, Kukonharja, Kärväselä, Matkusjoki, Murto, Närälä, Punola, Sallila, Salmenoja, Siivikkala, Soinila, Tamare ja Vampula.
Taajamat Vuoden 2017 lopussa Huittisissa oli 10 207 asukasta, joista 7 109 asui taajamissa, 2 993 haja-asutusalueilla ja 105:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Huittisten taajama-aste on 70,4 %. Huittisten taajamaväestö jakautuu kahden eri taajaman kesken:
# Taajama Väkiluku(31.12.2017) 1 Lauttakylä 6 641 2 Vampulan kirkonkylä 468
Kaupungin keskustaajama on lihavoitu.
Väestö Huittisten väkiluku oli 9 554 vuonna 2024. Väestöstä naisia oli 50,7 % ja miehiä 49,3 %.
Vuonna 2024 Huittisissa oli 5 013 asuntokuntaa. Vuokra-asuntojen osuus oli 23,7 % vuonna 2023.
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
Hallinto ja politiikka Huittisten kaupunginvaltuustossa on 27 jäsentä. Kaudella 2025–2029 keskustalla on 9 paikkaa, kokoomuksella 6 paikkaa, SDP:llä 5 paikkaa, perussuomalaisilla 4 paikkaa, vasemmistoliitolla 2 paikkaa ja kristillisdemokraateilla 1 paikka. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimii Jyrki Peltomaa, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Aila Hänninen ja toisena varapuheenjohtajana Aino Kylälehtonen ja kolmantena varapuheenjohtajana Niina Immonen.
Huittisten kaupunginjohtajana on vuodesta 2022 alkaen toiminut Viveka Lanne.
Ystävyyskaupungit Huittisilla on neljä virallista ystävyyskaupunkia: Frederiksværk, Tanska Hoyerswerda, Saksa Keila, Viro Stenungsund, Ruotsi
Talous ja elinkeinot Vuonna 2022 Huittisten kaupunki sai verotuloja 37,8 miljoonaa euroa. Yhteensä tuloja kertyi 83,4 miljoonaa euroa. Ylijäämää kertyi 2,9 miljoonaa euroa.
Työllistävin toimiala on elintarvikkeiden jatkojalostus. Kaupungissa toimii myös merkittäviä kone-, rakennus- ja laukkualan yrityksiä ja lukuisa joukko muuta pienteollisuutta. Huittislainen maataloustuotanto on painottunut kasvintuotannon osalta voimakkaasti erikoiskasvien tuotantoon. Vastaavasti kotieläintuotannossa painopiste on sian- ja broilerintuotannossa. Huittisissa on Suomen kunnista eniten sikoja. Vuonna 2023 joka kymmenes Suomessa kasvatettu broileri tuli Huittisista.
Vuonna 2001 konkurssiin ajautunut tunnettu elintarvikeyhtiö Huittisten Lihapojat oli aikoinaan yksi kaupungin suurimpia työnantajia. Yhtiö työllisti tuolloin 180 henkilöä.
Jokisivun kultakaivos sijaitsee Huittisissa. Polar Mining aloitti esiintymän louhimisen vuonna 2009.Dragon Mining: Jokisivu Gold Mine Kaivostoiminnan arvioidaan jatkuvan ainakin vuoteen 2031 asti.
Huittisissa toimii yli 1 000 yritystä.
Työpaikat Vuonna 2023 Huittisissa oli 3 962 työpaikkaa. Työpaikoista 9,5 % oli alkutuotannossa, 24,9 % jalostuksessa ja 64,5 % palvelusektorilla. Työllisyysaste oli 75,2 % vuonna 2021.
Huittisten työpaikkaomavaraisuus oli 101,4 % vuonna 2023.
Liikenne ja infrastruktuuri Huittinen tunnetaan vilkkaana vähittäiskaupan sekä autokaupan keskuksena. Liikenteellisesti se sijaitsee Turun, Tampereen ja Porin kaupunkien muodostaman kolmion keskellä. Keskustan tuntumassa on Helsingistä Poriin johtavan valtatie 2:n ja Raumalta Kouvolaan johtavan valtatie 12:n risteys. Samassa paikassa on myös Auraan johtavan kantatie 41:n päätepiste. Teiden risteys tuli valmistuttuaan 1960-luvulla nopeasti tunnetuksi useista liikenneonnettomuuksista ja se muutettiin eritasoliittymäksi jo vuonna 1967. Aikanaan Huittinen oli myös Toijalaan vieneen kantatie 57:n toinen päätepiste; nykyisin pääosa tästä tiestä on Urjalaan, Punkalaitumen kautta kulkeva, Taikayöntieksi kutsuttu seututie 230.