Krimin sota eli itämainen sota käytiin Venäjän sekä Osmanivaltakunnan, Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan ja Sardinian muodostaman liittouman välillä vuosina 1853–1856.
Krimin sota oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia sotia. Sodan lopulla Britannia liittolaisineen saavutti asettamansa sotatavoitteet, mutta kokonaisuutena Krimin sodasta on vaikea löytää selvää voittajaa.
Sotaa johdettiin huolimattomasti, ja sille olivat tyypillisiä logistiset ongelmat sekä välinpitämättömyys sotilaiden palvelusoloista. Krimin sota oli myös ensimmäinen suuri sota, jossa joukkotiedotusvälineet vaikuttivat poliittisiin prosesseihin erityisesti Britanniassa.Harri Rinta-aho, Marjaana Niemi, Päivi Siltala-Keinänen & Olli Lehtonen; Historian Tuulet 7, s. 65 Tämän mahdollistivat lennättimen käyttöönotto, jonka ansiosta tiedonvälitys sanoma- ja aikakauslehtiin oli aiempaa nopeampaa, sekä sotatoimialueelta otetut valokuvat ja tehdyt piirrokset.
Sotaa käytiin pääasiassa Krimin niemimaalla ja Balkanilla, mutta myös Itämerellä (Oolannin sota), Venäjän Tyynenmeren rannikolla ja Vienanmerellä.
Sodasta käytettiin yleisesti nimeä ”itämainen sota” aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti, kunnes nimeksi vakiintui ”Krimin sota”, kun historioitsija Jevgeni Tarle yhdisti kirjoissaan sodan toisen maailmansodan Krimin taisteluihin.Se Oolannin sota oli kauhea, Radio-ohjelma, YLE, 2003 noin 4:10
Yleiskatsaus sodan tapahtumiin Sodan syyt Krimin sota sai alkusysäyksensä Venäjän ortodoksien ja Osmanien valtakunnan kiistasta Venäjän vaadittua osmaneja hyväksymään Venäjän keisarin kaikkien osmanien valtakunnassa asuvien kristittyjen suojelijaksi.
Ennen tätä vaatimusta olivat vuonna 1850 riidan aloittaneet ranskalaiset roomalaiskatoliset ja venäläis-ortodoksiset munkit, joilla oli erimielisyyksiä Betlehemissä sijaitsevan Jeesuksen syntymäkirkon ja toisen kirkon hallinnasta Jerusalemissa.Origin of the Crimean War Puolustaakseen ortodokseja Nikolai I ryhtyi painostamaan osmaneja pyrkien näin vaikuttamaan tilanteeseen ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan. Ranskassa presidenttinä vallan kaapannut keisari Napoleon III puolestaan tuki latinalaismunkkeja. Britannia liittoutui Ranskan kanssa ehkäistäkseen Venäjän vaikutusvallan kasvua Osmanien valtakunnan kustannuksella Mustallamerellä kohti Välimerta.Auvinen 2015, s. 47, 48. Pohjimmiltaan sodassa oli kyse Bosporinsalmen hallinnasta.
pienoiskuva|Brittijoukkojen kenraaliluutnantti Sir George Brown esikuntineen Krimillä 1855. Roger Fentonin valokuva.
Venäjä miehittää Valakian ja Moldavian pantiksi Kiista aiheutti väkivaltaista mellakointia alueella, ja näiden tapahtumien varjolla osmanien painostamiseksi tsaari Nikolai I miehitti heinäkuussa 1853 Valakian ja Moldavian, puoli-itsenäiset osmanien vasallivaltiot nykyisen Romanian alueella.
Venäjän toiminta uhkasi Britannian ulkopoliittisia intressejä. Britit halusivat pitää Venäjän laivaston poissa Välimereltä estämällä Venäjää saamasta haltuunsa Turkin kapeikkoja, ja rajoittaa Venäjän vallan kasvua Intian pohjoispuolella. Ranskan Napoleon III taas oli kiinnostunut palauttamaan Ranskalle sen Napoleon Bonaparten tappion myötä menettämän arvovallan. Näin ollen Britannia tarjosi yhdessä valloitusintoisen Ranskan kanssa joukkojaan osmanien tueksi.
Sotatoimien alku Valakian ja Moldavian miehitys johti osmanien sodanjulistukseen Venäjälle 4. lokakuuta 1853. He hyökkäsivät Tonavan yli ja voittivat venäläiset Calafatissa 28. lokakuuta käydyssä taistelussa. Osmanit eivät olisi uskaltaneet julistaa sotaa Venäjälle, elleivät he olisi olleet varmoja Britannian ja Ranskan tuesta.
Venäläisten suorittama osmaanien laivaston saarto ja tuho Sinopen satamassa 30. marraskuuta 1853 aiheutti suurta huolta Brittien hallitukselle.
Sinopen taistelu
13. marraskuuta 1853 Turkin Mustanmeren laivaston aluksia lähetettiin Sinopeen. Amiraali Osman pasha oli kieltänyt ampumasta venäläisiä, elleivät nämä ammu ensin. Kuusi venäläistä laivaa Sevastopolista purjehti juuri linnoituksen edestä, mitä vastaan Osman pasha protestoi. Osman varoitti venäläisiä, että mikäli tilanne jatkuu samana ja elleivät osmanit saa vahvistuksia, voi Venäjän keisarillista laivastoa kohdata onnettomuus. Aamulla 30. marraskuuta venäläiset esittivät uhkavaatimuksen, jonka mukaan osmanien olisi pitänyt antautua ja nostaa sen merkiksi valkoinen lippu. Osman ampui vastaukseksi ja venäläiset laivat tuhosivat Sinopessa olleet turkkilaisalukset. Lisäksi 3 000 turkkilaista kuoli.
Tieto Sinopen taistelusta välitettiin Lontooseen lennättimen avulla. Lontoon lehdistö syytti Venäjää joukkomurhasta, ja hallituksen jäsenet vaativat lordi Palmerstonen johdolla Kuninkaallisen laivaston lähettämistä Mustallemerelle.
Venäjän mahti Mustallamerellä huolestuttaa britit thumb|140px|Lordi Raglan, 1855. Bosporinsalmi näytti olevan joutumassa Venäjän hallintaan. Pitkän diplomaattisen nokittelun päätteeksi Krimin sota alkoi toden teolla, kun Britannia ja Ranska julistivat sodan Venäjälle 28. maaliskuuta 1854.
Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuoneessa ulkoministeri lordi Clarendon perusteli sodanjulistusta sillä, että tavoitteena oli etsiä turvallisuutta Venäjää vastaan Itämerellä ja Välimerellä sekä estää Venäjää saamasta haltuunsa Konstantinopolia. Ranskan kuningas Napoleon III puolestaan selitti Pariisissa senaatille, että Venäjän valta Konstantinopolissa merkitsisi valtaa myös Välimerellä.Volanen s. 177.
Tapahtumat Balkanilla Englantilais-ranskalaiset maajoukot saapuivat Balkanille maaliskuussa 1854. Englantilaisia johti Waterloon taistelun veteraani, Lordi Raglan ja ranskalaisia siirtomaasotien kenraalit Jacques Leroy de Saint Arnaud ja François Certain Canrobert.
Itävalta ja Preussi keskittivät joukkojaan itärajoille ja solmivat keskinäisen liiton, jonka tavoitteena oli saada Venäjä pois Tonavan ruhtinaskunnista eli Moldaviasta ja Valakiasta. Venäjän keisari Nikolai I nimitti uudeksi eteläiseksi komentajaksi ruhtinas Mihail Gortšakovin. Venäjän tavoitteena oli saavuttaa osmaneista ratkaiseva voitto ennen kuin britit ja ranskalaiset ehtisivät Mustallemerelle. Itävalta jätti kuitenkin 3. kesäkuuta 1854 Venäjälle nootin, jossa se uhkasi hyökätä venäläisten selustaan ja motittaa heidät, ellei Venäjä vetäydy. Venäjä vetäytyi elokuussa, ja Itävalta miehitti itse Moldavian ja Valakian sovittuaan asiasta ensin sulttaanin kanssa.Volanen s. 177–178.
Uudet sodanpäämäärät Brittien ja ranskalaisten sotaretken alkuperäisenä tarkoituksena oli ollut pakottaa Venäjä vetämään joukkonsa pois alueelta, ja tässä onnistuttiinkin ensimmäisten kuuden sotakuukauden aikana. Venäjän rauhanomainen vetäytyminen kuitenkin yllätti Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan, koska se oli ollut tarkoitus pakottaa siihen voimatoimin, ja uudessa tilanteessa Napoleon III pohti jo koko sotaretken keskeyttämistä. Keskustelun jälkeen liittolaiset päätyivät Venäjälle esitettävään neljän kohdan vaatimukseen:
Tonavan maakuntien takaaminen ilman Venäjää, Tonavan vapaa liikenne, uusi Venäjää rajoittava sopimus Turkin salmista (Bosporinsalmi ja Dardanellien salmi), Venäjän vetäytyminen vaatimuksestaan toimia Osmanien valtakunnan kristittyjen suojelijana.Volanen s. 178–179.
Saavutetut voitot vahvistivat liittolaisten uskoa sotilaalliseen paremmuuteensa, ja niinpä sotatoimet päätettiin ulottaa koskemaan Krimin niemimaata ja ennen kaikkea siellä sijainnutta Sevastopolin kaupunkia, joka oli Venäjälle elintärkeä laivastotukikohta.
Sotatoimet Krimin niemimaalla Liittolaisten sotajoukkojen esikunta sijaitsi Mustanmeren rannikolla Varnassa. Se sai 16. heinäkuuta 1854 Sevastopolin valtausta koskevan käskyn, mikä edellytti noin 50 000 miehen laivaamista meren yli ja maihinnousua.Volanen s. 179. Syyskuussa 1854 liittolaisten joukot nousivat maihin Pohjois-Krimillä ja marssivat taistellen kohti Sevastopolia. Sodan ensimmäinen merkittävä kamppailu käytiin 20. syyskuuta noin 30 kilometriä Sevastopolista pohjoiseen AlmajoellaVolanen s. 184., missä venäläiset epäonnistuivat yrityksessään pysäyttää liittolaisarmeijoiden eteneminen. Venäläiset vetäytyivät sisämaahan päin, ja liittoarmeija piiritti massiivisesti linnoitetun Sevastopolin kaupungin 20. syyskuuta 1854.
Almajoen häviöstä palautuneet venäläiset ryhmittyivät uudelleen ja muodostivat uhan liittoarmeijan huoltoyhteyksille ja erityisesti Balaklavan elintärkeälle satamakaupungille.
left|thumb|280px|Caton Woodville nuorempi (1856–1927): Kevyen prikaatin rynnäkkö. 25. lokakuuta 1854 venäläiset hyökkäsivät Balaklavaan. Huonosti johdetun ja komentajien keskinäisestä rettelöinnistä kärsineen puolustuksen onnistui vain valtaisin menetyksin pysäyttää venäläisten hyökkäys ja varmistaa Balaklavan säilyminen huollon elämänlankana.
Balaklavan taistelussa tapahtui brittien taktisen taitamattomuuden takia yksi sotahistorian tunnetuimmista epäonnistumisista – englantilaisen kevyen ratsuväen rynnäkkö, jossa ratsuväki eteni rämäpäisesti laaksossa, jota venäläisten tykistöasemat ympäröivät kolmelta taholta. Valtavan tulituksen kohteeksi joutuneista seitsemästäsadasta ratsumiehestä kaatui yli sata ja haavoittuin lähes kaksisataa miestä. Tapaus saavutti suurta huomiota maailmalla, joka seurasi sotaa ensimmäistä kertaa erittäin pienellä viiveellä lehdistön kautta, koska lennätin uutisten välittämiseen oli keksitty.
thumb|200px|Sotilasleiri Balaklavassa 1855 Balaklavan tappion jälkeen venäläiset yrittivät vielä kertaalleen murtaa Sevastopolin piirityksen Inkermanin taistelussa 5. marraskuuta 1854, mutta onnistuivat vain aiheuttamaan molemmille osapuolille valtaisia tappioita. Kuusi tuntia kestäneen taistelun jälkeen kokonaistappiot osapuolilla olivat 16 000 kaatunutta ja haavoittunutta. Tämän jälkeen sota muuttuikin asemasodaksi.
thumb|left|Sevastopolin piirityksen (1854–1855) kartta. Vuosien 1854–1855 talvi paljasti julmalla tavalla puutteet liittoarmeijoiden huollossa ja ennen kaikkea brittisotilaat saivat kärsiä loputtomia tuskia puutteellisen sairaanhoidon, vaatetuksen ja muonituksen takia. Englanti ja Ranska lähettivät Krimille maavoimia yhteensä 450 000 miestä, joista 25 600 kaatui taistelussa ja 38 800 kuoli tauteihin. Kuvat ja raportit sotilaiden kärsimyksistä levisivät laajalti lehdissä ja vaikuttivat suuresti sotivien maiden kansalaismielipiteeseen ja sisäpolitiikkaan. Esimerkkinä voidaan mainita Florence Nightingale, rikkaan brittiläisen perheen tytär, joka lehtien kertomuksista kauhistuneena lähti järjestämään sotilaiden terveydenhoitoa Krimin sotatantereille. Florence Nightingalea on kutsuttu nykyaikaisen sotilassairaanhoidon äidiksi.
Tammikuussa 1855 Itävalta uhkasi liittyä liittolaisten puolelle, mikä aiheutti venäläisten vetäytymisen Valakian ja Moldavian alueilta. Venäläisten vetäytymisen jälkeen Itävalta miehitti alueet elokuussa 1855.
Ruhtinas Gortšakov nimitettiin venäläisten joukkojen uudeksi komentajaksi Aleksandr Sergejevitš Menšikovin tilalle 27. helmikuuta 1855.Volanen s. 184–185.
Piiritystoimissa viruvien sotilaiden helpotukseksi Sevastopolin kaupunki antautui 8. syyskuuta 1855. Noin 17 000:n miehen hyökkäys johti 45 000:n venäläisen vetäytymiseen Severnajan linnoitukseen.Volanen s. 189. Sevastopolin kukistuminen merkitsi käytännössä sotatoimien päättymistä, vaikka venäläisten onnistui vielä voittaa turkkilaiset Kaukasiassa.
Pariisin rauha 1856