Suomen Cup (vuosina 1989–1992 Kansallis cup ja 1993–1999 Veikkaajan Suomen Cup) on vuosittainen jalkapallon cupkilpailu, joka on avoin kaikille Suomen Palloliiton alaisiin sarjoihin osallistuville miesten joukkueille. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1955.
Suomen Cupin voittajajoukkue saa kiertopalkinnon lisäksi 50 000 euron rahapalkinnon sekä paikan UEFAn Konferenssiliigan karsintoihin. Hallitseva mestari on vuoden 2025 finaalin voittanut HJK.
Naisille järjestettävä vastaava kilpailu on vuonna 1981 perustettu Naisten Suomen Cup.
Yleistä thumb|300px|1965 Suomen Cupin voittaja ÅIFK. Pokaalia pitelee joukkueen kapteeni Aulis Laine. Suomen Cupin esikuva on vuonna 1871 perustettu Englannin FA Cup, joka on maailman vanhin ja tunnetuin jalkapallon cup-kilpailu. Niiden suosio perustuu alempien sarjatasojen joukkueiden mahdollisuuteen päästä haastamaan suurseuroja. Jalkapallocupit ovat useissa maissa arvostettuja kilpailuja, mutta Suomen Cup ei ole saavuttanut vastaavaa merkitystä tai yleisönsuosiota. Yhtenä syynä on pidetty sen ennalta-arvattavuutta. Alkuvuosia lukuun ottamatta cupissa ei juurikaan ole nähty muualla maailmassa usein koettuja yllätyksiä, vaan pääsarjaseurat ovat hallinneet kilpailua. Suomen cupin suosio on ollut nousussa 2020-luvulla, kun kahden ylimmän tason seurojen lohkovaihe poistettiin. Perinteisessä kaikille avoimessa pudotuspelimuotoisessa kilpailussa kuka tahansa voi kohdata kenet tahansa ja uudistusta onkin pidetty onnistuneena.
Suomen Cup on perinteisesti käynnistynyt keväällä ja finaali on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pelattu syksyllä kotimaisen sarjakauden päätteeksi. Loppuottelupaikkana oli aluksi Helsingin olympiastadion ja vuodesta 2000 lähtien Töölön jalkapallostadion. Helsingin lisäksi finaali on järjestetty Tampereella 1976, 2001, 2016 ja 2024, Porissa 1993, Valkeakoskella 2015 ja Seinäjoella 2017. Vuonna 1978 pelattiin kaksiosainen loppuottelu finalistien kotikentillä Kuopiossa ja Lahdessa. Loppuottelu televisioitiin ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä vuonna 1972.
Vuosina 1962–1997 Suomen Cupin voittaja sai paikan UEFA:n järjestämään Cup-voittajien cupiin ja sen lakkauttamisen jälkeen UEFA-cupiin vuosina 1998-2007. Vuodesta 2008 lähtien voittaja sai paikan UEFA-cupin seuraajaksi perustetun Eurooppa-liigan karsintaan, kunnes vuonna 2021 tämä rinnalle perustettiin Konferenssiliiga, jonka karsintoihin Suomen Cupin voittaja on siitä lähtien osallistunut.
Suomen Cupin menestyneinen seura on Helsingin Jalkapalloklubi, joka on voittanut kilpailun 13 kertaa. HJK on hallinnut cupia erityisesti 2000-luvulla, sillä sen mestaruuksista seitsemän on voitettu tällä vuosituhannella. Ensimmäisten vuosikymmenten menestysjoukkueita olivat Valkeakosken Haka ja seitsemän cup-mestaruutta vuosina 1964–1978 voittanut Lahden Reipas. Pelaajista eniten voittoja on Timo Kautosella, joka oli mukana kaikissa Reippaan mestaruuksissa ja voitti Suomen Cupin vielä FC Kuusysin joukkueessa vuonna 1983. Lisäksi Kautonen oli häviämässä finaalia kolmesti.
”Tuplamestaruuden” eli Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin saman kauden aikana ovat saavuttaneet Haka (1960, 1977), HJK (1981, 2003, 2011, 2014, 2017 ja 2020), Tampere United (2007) sekä Kuopion Palloseura (2024).
Pelitapa Yleistä Suomen Cup on cup-muotoinen kilpailu eli ottelun voittaja jatkaa kilpailussa ja häviäjä putoaa. Kilpailuun voivat ilmoittautua suomalaiset jalkapallojoukkueet Seiskasta ja JKKI-joukkueista aina Veikkausliiga-tasolle saakka.
Pelin päättyessä tasan Suomen Cupissa pelataan suoraan rangaistuspotkukilpailu seitsemännelle kierrokselle saakka. Välierissä ja finaalissa tasapeliä seuraa 2 x 15 min. -mittainen jatkoaika, jonka jälkeen mahdollinen rangaistuspotkukilpailu.
Suomen Cupin otteluparit arvotaan arvonnoissa, joissa on käytössä ns. ”vapaa arpa” eli kaikki joukkueet ovat samassa arvontakorissa sarjatasostaan riippumatta. Arvonnat suoritetaan viidennelle kierrokselle saakka maantieteellisesti painotetuilla arvontakoreilla.
Neljällä ensimmäisellä kierroksella alemmalla sarjatasolla pelaava joukkue saa automaattisesti kotiedun, samalla sarjatasolla pelaavien joukkueiden välisissä otteluissa kotietu arvotaan. Viidennestä kierroksesta eteenpäin kotietu arvotaan aina.
Kilpailun kulku Kaudella 2024 miesten Suomen Cup alkaa helmi-maaliskuussa tasauskierroksella (kierros 0), jolla pelaavat Vitosen ja sitä alempien tasojen joukkueet sekä JKKI-joukkueet. Ensimmäisellä kierroksella pelaavat Kolmosen ja Nelosen joukkueet sekä tasauskierrokselta jatkoon menneet joukkueet.
Vuoden 2024 Suomen Cupin finaali pelataan 21. syyskuuta Tampereella, Tammelan stadionilla.
+Suomen Cupin kulku 2024KierrosPelipäivä(t)ArvontapäiväKierroksella mukaan tulevat joukkueetTasauskierros9. helmikuuta–3. maaliskuuta31. tammikuutaVitosen, Kutosen ja Seiskan joukkueet JKKI-ikämiesjoukkueet1. kierros9. helmikuuta–17. maaliskuutaKolmosen ja Nelosen joukkueet2. kierros12. maaliskuuta–1. huhtikuuta5. maaliskuuta -3. kierros16. huhtikuuta–28. huhtikuuta3. huhtikuutaVeikkausliiga-joukkueet (6kpl), jotka eivät pelaa UEFAn seurajoukkuekilpailuissa Ykkösliigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkueet4. kierros8. toukokuuta–12. toukokuuta30. huhtikuutaLiigacupin perusteella valikoituneet Veikkausliiga-joukkueet (2 kpl)5. kierros15. kesäkuuta–16. kesäkuuta16. toukokuutaVeikkausliiga-joukkueet (4 kpl), jotka pelaavat UEFAn seurajoukkuekilpailuissa6. kierros25. kesäkuuta–26. kesäkuuta –7. kierros (puolivälierät)3. heinäkuuta27. kesäkuuta8. kierros (välierät)21. elokuutaFinaali21. syyskuuta –
Historia Perustaminen ja alkuvuodet pienoiskuva|pysty|Jalkapallon Suomen Cupin vanha logo. Ajatuksen Suomen Cupista esitti 1950-luvun alussa Suomen Palloliiton puheenjohtaja vuorineuvos Juuso Walden, joka kuului myös Valkeakosken Hakan taustavaikuttajiin. Tärkeimpänä esikuvana oli Englannin perinteinen FA Cup. Walden oli innokas brittiläisen jalkapallon ystävä, joka kävi seuraamassa otteluita aina maassa vieraillessaan. Hänen lisäkseen kilpailun kehittämiseen osallistui Waldenin johtaman Yhtyneiden Paperitehtaiden palveluksessa ollut insinööri Antero Nyman. Cup-kilpailun tarkoituksena oli pidentää kilpailukautta, joka tuolloin päättyi jo syys–lokakuun vaihteessa. Nyman kuoli kaksi vuotta ennen kilpailun käynnistymistä syksyllä 1953, jonka jälkeen cupin kiertopalkinto nimettiin hänen mukaansa.
Ensimmäinen Suomen Cup piti alun perin järjestää vasta vuonna 1956, jolloin myös vuosikymmenten ajan erillään ollut Suomen Palloliiton ja Työväen Urheiluliiton jalkapallotoiminta yhdistettiin. Lokakuun puolivälissä 1955 päättyneen Mestaruussarjan jälkeen kautta kuitenkin päätettiin jatkaa uudella cup-kilpailulla, koska maajoukkueen ohjelmassa oli kuukautta myöhemmin ottelu Jugoslaviaa vastaan. Nopean aikataulun vuoksi osallistumisoikeus rajattiin 30:lle Mestaruussarjassa ja Suomensarjassa pelanneelle sekä neljälle Suomensarjaan nousseelle seuralle. Kutsukirjeiden lähettämisen jälkeen cupiin ilmoittautui määräaikaan mennessä 31 joukkuetta, ja ottelut käynnistyivät jo viikon kuluttua. Ensimmäisen Suomen Cupin voitti Valkeakosken Haka, joka kukisti loppuottelussa Helsingin Palloseuran maalein 5–1.
Seuraavana vuonna kilpailuun saivat osallistua kaikki Suomen Palloliiton jäsenseurat, joista mukaan ilmoittautui 161. Loppuotteluun selvisi yllättäen kaksi Suomensarjan joukkuetta, minkä innoittamana Juuso Walden totesi Suomen Palloliiton varapuheenjohtajalle Hugo Valppaalle lähettämässään kirjeessä ”pallon olevan cupkilpailussa pyöreämpi kuin missään muualla”. Suomen Cup vakiintui uuden kilpailun nimeksi vasta muutaman vuoden kuluttua, sillä alussa sen rinnalla käytettiin yleisesti nimitystä Antero Nyman cup. Lehdistössä puhuttiin usein myös ”jalkapallo-cupista” tai ”kilpailusta Antero Nymanin muistopalkinnosta”.
Loppuottelun pelipaikaksi määrättiin Helsingin olympiastadion ja pelipäiväksi sunnuntai. Ensimmäinen poikkeus tehtiin vuonna 1965, kun finaali jouduttiin maajoukkueen MM-karsintaottelun vuoksi siirtämään keskiviikoksi. Loppuottelun toistaiseksi suurin yleisömäärä saavutettiin vuonna 1963, jolloin Reippaan ja Hakan välistä finaalia oli seuraamassa yli 14 000 katsojaa. Joukkueet olivat sijoittuneet viikkoa aikaisemmin päättyneessä Mestaruussarjassa kärkeen vain pisteen erolla. Reippaan mestaruus oli varmistunut viimeisellä kierroksella ottelussa, jota epäiltiin ennalta sovituksi. Tämä loi cupfinaalille oman jännitteensä, mikä houkutteli paikalle ennätysyleisön. Haka saikin revanssin Mestaruussarjan hopeamitaleilleen voittamalla cupin.
Vuoden 1955 Suomen Cupissa ei ensimmäisellä kierroksella pelattu lainkaan jatkoaikaa, vaan ottelun päättyessä tasan arvottiin jatkoon päässyt joukkue. Toisesta kierroksesta eteenpäin pelattiin tarvittaessa kaksi 2×15 minuutin pituista jatkoaikaa, ja mikäli tilanne oli edelleen tasan suoritettiin arvonta. Myöhemmin arvonnasta luovuttiin ja jatkoonmenijä ratkaistiin uusintaottelussa.
Yksi Suomen Cupin perinteistä on ”cup-juna”, jolla kannattajat saapuvat seuraamaan loppuottelua. Perinne sai alkunsa vuonna 1960, jolloin lähes 1 200 Hakan kannattajaa matkusti Helsinkiin Juuso Waldenin vuokraamalla erikoisjunalla. Tapa levisi pian myös muiden seurojen käyttöön. Muualta Suomesta tulleet katsojat ovat aina olleet tärkeä osa cupfinaalin tunnelmaa. Esimerkiksi vuonna 1963 uutisoitiin loppuottelua olleen seuraamassa yli 2 000 Lahden Reippaan kannattajaa. Vieraskannattajien runsasta alkoholinkäyttöä paheksuttiin lehdistössä jo 1960-luvulta lähtien. Katsojien juopumustila on usein aiheuttanut myös tappeluita ja muita järjestyshäiriöitä.
Cupin suosio hiipuu thumb|Vuoden 1966 cupmestari HJK. 1970-luvulle tultaessa Suomen Cupin suosio alkoi hiipumaan. Vuonna 1972 loppuottelua saapui suoran televisioinnin johdosta seuraamaan Olympiastadionille vain reilut 500 katsojaa. Kaksi vuotta myöhemmin Suomen Palloliitto palkkasi konsulttitoimiston kehittämään cupia ja sen markkinointia. Tämä johti lukuisiin uudistuksiin, joista merkittävin oli samana vuonna ensimmäistä kertaa jaettu rahapalkinto. Finaalin voittaja sai tuolloin 35 000 ja häviäjä 10 000 markkaa. Lisäksi kaikki 16 parhaan joukkoon selvinneet saivat pienempiä summia, niin että koko palkintopotti oli 65 000 markkaa. Aikaisemmin finaaliin selvinneet seurat olivat saaneet ainoastaan osuutensa sen pääsylipputuloista. Samassa yhteydessä luovuttiin uusintaotteluista ja siirryttin nykyiseen 2×15 minuutin jatkoajan ja rangaistuspotkukilpailun malliin.
Cupin alkukierroksia uudistettiin laittamalla SM-sarjan ja I divisioonan joukkueet pelaamaan yksi ottelukierros keskenään. Lisäksi suunniteltiin Pohjois-Amerikan NASL-liigassa käytetyn rangaistuskuljetuksen, kultaisen maalin ja jäähyjen kaltaisia uudistuksia, mutta kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ei hyväksynyt niitä. Rahapalkintojen ansiosta myös huippuseurat alkoivat suhtautumaan cupiin tosissaan, eivätkä ne 1960-luvun tapaan enää osallistuneet kakkosmiehistöillään. Tämä tarkoitti kuitenkin yllätysten vähenemistä, mikä puolestaan laski yleisön mielenkiintoa. Sitä yritettiin lisätä siirtämällä vuosien 1975 ja 1976 loppuottelut pelattavaksi vasta seuraavana keväänä ennen sarjakauden alkua. Ensimmäisellä kerralla kokeilu olikin onnistunut, sillä finaalia saapui seuraamaan kaikkien aikojen kolmanneksi suurin yleisömäärä yli 6 000 katsojaa. Vuotta myöhemmin loppuottelu vietiin ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolelle, kun se pelattiin toisen finalistin kotikentällä Tampereella. Tällä kertaa kiinnostus oli kuitenkin vähäistä ja ottelun yleisömäärä jäi pariin tuhanteen. Vuonna 1978 pelattiin kaksiosainen finaali, kunnes vuoden kuluttua siirryttin jälleen perinteiseen syksyllä Olympiastadionilla järjestettävään loppuotteluun.