pienoiskuva|Aksishirvi (Axis axis). Sorkkaeläimet (Artiodactyla) on kookkaiden maalla elävien kasvinsyöjänisäkkäiden lahko. Sorkkaeläimet keskittävät painonsa parilliselle määrälle (kaksi tai neljä) sarveisaineen päällystämiä varpaita eli sorkkia. Kavioeläinten jalassa puolestaan on pariton määrä varpaita.

Sorkkaeläinheimoja on kymmenen, ja perinteisesti ne jaettiin edelleen kolmeen alalahkoon, sikaeläimiin (Suiformes), kamelieläimiin (Tylopoda) ja märehtijöihin (Ruminantia). Jako ei kaikilta osin vastaa nykyistä käsitystä heimojen sukulaisuussuhteista, eikä itse perinteinen sorkkaeläinten lahkokaan muodosta yhtenäistä kehityslinjaa, sillä valaiden on todettu olevan sorkkaeläimiin kuuluvien virtahepojen lähimpiä sukulaisia. Perinteistä alalahkoluokitusta ei siksi aina käytetä.

Sorkkaeläimet ovat olleet hyvin menestyksellisiä nisäkkäitä. Niihin kuuluu nykyään 240 eri elossa olevaa lajia, ja eri lajit ovat sopeutuneet niin kylmille kuin paahtavan kuumillekin seuduille. Vaikka lajit ovat suurikokoisia, uusia lajeja on löytynyt yhä lisää muun muassa Kaakkois-Aasiasta. Monia lajeja uhkaa salametsästyksen ja metsähakkuista tai muusta seikoista johtuvan elinalueiden pienenemisen vuoksi sukupuuttoon kuoleminen. Virtahevot ovat perinteisistä sorkkaeläimistä ainoita, jotka ovat sopeutuneet ainakin osittain vesielämään.

Painavin sorkkaeläinlaji on Afrikassa elävä virtahepo, joka painaa noin 4,5 tonnia, kun taas kevyimpiä ja pienimpiä sorkkaeläimiä ovat kääpiökauriit (n. 1 kg, säkäkorkeus 35 cm). Pisin kaula on kirahvilla.

Monet sorkkaeläimet ovat tärkeitä riistataloudessa ja maataloustuotannossa, muun muassa sika, lammas, vuohi ja nauta.

Evoluutio

Sorkkaeläinten alkuperä Varhaisin sorkkaeläimeksi luokiteltavan eläimen fossiili on peräisin varhaiseoseenikaudelta, noin 54 miljoonaa vuotta sitten. Eläin kuului Diacodexis-sukuun ja luokitellaan kamelieläimiin. Dinosaurukset olivat kuolleet sukupuuttoon noin 10 miljoonaa vuotta aiemmin, minkä ansiosta nisäkkäiden käyttöön vapautui uusia ekolokeroita ja nisäkkäiden oli mahdollista kehittyä yhä suuremmiksi ja hyödyntämään eri ravintolähteitä monipuolisemmin. Ennen liitukauden lopun joukkosukupuuttoa, eli dinosaurusten valtakaudella, nisäkkäät olivat enimmäkseen pienikokoisia (suurimmat noin metrin mittaisia) ja söivät lähinnä selkärangattomia. Liitukauden loppua kohden nisäkkäät alkoivat myös enemmän hyödyntää kasveja ravinnokseen.Olendorf 2004, s. 263.

Diacodexis-sorkkaeläimet olivat kaikkiruokaisia ja niillä oli jokaisessa jalassa viisi varvasta, mutta kolmas ja neljäs varvas oli alkanut pidentyä, mikä viittaa vahvasti sorkkaeläimiin. Niiden telaluun rakenne oli myös kuin nykyisillä sorkkaeläimillä. Nämä ensimmäiset sorkkaeläimet olivat kooltaan vielä pieniä (50 cm), mutta pitkäraajaisia, mikä viittaa ketteryyteen ja nopeajalkaisuuteen. Nykyisistä lajeista ne muistuttivat kääpiökauriita, joiden häntä tosin on selvästi vaatimattomampi kuin edeltäjillään. Esihistoriallisten sorkkaeläinten alkuperä on jäänyt hieman epäselväksi, mutta läheisimpiä sukulaisia lienevät olleet varhaispaleoseenikaudella kehittyneet pesukarhua muistuttaneet Chriacus-nisäkkäät, jotka kuuluivat Condylarthra-lahkoon. Tässä kohtaa sorkkaeläinten kehityslinja kavioeläinten, valaiden ja Paenungulata-nisäkkäiden (norsut, sireenieläimet ja tamaanit) kehityslinjojen kanssa.

Sorkkaeläinten nopea kehittyminen eoseenikaudella on nähty merkkinä siitä, etteivät ne voineet kehittyä kylmällä holarktisella alueella, mutta juuri tältä alueelta varhaisimmat fossiilit ovat peräisin. Jo varhaisessa vaiheessa kehittyi sorkkaeläimiä, jotka olivat sopeutuneet kosteiden soiden vesielämään. Niistä kehittyivät virtahepojen (Anthracotheriidae) ja valaiden edeltäjät (Archeoceti).Olendorf 2004, s. 264.

Sorkkaeläinten evoluutio pienoiskuva|Piirros eoseenikauden lopulla eläneestä sikojen edeltäjästä, Entelodontidae. Nykyiset sorkkaeläinalaluokat (sikaeläimet, kamelieläimet ja märehtijät) kehittyivät 10–15 miljoonassa vuodessa ensimmäisten sorkkaeläinten ilmestymisen jälkeen eli noin 46 miljoonaa vuotta sitten. Sikaeläinten kehityksen uskotaan alkaneen entelodonteista. Ensimmäiset siat kehittyivät ilmeisesti Aasiassa oligoseenikaudella noin 40 miljoonaa vuotta sitten. Sittemmin siat ovat siirtyneet muihin vanhan mantereen osiin, jolloin ensimmäiset pekarit kehittyivät. Varhaisimpia pekareita on löydetty ympäri Aasiaa, Afrikkaa ja Amerikkoja, mutta mioseenikaudelta lähtien pekareita löytyy vain Amerikkojen maakerrostumista. Kamelieläimet kehittyivät Pohjois-Amerikassa, josta osa siirtyi Beringinsalmen kautta Aasiaan, Eurooppaan ja Afrikkaan. Kamelieläimet asuttivat vielä plioseenikaudella Pohjois-Amerikan ja Euroopan mantereita, mutta pleistoseenikauteen mennessä ne hävisivät molemmista. Etelä-Amerikkaan ensimmäiset kamelieläimet ilmestyivät pleistoseenikaudella. Hammaslöytöjen perusteella märehtijöiden kantamuoto oli myöhäiseoseenikaudella elänyt nelivarpainen (surkastuneet viidennet olivat etujaloissa) Hypertragulidae.Olendorf 2004, s. 265. Varhaisimmat sarvelliset sorkkaeläimet ilmestyivät varhaismioseenikaudella ja viimeistään mioseenin lopulla kaikki nykyisin elossa olevat sorkkaeläinheimot olivat olemassa. Sorkkaeläinten varhaista eroa toisistaan tukee vahvasti niiden ruoansulatusjärjestelmien luonne. Sioilla se on kaikkia muita yksinkertaisempi, kun märehtijöillä on hyvin monimutkainen ja pitkälle kehittynyt ruoansulatus.

Kasvinsyöjistä kavioeläimet olivat onnistuneet saamaan hallitsevan aseman, mikä pakotti sorkkaeläimet ahtaalle. Näissä oloissa märehtijöiden monimutkaisen ruoansulatusjärjestelmän uskotaan kehittyneen. Se on kilpaileviin kasvinsyöjiin kuten kavioeläimiin verrattuna ylivertainen kasviravinnon hyödyntämisessä. Eoseenikauden loppua kohti (38 mvs.) maapallon ilmasto muuttui, mikä johti myös muutoksiin kasvillisuudessa ja tätä kautta kasvinsyöjien biologiassa kaikilla mantereilla. Sikoja ja pekareita lukuun ottamatta kaikista sorkkaeläimistä kehittyi kasvinsyöjiä, joiden poskihampaiden kruunujen reunat kehittyivät sirppimäisiksi ().

Kirahvit ja peurat kehittyivät oligoseenikaudella eläneestä hirvimäisestä Eumeryx-märehtijästä. Varhaisimmat kirahvit olivat lyhytkaulaisia. Ensimmäiset pitkäkaulaiset kirahvit kehittyivät plioseenikaudella. Eumeryx-hirvistä kehittyi myös nykyisten hirvieläinten edeltäjät. Kääpiökauriit ja myskihirvet ovat saaneet alkunsa ilmeisesti näistä varhaisista hirvieläimistä. Onttosarviset ilmestyivät myöhäisoligoseenikaudella tai aivan mioseenikauden alussa (Eotragus). Mioseenikauden alun (20 mvs.) kasvillisuudelle on ominaista heinäkasvien voimakas leviäminen, jolloin maisema muuttui tasangoiksi. Heinät ovat hankalaa ravintoa, mutta sorkkaeläimille, etenkään märehtijöille, se ei tuottanut ongelmia aiempina kausina kehittyneen ruoansulatusjärjestelmän ansiosta. Kavioeläimille sen sijaan se koitui niin kovaksi haasteeksi, että sorkkaeläimet ottivat kasvinsyöjistä hallitsevan roolin. Tämän katsotaan olevan selittävä syy sille, miksi sorkkaeläimet ovat nykyään hyvin runsaslajinen ryhmä, kun kavioeläimiin ei kuulu edes 20 lajia. Kasvinsyöjät alkoivat nyt enenevässä määrin laiduntaa.

Luokittelu Elossa olevat sorkkaeläimet on perinteisesti jaettu kolmeen alalahkoon, joissa on yhteensä kymmenen heimoa. Nykyinen luokittelu tulee muuttumaan tulevaisuudessa varsin olennaisesti, sillä DNA-tutkimusten ja kahden uuden Pakistanista löydetyn fossiilin (mm. Artiocetus clavis, 2000) avulla on saatu selville, että virtahevot ja valaat ovat läheistä sukua toisilleen, ne ovat kehittyneet samasta kantavanhemmasta. Aiemmin virtahepojen kuviteltiin kehittyneen sioista, mutta tämä on osoittautunut virheelliseksi päätelmäksi. Jo fossiililöytöjen perusteella tunnettiin sorkkaeläinten ja valaiden läheinen yhteys, mutta selvää kuvaa tästä yhteydestä ei saatu ennen DNA-tutkimuksia. Osa tieteilijöistä on ehdottanutkin valaiden (Cetecean) ja sorkkaeläinten (Artiodactyla) yhdistämistä uuteen (ylä)lahkoon Cetartiodactyla. Samalla sikaeläinten luokittelua joudutaan korjaamaan siten, että virtahevot siirretään pois omaksi alalahkoksi Ancondata. Näin ollen sorkkaeläimiin kuuluisi yhteensä viisi heimoa. Alla tähän perustuva luokitus, ylempänä on annettu toistaiseksi voimassa oleva luokittelu, josta puuttuu sukupuuttoon kuolleiden kehityslinjojen luokittelu. Alla sukupuuttoon kuolleet esihistorialliset ryhmät on merkitty ristillä (†) ja perässä on aikakaudet, jolloin kyseinen ryhmä oli vielä elinvoimainen ja siihen kuuluvat alemmat ryhmät. Luokittelu perustuu Encyclopedia Britannican ”artiodactyl” artikkelin verkkoversioon (12.2.2009). (Luokittelussa ei valaita). Eri lähteissä käytetyt luokittelut saattavat poiketa suurestikin toisistaan. Esimerkiksi Gentryn & Hookerin (1988) luokittelussa sorkkaeläimet jaetaan niiden hampaiden perusteella Bunodontia ja Selenodontia -alalahkoihin. Siat kuuluvat ensimmäiseen ja kaikki muut jälkimmäiseen. McKennan & Bellin (1997) luokituksessa alaluokat ovat alla olevan luokituksen mukaisia, mutta alla oleva luokittelu ei ole kuitenkaan McKennan & Bellin mukainen.

pienoiskuva|Metridiochoerus jacksoni, varhaisella pleistoseenikaudella Afrikassa elänyt pahkasika. Alalahko: Suiformes † Osalahko: Palaeodonta (eoseeni–varhaismioseeni; yläheimot: Dichobunoidea ja Entelodontoidea) Osalahko: Suina Heimo: Suidae Heimo: Tayassuidae Osalahko: Ancodonta † Heimo: Anoplotheriidae (eoseeni-oligoseenikauden Euroopassa) † Heimo: Anthracotheriidae (eoseeni-pleistoseenikaudella, vanhalla mantereella, mutta joitakin löytöjä Pohjois-Amerikan oligoseenikaudelta) Heimo: Hippopotamidae pienoiskuva|Syndyoceras cooki. Pohjois-Amerikassa elänyt kamelieläin (heimo: Protoceratidae) Alalahko: Tylopoda † Heimo: Hypertragulidae (mioseenikauden Pohjois-Amerikassa) † Heimo: Merycoidodontidae (eoseeni-varhaisplioseenikaudella Pohjois-Amerikassa) † Heimo: Agriochoeriidae (eoseeni-varhaismioseenikudella Pohjois-Amerikassa) † Heimo: Cainotheriidae (oligoseenikaudella Euroopassa) Heimo: Camelidae † Heimo: Xiphodontidae (eoseeni-varhaisoligoseenikauden Euroopassa) Alalahko: Ruminantia Osalahko: Tragulina † Heimo Protoceratidae (oligoseeni-varhaisplioseenikaudella Pohjois-Amerikassa) † Yläheimo: Amphimerycoidea (heimot: Amphimerycidae ja Gelocidae; eoseeni-oligoseenikaudella Euroopassa ja Aasiassa) Yläheimo: Traguloidea Heimo: Tragulidae Osalahko: Pecora Yläheimo: Giraffoidea † Heimo: Palaeomerycidae (myöhäisoligoseeni-myöhäisplioseenikaudella, Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Afrikassa; alaheimot: Palaeomerycinae, Blastomerycinae ja Dromomerycinae) Heimo: Giraffidae Yläheimo: Cervoidea Heimo: Cervidae pienoiskuva|Euceratherium collinum, pleistoseenikauden Pohjois-Amerikassa elänyt myskihärän edeltäjä. Yläheimo: Bovoidea Heimo: Antilocapridae Heimo: Bovidae

Ulkonäkö ja rakenne

Yleistä pienoiskuva|vasen|Myskihärällä on sorkkaeläimistä kaikkein pisin turkki. Sillä on myös sorkkaeläimille tyypilliseen tapaan sarvet ja painoa kannattelee parillinen määrä leveitä varpaita.

Pienimmät sorkkaeläimet kuuluvat kääpiökauriiden heimoon. Massaltaan suurin parivarpainen on 4,5 tonnia painava virtahepo, kun kaikkein korkein on kirahvi. Sorkkaeläinten kallo on pitkänmallinen ja silmät sijaitsevat pään sivuilla. Niiden korvat ovat joko suippomaiset tai lähes pyöreät ja hännän pituus vaihtelee pitkästä pieneen tynkään.

Valtaosalla sorkkaeläimistä on paksu turkki, pohjoisimmilla lajeilla kaikkein paksuimmat. Poikkeuksena virtahevot, jotka ovat käytännössä paljaita, ja jotka ovat myös poikkeuksellisesti sopeutuneet vesielämään. Turkki koostuu kahdesta kerroksesta, joista alempi, pohjavilla, on lyhyempää ja tiiviimpää kuin pidempi peitekarva. Turkin päätarkoituksena on estää lämmön-, mutta myös kosteudenkarkailu. Turkin, tai sen kuvioiden ja värityksen, toissijainen tehtävä on saalistajien häiritseminen tai harhauttaminen. Joillakin lajeilla karvoitus viestittää myös iästä, sosiaalisesta asemasta laumassa, tai jopa vaarasta.Olendorf 2004, s. 268.