Islannin kieli (omakielinen nimi: íslenska) on skandinaavinen kieli, jota puhutaan etupäässä Islannissa. Kielellä arvioidaan olevan noin 335 000 puhujaa. Islanninkielisiä yhteisöjä elää Tanskassa (noin 8 000 puhujaa), Yhdysvalloissa (5 000) ja Kanadassa (1 400). Islannin katsotaan olevan elinvoimainen ja sen lähin sukulaiskieli on fääri.
Kielellä on virallisen kielen asema Islannissa. Islanti ei ole Pohjoismaiden neuvoston virallinen työkieli, joita ovat ruotsi, tanska ja norja. Sen asemaa kuitenkin vahvistettiin vuonna 2017 yhdessä suomen kanssa neuvostossa: aloitteita voi tehdä islanniksi ja istunnoissa voidaan tarpeen vaatiessa käyttää islannin kielen tulkkeja.
1900-luvun alussa omasta kielestä tuli islantilaisen identiteetin kulmakivi, jolla vastustettiin varsinkin tanskan kielen vahvaa asemaa. Tästä syystä islannissa on tietoisesti pyritty vähentämään lainasanojen määrää ja korvaamaan ne islantilaisilla sanoilla. Lainasanoja on kuitenkin otettu aikaisemmin mm. latinasta, tanskasta ja kelttiläisistä kielistä.
Islannin aakkoset
Isot kirjaimet A Á B D Ð E É F G H I Í J K L M N O Ó P R S T U Ú V X Y Ý Þ Æ Ö Pienet kirjaimet a á b d ð e é f g h i í j k l m n o ó p r s t u ú v x y ý þ æ öLähde:
Kieltä kirjoitetaan latinalaisin aakkosin.
Islannin ääntäminen thumb|Landnámabók, keskiaikainen islanniksi kirjoitettu teos. Islannin kirjoitusjärjestelmä on jokseenkin monimutkainen mutta melko säännöllinen.
Vokaalin pituus määräytyy seuraavasti: jos vokaalia seuraa samassa tavussa vain yksi konsonantti, se on pitkä, jos kaksi, lyhyt. Poikkeuksia:
Vokaali on pitkä jos ensimmäinen konsonantti sen jälkeen on /p t k s/ ja seuraava /v j r/. Vokaali on pitkä yksitavuisissa substantiiveissa, jotka päättyvät yksöiskonsonanttiin /p t k/, jota seuraa genetiivin tunnus -s, paitsi jos -s on assimiloitunut sitä edeltävään klusiiliin. Yhdyssanan alkuosan pitkä vokaali pysyy pitkänä, jos sitä seuraa /p t k s/. Verbeissä vitkast ja litka on pitkät vokaalit.
+ Vokaalit Grafeemi Ääntäminen Pitkä Lyhyt Ennen :ää a á au e é ei, ey i, y í, ý o ó u ú æ ö
Islantia kirjoitetaan vielä pitkälti samalla oikeinkirjoituksella kuin viikinkiaikana, joskin pari kirjainta on jätetty pois käytöstä. O ogonekilla (ǫ) on vaihdettu e:hen tai ö:hön sen mukaan, kumman kaltaiseksi sen ääntäminen on kehittynyt. Œ-kirjainta ei enää tarvita, koska se on ääntämisen osalta täysin langennut yhteen æ:n kanssa. Lisäksi sananloppuinen -t on eräillä keskeisillä sanoilla muuttunut ð:ksi, ja tämä näkyy kirjoituksessa. Vastaavasti muinaisislannin ek ″minä” on nyt sekä äännettäessä että kirjoitettaessa g-loppuinen ég.
Paino on aina ensimmäisellä tavulla, mistä johtuen islantia ei puhuta samanlaisella laulavalla aksentilla kuin riikinruotsia ja norjaa.
Akuutilla aksentilla merkityt vokaalit ovat alun perin olleet pitkiä, mutta nykyisin ero on täysin laadullinen.
Y:tä käytetään silloin, kun i-äänne on kehittynyt niin sanotun i-umlautin takia o:sta tai u:sta, vastaavasti ý-kirjaimella on yleensä jokin yhteys ú:hun. Silloin kun tämä yhteys ei ole selvä, y:llä ja ý:llä on taipumus hävitä käytöstä. Esimerkiksi adjektiivi skrítinn ’hassu, kummallinen, merkillinen’ on aiemmin kirjoitettu skrýtinn.
Ligatuurikirjain æ ei äänny kuten suomen ä, vaan diftongina [ai]. Se on kehittynyt sekä muinaisislannin æ- että œ-kirjaimilla ilmaistuista äänteistä, joten muiden skandinaavisten kielten ö:tä saattaa islannissa yllättäen vastata tämä kirjain, esimerkiksi grænn ″vihreä”, vrt. ruotsin grön.
+ Konsonantit Grafeemi Ääntäminen b m:n sekä d:n, t:n, s:n tai g:n välissä mykkäMuulloin d l:n tai n:n sekä g:n, n:n, l:n, k:n tai s:n välissä mykkäMuulloin ð Vokaalien tai vokaalin ja soinnillisen konsonantin välissä tai sanan lopussa Ennen soinnitonta konsonanttia tai taukoa r:n ja n:n sekä g:n ja s:n välissä mykkä. f Sanan alussa, ennen soinnitonta konsonanttia tai kaksoiskonsonanttina Vokaalien tai vokaalin ja soinnillisen konsonantin välissä tai sanan lopussa Ennen l:ää tai n:ää ó:n ja vokaalin välissä mykkä. fnd fnt g Sanan alussa, ennen konsonanttia tai vokaaleja a, á, é, o, ó, u, ú ja ö; tai vokaalin ja l:n tai n:n välissä Sanan alussa, ennen vokaaleja e, i, í, j, y, ý, æ, ei ja ey Vokaalin ja a:n, u:n, ð:n, l:n tai r:n välissä Ennen t:tä, s:ää tai taukoa Vokaalin ja i:n tai j:n välissä á:n, ó:n tai ú:n ja a:n tai u:n välissä mykkä. gj h hj hl hr hv , joidenkien vanhempien puhujien puheessa Etelä-Islannissa j k Sanan alussa, ennen konsonanttia tai vokaaleja a, á, é, o, ó, u, ú ja ö; tai vokaalin ja l:n tai n:n välissä Sanan alussa ennen vokaaleja e, i, í, j, y, ý, æ, ei ja ey Ennen t:tä kj Sanan alussa Muulloin kk l Sanan lopussa tai soinnittoman konsonantin vieressä Muulloin ll Lainasanoissa tai lemmikkien nimissä Muulloin m Soinnittoman konsonantin vieressä Muulloin n Soinnittoman konsonantin vieressä Ennen g:tä tai k:ta Muulloin nn Aksentillisen vokaalin tai diftongin jälkeen Muulloin p Sanan alussa Soinnittoman äänteen jälkeen Ennen s:ää, k:ta tai t:tä Ennen n:ää pp r Sanan alussa ja vokaalien välissä Soinnittoman konsonantin vieressä ja ennen taukoa rl rn Ennen d:tä muulloin s sl sn t Sanan alussa Soinnittoman äänteen jälkeen tt v x tai z þ
Z-kirjaimen käyttö on täysin vapaaehtoista. Se äännetään tarkalleen samalla tavalla kuin s, mutta ilmaisee, että s-äänteen edellä on alun perin ollut d, t tai ð, jota ei kuitenkaan äännetä: Ísland ″Islanti” – íslenzkur ″islantilainen”.
Kielioppi Islannin kielen kielioppi on hyvin samantyyppinen kuin saksan. Esimerkiksi alkuperäiset sijamuodot (nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi ja datiivi) ovat säilyneet kummassakin kielessä.
Verbit Verbit taipuvat pääluokissa, persoonissa, tapaluokissa ja aikamuodoissa. Tapaluokkia ovat indikatiivi, subjunktiivi ja imperatiivi, joista kahdella ensiksi mainitulla on aikamuodot preesens ja preteriti. Aktiivimuotojen lisäksi verbeillä on passiivimuodot, jotka muista skandinaavisista kielistä poiketen taipuvat persoonissa. Verbit jakautuvat heikkoihin (kolme ryhmää, H1–H3) ja vahvoihin (seitsemän ryhmää, V1–V7) verbeihin. Useimmat verbit taipuvat heikosti.
Seuraavan esimerkin sana puhua, tala, on heikko verbi, joka taipuu ensimmäisen ryhmän (H1) mukaisesti. indikatiivi subjunktiivi preesens preteriti preesens preteriti yks. 1. tala talaði tali talaði yks. 2. talar taladir talir talaðir yks. 3. talar talaði tali talaði mon. 1. tölum töluðum tölum töluðum mon. 2. talið töluðuð talið töluðuð mon. 3. tala töluðu tali töluðu
Passiivimuodot muodostetaan yleensä poistamalla verbin lopusta mahdollinen r tai ð ja lisäämällä passiivin tunnus -st:
indikatiivi subjunktiivi preesens preteriti preesens preteriti yks. 1. talast talaðist talist talaðist yks. 2. talast taladist talist talaðist yks. 3. talast talaðist talist talaðist mon. 1. tölumst töluðumst tölumst töluðumst mon. 2. talist töluðust talist töluðust mon. 3. talast töluðust talist töluðust
Imperatiivimuodot ovat yksikössä tala ja monikossa talið, passiivissa talast ja talist. Imperatiivimuotoon voidaan myös liittää persoonapronomini, jolloin muodot ovat talaðu ja taliði sekä talastu ja talisti.
Monikon verbipäätteet ovat samat riippumatta siitä, onko verbi vahva tai heikko. Vokaalimuunnokset ovat tavallisia. Verbin perusmuoto päättyy yleensä a-kirjaimeen: ″puhua” = tala.
Finiittimuotojen lisäksi verbeillä on infinitiivi eli perusmuoto, supiini, jolla muodostetaan apuverbin kanssa liittomuotoja, kuten perfekti ja pluskvamperfekti sekä partisiipin preesens ja perfekti. Supiini ja partisiipin perfekti ovat heikoilla verbeillä yleensä samankaltaisia.
aktiivi passiivi infinitiivi tala talast supiini talað talast part. preesens talandi (talandist) part. perfekti talaður
Passiivin partisiipin preesens on erittäin harvinainen eikä sitä yleensä käytetä. Partisiipin perfekti taipuu adjektiivin tavoin vahvasti ja heikosti suvun, luvun ja sijan mukaan.
Verbi vera (olla) taipuu seuraavasti:
indikatiivi subjunktiivi preesens preteriti preesens preteriti yks. 1. er var sé, veri væri yks. 2. ert varst sért, verir værir yks. 3. er var sé, veri væri mon. 1. erum vorum séum, verum værum mon. 2. eruð voruð séuð, verið væruð mon. 3. eru voru séu, veri væru
Imperatiivi: ver, persoonapronominijälkiliitteillä vertu ja verið. Supiini: verið.
Substantiivit Substantiivit ovat suvultaan joko maskuliinisia, feminiinisiä tai neutreja, kuten saksan kielessä. Skandinaavisten kielten tapaan substantiivi voi olla joko määräisessä tai epämääräisessä muodossa. Epämääräistä muotoa käytetään pääsääntöisesti silloin, kun asia on uusi, ja määräistä muotoa jo tunnetusta asiasta (vertaa engl. a car → the car). Islannin kielessä ei kuitenkaan ole substantiivin eteen liitettäviä artikkeleja (vertaa engl. a, an ja the tai ruotsin en ja ett tai den, det ja de). Määräinen muoto ilmaistaan sanaan liitettävällä loppupäätteellä, joka vaihtelee sanan suvun, luvun ja sijan mukaan.
Substantiivien sijamuodot ovat nominatiivi, akkusatiivi, datiivi ja genetiivi. Taivutus voi olla joko vahvaa tai heikkoa.
Seuraavassa esimerkiksi vahvojen substantiivien hattur (hattu), borg (kaupunki, linna), glas (lasi) ja gler (lasi) taivutukset:
hattur (m) borg (f) glas (n) gler (n) yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen nom. hattur hatturinn hattar hattarnir borg borgin borgir borgirnar glas glasið glös glösin gler glerið gler glerin akk. hatt hattinn hatta hattana borgina dat. hatti hattinum höttum höttunum borginni borgum borgunum glasi glasinu glösum glösunum gleri glerinu glerjum glerjunum gen. hatts hattsins hatta hattanna borgar borgarinnar borga borganna glass glassins glasa glasanna glers glersins glerja glerjanna
Seuraavassa heikkojen substantiivien nemandi (oppilas), bóndi (maanviljelijä), skikkja (viitta) ja auga (silmä) taivutus:
nemandi (m) bóndi (m) skikkja (f) auga (n) yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen epämääräinen määräinen nom. nemandi nemandinn nemendur nemendurnir bóndi bóndinn bændur bændurnir skikkja skikkjan skikkjur skikkjurnar auga augað augu augun akk. nemanda nemandann nemendurna bónda bóndan bæbdurna skikkju skikkjuna dat. nemandanum nemendum nemendunum bóndanum bændum bændunum skikkjunni skikkjum skikkjunum auganu augum augunum gen. nemandans nemenda nemendanna bóndans bænda bændanna skikkjunnar skikkja skikkjanna augans augna augnanna
Adjektiivit Adjektiivit taipuvat vahvasti tai heikosti. Predikatiivina adjektiivi taipuu vahvasti ja attribuuttina substantiivin mukaan. Adjektiivi taipuu vahvasti epämääräisen substantiivin edellä ja heikosti määräisen substantiivin edellä. Lisäksi adjektiivi taipuu substantiivin suvun (mask., fem., neutri), luvun (yksikkö, monikko) sekä sijamuodon (N, A, D, G) mukaan.
Islannin murteet
Islannissa ei ole murteita siinä mielessä kuin käsite ymmärretään esimerkiksi suomen kielen yhteydessä. Maan eri osien aksentissa ja sanavarastossa on jonkin verran eroja, mutta ainoa merkittävä alueellinen ääntämistapa, itäislantilainen ns. flámæli, jossa ö ja u sekä toisaalta i ja e äännettiin samalla tavalla, on käytännössä kuollut sukupuuttoon, koska sitä pidettiin rappeutuneena kielenä ja velttona ääntämisenä, ja se pyrittiin koulujen islanninopetuksessa kitkemään. Se on kuitenkin yhä tavallinen ilmiö Kanadan siirtolaisten islannissa, koska maastamuutto Kanadaan oli voimakkainta juuri flámæli-alueilta.
Eräitä alueellisia ääntämyseroja ovat:
Pohjois-Islannissa erityisesti Eyjafjörðurin ja Þingeyn alueilla: konsonanttien k, p ja t ääntyminen aspiroituneina sanan keskellä tai lopussa; ääntyvät siis eivätkä