Antti Nieminen (15. syyskuuta 1924 Viipuri – 15. helmikuuta 2007 Turku) oli suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko. Hän oli Suomen Taidegraafikoiden varsinainen jäsen ja Turun Taidegraafikot ry:n kunniajäsen. Hän toimi myös Arte ry:n puheenjohtajana vuosina 1964–1965 ja 1969. Nieminen opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1946–1949 ja lisäksi Académie de la Grande Chaumièressa Pariisissa vuosina 1951 ja 1954. Aluksi hän maalasi ja teki sen rinnalla puupiirroksia, mutta siirtyi sittemmin pelkästään grafiikkaan. Kun Turussa oli järjestetty litografiakurssi, Nieminen siirtyi lähes kokonaan litografiatekniikkaan. Tällä alalla Nieminen oli erityisen arvostettu.Helsingin Sanomat 21.5.2007, s. C 5. Muistokirjoitus.

Antti Nieminen on jäänyt suhteellisen tuntemattomaksi taiteilijaksi, vaikka hän oli yksi ensimmäisistä suomalaisista taidegraafikoista, jotka käyttivät valokuvaa ja kuvakollaasia dadaistisen teostensa lähtökohtina 1960-luvun puolivälistä lähtien. Niemisen teokset ovat visuaalisesti vaikeita ja teknisesti perfektionistisia, mutta taiteilija on tehnyt ne ilman luonnoksia.

Pro Arte 1957 Niemisen taiteelle ovat ominaisia fantasia-aiheet, joita leimaa surrealismi. Hänen keski-ikäisenä aloittamansa fantasiataiteen sävy on romanttinen, mutta samalla hyvin maskuliininen, herkkä olematta hempeilevä.

Nieminen oli perustamassa valtakunnallista Pro Arte 1957 -ryhmää, joka sai alkunsa Helsingin Taidehallissa vuonna 1957 pidetystä Otto Mäkilän muistonäyttelystä. Turun Taiteilijaseuran sisälle muodostuneen aktiivisen nelihenkisen ryhmän perustajajäseniä olivat Niemisen lisäksi Antti Lampisuo, Max Salmi ja Helge Stén. Myöhemmin ryhmään liittyivät myös Alpo Jaakola, Olavi Vaarula, Raimo Viitala ja Tapio Kinnunen. Pro Arte 57:n viimeinen näyttely oli Imatran Taidemuseossa 30. marraskuuta – 7. joulukuuta 1958.

Ryhmän juuret olivat 1930-luvulla toimineessa modernismia puolustaneessa Pro Artessa, jonka perustivat Lydén ja Mäkilä. Sen toiminta jatkui vuonna 1960 perustetussa Arte-ryhmässä. Ryhmää kiinnosti erityisesti suomalainen surrealismi, johon jäsenet yhdistivät 1920-luvun Pariisissa syntyneen mustan huumorin sekä absurdeja ja irrationaalisia vivahteita, jotka toivat suomalaiseen surrealismiin kansantaiteen ja lumousten maagisen ilmapiirin.Vihanta, Ulla: Surrealismin edellytyksistä 1920- ja 1930-luvun Suomessa. 2006.

Niemisen teokset Antti Nieminen lahjoitti pääosan teoksistaan Turun taidemuseolle. Vuonna 1996 hän lahjoitti museolle pääosan litografiatuotannostaan.Turun taidemuseon kokoelmapolitiikka 2006, s. 8.

Antti Niemisen perikunta lahjoitti vuonna 2008 lisäksi neljäkymmentä taiteilijan muuta teosta Turun taidemuseolle ja joitain kappaleita Lahden ja Jyväskylän taidemuseoihin. Perikunta teetti vuonna 2011 Niemisen kolmesta parhaasta litografiateoksesta julisteita, joita on myyty muun muassa Turun ja Lahden taidemuseoissa. Julisteina ovat seuraavat työt:

Rautamarski (mustavalkoinen), Tyttö ja hevonen (värillinen) sekä Ofelia 1970 (mustavalkoinen).

Näyttelyt Ensimmäisen kerran Antti Niemisen teoksia oli esillä Turun Taideyhdistyksen syysnäyttelyssä vuonna 1952.

Nieminen oli koko taiteilijauransa ajan ahkera näyttelyihin osallistuja. Hän oli mukana Suomen Taiteilijain näyttelyissä kautta 60-luvun ja osallistui muiden muassa Suomen Taidegraafikoiden näyttelyihin ja Pro Arte -ryhmän näyttelyihin. Ryhmän näyttelyt kiersivät myös ulkomailla: Göteborgissa 1963, Madridissa 1966 ja Bergenissä 1968. Niemisen grafiikkaa oli esillä ympäri Eurooppaa sekä Intiassa, Singaporessa, Australiassa ja Kuubassa. Valtion taidepalkinnon hän sai vuonna 1979. pienoiskuva|Antti Nieminen Kivipiirtäjän kevät taidenäyttelyn mainos. Antti Niemisen muistoksi pidettiin muistonäyttely, Kivipiirtäjän kevät 12.2.–8.3.2015 Jyväskylässä Ratamo-galleriassa. Samana vuonna Niemisen kuolemasta tuli 90-vuotta. Näyttelyn avajaisissa keskiviikkona 11. helmikuuta 2015 avausluennon taiteilija Antti Niemisestä piti taidehistorioitsija Anna Kortelainen. Näyttelyn teokset olivat läpileikkaus Viipurista Turkuun päätyneen Antti Niemisen elämäntyöstä.

Keskisuomalaisen toimittaja Castren on analysoinut teoksi näyttelystä näin: "Antti Nieminen on jäänyt historian hämärään siksi, ettei häntä ole voitu täsmällisesti lokeroida minkään tyylin edustajaksi. Hänen kivipiirroksissaan on viitteitä pop-taiteeseen, mutta hänen kuvalainauksensa ovat popia moniselitteisempiä. Taiteilija tuntuu tutkineen ainakin yhtä tarkasti pop-taiteen pioneerin Richard Hamiltonin kollaasimaalauksia kuin dadaistien kollaaseja. Näyttelyssä muistuukin mieleen, että aivan aluksi pop-taidetta kutsuttiin nimellä neo-dada. Teoksia läheltä katsoen huomaa, että taiteilija on koonnut aiheensa mitä erilaisimmista kuvalähteistä ja luonut niiden avulla aivan omanlaisensa strategian kollaasille."

Näyttelyssä olivat esillä seuraavat teokset:

Kirsikkapuisto 1972, litografia Musta Soitto II 1970, litografia Lammikot 1982, litografia Varjo 1971, litografia Tumma tyttö portilla 1970, litografia Lähtö 1972, litografia Muuri 1969, litografia Muuri II 1970, litografia Nainen ja päivänvarjo II 1971, litografia Nainen ja päivänvarjo 1969, litografia Toritanssi 1970, litografia Nimetön 1970, litografia Musta soitto, 1967, litografia Tori 1968, litografia Toripuhuja 1968, litografia Raskolnikov II 1968, litografia Kardinaali 1966, litografia Muisto 1985, tussilaveeraus, yksityisomistus Kuusi tapahtumaa 1986, tussilaveeraus, yksityisomistus Hiiltynyt sanoma 1973, litografia Pilvi 1982, litografia

Yksityiselämä ja opiskelu Antti Nieminen syntyi Ravansaaressa, joka sijaitsee Viipurinlahdessa noin 12 kilometriä etelään Viipurin keskustasta. Ravansaari liitettiin Viipuriin vuonna 1932. Antti Niemisen isä Arvo Nieminen oli telakalla töissä. Talvisodan alkaessa Nieminen oli vasta 15-vuotias. Perhe joutui evakkoon, ensin Luopioisiin ja Askolan kautta Lahteen. Antti itse oli samaan aikaan työkomennuksilla Pohjois-Karjalassa. Sodan päätyttyä perhe palasi takaisin Ravansaareen.

Ravansaarella Nieminen aloitti maalaamisen puolisalaa. Hän aloitti maalaamisen sekoittamalla öljyvärit itse purkinpohjista ja laivamaalien rippeistä. Hänen ensimmäiset teoksensa käsittelivät maisemamaalauksia. Hän oli nähnyt sanomalehdessä Kansanvalistusseuran ilmoituksen, jonka mukaan sen kirjeopistossa saattoisi opiskella piirustusta. Hän oli miettinyt piirtämistä jo syksyllä 1939, kun oli päässyt aloittamaan lankkumaalarin opintoja Viipurin ammattikoulussa. Nieminen piirsi piirtämistään aina kun oli hetki vapaata, puotipaperille niin kuin lapsena, sanomalehtiin, pahvilaatikoihin, mihin vain saattoi.

Jatkosodassa Nieminen joutui rintamalle Syvärille. Sodan jatkuessa perhe joutui uudelleen evakkoon ja he muuttivat Keski-Suomeen Karstulaan kesällä 1944. Sodan päätyttyä Nieminen tuli perässä ja pääsi sahalle töihin käyden samalla ABC-piirustuskoulua. Visiitti Karstulassa jäi lyhyeksi. Lokakuussa 1945 perhe muutti takaisin meren ääreen, Paimioon, kun isä ja Antti pääsivät laivanrakennushommiin telakalle.

Taide kiinnosti nuorta miestä edelleen ja hän kävikin usein Turun taidemuseossa, osti taidekirjoja ja alkoi maalata Viipuri-aiheisia tilaustöitä.

Nieminen pääsi Turun Piirustuskouluun sisään vuonna 1946. Hän jatkoi samaan aikaan töitään telakalla ja pystyi ottamaan vain iltakursseja. Hän pääsi kokeilemaan grafiikkaa koulussa Harry Henrikssonin johdolla. Nieminen valmistui Piirustuskoulusta vuonna 1949 ja jatkoi opintojaan Académie de la Grande Chaumièressa Pariisissa vuosina 1951 ja 1954. Hän otti lopputilin telakalta vasta vuonna 1956. Hän piti matkustelusta ja koki esimerkiksi matka Italiaan ja Espanjaan tärkeinä.

Nieminen sairasti vakavan keuhkotaudin opiskeluiden päätyttyä. Hän oli talvella nähnyt sanomalehdessä Kansanvalistus seuran ilmoituksen, jonka mukaan sen kirjeopistossa saattoi opiskella piirustusta. Se maksoi jonkin verran mutta linnoitustöistä oli jäänyt vähäsen säästöön. Piirtämistä hän oli hiljaa mielessään ajatellut syksyllä 1939, kun oli päässyt aloittamaan lankkumaalarin opintoja Viipurin ammattikoulussa. Antti piirsi piirtämistään aina kun oli hetki vapaata, puotipaperille niin kuin lapsena, sanomaleh tiin, pahvilaatikoihin, mihin vain saattoi, vie lä paljon kiihkeämmin kuin Ravansaarella silloin kauan sitten – vuosi sitten.” Kirjailija on seurannut Antti Niemi Tauti vei hänet 1,5 vuodeksi hoitoon Paimion parantolaan. Vuonna 1959 hän sai lopulta terveen paperit, mutta jopa 40 % invaliditeetilla.

Vuosi 1960 Vuonna 1960 Nieminen osallistui Aukusti Tuhkan kivipiirroskurssille ja sai Tuhkalta kivipainoprässin, joka oli jatkossa Pro Artelaisten käytössä Niemisen ateljeessa. Ensimmäinen yksityisnäyttely Galleria Pinxissä Helsingissä vuonna 1962 herätti sangen paljon huomiota. Näyttelyssä oli esillä lähes yksinomaan kivipiirroksia, joista osa oli myös värillisiä.

Matka New Yorkiin vuonna 1967 oli tärkeä etappi silloin 43-vuotiaan Antti Niemisen elämässä. Siellä hän rakastui jo entuudestaan tuntemaansa tekstiilitaiteilija Aira Väisäseen ja häitä vietettiin Turussa jo seuraavana vuonna. Aira oli kuvankaunis tummahiuksinen kaunotar. Nuori perhe muutti juuri valmistuneeseen Turussa sijaitsevaan Wäinö Aaltosen museorakennukseen, sillä Nieminen oli töissä museon osa-aikaisena vahtimestarina. Hän hoiti vakituisen vahtimestarin vapaapäivät, huolehti teosten kehystämisestä ja näyttelyiden ripustamisesta ja toimi usein näyttelyiden oppaana. Heillä ei ollut lapsia.

Palkinnot Antti Nieminen menestyi hyvin Turun kaupungin grafiikkakilpailussa. Hän oli palkintosijoilla kolmena vuonna 1950- ja 60-lukujen taitteessa ja vuonna 1969 hän sai sekä ensimmäisen että toisen palkinnon.

Kirjat

Niemisen kirjallinen tuotanto on melko laaja. Hän piti elämänsä aikana myös erittäin laajamittaisia päiväkirjoja, joihin hän piirsi, maalasi, keräsi leikkeitä ja niin edelleen. Päiväkirjoja kertyi hänen elinvuosiltaan kymmeniä. Esimerkkejä hänen tuotannostaan: Haparia: Muistelmia ja kertomuksia Ravansaarelta. Kustantaja Ravansaari-Seura ry, 1988. Kertomus kivääristä.

Tietokirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelainen on kirjoittanut Antti Niemisestä, hänen elämänvaiheistaan ja työstään teoksen Kivipiirtäjä (2014), Gummerus. Teos kertoo vahvan evakkotarinan, henkeäsalpaavan sotakokemuksen, sodanjälkeisen ajan toipilastaipaleen sekä rakkaustarinan, joka lopulta vapauttaa suomalaisen miehen tekemään paremmin sitä mitä parhaiten osaa. Kortelainen antaa taiteilija Niemiselle äänen ja vie lukijan unohtumattomalle matkalle elämään ja rakkauteen 1900-luvun Suomessa. Kirja sisältää Kortelaisen valitsemia kuvia Niemisen elämästä ja tuotannosta.

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Luokka:Suomalaiset taidemaalarit Luokka:Suomalaiset taidegraafikot Luokka:Vuonna 1924 syntyneet Luokka:Vuonna 2007 kuolleet