Uskonnottomuus tarkoittaa uskonnollisten käsitysten ja käytäntöjen puuttumista ihmisen ajattelusta ja elämästä. Ateismi on uskon puuttumista jumalien olemassaoloon. Agnostisismi tarkoittaa, että jumalien olemassaolosta ei ole tietoa. Käsitteen vahvassa merkityksessä uskonnottomuus sisältää sen, ettei yksilö kuulu uskonnollisiin yhteisöihin eikä osallistu niiden toimintaan.
Uskonnottomat voivat katsoa tieteelliset selitykset ilmiöistä riittäviksi ilman uskoa yliluonnolliseen. Menetelmällinen ateismi on tieteen periaate, jonka mukaan tutkimuksessa ei oleteta yliluonnollisia vaikuttajia. Uskonnottomuus voi merkitä välinpitämättömyyttä uskonnollisia kysymyksiä kohtaan tai aktiivista kannanottoa.
Uskonnottomien osuus maailman väestöstä on kasvanut 1900-luvun loppupuolelta lähtien. Uskontojen merkityksen vähenemistä kutsutaan maallistumiseksi. Uskonnoton saattaa kannattaa sekularismia, jonka mukaan uskonnon ja valtion tulee olla erossa toisistaan. Uskonnottomien yhdistysten kansainvälinen kattojärjestö Humanistinen internationaali raportoi uskonnottomien asemasta ja ajatuksenvapauden tilasta eri maissa.
Vuonna 2020 maailmassa oli arvioiden mukaan 1,9 miljardia uskontokuntiin kuulumatonta henkilöä. He muodostivat 24 prosenttia maailman väestöstä ja olivat suurin ryhmä kristittyjen ja muslimien jälkeen. Suomessa uskonnottomia on kyselyjen mukaan noin neljännes väestöstä. Vuoden 2024 kyselytutkimuksessa 27 prosenttia vastaajista ei uskonut jumalan olemassaoloon ja 26 prosenttia ilmoitti olevansa uskonnottomia. Kyselyiden perusteella nuoret mieltävät uskonnottomuuden olevan osa kulttuurista valtavirtaa.
Käsitteitä
pienois|Yleisöä Sacramenton Freethought Day -tapahtumassa 2014. Sananmukaisesti uskonnottomuus viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa. Uskonnottomuus on uskonnollisten käsitysten ja käytäntöjen puuttumista. Uskontokuntiin kuulumattomat eivät kannata jäsenyydellään mitään järjestäytynyttä uskontoa. Tutkija Teemu Tairan mukaan uskonnoton ihminen on käsitteen vahvassa merkityksessä uskonnollisen yhteisön jäsenyyden ja toiminnan ulkopuolella, ei usko yliluonnollisten olentojen olemassaoloon ja pitää itseään uskonnottomana.
Ateisti on henkilö, jolla ei ole uskoa uskontojen jumalien olemassaoloon. Ateismin vastakohta on teismi, väite että on olemassa jumala tai jumalia. Epäuskoa tietyn määritellyn jumalan olemassaoloon voidaan kutsua positiiviseksi ateismiksi. Negatiivinen ateismi ei välttämättä ole tietoinen kanta. Henkilöltä voi puuttua usko jumalien olemassaoloon, koska hänellä ei ole tietoa niistä.
Sekulaari eli maallinen viittaa asiaan, joka ei ole uskonnollinen. Sekularismi on poliittinen kanta, jonka mukaan uskonnon ja valtion tulee olla erossa toisistaan. Sekularistijärjestöjen mukaan uskonnoilla ei tule olla erioikeuksia yhteiskunnassa. Sekularistin ei tarvitse olla uskonnoton, sillä sekularismi tarkoittaa periaatetta, ettei mikään uskonto hallitse yhteiskunnallisia laitoksia ja siten rajoita muiden uskontojen toimintaa.
Rationalismi on uskontoon liittyen asenne, jonka mukaan inhimillisten käsitysten tulee nojautua järjen käyttöön esimerkiksi jumalallisen ilmoituksen sijaan. Skeptismi on asenne, jossa epäillään väitteiden todenperäisyyttä. Nykyaikana skeptismillä tarkoitetaan usein epäuskoista asennetta uskonnollisia uskomuksia tai taikauskoksi tai näennäistieteeksi luokiteltuja käsityksiä kohtaan. Vapaa-ajattelu tarkoittaa skeptisen menetelmän soveltamista uskonnollisiin käsityksiin. Humanismi on kanta, joka johtaa käsitykset ja arvot yliluonnollisen sijaan inhimillisestä kokemuksesta ja järjestä.
Ateisti-, rationalisti-, vapaa-ajattelija-, skeptikko- ja humanistiliikkeiden edustaman kannan mukaan tiede on paras tunnettu menetelmä todellisuuden tutkimiseen. Monet uskonnolliset ajattelijat ovat puolustaneet jumalauskoa järkiperäisesti, mutta he eivät ole naturalisteja.
Sana ”agnostisismi” merkitsee sananmukaisesti ”ilman tietoa”. Uskontoon liittyen se tarkoittaisi siten kantaa, jonka mukaan jumalien olemassaolosta ei ole tietoa. Agnostisismi voidaan määritellä eri tavoin. Agnostisismi saatetaan ymmärtää kantana, jossa henkilö ei tiedä onko jumalia olemassa vai ei. Se voidaan myös määritellä vahvempana kantana, jonka mukaan jumalien olemassaolosta ei voi olla tietoa. Arkikielessä agnostikolla tarkoitetaan usein henkilöä, joka on epävarma jumalien olemassaolosta tai epäilee jumalien olemassaoloa. Ateismi ja agnostisismi eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia kantoja. On mahdollista olla sekä negatiivinen ateisti että agnostikko eli agnostinen ateisti. Jotkut agnostikot taas voivat olla teistejä, jolloin heillä on usko jumalan tai jumalien olemassaoloon, mutta myöntävät että heillä ei ole siitä tietoa.
Atheist Alliance Internationalin kyselyssä vuonna 2012 kysyttiin useilta tuhansilta uskonnottomilta, millä nimellä he kutsuvat itseään. Vastaajista 63,6 % asetti etusijalle termin ateisti. Termit uskonnoton, agnostikko, vapaa-ajattelija ja humanisti saivat kukin noin seitsemän prosentin kannatuksen ja termi sekularisti kahden prosentin.
Uskonnottomuus ja yhteiskunta
pienois|Siviilihäät. Uskonnottomien osuus väestöstä länsimaissa on kasvanut tasaisesti 1900-luvun loppupuolelta lähtien. Uskonnottomuuden yleistymiseen ovat vaikuttaneet muun muassa hyvinvoinnin kasvu, koulutustaso, demokratia, tasa-arvo, luottamus julkiseen valtaan, yksilöllisyyden korostaminen ja kulttuurinen moninaisuus.
Uskonnottomat voivat edustaa monenlaisia maailmankatsomuksia. Maallistuminen eli sekularisoituminen on usein merkinnyt välinpitämättömyyttä uskontoa kohtaan. Uskonnottomuuden kirjo sisältää epäilyä, välinpitämättömyyttä tai uskonnonvastaisuutta. Primaarilla tai implisiittisellä ateismilla on tarkoitettu tilaa, jossa jumalia koskeva olemassaolo-oletus puuttuu, esimerkiksi pienillä lapsilla. Reflektoitu tai eksplisiittinen ateismi on tietoista ateismia, joka perustuu havainnoille ja päättelylle.
Uskonnottomuutta on tutkittu yhä enemmän sosiologiassa ja psykologiassa 2000-luvulla. Useissa tutkimuksissa uskonnoton väestö ei ole poikennut merkittävästi uskonnollisista ihmisistä esimerkiksi hyvinvoinnin, moraalisuuden tai elämän merkityksellisyyden kokemisen osalta.
Ihmisten syitä uskonnosta luopumiseen on tutkittu jonkin verran. Yksilö on voinut saada uskonnollista kasvatusta, mutta hän huomaa, ettei uskonnolla ole hänelle merkitystä, minkä vuoksi hän suhtautuu siihen välinpitämättömästi ja luopuu siitä. Yksi yleisimmistä syistä uskonnosta luopumiseen on ollut käsitys, että uskontojen opit eivät ole tieteellisesti uskottavia. Toinen yleinen syy on ristiriita arvojen suhteen, esimerkiksi uskontojen oppien ristiriita sukupuolten tasa-arvon tai vähemmistöjen oikeuksien kanssa. 2000-luvulla internetin yleistyminen on lisännyt uskonnottomuuden näkyvyyttä ja helpottanut siihen liittyvien tietojen leviämistä.
Uskontokritiikki on uskontojen uskomusten tai käytäntöjen arvostelua. Uskontokritiikki voi olla tiedollista, moraalista tai yhteiskunnallista. Tiedollisen kritiikin mukaan uskonnot esittävät useita erilaisia, usein keskenään ristiriidassa olevia totuusväitteitä, joilla ei ole muuta perustetta kuin uskonnollinen usko. Uskontojen perinteisten moraali- ja yhteiskuntakäsitysten sanotaan monesti olevan ristiriidassa esimerkiksi nykyaikaisten ihmisoikeuksien kanssa. Myös uskonnolliset ihmiset voivat olla uskontokriitikoita, vaikka he eivät olekaan tyypillisiä esimerkkejä. Tutkimusten mukaan kirkko ja uskonnot näyttäytyvät suomalaisille uskonnottomille usein autoritaarisina instituutioina, jotka eivät vastaa heidän arvojaan. Uskonnottomat suhtautuvat kielteisesti valtion ja kirkon läheiseen suhteeseen.
Uskonnottomien yhdistysten kansainvälinen kattojärjestö Humanistinen internationaali raportoi uskonnottomien asemasta ja ajatuksenvapauden tilasta eri maissa. Järjestön kokoaman Freedom of Thought -raportin mukaan enemmistö maailman väestöstä asui maissa, joissa ajatuksenvapaus ei toteudu.
Eri maissa tehtyjen kyselytutkimusten mukaan ateismi on tieteenharjoittajien keskuudessa yleisempää kuin muussa väestössä. Vuonna 2020 tehdyssä kyselyssä englanninkielisten maiden filosofeille 67 % vastanneista ilmoitti kannakseen ateismin ja 7 % agnostisismin.
Uskontotieteilijä Teemu Tairan mukaan tieteenharjoittajien vähäinen uskonnollisuus johtuu todennäköisesti tietyistä kognitiivisista tekijöistä. Kognitiivisten teorioiden mukaan intuitiivinen eli vaistomainen ajattelu pyrkii näkemään maailmassa toimijuutta, jollaisia voivat olla ihmisten ja eläinten lisäksi henget tai jumalat. Tutkijan harjoittama reflektiivinen eli harkitseva ajattelu tekee ateismista todennäköisemmän käsityksen. Tiede etsii luonnollisia selityksiä ilmiöille, mikä voi johtaa jumalauskon kyseenalaistamiseen.
Kyselyjen mukaan monet uskontokuntiin kuulumattomat ihmiset kokevat itsensä henkisiksi mutta eivät uskonnollisiksi. Henkisyydellä tarkoitetaan erilaisia asioita. Puhutaan myös uskonnottomasta henkisyydestä, johon liittyy esimerkiksi ihmetyksen tunne luonnonilmiöiden edessä.
Osuus väestöstä
Uskontokuntiin kuulumattomat
pienois|pysty=1.3|Uskonnottomien määrä eri maissa, Pew Research 2012. Pew Research Centerin arvion mukaan vuonna 2020 maailmassa oli 1,9 miljardia uskontokuntiin kuulumatonta henkilöä. He muodostivat 24,2 % maailman väestöstä ja olivat suurin ryhmä kristittyjen ja muslimien jälkeen.
Euroopassa uskontokuntiin kuulumattomia on yli 190 miljoonaa eli 25,3 % väestöstä. Alankomaissa (54,1 %) ja Tšekissä enemmistö väestöstä on uskontokuntiin kuulumattomia. Osuus oli Ranskassa 42,6 %, Britanniassa 40,2 % ja Saksassa 36,1 %. Kiinassa osuus oli 89,6 %, Vietnamissa 67,7 %, Japanissa 57,5 %, Uruguayssa 52,4 %, Uudessa-Seelannissa 51,4 %, Etelä-Koreassa 48,3 %, Virossa 43,6 %, Australiassa 42,3 %, Belgiassa 39 % ja Yhdysvalloissa 29,7 %.
Kyselyjen mukaan kristityt ovat Ranskassa vähemmistö. Vuoden 2023 kyselyssä 56 % ranskalaisista vastaajista ei uskonut jumalan olemassaoloon. Vuoden 2024 selvityksessä Saksassa uskonnottomien osuus nousi suurimmaksi ryhmäksi (47 %) vuonna 2024 ohi kristittyjen osuuden (45 %). Kristittyjen enemmistöasema on kyseenalaistunut myös Britanniassa. Vuoden 2022 kyselyssä 52 % alankomaalaisista kutsui itseään ateistiksi tai agnostikoksi. Jumalaan uskoi vain 33 %. Vuonna 2025 alankomaalaisista 27 % oli jonkin uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. Tutkimuksen mukaan alankomaalaisten yhteisöllisyyden tunne ei ollut heikentynyt, vaikka kirkkoihin kuuluminen oli vähentynyt. Nuorimmasta sukupolvesta 27 % katsoi olevansa uskonnollisia.
Pew Research 2017
Pew Research Centerin länsieurooppalaisessa kyselyssä vuonna 2017 vastaajia, jotka eivät uskoneet jumaliin tai korkeampaan voimaan, oli Ruotsissa 41 prosenttia, Belgiassa 39 prosenttia, Alankomaissa ja Norjassa 33–34 prosenttia, Tanskassa 29 prosenttia, Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa 26–27 prosenttia, Suomessa ja Sveitsissä 24 prosenttia, Espanjassa 20 prosenttia, Itävallassa 19 prosenttia ja Irlannissa 15 prosenttia.
World Values Survey 2017–2022
World Values -tutkimuksessa 2017–2022 haastateltiin ihmisiä lukuisissa maissa. Jumaliin ja kuolemanjälkeiseen elämään uskomattomia oli Kiinassa 82,6 prosenttia, Tšekissä 70,8 prosenttia, Etelä-Koreassa 59,4 prosenttia, Vietnamissa 51,5 prosenttia, Britanniassa 48,5 prosenttia, Alankomaissa 45,4 prosenttia, Australiassa 42,5 prosenttia, Kanadassa ja Thaimaassa 41,5 prosenttia, Saksassa 38,2 prosenttia, Mongoliassa 36,7 prosenttia, Japanissa 32,4 prosenttia, Uruguayssa 28,2 prosenttia, Slovakiassa 27,8 prosenttia, Uudessa-Seelannissa 21,7 prosenttia, Singaporessa 19,4 prosenttia, Yhdysvalloissa 17,6 prosenttia ja Venäjällä 14,4 prosenttia.