Toinen maailmansota oli vuosina 1939–1945 käyty maailmanlaajuinen konflikti, jonka pääasialliset osapuolet olivat Saksan, Italian ja Japanin johtamat akselivallat sekä Britannian, Neuvostoliiton, Ranskan ja Yhdysvaltain johtamat liittoutuneet. Sota päättyi liittoutuneiden voittoon. Yhteensä yli 60 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut toinen maailmansota on ihmiskunnan historian tuhoisin ja tappavin sota.
Toisen maailmansodan syttymiseen vaikutti ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919 solmittu Versailles’n rauhansopimus, joka ei ratkaissut Euroopan ongelmia. Historioitsijoiden mukaan toisen maailmansodan siemen kylvettiin Versailles’n rauhan solmimisessa, eikä ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustettu Kansainliitto kyennyt estämään uuden sodan syttymistä. Rauhansopimuksen kielteisinä seurauksena olivat esimerkiksi saksalaisten kokema epäreilu kohtelu ja Saksan ajautuminen talousahdinkoon. Tämä johti Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen ja sen johtajan Adolf Hitlerin kannatuksen lisääntymiseen. Hitlerin johtamana Saksa varustautui sotaan, liitti naapurimaita Saksaan ja teki Neuvostoliiton kanssa Molotov–Ribbentrop-sopimuksen, jolla maat jakoivat Euroopan itäosan etupiireihinsä. Toinen maailmansota käynnistyi Saksan hyökätessä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan 3. syyskuuta 1939. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan noin kahta viikkoa myöhemmin ja miehitti sen itäosan Molotov–Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti.
Toinen maailmansota oli ensimmäinen ja ainoa sota, jossa käytettiin ydinasetta, kun Yhdysvallat pudotti kaksi atomipommia Japaniin.Isaacs & Downing 1998, s. 19–21 Myöhemmät sodat eivät ole olleet samankaltaista totaalista sodankäyntiä, sillä ydinsodan uhka muutti sotien luonnetta. Sodan jälkeen perustettiin Yhdistyneet kansakunnat (YK), kansainvälinen rahajärjestelmä uudistui Bretton Woodsin järjestelmällä, ja Länsi-Euroopan maat sitoutuivat Yhdysvaltoihin Marshall-avulla,Isaacs & Downing 1998, s. 43-47 jonka jakamiseen perustettiin lyhytaikainen OEEC, josta kehittyivät Euroopan hiili- ja teräsyhteisö sekä OECD.
Sodan tausta Ensimmäisen maailmansodan rauhanteko Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä voittajavaltioiden edustajat kokoontuivat vuosina 1919–1922 Pariisiin päättämään rauhanehdoista. Pariisin rauhankonferenssin keskeisiä hahmoja olivat neljä suurta, jotka olivat Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson, Britannian pääministeri Lloyd George, Ranskan pääministeri Georges Clemenceau ja Italian pääministeri Vittorio Emanuele Orlando.
Konferenssissa presidentti Wilson korosti kansojen itsemääräämisoikeutta ja oikeudenmukaisia aluejärjestelyjä (ns. Neljäntoista kohdan ohjelma). Clemenceau vaati puolestaan ankaraa kohtelua hävinneille osapuolille ja pyrki heikentämään Saksaa pysyvästi.
Versailles’n rauhan – kuin myös ”häpeärauhan” () – nimeä kantava rauha saatiin solmittua konferenssissa Ranskan Versailles’ssa 28. kesäkuuta 1919. Toisen maailmansodan kannalta merkittävintä sopimuksessa oli Saksan kohtalo; Saksa tuomittiin sotasyylliseksi ja määrättiin maksamaan suuret sotakorvaukset. Sopimuksen nojalla Saksa menetti myös kaikki siirtomaansa, Reininmaan alue demilitarisointiin, armeija rajoitettiin enintään 100 000 mieheen ja asevelvollisuus kiellettiin.Holocaust Encyclopedia: Treaty of Versailles, 1919 (luettu 10.10.2007) Saksa menetti myös alueitaan, minkä myötä moniin sen naapurimaihin syntyi suuri saksalainen vähemmistö. Tämä kaikki johti katkeruuteen saksalaisten keskuudessa.
Saksan keisari Vilhelm II oli luopunut vallasta ja siirtynyt maanpakoon Alankomaihin. Saksa oli julistettu tasavallaksi. Olot olivat kuitenkin edelleen epävakaita; kun Weimarin tasavalta ei suoriutunut ajallaan sotakorvauksistaan, Ranska ja Belgia miehittivät Ruhrin alueen vuonna 1923, ja hinnat nousivat hyperinflaation (heinä–marraskuu) aikana 726 000 000 000 prosenttia.Usagold
Ääriliikkeitä Saksa oli ollut Euroopan johtava teollisuusmahti aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Sodan lopussa ruoka- ja tarvikepulasta kärsivässä maassa puhkesi niin oikeistolaisia kuin vasemmistolaisiakin kapinoita. Keisari Vilhelmin eroamista ja sodan loppua seurasivat kohtuuttomina pidetyt rauhanehdot ja sotakorvaukset. Veteraanien keskuudessa suosittua selkäänpuukotusteoriaa noudattanut Adolf Hitler syytti sodan häviöstä juutalaisten, sosiaalidemokraattien ja kommunistien muodostamaa ”salaliittoa”. Nuori tasavalta suistui poliittisen epävakauden tilaan, joka avasi tien valtaan vuonna 1919 perustetulle, sittemmin Hitlerin johtamalle Saksan kansallissosialistiselle työväenpuolueelle (NSDAP). Voimakas keskiluokan kurjistuminen ennakoi voimakkaita poliittisia reaktioita, jolloin kommunistien ja kansallismielisten välit tulehtuivat monissa Saksan kaupungeissa sodan partaalle. Kansalaisten usko demokratiaan hiipui jatkuvan kurjistumisen seurauksena. Epätoivoinen taloustilanne ja yleinen tyytymättömyys loivat otolliset olosuhteet. Hitlerin syyttävä ja uhmakas esiintyminen alkoi kiinnostaa myös niitä, jotka pitivät häntä vain itävaltalaisena populistina.
Myös Italiassa koettiin sodan jälkeen vakavia talousvaikeuksia, ja vuosina 1919 ja 1920 (Biennio rosso) pelättiin sosialistien vallankumousta. Vaara väistyi, kun kuningas Viktor Emanuel III kutsui vuonna 1922 fasistien johtaja Benito Mussolinin muodostamaan hallitukset. Fasisteilla oli ollut oma puolisotilaallinen joukkonsa, jonka avulla he taistelivat anarkisteja, kommunisteja ja sosialisteja vastaan. Muutamassa vuodessa Mussolini hankki itselleen diktaattorin valtuudet ja muutti Italian poliisivaltioksi, jota kutsutaan myös fasistiseksi Italiaksi.
Adolf Hitlerin valtaannousu Saksassa 1920-luvun lopussa alkanut maailmanlaajuinen suuri lama nosti työttömien määrän Saksassa kuuteen miljoonaan. Adolf Hitlerin johtama natsipuolue NSDAP lupasi äänestäjille poistaa työttömyyden, kumota häpeärauhan ja lopettaa Saksan ongelmista syyttämiensä juutalaisten ”juonittelut”. Hitlerin tavoitteisiin kuului myös Saksan alueiden laajentaminen varsinkin idässä, koska hänen mukaansa Saksan kansa tarvitsi lisää elintilaa (). Vuonna 1932 NSDAP sai eniten paikkoja valtiopäivävaaleissa. Tammikuussa 1933 Saksan presidentti Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin vastahakoisesti valtakunnankansleriksi, ja maaliskuussa säädettiin valtalaki, joka lujitti Hitlerin ja natsipuolueen valtaa antamalla hallitukselle oikeuden säätää lakeja ilman valtiopäivien hyväksyntää. Natsi-Saksan eli ”kolmannen valtakunnan” katsotaan saaneen alkunsa juuri vuoden 1933 alussa. Heinäkuuhun 1933 mennessä kaikki muut puolueet oli kielletty.Fischer 2010, s. 12–16
Saksan koko hallintojärjestelmä uudistettiin ja perustettiin ensimmäiset keskitysleirit, jotka oli tarkoitettu poliittisille toisinajattelijoille ja rikollisille. Kesäkuuhun 1933 mennessä keskitysleireille oli sijoitettu jo 30 000 vankia. Hitlerin etenemistä jarruttavat henkilöt ja organisaatiot raivattiin tieltä tarvittaessa väkivalloin. Esimerkiksi kommunistit eliminoitiin syyttämällä heitä Berliinin valtiopäivätalon palosta helmikuussa 1933.Snyder 1998, s. 286–287.
1. elokuuta 1934 kävi ilmi, että keuhkosyöpää sairastaneella presidentti von Hindenburgilla oli alle vuorokausi elinaikaa jäljellä. Vaikka helmikuussa säädetty valtalaki oli määrännyt, ettei presidentin oikeuksiin saisi kajota, Hitler käski kaikki ministerinsä allekirjoittamaan lain, jonka mukaan von Hindenburgin kuoltua presidentin virka yhdistettäisiin valtakunnankanslerin virkaan, eikä uusia presidentinvaaleja järjestettäisi. Perusteluksi esitettiin myöhemmin, ettei Saksan valtakunnanpresidentin arvonimeä haluttu siirtää eteenpäin, koska se yhdistyi von Hindenburgin suuruuteen. Presidentti von Hindenburg kuoli muutamaa tuntia myöhemmin aamulla 2. elokuuta, ja lakimuutos teki Hitleristä Saksan diktaattorin. Hitleristä tuli samalla asevoimien ylipäällikkö. Samana päivänä jokainen asevoimien upseeri ja sotilas ohjattiin vannomaan Hitlerille ehdottoman uskollisuuden valan: uskollisuutta vannottiin Saksan valtion sijaan nyt Johtajalle eli Führerille. Elokuun 19. päivänä järjestetyssä kansanäänestyksessä Hitlerin uudet valtuudet vahvistettiin, sillä 89,9 % äänestäneistä kannatti Hitlerin perustuslaillisesti rajatonta valtaa.Kershaw 2009, s. 326
Asevarustelu Johtajaksi noustuaan Hitler rikkoi Versailles’n rauhansopimuksessa Saksalle asetettuja määräyksiä, jotka rajoittivat maan asevoimien suuruutta. Naisten poisto työmarkkinoilta paransi työllisyystilannetta, kuten myös laajat julkiset rakennushankkeet. Työttömyys laski vuosien 1933–1935 välillä viidestä miljoonasta reiluun kahteen miljoonaan. Vuonna 1937 työttömiä oli alle miljoona ja vuonna 1939 enää 100 000.Heikkonen ym. 2008, s. 69 Armeijan uudelleenkehittäminen alkoi Geneven aseriisuntakongressien epäonnistuttua vuosina 1932–1934. Koska muut vallat eivät vähentäneet aseitaan Saksan tasolle, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan niiden tasolle. Vuoteen 1935 mennessä asevarustelu olikin täydessä vauhdissa, ja se kasvatti saksalaisten työllisyysastetta merkittävästi. Lisäksi Hitler palautti yleisen asevelvollisuuden maaliskuussa 1935.Kershaw 2009, 341–342
Asevarustelu huolestutti Ranskaa, joka varusti uudelleen vuosina 1929–1934 rakennetun Maginot-linjan. Puolustuslinja ulottui Belgian rajalta Sveitsin rajalle, mutta Saksa oli jo ensimmäisessä maailmansodassa kiertänyt linnoitetun alueen hyökkäämällä Belgian kautta. Ilman Britannian tukea Ranska joutui seuraamaan vierestä Saksan varustautumista.
Aluksi Britannia kannatti Saksan varustautumista ja allekirjoitti muun muassa kesäkuussa 1935 Hitlerin ehdottaman brittiläis-saksalaisen laivastosopimuksen, jossa Saksan laivaston tonnisto sallittiin lisättäväksi korkeintaan 35 prosenttiin Kuninkaallisen laivaston koosta.Maiolo, s. 1–2, 35–36. Laivastosopimus sopi hyvin yhteen Britannian Itämeren alueella sotien välillä harjoittaman tasapainopolitiikan kanssa. Ajatuksena oli, että Saksa ja Neuvostoliitto tasapainottaisivat alueen voimasuhteet. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Britannia oli itse joutunut operoimaan Itämeren alueella, joten Saksan kanssa tehty sopimus näytti takaavan sotilaallisen tasapainon säilymisen alueella. Kun nämä maat toteuttivatkin keskinäistä yhteistyötä, jonka huipennuksena voidaan pitää Molotov–Ribbentrop-sopimusta, seurauksena oli Britanniaan tukeutuneiden maiden miehitys Skandinaviassa ja Itä-Euroopassa, tai, kuten Suomen tapauksessa, talvisota ja myöhempi pakkovalinta yhteistyöstä jommankumman, Saksan tai Neuvostoliiton, kanssa.
Hitler kokeili uusia aseitaan menestyksekkäästi Espanjan sisällissodassa vuosina 1936–1939 lähettäen Francisco Francon avuksi Luftwaffen Condor-legioonan. Hitler suostutteli myös Italian avustamaan Francoa. Italian ja Saksan hallitsevien ryhmien samankaltaiset aatteet johtivat vuonna 1936 Rooman–Berliinin akseliksi kutsutun epämuodollisen liiton solmimiseen, minkä mukaan niitä alettiin kutsua akselivalloiksi. Toukokuussa 1939 maat solmivat muodollisen sotilasliiton niin sanotulla terässopimuksella. Japanin keisarikunta liittyi liittoon syyskuussa 1940 kolmen vallan sopimuksella.
Saksan aluevaltaukset Versailles’n rauhansopimuksen mukaisesti Reininmaa oli demilitarisoitu alue. Hitler rikkoi myös tätä määräystä 7. maaliskuuta 1936, jolloin hän marssitti 30 000 sotilasta Kölniin.historylearningsite.co.uk, Rhineland 1936 Luettu 1.1.2009. Ranska seurasi Reininmaan jälleenmiehitystä vierestä Britannian hyväksyessä Saksan marssin ”omalle takapihalleen”. Militarisoinnin jälkeen Hitler järjesti kansanäänestyksen, jossa 98,8 prosenttia äänestäjistä tuki hänen toimiaan.Shirer 2001, s. 344 Tämän jälkeen hän rakensi oman puolustuslinjansa, Länsivallin, Ranskaa vastaan.