Laila Annikki Pullinen (vuodesta 1971 Pullinen-Ramsay; 21. heinäkuuta 1933 Terijoki – 4. marraskuuta 2015 Helsinki) oli suomalainen kuvataiteilija. Materiaaleina hän käytti lähinnä kiveä ja pronssia, mutta hänet tunnetaan myös räjäytystekniikalla muokatuista kuparilevyistä. Hän oli tunnetuimpia suomalaisia kuvanveistäjiä.
Ura thumb|left|upright|Laila Pullinen ja Auringonkukka vuonna 1966. Pullinen opiskeli Helsingissä Suomen taideakatemiassa (nyk. Kuvataideakatemia) 1953–1956, Accademia Pietro Vanuccissa Perugiassa vuonna 1958 ja Accademia delle Belle Artissa Roomassa 1961–1962. 1950-luvun loppupuolelta alkaen hänen töitään oli esillä kymmenissä näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Tärkeimpien kotimaisten taidemuseoiden kokoelmiin kuuluu Pullisen töitä, minkä lisäksi niitä on ostettu myös muun muassa Vatikaanin taidemuseoon Roomaan sekä Kööpenhaminaan, Tukholmaan, Hampuriin ynnä muualle. Useita kymmeniä hänen veistoksiaan on nähtävissä myös monissa julkisissa ja yritysten tiloissa, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Tunnettuja ovat myös räjäytystekniikalla luodut kuparireliefit, jotka Outokumpu tilasi Montréalin maailmannäyttelyyn 1967; tämä vaihe kesti hänen urallaan alle puoli vuotta.
Pulliselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1969, ja hän oli Helsingin Juhlaviikkojen Vuoden taiteilija vuonna 1975. Pullisen töitä on vuodesta 1985 ollut pysyvänä näyttelynä esillä Nissbackan kartanon veistospuistossa Vantaalla. Laila Pullinen oli Helsingin Taiteilijaseuran puheenjohtaja 1968–1969. Suomen kuvanveistäjäliiton kunniajäseneksi Laila Pullinen kutsuttiin vuonna 1988; liiton puheenjohtaja hän oli 1990–1993. Vuosina 1990–1995 Pullinen toimi taiteilijaprofessorina. Helsingin Taiteilijaseura kutsui vuonna 2007 Pullisen ensimmäiseksi kunniajäsenekseen.
Professorin arvonimi Laila Pulliselle myönnettiin 1995 ja taiteilijaeläke 1996. Vuonna 2003 hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun Komentajamerkki ja vuonna 2006 hänet promovoitiin Kuvataideakatemian kunniatohtoriksi.
Pullinen kuului Maaliskuulaisten ryhmään, joka esiintyi ensi kerran yhteisessä näyttelyssä Helsingin taidehallissa 1964.
Pullinen on haudattu puolisonsa kanssa Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.
Teoksia Kuuma kuoppa 1966 Aurinko tunturissa, 1967, Vantaa Maila Talvion muistomerkki 1971, Meilahti Valaistuksen tie 1986, Oulu Urho Kekkosen muistomerkki 2000, Pielavesi Sibylla, 2017 (2003), Vaasa Ikaros 2012, Turku
Katso myös Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla Laila Pullisen kotisivut. (Arkistoitu sivu.)
Laila Pullinen: ”Taide oli ainoa mahdollisuuteni.” Seura. Laila Pullisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. ”Nissbacka on kuolemantuomio, mutta rakastan sitä” – Laila Pullisen poika koettaa säilyttää äitinsä veistospuiston. Yle Uutiset. Laila Pullisen veistospuistossa taas tuhotöitä: Keskeneräinen teos varastettiin, ateljeeta valeltiin sytytysnesteellä. Yle Uutiset. Nissbacka – pilvilinna, joka ei suostu haihtumaan. Laila Pullinen in memoriam – viimeiset teokset Creat Spacessa 26.4.–8.5.
Luokka:Suomalaiset kuvanveistäjät Luokka:Taiteilijaprofessorit Luokka:Suomalaiset professorin arvonimen saaneet Luokka:Pro Finlandia -palkitut Luokka:Vuonna 1933 syntyneet Luokka:Vuonna 2015 kuolleet