Pentti Mikael Haanpää (14. lokakuuta 1905 Pulkkila – 30. syyskuuta 1955 Pyhäntä)Kuolinilmoitus, Pentti Mikael Haanpää, Uusi Suomi, 1955, No 275, sivu 3, julkaistu 11.10.1955 (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot) oli suomalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti laajasta novellituotannostaan.Suomen Kirjailijat 1917–1944, Haanpää, Pentti Mikael, sivu 83, toimittaneet Hannu Launonen, Maija Hirvonen, Anna Nybondas, Inger Bäcksbacka, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 365, Jyväskylä 1981 Haanpää kirjoitti noin 350 novelliaSalminen 2013, s. 300. ja kymmenen joko hänen elinaikanaan tai myöhemmin julkaistua romaania.Salminen, s. 286–287. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.
Elämä Haanpää syntyi perheen esikoisena Pohjois-Pohjanmaalla silloisessa Pulkkilan Leskelän kylässä (myöhemmin Leskelä liitettiin Piippolan kuntaan) yhteiskunnallisesti ja kirjallisesti toimeliaaseen sukuun. Hänen isoisänsä Juho Haanpää oli maanviljelijä ja valtiopäivämies, joka julkaisi nimellä J. Haanpää kaksi kirjaa: Mitä puuttui? ja Matin-mutka. Isä oli kauppias Mikko Ehto Haanpää, äiti Maria Susanna o.s. Keckman.Salminen 2013, s. 13–15. Itse Haanpää hankki kirjoittamistottumusta kirjoittamalla PääskyseenSalminen 2013, s. 34. sekä myöhemmin Nuoreen Voimaan ja Panuun.Salminen 2013, s. 288–289.
Haanpää meni vuonna 1940 naimisiin kirjanpitäjä Aili Maria Karjalaisen kanssa. Pariskunnalle syntyi tytär Elsa vuonna 1945. Avioliitto oli 1940-luvulla risainen, ja Haanpäällä oli mahdollisesti suhde helsinkiläisen kommunistin Aune Laurikaisen kanssa, mikä on selvinnyt myöhemmin julkaistuista kirjeistä.Karonen, Vesa: Sosialismia Amerikasta, juttuja Piippolasta. Helsingin Sanomat 15.9.2013, s. C 20.
Pentti Haanpää hukkui kalastusretkellä 30. syyskuuta 1955 Pyhännän Iso-Lamujärveen.Salminen 2013, 277–284 (kuolema ja hautaus). Hän olisi täyttänyt kahden viikon kuluttua 50 vuotta. Haanpää on haudattu puolisonsa kanssa Piippolassa Piippolan Kirkkopuistoon.
Maine tuli ja meni Haanpää julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa Maantietä pitkin 1925. Arvostelut olivat kiittävät. Häntä verrattiin jopa Aleksis Kiveen ja pidettiin suomalaisen kirjallisuuden suurena lupauksena.
Haanpää kuitenkin kirjoitti itsensä pannaan vuonna 1928 ilmestyneellä tarinakokoelmalla Kenttä ja kasarmi. Se perustui hänen armeijakokemuksiinsa. Haanpään alkuperäinen kustantaja WSOY vaati kirjailijaa poistamaan teoksesta ”brutaalisia” kohtia, mutta Haanpää ei suostunutSalminen 2013, s. 57–58.: ”Kuvasta ei saa kauniimpaa kun malli on”, hän vastasi.
Lopulta Kentän ja kasarmin julkaisi pieni vasemmistolainen kustantaja Kansanvalta.Salminen 2013, s. 59. Kirjan aiheuttama julkinen tuohtumus erityisesti äärioikeiston piireissä oli syvä, ja yleensä sovitteleva Mika Waltari näki jopa tarpeelliseksi julkaista oman, ”oikeamman” näkemyksensä tasavallan armeijasta (Siellä missä miehiä tehdään, 1931). Jo aikanaan Haanpään teos sai kuitenkin puolustajiakin, jotka kiittelivät teoksen realismia, esimerkiksi Huugo Jalkanen (Uuden Suomen Iltalehti), Antero Kajanto (Suomen Sosialidemokraatti), kirjoittaja Liitossa ja nimimerkki H-a Savon Sanomissa.Salminen 2013, s. 60. Jälkiviisauden valossa Haanpää oli kuitenkin kirjoittanut esiin nuoren tasavallan armeijan todelliset ongelmat ja epäoikeudenmukaisuudet.
1930-luvun ensimmäisellä puoliskolla Haanpää kommentoi teoksissaan ahkerasti pula-aikaa ja sen ilmiöitä. Nivalan konikapinan jälkeen Erkki Valan toimittama Tulenkantajat-lehti julkaisi Haanpään kirjoittamat vuorokeskustelut "Pulamiehet puhelevat" ja "Pulamiehet lähtevät liikkeelle", joiden vuoksi lehteä vastaan nostettiin syyte ”julkisen viranomaisen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen halventamisesta”. Huhtikuussa 1935 Turun hovioikeus tuomitsi Haanpään ja Valan sakkoihin ja Tulenkantajat-lehden asianomaiset numerot menetetyiksi valtiolle.
Haanpää jatkoi tinkimättömällä linjallaan ja joutui mielipiteidensä vuoksi pitkään paitsioon, joka kesti aina 1940-luvulle. Hänen oli vaikeaa löytää tekstilleen julkaisijoita. Monet hänen keskeisistä teoksistaan julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1931 kirjoittamaansa Noitaympyrää, jota Haanpää on sanonut parhaaksi teoksekseen, Haanpää tarjosi Otavalle, WSOY:lle ja Minervalle, vaikka varmasti ymmärsi, ettei sitä 1930-luvulla julkaista. Vuonna 1937 jyväskyläläinen Gummerus alkoi julkaista Haanpään teoksia, kuitenkin vain sellaisia, ”ettei arvostelu voisi nähdä niissä poliittista kannanottoa, mikä Teihin nähden on aina varteenotettava seikka”.
Haanpää tuotannon arvostus on vuosikymmenten mittaan kaiken aikaa kasvanut.
Korpisotaa palautti arvon Armeijaan kriittisesti suhtautunut Haanpää palveli talvisodassa kiväärimiehenä Sallan ja Pelkosenniemen rintamilla ja jatkosodassa huoltojoukoissa.Hänelle sota oli kärsimystä, pelkoa ja uupumusta. Välirauhan aikana alkoi Haanpään maineen palautus, kun Otava julkaisi Haanpään talvisodasta kertovan teoksen Korpisotaa, joka oli sijoittunut palkintosijalle yhtiön sotakuvauksia koskevassa kirjoituskilpailussa. Jatkosodan tuntojaan Haanpää kirjoitti kokoelmaan Yhdeksän miehen saappaat.
Sodan jälkeen julkaistu Haanpään parhaita novelleja sisältänyt Jutut-kokoelma vakiinnutti Haanpään aseman arvostettuna mestarina ja normalisoi kustantajasuhteen niin, että ennen boikotoidut sisällytettiin nyt koottuihin teoksiin.
Keväällä 1953 Haanpää teki ainoan ulkomaanmatkansa Sylvi Kekkosen johtaman suomalaisen kulttuurivaltuuskunnan mukana Kiinaan. Kaksi kuukautta kestäneen matkan vaikutelmista hän julkaisi 1954 matkakirjan Kiinalaiset jutut. Sylvi Kekkosen matkapäiväkirjan mukaan Haanpään runsas alkoholinkäyttö matkan aikana aiheutti riitoja. Lisäksi Haanpään ja seurueeseen kuuluneen Suomi–Kiina-seuran sihteerin Aune Laurikaisen välille kehkeytyi suhde. Kiinalaiset jutut sai vaihtelevan vastaanoton. Varsinkin monet porvarilliset ja sosialidemokraattiset kriitikot arvostelivat Haanpäätä isäntien mielistelystä eivätkä huomanneet teokseen sisältynyttä, Haanpäälle tyypillistä ironiaa.Timo Soikkanen, Henna Lohenoja ja Pekka Lähteenkorva:Sylvin matkassa: yksityiset päiväkirjat Kiinasta, s. 123. Helsinki: Otava, 2020. Itse asiassa Haanpää suhtautui näkemäänsä ja kokemaansa kriittisemmin kuin kukaan toinen suomalaisvaltuuskunnan jäsen. Siten Kiinalaiset jutut poikkeaa sävyltään toisen valtuuskuntaan kuuluneen kirjailijan Matti Kurjensaaren Kiinalaisesta päiväkirjasta. Esimerkiksi Futselingin (Fozelingin) patotyömaalla, jossa maata siirrettiin näyttävästi jonoissa koreilla kantaen, Haanpää epäili kyseessä olleen vain suomalaisille vieraille järjestetty näytös:
Haanpää esitti myös epäilyjensä perustan. Työntekijöitä oli tarpeettoman paljon ja keinot tehottomia:
Valtuuskunnan kahden vuonna 2001 vielä elossa olleen jäsenen mukaan Haanpää oli vaitelias matkakumppani: ”Puhui vain kun puhutettiin, eikä aina silloinkaan.” Otava julkaisi Kiinalaiset jutut Esko Viirretin toimittamana uusintapainoksena vuonna 2001, ja mukaan liitettiin Haanpään Kiinan-matkan päiväkirjat, jotka olivat löytyneet hänen tyttärensä jäämistöstä vuonna 1997.Soikkanen ym., 2020, s. 30.
Pohjoisen ja maaseudun kuvaaja Haanpään tuotannossa toistuvia aiheita ovat yhteiskunnan ongelmat, maaseutu ja sen ihmiset sekä luonto ja sen kiertokulku, maa ja maattomuus. Koko elämänsä synnyinseudullaan asunut Haanpää oli leimallisesti pohjoisen Suomen kirjailija.
Haanpään tekstille tyypillistä oli realismi ja yhteiskuntakritiikki. Hän oli myös yksi Suomessa harvinaisia veijari-teeman kehittelijöitä kuvaamalla poikkeuksellisen nokkelia selviytyjiä.
Markkinatalouden ilmiöitä tarkasti erittelevän ja niitä arvostelevan, vuosikymmeniä julkaisematta lojuneen Noitaympyrän (1931) perusteella jotkut ovat arvioineet Haanpään kommunistiksi. Vasemmistosympatioistaan huolimatta hän kuitenkin kaihtoi kaikkia yksilöä sitovia massaliikkeitä.
Jälkimaine Haanpään jälkimainetta on tukenut hänen maineensa kirjailijoiden suosimana kirjailijana. Muiden ohella Erno Paasilinna piti tätä tehokkaasti näkyvillä. Kouluja käymättömän jätkämiehen maine on kauan sitten käsitetty rooliksi. Jälkeen jääneistä papereistaan päätellen Haanpää suhtautui kirjailijan tehtäväänsä poikkeuksellisen syvällisesti ja pitkäjännitteisesti. Hän jopa opetteli englantia kyetäkseen lukemaan aikakauden merkkiteoksia. Eräs hänen novellinsa näyttäisi saaneen suoria vaikutteita James Joycelta niin varhain, ettei Joycea tunnettu vielä edes Suomen akateemisissa piireissä.
Kirjallisuuden klassikkona Haanpää on harvoja lyhyen tekstin suomalaisia mestareita. Haanpää hyödynsi romaanejaan muokkaamalla niistä kertomuksia, joita hän julkaisi lehdissä. Aiemmin kirjan muodossa julkaisematta jääneitä ”juttuja” ilmestyi vuonna 2014 nimellä Eräs avioliitto. Haanpään koko novellituotannon määräksi on Erään avioliiton ilmestyttyä laskettu yli 360.Salminen, Pentti: Alkusanat teoksessa Eräs avioliitto, s. 7–9.
Palkinnot Valtion kirjallisuuspalkinnot: 1927, 1939–1940, 1945, ja 1949
Teokset thumb|right|Haanpää työn ääressä. Maantietä pitkin, 1925, ruots. Hemfolk och strykare Rikas mies (näytelmä), 1925/1956 Kolmen Töräpään tarina, 1927 Tuuli käy heidän ylitseen, kertomuksia, 1927 Kenttä ja kasarmi: Kertomuksia tasavallan armeijasta, 1928 Hota-Leenan poika, 1929 Karavaani ja muita juttuja, 1930 Noitaympyrä, 1931/1956 Väljän taivaan alla, 1932/1956 Ilmeitä isänmaan kasvoilla, 1933/1956 Pojan paluu (näytelmä), 1933/1956 Vääpeli Sadon tapaus, 1935/1956 Isännät ja isäntien varjot: Romaani talonpojan sortumisesta, 1935 Syntyykö uusi suku eli Kaaleppi Köyhkänän vanhuus, romaani, 1937 Lauma, kertomuksia, 1937 Taivalvaaran näyttelijä, romaani, 1938 Ihmiselon karvas ihanuus, novelleja, 1939 Korpisotaa, 1940, ransk. Guerre dans le Désert Blanc (3. p., 1999, sisältää ennenjulkaisemattoman muistelman talvisodasta) Nykyaikaa, kertomuksia, 1942 Yhdeksän miehen saappaat, 1945 Jutut: valikoima tuotannosta, 1946/1952 Sirkussankari: romaani sirkuselämästä, 1946 (J. E. Huttusen käsikirjoituksen pohjalta, julkaistu Huttusen nimissä).Vesa Karonen: Haanpään elämä, s. 243–244. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1985. Heta Rahko korkeassa iässä: uusia juttuja, 1947 Jauhot: tarina pakkasen jäljiltä, 1949 Atomintutkija, 1950 Iisakki Vähäpuheinen: Muutamia muistelmia hänen elämästään, 1953 Kiinalaiset jutut: Muistikuvia (matkakirja), 1954 Kolme mestarijuttua, 1955 Puut (kesken jäänyt romaani), 1955 Valitut teokset, 1955 Kootut teokset, 1956–1958 (10 osaa) Maa- ja metsäkyliltä: Iltalehden alakertasarja 1927–1928 (koonnut Eino Kauppinen), 1968 Kirveeniskuja. (valikoinut Veikko Huovinen), 1971 Kootut teokset, 1976 (8 osaa) Kairanmaa: Valitut jutut (toim. Erno Paasilinna), 1985 Vanha voiman mies: Novelleja ja kirjoituksia (toim. Vesa Karonen), 1995 Kiinalaiset jutut ja Kiinan-matkan päiväkirja. (toim. Esko Viirret) 2001 Ilmeitä isänmaan kasvoilla (novelleja, toim. Matti Salminen), 2013 Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja (novelleja, toim. Matti Salminen), 2014 Kauneuden kirous (Mikko Haanpään käsikirjoituksen pohjalta, toim. Matti Salminen), 2015 (kirjoitettu 1945)
Dramatisointeja Haanpään tuotantoa on myös dramatisoitu ja muokattu elokuvaksi.
Näytelmät Elämän keinot (1977) Elämän keinot (2001) Hota-Leenan poika & Taneli Hotakka (1995) Ilmeitä isänmaan kasvoilla (1980) Isännät ja isäntien varjot (1995) Muistikirjavetäisyjä (2000) Noitaympyrä (1987) Noitaympyrä (1979) Omia asioita (2002) Pojan paluu (2003) Punainen puu (2005) Syksystä kevääseen (1991) Taneli Hotakka (1994) Töräpään iso (1965)
Televisio- ja elokuvasovitukset Isännät ja isäntien varjot (televisioelokuva, perustuu romaaniin) 1976 Pyöräurheilija Saikansalo (televisioelokuva, perustuu novelliin) 1988 Remu-Eemeli (televisioelokuva, perustuu novelliin) 1985 Reppuselkäinen mies ja laiha hevonen (lyhytelokuva, perustuu novelliin) 1981 Suomeen tai kämpille (televisioelokuva, perustuu novelliin) 1979