Terho Klaus Itkonen (21. lokakuuta 1933 Helsinki – 29. maaliskuuta 1998 Nurmijärvi) oli suomen kielen tutkija ja pitkäaikainen Helsingin yliopiston suomen kielen professori (1965–1989).
Ura Terho Itkosen isä T. I. Itkonen oli koulutukseltaan (saamen kielen) kielentutkija mutta teki uransa Kansallismuseon etnografisen osaston tutkijana ja osastonjohtaja.Ulla-Maija Kulonen, Terho Itkonen Biografiasampo, viitattu 28.11.2024
Itkonen tuli ylioppilaaksi vuonna 1951 Helsingin suomalaisesta lyseosta ja opiskeli sen jälkeen Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja suomalais-ugrilaista kielentutkimusta. Hän valmistui kandidaatiksi 1955 ja lisensiaatiksi 1957 ja väitteli vuonna 1965. Hän työskenteli yliopiston assistenttina ja sen ohessa Sanakirjasäätiössä vuosina 1955–1964. Hänet nimitettiin professoriksi vuonna 1965.
Laajassa tuotannossaan Itkonen on käsitellyt lukuisia suomen kielen historian ja kieliopillisen kuvauksen kysymyksiä. Hänen tutkijanotteelleen on ominaista teoreettinen kunnianhimo, joka suomen kielen näkökulmista pyrki esittämään yleiskielitieteellisesti merkityksellisiä ja kansainvälisesti kiinnostavia kielen ilmiöitä. Toisin kuin suurin osa sukupolvensa tutkijoista, Itkonen suhtautui jo varhain kriittisesti generatiivisen kielitieteen esittämiin strukturalistisiin kielen rakenteen kuvauksiin. Hänen kielinäkemyksensä korosti kielijärjestelmän avoimuutta ja analogian merkitystä kielellistä rakennetta muovaavana voimana. Hän harjoitti paljon kielitieteellisiä kenttätöitä ja perusteli esittämiään teoreettisia käsityksiä laajalla empiirisellä aineistolla.
Kielihistoriallisessa tuotannossaan Itkonen selvitteli erityisesti suomen suhdetta toisiin itämerensuomalaisiin kieliin ja saameen. Hänen artikkelissaan "Välikatsaus suomen kielen juuriin" (1983) esitettiin käsitys kolmeen murteeseen jakaantuneesta kantasuomesta, jota puhuttiin Suomenlahden ympäristössä. Tämä artikkeli kuului pitkään siteeratuimpiin suomenkielisiin humanistisiin tiedejulkaisuihin.
Itkonen järjesti professorina laajan suomen murteiden ja paikannimistön kenttäkeruun (Nimestäjän opas, 1961) ja koulutti kokonaisen sukupolven suomen kielen tutkijoita. Hän oli myös uuttera kielenhuoltaja, minkä osoittaa laajalevikkinen teos Kieliopas; lisäksi hän kirjoitti aiheesta runsaasti muun muassa Helsingin Sanomiin, Kielikelloon ja Virittäjään. Kielenhuoltoaiheisia kirjoituksia on koottu teoksiin Selvää suomea, Näillä näkymin ja Retkiä nykysuomeen.
Itkoselle myönnettiin muun muassa Suomalaisen Tiedeakatemian Kalevala-palkinto vuonna 1965, Helsingin yliopiston tiedotuspalkinto 1983, valtion tiedonjulkistamispalkinto 1986 ja Kalevalaseuran tunnustuspalkinto 1991. Itkonen nimettiin Greifswaldin yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1996.
Terho Itkosen puoliso oli fil. lis. Pirjo Ketonen vuodesta 1964. Heidän poikansa on Markus Itkonen.
Teokset thumb|Kielitieteilijät Terho Itkonen, Viljo Nissilä, Kustaa Vilkuna ja Eeva Maria Närhi Sanakirjasäätiön nimistöjaoksessa 1963. Proto-Finnic final consonants (1964) Retkiä nykysuomeen (1979)
Eripainos teoksesta Kieliopas (1982)
Aloja ja aiheita: Valikoima kolmen kymmenluvun tutkimuksia (1959–1979). Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura 1993.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla Terho Itkosen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Terho Itkonen suomen kielen professorina.
Luokka:Suomalaiset kielitieteilijät Luokka:Fennistit Luokka:Helsingin yliopiston professorit Luokka:Vuonna 1933 syntyneet Luokka:Vuonna 1998 kuolleet Luokka:Suomalaiset professorit