thumb|Louis Philippe Joseph, Chartres'n herttua, yllään Ordre du Saint Esprit'n ritarikunnan asu. Antoine-François Callet 1761 jälkeen.|305x305px pienoiskuva|Louis Philippe Joseph Chartres'n herttua lapsena, Louis Tocqué n. 1755 pienoiskuva|313x313px|Louis Philippe Joseph, Orléansin herttua husaarin univormussa, Joshua Reynoldsin mukaan n. 1779 pienoiskuva|283x283px|Orléansin herttua Philippe Grand Orient de France ritarikunnan asussa, Michel Garnier 1781 Louis Philippe Joseph, Orléansin herttua, viimeisinä vuosinaan Philippe Égalité (13. huhtikuuta 1747 Saint-Cloud'n linna, Ranskan kuningaskunta – 6. marraskuuta 1793 Place de la Révolution Pariisi, Ranskan ensimmäinen tasavalta) oli ranskalainen aatelinen ja Ludvig XVI:n serkku.

Vaikka hän kuului sekä Orléansin aatelissukuun että Bourbon-hallitsijasuvun Condé haaraan, hän tuki vuonna 1789 Ranskan vallankumousta.

Suku ja perhe Hänen vanhempansa olivat Orléansin herttua Louis Philippe I (1725–1785) ja tämän ensimmäinen puoliso Louise Henriette de Bourbon (1726–1759). Isoisänsä kuoleman jälkeen vuonna 1752 Louis Philippe Joseph oli Chartres'n herttua. Hänellä oli kaksi sisarusta, joista nuorempi sisar Louise Marie Thérèse Bathilde d'Orléans (1750–1822) avioitui Louis Henri Joseph de Bourbonin, Condén prinssin (1756–1830) kanssa. Louise Marie oli viimeinen Condén prinsessa. Lisäksi Louis Philippe Josephilla oli useita sisaruspuolia, jotka olivat syntyneet hänen isänsä rakastajattarelle.

Hänen puolisonsa vuodesta 1769 lähtien oli prinsessa Louise Marie-Adélaïde de Bourbon-Penthièvre (1753–1821), jonka isä Louis Jean Marie de Bourbon, Penthièvre'n herttua (1725–1793) oli Ranskan rikkaimpia miehiä ja äiti italialainen prinsessa Maria Teresa d'Este (1726–1754). Marie-Adélaïde toi mukanaan 6 miljoonan livren myötäjäiset, 400 000 livren vuositulot sekä maaomaisuutta, titteleitä, asuinkiinteistöjä ja huonekaluja.

Heille syntyi kuusi lasta:

nimetön tytär (10. lokakuuta 1771), syntyi kuolleena Louis Philippe d'Orléans (Ludvig Filip I), (1773–1850). Valoisin herttua (1773–1785), Chartresin herttua (1785–1793) ja Orléansin herttua (1793–1830); avioitui Napolin prinsessa Maria Amalian kanssa ja heillä oli jälkeläisiä Louis Antoine Philippe d'Orléans, Montpensierin herttua (1775–1807), kuoli maanpaossa Englannissa Françoise d'Orléans, mademoiselle d'Orléans (1777–1782), seuraavan kaksossisar, kuoli 5-vuotiaana Louise Marie Adélaïde Eugénie d'Orléans, mademoiselle de Chartres (1777–1847) pysyi naimattomana Louis Charles Alphonse Léodgard d'Orléans, Beaujolais'n kreivi (1779–1808) pysyi naimattomana, kuoli maanpaossa Maltalla Lisäksi herttualla oli lukuisia aviottomia lapsia monien rakastajattariensa kanssa, joiden seuraan hän palasi muutama kuukausi häitten jälkeen.

Poliittinen toiminta Hän oli huonoissa väleissä kuningasparin kanssa, rahoitti vallankumouksellista mellakointia ja liittyi jakobiiniklubiin. Herttuan sanotaan Octave Aubryn mukaan tervehtineen hurraten mellakoitsijoita, jotka kantoivat ohi hänen murhatun vaimonsa veljen puolison, kuningatar Marie Antoinetten uskotun hovinaisen Lamballen prinsessa, Marie Thérèse Louise de Savoyn päätä ns. Syyskuun murhien aikana.Aubry, Octave (1962): Ranskan suuri vallankumous. WSOY.

Kuningasvallan kaaduttua elokuussa 1792 herttua luopui aatelisarvostaan ja otti itselleen uuden sukunimen "Égalité" (suom. tasa-arvo). Hänet valittiin syyskuussa 1792 kansalliskokoukseen, jossa hänestä tuli vuoripuoluelainen. Hän äänesti kuningas Ludvig XVI:n teloittamisen puolesta. Herttua petti sanansa, kun kuninkaan tuomiosta äänestettiin konventissa: vaihtoehtoina olivat kuolema, maasta karkottaminen ja vankeus rauhan tuloon asti. Herttua oli luvannut sukulaisilleen jättää äänestämättä - mutta viime hetkellä hän käänsi kelkkansa:

Ruhtinas, jota yleisesti pidetään kateellisena ja kapinallisena, joka ei koskaan ajatellut muuta kuin omaa etuaan, omaisuuttaan ja valtaistuinta, menetti nyt maineensa kaikkien silmissä. Äänestämällä serkkunsa kuoleman puolesta hän luuli pelastavansa nahkansa, mutta astuikin tosiasiassa ensi askeleensa kohti giljotiinia. Puheenvuoro sai jopa hänen oman poikansakin (myöhemmän kuningas Ludvig Filipin) vimmastumaan hänelle. Ranskan valtionarkistossa on säilynyt pojan isälleen lähettämä kirje; jo kenraalin arvon saavuttanut poika suorastaan sanallisesti ruoskii isänsä henkihieveriin tämän rikottua lupauksensa.

Koska nimenomaan muutama kuoleman puolelle annettu ääni ratkaisi tuomion, voidaan sanoa, että juuri Orléansin herttuan asettuminen tälle kannalle koitui kuninkaan kuolemaksi. Kuitenkaan Maximilien Robespierre ei missään vaiheessa luottanut häneen. Yleistä suhtautumista herttuaan kuvaa osuvasti samanaikainen englantilainen poliittinen pilakuva "Egalitén uhri", jossa herttua on pantu pitelemään ilmassa giljotiinin ääressä juuri katkaistua kuninkaan päätä, vaikkei hän ollut mestauslavan lähelläkään.

Lopulta herttua mestattiin giljotiinissa kuninkuuden tavoittelijana Place de la Révolutionilla Pariissa 6. marraskuuta 1793. Hänen pojastaan tuli kuningas Ludvig Filip.

Lähteet Aubry, Octave (1962): Ranskan suuri vallankumous. WSOY. Viitteet

Aiheesta muualla

Luokka:Orléansin herttuat Luokka:Ranskalaiset teloitetut Luokka:Ranskan suuren vallankumouksen henkilöt Luokka:Ranskalaiset poliitikot Luokka:Vuonna 1747 syntyneet Luokka:Vuonna 1793 kuolleet Luokka:Ranskalaiset aateliset