Uuno Alarik Laakso (alk. Uno Alarik Adamsson, ) oli suomalainen näyttelijä. Laakso teki pitkän uran teatterissa ja noin viidessäkymmenessä elokuvassa. Hän näytteli Suomen Kansallisteatterissa vuosina 1930–1956 ja oli aikansa suosituimpia koomikkoja. Elokuvissa hän esitti yleensä koomisia hahmoja usein Aku Korhosen rinnalla, kuten pääosat elokuvissa Tulitikkuja lainaamassa (1938) ja Särkelä itte (1947). Laakso palkittiin Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1951.
Varhaisvaiheet Uuno Laakso syntyi itsellisen Kustaa Aaretti Adamssonin perheeseen Hollolan Paimelassa. Hän lähti 11-vuotiaana töihin sahalle Lahteen ja sieltä leipurioppilaaksi Helsinkiin. Hän aloitti teatteriharrastuksen Sörnäisten Sosialidemokraattisessa nuoriso-osastossa ja opiskeli ilmaisutekniikkaa Kaarola Avellanin ja Ilmari Räsäsen johdolla.
Sisällissodan aikana Laakso kuului punakaartiin ja joutui vangiksi, mutta pääsi pakenemaan.Marjamäki 2007, s. 337. Samaan aikaan hän pääsi haluamaansa näyttelijän ammattiin vastaamalla sanomalehti-ilmoitukseen. Laakso pääsi Suomalainen Operetti -kiertueelle avustaja-näyttelijäksi. Vuonna 1919 hän sai kiinnityksen Turun Teatteriin, jossa hän työskenteli kuusi vuotta kunnes siirtyi Viipurin Näyttämölle kaudeksi 1925–1927. Sen jälkeen hän siirtyi Helsinkiin Kansan Näyttämölle kolmeksi näytäntövuodeksi.
Ura Vuonna 1930 alkoi Laakson 26 vuoden mittainen ura Suomen Kansallisteatterissa. Hän valloitti yleisön tuloroolissaan Shakespearen Kesäyön unelman Pulmana. Laakson klassisia menestysrooleja oli muun muassa Falstaff Henrik IV:ssä, ja myös Molièren komedioiden Tartuffen ja Saiturin pääosat olivat hänen vahvinta aluettaan. Huolimatta vahvasti liitetystä koomikon määreestään Laakso menestyi myös vakavissa rooleissa, kuten Kaj Munkin näytelmässä Sana ja Henrik Ibsenin Villisorsassa. Loistokkaita kansanmiestyyppejä hän loi muun muassa Nummisuutarien Topiaksena sekä pastori Jussilaisena näytelmässä Kuopion takana.
Laakso oli myös Suomen suosituimpia elokuvanäyttelijöitä. Hän ansioitui etenkin koomisissa rooleissa ja saavutti koko kansan suosion Siltalan pehtoorissa (1934) luutnantti Mandelcronana. Niin ikään Tulitikkuja lainaamassa, Poikani pääkonsuli ja Särkelä itte olivat Laakson taiteellisia voittoja valkokankaalla. Laakso voitti kahdesti parhaan miessivuosan Jussin, ensin vuonna 1947 elokuvasta Kirkastuva sävel ja toisen kerran vuonna 1950 elokuvasta Katupeilin takana. Hänen viimeiseksi elokuvakseen jäi Tyttö tuli taloon (1956).
Laakso oli taiteilijalaadultaan herkkä vaistonäyttelijä, jonka huumorin pohjalla usein kajasti traaginen vire. Kulissien takana Laaksolla oli hermot pinnassa: sekä keskittymiskyky että itsetunto heikot, mikä aiheutti hänelle pitkäaikaista masennusta.Marjamäki 2007, s. 337.
Yksityiselämä Uuno Laakso oli naimisissa näyttelijä Rakel Laakson kanssa vuosina 1927–1953. Hänen veljensä Artturi Laakso oli niin ikään näyttelijä.
Ihmisenä Laakso oli humoristinen seuramies, mutta sai ihmisiin kontaktin vain näytellessään tai tarjotessaan ystävilleen kierroksia ravintolassa. Kotioloissa Laakso oli sisäänpäin kääntynyt, ja kärsi lähes koko ikänsä talousvaikeuksista, äärimmäisestä itsekriittisyydestä ja unettomuudesta. Laakso ja Aku Korhonen olivat keskenään hyviä ystäviä sekä työtovereita lähes neljännesvuosisadan ajan. Ystävyys päättyi, kun Korhonen vei Laakson suunnitteleman Molièren Luulosairaan kiertueen hänen nenänsä edestä, jolloin hän koki Korhosen pettäneen hänet.Marjamäki 2007, s. 338.
Viimeisinä vuosinaan Laakso alkoholisoitui ja käytti runsaasti unilääkkeitä. Masennusta syvensivät näyttelijän työtä haitannut kuulon heikkeneminen, teatteriroolien väheneminen, avioero, välirikko Korhosen kanssa sekä Risto-pojan ennenaikainen kuolema syksyllä 1956. Laakso kuoli 60-vuotiaana itsenäisyyspäivänä 1956 otettuaan yliannostuksen unilääkettä. Hän jätti jälkeensä Näyttelijäliiton puheenjohtaja Jalmari Rinteelle osoitetun kirjeen, jossa kertoi, ettei jaksanut enää elää. Kirjeessä luki myös: ”Joulun kynttilät eivät enää loista minulle”. Kansallisteatterin johtajaa Arvi Kivimaata Laakso syytti epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.Jussi Niiranen: ”Uuno Laakso luopui elämästä”, Ilta-Sanomien TV-liite 40/2022 (6.10.2022), s. 9.
Laakso on haudattu Kansallisteatterin näyttelijöiden yhteishautaan Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.
Filmografia
Vuosi Elokuva Rooli 1924 Kihlauskylpylä ylioppilas Amor Higgson 1927 Runoilija muuttaa herra Tuisku 1929 Meidän poikamme Santtu 1933 Voi meitä! Anoppi tulee Aapeli Andersson, appi Sininen varjo puolustusasianajaja Herrat täysihoidossa Uuno Sorjonen 1934 Siltalan pehtoori luutnantti Hugo Mandelcrona Minä ja ministeri ulkoministeri Hirvimaa 1935 Kaikki rakastavat taiteilija ”Oma” Into Sydänmurto 1936 Vaimoke Isä-Miettinen, ”Julle” VMV 6 romukauppias Lundström Mieheke johtaja Heikki Markkula 1937 Ja alla oli tulinen järvi Esa, kartanon renki Kuin uni ja varjo Juha Luoma, ”Luoman paappa” Kuriton sukupolvi professori Reinhold Varavaara 1938 Sysmäläinen Erik Stjernhök Tulitikkuja lainaamassa Jussi Vatanen Markan tähden johtaja Kustaa Aadolf Markka, ”Uuno” Olenko minä tullut haaremiin rovasti Abraham Vallavuo 1939 Aktivistit Värväri-Ville, aktivisti ja etappijääkäri Rakuuna Kalle Kollola eversti Erkki Kallio, rykmentin komentaja 1940 Anu ja Mikko Papan Antti, Anun kummisetä Kersantilleko Emma nauroi? johtaja Tobias Strömberg Kyökin puolella opettaja Hilpeläinen Poikani pääkonsuli pääkonsuli Albert Takkulainen 1941 Poretta eli Keisarin uudet pisteet näyttelijä Uuno Alarik Järvinen
Vuosi Elokuva Rooli 1942 Synnin puumerkki Filippus Flinkman, suutari Avioliittoyhtiö verhoilumestari Aatu Roni 1943 Tuomari Martta professori Kalle Karsta Hevoshuijari poliisi Korppi 1944 Vaivaisukon morsian värjäri Nainen on valttia Kalle, professorin palvelija 1945 Nokea ja kultaa ”Ryyppy-Ville” Kohtalo johtaa meitä tehtailija Heikki Linna Tähtireportterit tulevat Uutis-Sanomien toimitussihteeri 1946 Nuoruus sumussa Kyljys-Kalle Viikon tyttö Viikon tyttö -kilpailun kuuluttaja Kirkastuva sävel vetopasuunan soittaja Julenius, ”Vippi-Julle” 1947 Särkelä itte Julius Särkelä 1948 Sankari kuin sankari johtaja August Kassinen, ”Aku” 1949 Katupeilin takana ratsumestari Hjalmar Biörcke, Jalle 1950 Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta laivamies Rääveli 1951 Kesäillan valssi senaattori Konrad Grahn 1952 Omena putoaa elostelija Yhden yön hinta Lampinen Silmät hämärässä näyttelijä Mitäs me taiteilijat vahtimestari Akseli Hynynen 1954 Herrojen Eeva toimitusjohtaja V. Pullinen Kunnioittaen taloneuvos Elmeri Vara Morsiusseppele eversti Onnelliset asianajaja Konrad Grahn 1956 Tyttö tuli taloon tuottaja
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla Hämäläinen koomikko, Suomen Kuvalehti, 05.05.1928, nro 19, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Uuno Laakso Pariisissa, Kuva, 21.06.1939, nro 13, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Suomalaiset näyttelijät Luokka:Pro Finlandia -palkitut Luokka:Jussi-palkinnon saajat Luokka:Itsemurhan tehneet Luokka:Vuonna 1896 syntyneet Luokka:Vuonna 1956 kuolleet