Kansankokonaisuus () on käsite, jota käytettiin Saksassa, mutta myös Suomessa, erityisesti 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Käsitteen kehitti Saksan niin kutsuttu konservatiivinen vallankumous kuvaamaan yhteiskuntaa, joka on vastakohta modernille poliittisten ja sosiaalisten ristiriitojen leimaamalle yhteiskunnalle.
Käsite oli monen saksalaisen liikkeen ohjelmassa: sekä liberaalien, kansallisbolševikkien että kristillis-konservatiivien. Myös kansallissosialistit ottivat kansankokonaisuuden omaan käsitteistöönsä. Romanttinen nuoriso- ja luontojärjestö Wandervogels näki kansankokonaisuuden vaihtoehdoksi taloudellisen egoismin (Homo Economicus) ja individualismin leimaamalle modernismille.
Suomessa Suomessa käsitteen otti käyttöön myös äärioikeisto (Isänmaallinen kansanliike), joka näki kansankokonaisuuden aatteen vaihtoehtona puoluedemokratialle ja marxismille. Kansankokonaisuuden käsite kuului kuitenkin myös laajempaan ja maltillisempaan pohjoismaiseen ja suomalaiseen aatteelliseen perinteeseen – integratiiviseen nationalismiin. Kansankokonaisuus ja integratiivinen nationalismi edustavat organistista yhteiskuntakäsitystä, jossa yhteiskunta nähdään yhtenä elävänä organismina.
Aiheesta muualla Jyrki Smolander, Historian Tietosanomat: Integratiivinen Nationalismi Jyrki Smolander: Kansankoti ja Hyvinvointiyhteiskunta Helmut Dahmer: Materialismus der Volksgemeinschaft - Anmerkungen zum neuesten deutschen Historikerstreit Bernd Kleinhans: Volksgemeinschaft Horkheimer ja Adorno, Elemente des Antisemitismus
Luokka:Saksan historia Luokka:Politiikan käsitteet