pienoiskuva|Charles Fort vuonna 1920.
Charles Hoy Fort (6. elokuuta (joidenkin lähteiden mukaan 9.) 1874 – 3. toukokuuta 1932) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja paranormaalien ilmiöiden tutkija.
Fortin jalanjälkiä seurannut Jerome Clark kuvailee Fortia ”satiirikoksi, joka suhtautui skeptisesti – erityisesti tieteilijöiden – lopullisia totuuksia koskeviin väitteisiin”.Clark 2000, s. 123. Fortin kirjoitustyyliä hän sanoo ”omalaatuiseksi sekoitukseksi pilkkaavaa huumoria, läpitunkeutuvaa ymmärtämystä ja laskelmoitua poikkeavaisuutta”.Clark 1998, s. 200. Kirjailija Colin Wilson taas kuvailee Fortia ”jonkinlaiseksi sekopäiden suojeluspyhimykseksi”Wilson, s. 199. ja päätyy samankaltaiseen kuvailuun Clarkin kanssa, kun hän väittää, että Fortin työstä saa ”tunteen, että sillä ei ole väliä kuinka rehellisiä tiedemiehet luulevat olevansa, heihin silti vaikuttaa heidän alitajuntaiset oletuksensa, jotka estävät heitä saavuttamasta todellista objektiivisuutta”. Wilsonin mukaan yhdellä lauseella ilmaistuna Fortin periaate on: ”Ihmiset, joilla on psykologinen tarve uskoa ihmeisiin, eivät ole yhtään sen ennakkoluuloisempia ja herkkäuskoisempia, kuin ihmiset, joilla on psykologinen tarve olla uskomatta ihmeisiin.”Wilson, s. 201.
Fortin kirjat myivät hyvin, ja niitä julkaistaan edelleen, vaikka ne ovatkin Amerikassa jo tekijänoikeussuojasta vapaita niiden tekijäinoikeuksien rauettua, ja siten niitä on julkaistu internetistä, ja ne ovat luettavissa maksutta.
Englanninkielessä termiä "Fortean" (fortilainen) käytetään joskus kuvailemaan erilaisia paranormaaleja tai outoja tapahtumia.
Elämä Hollantilaisperäinen Charles Hoy Fort syntyi vuonna 1874 Albanyssa New Yorkissa. Hän oli vanhin kolmesta sisaruksesta (hänellä oli kaksi veljeä, Clarence ja Raymond). Julkaisemattomassa omaelämäkerrassaan Many Partsissa Fort muistelee useita kertoja, kuinka hän joutui autoritäärisen kauppiasisänsä rankan kohtelun – jopa fyysisen väkivallan – kohteeksi. Jotkut ovat ajatelleet, että Fortin myöhempi epäluulo auktoriteetteja kohtaan juontaa juurensa näistä kokemuksista. Joka tapauksessa Fortille kehittyi vahva itsenäisyyden tunne jo nuoruudessa.
Nuorena aloittelevana luonnontieteilijänä hän keräili simpukoiden ja muiden kuoria, mineraaleja ja lintuja. Vaikkakin nuori Fort oli utelias ja täynnä kirjatietoa maailmasta, hän ei menestynyt koulussa. 18 vuoden ikäisenä hän lähti New Yorkista kiertämään maailmaa ja "hankkimaan varoja kokemuksen pankkiin". Hän matkusti halki läntisen Pohjois-Amerikan, Skotlannin ja Englannin, aina Etelä-Afrikkaan, missä hän sairastui. Kun hän palasi kotiin, häntä hoiti tyttö nimeltä Anna Filing, jonka hän tunsi nuoruudestaan.
Charles Fort ja Anna Filing menivät naimisiin 26. lokakuuta 1896. Anna oli neljä vuotta Charlesia nuorempi elokuvien ja papukaijojen ystävä. He muuttivat sittemmin yhdessä Lontooseen, missä he kävivät elokuvissa, milloin Charles ei ollut kiireinen tutkimuksensa parissa. Charlesin ura kirjailijana vaihteli menestyksen ja köyhyyden ja masennuksen välillä. Perittyään sedältään rahaa Fort pystyi vuonna 1916 lopettamaan useat päivätyönsä ja kirjoittamaan täysipäiväisesti. Vuonna 1917 Fortin veljen Clarencen kuoltua Charles ja Raymond jakoivat hänen osuutensa perinnöstä.
Fort kirjoitti kymmenen romaania, vaikkakin niistä julkaistiin vain yksi The Outcast Manufacturers (1906). Kriitikot ylistivät sitä aikaansa edellä olevaksi, mutta myynti jäi vähäiseksi. Vuonna 1915 Fort aloitti kahden kirjan, X:n ja Y:n, kirjoittamisen. Ensimmäisen niistä oli määrä koskea ideaa, että olennot Marsista olivat vastuussa tapahtumista Maassa, ja toisen väitettä pahaenteisen sivilisaation olemassaolosta Etelänavalla. Fort sai kirjoilla kirjailija Theodore Dreiserin huomion, joka yritti turhaan saada niitä julkaistuiksi. Epäonnistumisen tuomassa toivottomuudessa Fort poltti kirjojen käsikirjoitukset, mutta palasi pian työn pariin ja alkoi kirjoittaa kirjaa, joka muuttaisi hänen elämänsä suunnan. Se julkaistiin vuonna 1919 nimellä The Book Of The Damned. Kirjan nimen "damned" eli "kirottu" viittasi "kirottuun tietoon", jota Fort keräili ilmiöistä, joita hänen elinaikansa tiede ei voinut selittää, ja ne siten jätettiin huomioimatta.
Fortin kokemukset toimittajana yhdessä hänen yleisen mielipiteen vastaisen luontonsa kanssa valmisti häntä hänen "todelliseen elämäntyöhönsä" kuuluvaan, uutislehtien ja tieteellisten julkaisujen toimittajien tapaan järkeistää ilmiöitä, jotka olivat tieteen kanssa toimimattomia, pilkkaamiseen. Charles ja Anna asuivat Lontoossa 1924–1926, muutettuaan sinne, että Charles voisi tutkia British Museumin arkistoja.
Fortin kirjat saivat lähinnä myönteisiä arvosteluita ja olivat tarpeeksi suosittuja, että niistä otettiin useita painoksia, joihin kuului kokoomaversio vuodelta 1941. Vuonna 1929 Fortien jo muutettua takaisin New Yorkiin ja Charles Fortin kärsiessä huonosta kunnosta ja näön heikkenemisestä, hän oli iloisesti yllättynyt huomatessaan, millaisen kulttimaineen hän oli saavuttanut. Oli jopa puhetta järjestön perustamisesta, joka tutkisi Fortin kirjoihin liittyviä outoja tapahtumia. Jerome Clark kirjoittaa: "Fort itse, joka ei ollut tehnyt mitään kannustaakseen moista, oli huvittunut ideasta. Silti hän piti uskollisesti yhteyttä lukijoihinsa, joista jotkut olivat alkaneet tutkia ilmoituksia paranormaaleista ilmiöistä itsekin ja lähettää löytöjään Fortille."Clark 1998, s. 235.
Fort ei luottanut lääkäreihin eikä hakenut huononevaan kuntoonsa apua lääketieteestä. Hän käytti energiansa mieluummin Wild Talentsin loppuunsaattamiseen. Tajunton Fort vietiin 3. toukokuuta 1932 Bronxin Royal Hospitaliin, jossa myöhemmin samana päivänä hänen kustantajansa vieraili näyttämässä alustavia kappaleita Wild Talentsista. Fort kuoli vain muutama tunti myöhemmin. Hänet haudattiin Fortin perheen hautuualueelle Albanyyn New Yorkiin. Hänen yli 60 000 muistilappuaan lahjoitettiin New York Public Librarylle.
Fort ja selittämätön Fortin suhde paranormaaliin on usein ymmärretty ja esitetty väärin. Yli 30 vuoden ajan Charles Fort istui New Yorkin ja Lontoon kirjastoissa, lukien tieteellisiä julkaisua ja uutislehtiä, keräillen samalla muistilappuja ilmiöistä, jotka olivat sen ajan hyväksyttyjen tieteellisten teorioiden ja uskomuksen tuolla puolen.
Elämänsä aikana Fort keräsi kymmeniä tuhansia muistilappuja, joita hän säilytti kenkälaatikoissa. Ne olivat pieniä paperinlippuja, joihin oli kirjoitettu Fortin itse keksimällä pieneen tilaan mahtuvalla pikakirjoituksella. Osa niistä on yhä tallessa Pennsylvanian yliopistossa. Masentuneena ja toivonsa menettäneenä Fort tuhosi useammin kuin kerran työnsä tulokset mutta aloitti aina uudestaan. Fortean Society julkaisi osan muistilapuista.
Tutkimuksiensa tuloksina Charles Fort julkaisi seitsemän kirjaa, joista neljä on jäljellä tähän päivään. Ne ovat: The Book Of The Damned (1919), New Lands (1923), Lo! (1931) ja Wild Talents (1932). Yhden kirjan hän kirjoitti New Landsin ja Lo!:n välissä, mutta hylkäsi sen ja yhdisti sen osaksi Lo!:ta.
Fortin kirjoitustyyli Fortin kirjojen ymmärtäminen vaatii aikaa ja paneutumista: hänen tyylinsä on monimutkainen, väkivaltainen ja runollinen, satiirinen ja herkkä, syvällinen ja välillä arvoituksellinen. Ideoita hylätään ja niihin taas palataan joitakin sivuja myöhemmin; esimerkkejä ja tietoa tarjotaan, vertaillaan ja niille esitetään vastakohtia, lopputuloksiin päädytään ja niistä päästään, kun Fort pitää epätavanomaisuutta tavanomaisuuden tarkkailun alla, se epäonnistuu jatkuvasti tekemään selkoa niistä. Hyökkäyksiään jatkaessa Fort näyttää tavanomaisten selitysten naurettavuuden ja sitten esittää omat teoriansa. Colin Wilson pitää Fortin kirjoitustyyliä "raakana" ja "melkein lukemiskelvottomana"Wilson, s. 199, 200., ja spekuloi, että Fortille ominaislaatuinen proosa on saattanut olla se, mikä on estänyt häntä saavuttamasta suurempaa suosiota.
Fort ehdottaa esimerkiksi että on olemassa "Super-Sargassomeri", minne kaikki kadonneet tavarat joutuvat – teorioitaan hän perustelee sillä, että ne toimivat aivan yhtä hyvin kuin tavanomaisetkin selitykset. Mitä tulee siihen, uskoiko Fort itsekään teorioitaan, tai ehdotuksiaan, hän vastaa: "En usko mitään omaani, mitä olen milloinkaan kirjoittanut". Wilson luulee, että Fort otti vain muutaman, jos mitään, "selityksistään" tosissaan, ja muistuttaa, että Fort ei edes "yrittänyt esittää yhtenäisiä väitteitä".Wilson, s. 200.
Fortilainen ilmiö Fortin kirjoitustyylin vastustamisestaan huolimatta, Wilson hyväksyy, että "tosiasiat todella ovat tarpeeksi ällistyttäviä."Wilson, s. 200 Fortin kirjat sisältävät esimerkkeinä oudoista ilmiöistä useita, joihin on vaihtelevasti viitattu okkultistiseina, yliluonnollisina ja paranormaaleina ilmiöitä. Raportoidut tapahtumat sisältävät teleportaation (termi, jonka usein sanotaan olevan Fortin keksimä) ja muut selittämättömät ilmaantumiset ja katoamiset; räyhähenkiin liittyvät ilmiöt; sammakoiden, kalojen tai erinäisten epäorgaanisten aineiden sataminen taivaalta; viljaympyrät; tuntemattomista lähteistä tulevat melut ja räjähdykset; itsesytynnän; levitaation; pallosalamat; lentävät lautaset; jättimäiset valorenkaat merissä; ja eläimet niille oudoissa ympäristöissä.
Hän esittelee lukijalleen useita outoja artefakteja, joita on löytynyt odottamattomista paikoista (joihin englanniksi viitataan OOPArt:eina eli "out of place artefacts"). Hän oli myös kenties ensimmäinen henkilö, joka pyrki selittämään ihmisten outoja ilmestymisiä ja katoamisia ufojen kaappauksilla, ja oli varhainen Maan ulkopuolinen elämä -hypoteesin kannattaja.
Moniin näistä ilmiöistä nyttemmin viitataan englanniksi Fortean, suomeksi fortilaisina ilmiöinä, ja joistakin on jopa syntynyt omia "koulukuntiaan", kuten ufologia ja kryptozoologia. Useimmat tiedemiehistä ja akateemikoista kuitenkin pitävät niitä yhä näennäistieteenä.
Fort ja valtavirran tiede Epäilijät ja arvostelijat ovat usein kutsuneet Fortia herkkäuskoiseksi ja lapselliseksi, väite jonka hänen kannattajansa vahvasti kieltävät. Kirjoituksissaan yhä uudelleen ja uudelleen, Fort yrittää saada läpi joitakin perusasioita, jotka usein tuntuvat unohtuvan, kun puhutaan tieteen määritelmästä:
Fort panee usein merkille, että rajat tieteen ja näennäistieteen välillä ovat epäselvät, ja saattavat muuttua ajan myötä. Fort myös osoittaa, että siinä missä faktat ovat objektiivisia, miten niitä tulkitaan riippuu siitä kuka tulkitsee, ja missä asiayhteydessä. Fort painotti, että siihen, mikä käsitetään tieteessä "hyväksyttäväksi" tai "kirotuksi", on olemassa vahvat sosiologiset vaikutteet. Vaikka hän ei ikinä käyttänyt termiä "maaginen ajattelu", Fort tarjosi useita argumentteja ja näkökulmia, jotka ovat samankaltaisia: hän väitti, että useimmat (jos ei kaikki) ihmiset ovat ainakin joskus syyllisiä irrationaaliseen tai "epätieteelliseen" ajatteluun. Kirjailija John Mitchell panee merkille, että "Fort antoi useita humoristisia esimerkkejä, joissa sama tieteellinen koe antoi kaksi eri tulosta, joista kumpikin tyydytti kokeensuorittajaa." Fort pani merkille, että jos hallituissa olosuhteissa suoritetut kokeet – tieteellisen tavan pääpilarit – voivat tuottaa näin vaihtelevia tuloksia, riippuen siitä kuka niitä suorittaa, sitten itse tieteellinen tapa tulisi olla avoin tarkemman tarkastelun alaiseksi. Fortin kuoltua, tiedemiehet ovatkin tunnustaneet kokeentekijään liittyvän kognitiivisen puolueellisuuden – kokeiden on tapana vahvistaa ennakko-oletuksia.