Äiti Teresa, oikealta nimeltään Anjezë Gonxhe Bojaxhiu (ääntämys albaniaksi ), katolisen kirkon piirissä Pyhä Teresa Kalkuttalainen (26. elokuuta 1910 Üsküp, Osmanien valtakuntaSpink, s. 3 – 5. syyskuuta 1997 Kalkutta, Intia) oli maailmankuulu roomalaiskatolilainen nunna, etniseltä taustaltaan albaani. Hän perusti Rakkauden lähetyssisaret -nimisen sääntökunnan, jonka työstä Kalkutan köyhien parissa raportoitiin laajalti.
Anjezë Gonxhe Bojaxhiu lähti kotoaan 18-vuotiaana ja päätyi vielä vuoden 1928 aikana Intiaan. Noviisiaikansa hän aloitti Darjeelingissä, missä hän sai myöhemmin myös herätyksen toimia Intian huono-osaisten parissa. Hän sai vuonna 1948 luvan lähteä slummeihin. Hänelle alkoi kerääntyä pian seuraajia ja vuonna 1950 paavi tunnusti Rakkauden sisaret. Hänen työnsä alkoi saada nykyaikaisten tiedotusvälineiden ansiosta maailmanlaajuista huomiota, ja hänelle myönnettiin myös lukuisia huomionosoituksia. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1979, ja katolinen kirkko julisti hänet 4. syyskuuta 2016 pyhimykseksi. Hänen kanonisointinsa tapahtui poikkeuksellisen nopeasti.
Äiti Teresan toiminta on saanut myös kritiikkiä, sekä länsimaissa, että Intiassa. Aroup Chatterjeen mukaan Äiti Teresan järjestöllä ei ollut Kalkutassa sairaalaa eikä hoidettaville tarjolla kunnollista hoitoa. Chatterjeen ja Sanal Edamarukun mukaan Kalkutta on saanut paljon kielteistä mainetta Äiti Teresan takia ja kaupunki on menettänyt siksi paljon matkailutuloja.
Elämä Varhaiset elämänvaiheet Anjezë Gonxhe Bojaxhiu syntyi 26. elokuuta 1910 katoliseen kosovon albaaniperheeseen Üsküpin kaupungissa (nyk. Skopje, Pohjois-Makedonia) silloisessa Osmanien valtakunnassa. Seuraavana päivänä pidetyssä kastetilaisuudessa hän sai nimen Agnes Gonxha Bojaxhiu.
Äiti Teresa itse ei puhunut kovin usein lapsuudestaan. Tämän sanottiin johtuneen siitä, ettei hän halunnut juurikaan korostaa itseään. Äiti Teresan varhaisesta elämästä tiedetään vähän, ja esimerkiksi hänen syntymäaikansa on usein ilmoitettu virheellisesti. Useat eri lähteet, jopa äiti Teresan oman sääntökunnan nimikirja, mainitsevat syntymäpäiväksi elokuun 27. päivän, joka todellisuudessa oli kastepäivä. Hän oli syntynyt jo edellisenä päivänä. Lapsuutensa äiti Teresa kertoi olleen sopusointuista. Hän painotti ”kätkössä eletyn, tavallisen elämän” merkitystä ja vertasi sitä Jeesuksen kolmikymmenvuotiseen hiljaiseloon ennen julkisen toiminnan aloittamista.
Anjezë Gonxhe Bojaxhiun lapsuusvuodet olivat poliittisesti epävakaata aikaa, sillä hänen syntymävuotenaan 1910 alkoi Albanian ensimmäinen kansannousu. Vuonna 1912 käynnistyi ensimmäinen Balkanin sota, ja 28. marraskuuta 1912 Albania julistettiin itsenäiseksi. Perheen isä Nikola Bojaxhiu kannatti Albanian itsenäisyyttä ja osallistui myöhemmin ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin suunnitelmiin, joiden tarkoitus oli liittää albaanienemmistöinen Kosovo osaksi Albaniaa. Vuonna 1919 hän matkustikin Belgradissa pidettyyn poliittiseen kokoukseen, josta hän palasi kuolemansairaana ja kuoli neljänkymmenenviiden vuoden iässä. Lopullinen kuolinsyy ei selvinnyt, joskin osa omaisista ja lääkäreistä oli sitä mieltä, että hänet oli myrkytetty poliittisista syistä.Spink, s. 5
Perheelle Nikola Bojaxhiun yllättävä poismeno oli järkytys, minkä lisäksi se aiheutti taloudellisia huolia, sillä hänen liikeyrityksensä joutui italialaisen liikekumppanin haltuun. Perhe sai pitää talonsa, mutta muuten tulevaisuus oli epävarma.Spink, s. 6
Äiti Teresan perhe oli hyvin uskonnollinen. Aikuisena äiti Teresa toistikin usein ajatusta: ”Perhe, joka rukoilee, pysyy koossa.” Bojaxhiun suku oli ollut katolilainen jo sukupolvien ajan, ja uskonto näkyi selvästi myös perheen elämässä: joka ilta pidettiin yhteinen rukoushetki ja osallistuttiin paikallisen katolisen kirkon toimintaan.Spink, s. 7
Hengellisen kutsumuksen löytyminen
Äiti Teresa oli jo nuorena halukas toimimaan kirkon tehtävissä, ja jo kaksitoistavuotiaana hän tunsi saaneensa kutsumuksen hengellistä elämää varten. Hän itse sanoi, ettei se ollut minkäänlainen yliluonnollinen tai profeetallinen ilmestys. Myöhemmin hän myös totesi: ”Se on yksityisasia. Se ei ollut näky. En ole koskaan saanut näkyjä.”Spink, s. 8
Perheen äiti oli kuitenkin huolissaan tyttärensä terveydentilasta, sillä tällä oli heikot keuhkot ja krooninen yskä. Kuuden vuoden ajan äiti Teresa mietti kutsumustaan ja omienkin sanojensa mukaan paikoin epäili sitä.Spink, s. 9 Hän oivalsi kutsumuksensa Skopjen lähellä sijaitsevan Mustan Vuoren pyhäkössä, missä hän rukoili Letnicën Madonnan kappelissa. Epäilyksiinsä hän sai apua paikalliselta jesuiittapapilta, joka ohjasi nuorisoa sekä hengellisissä että tieteellisissä asioissa. Häneltä äiti Teresa sai myös kuulla jesuiittojen lähetystyöstä ja paavi Pius XI:n kirjoitusten aloittamasta lähetysinnostuksesta. Äiti Teresa oli aikonut lähteä hyväntekeväisyystyöhön Afrikkaan, mutta Intiassa toimineiden lähetystyöntekijöiden laatimat kirjeet muuttivat hänen ajatuksiaan.Spink, s. 10
Vaikka hengellinen elämä oli tärkeää nuorelle äiti Teresalle, hänellä oli muitakin urasuunnitelmia. Hän esimerkiksi haaveili muusikon tai kirjailijan ammatista, ja kaksi hänen kirjoittamaansa artikkelia julkaistiin paikallislehdessä. Hänen elämäkertansa kirjoittaja Kathryn Spink on myös huomauttanut, että koska äiti Teresa oli huomattavan kiintynyt lapsuudenperheeseensä, hän todennäköisesti haaveili nuorena myös omasta perheestä ja lapsista. Myöhemmin, lokakuussa 1981, äiti Teresa vastasi australialaisen toimittajan kysymykseen siitä, oliko hän koskaan kaivannut omaa lasta: ”Luonnollisesti, luonnollisesti, totta kai. Me joudumme antamaan uhrin. Se on lahjamme Jumalalle.”Spink, s. 11
Myöhemmin äiti Teresa kertoi, että hänen kotinsa oli ollut onnellinen,Spink, s. 3: "Meillä oli onnellinen perhe. Minulla oli yksi veli ja yksi sisar, mutta en halua puhua siitä. Se ei ole nyt tärkeää." eikä nunnaksi lähteminen ollut siksi helppoa. Hän lähti kotoa 18-vuotiaana, meni katoliseen luostariin ja liittyi Dublinissa toimiviin Loreton sisariin, eikä hän tavannut enää äitiään eikä sisartaan.
Intiaan thumb|Äiti Teresan muistolaatta Olomoucissa, Tšekissä.
Dublinissa englannin kieltä taitamaton äiti Teresa vietti vain kuusi viikkoa.Spink, s. 12 Joulukuussa 1928 hän lähti purjehtimaan kohti Intiaa. Matkalla hän valitsi uudeksi nimekseen Teresan. Intiaan matkaava seurue vietti joulun laivassa, ja äiti Teresan matkakirjeen mukaan heidän suurin surunaiheensa oli se, että laivalla ei ollut katolilaista pappia, joka olisi voinut suorittaa messun.Spink, s. 13
Kun laiva kävi maissa välillä Madrasissa (nykyisessä Chennaissa), äiti Teresa sai kosketuksen köyhyyteen ja kaupungissa vallitsevaan hätään. Vaikka olikin nähnyt köyhyyttä jo Skopjessa, äiti Teresa järkyttyi suuresti Madrasin tilanteesta ja kirjoitti:
Intiaan äiti Teresa saapui vuonna 1929. Noviisiaikansa sisar Teresana hän aloitti yli kahden kilometrin korkeudessa Himalajalla sijaitsevassa Darjeelingin kaupungissa. Samaan aikaan Intiassa työskennellyt sisar Marie Thérèse muisteli vuonna 1991 silloista sisar Teresaa ”isona lapsena, joka oli hyvin hauskannäköinen ja älykäs, täynnä leikkimieltä”.Spink, s. 15
Äiti Teresa antoi ensimmäiset, silloin vielä väliaikaiset, nunnalupauksensa 24. toukokuuta 1931. Tämän jälkeen hän aloitti opetustyön Darjeelingissa sijaitsevassa Loreton luostarikoulussa. Darjeelingissa hän kävi säännöllisesti vuotuisilla lomilla, ja mennessään sinne vuonna 1945 hän lopulta koki herätyksen, että hänen on Jeesuksen tavoin työskenneltävä halveksittujen, hylättyjen, alastomien ja muiden huono-osaisten kanssa, joita hän oli Intiassa nähnyt runsaasti. Hän koki tämän innoituksen päiväksi, ja siitä tuli Rakkauden sisarten syntymäpäivä.
Äiti Teresa työskenteli lähes kaksikymmentä vuotta opettajana Kalkutassa nunnaluostarin koulussa. Hän opetti aluksi maantietoa ja myöhemmin historiaa, vaikka hänellä ei ollut muodollista pätevyyttä kumpaankaan oppiaineeseen. Opettaessaan Pyhän Marian lukiossa, jossa ensimmäinen opetuskieli oli bengali ja toinen englanti, äiti Teresa sai kutsumanimen ”Bengalin Teresa”.Spink, s. 17 Opetustilat olivat erittäin huonossa kunnossa, ja äiti Terasa sanoi, että oppilaiden nukkumis- ja syömispaikka oli ”täynnä ahdistusta” ja että ”on mahdotonta tavata pahempaa köyhyyttä”. Samassa paikassa oppilaat alkoivat kutsua äiti Teresaa ensimmäisen kerran nimellä ”Ma”, Äiti.Spink, s. 18
24. toukokuuta 1937 äiti Teresa antoi elinikäisen nunnalupauksen, minkä jälkeen häntä ei enää kutsuttu sisareksi, vaan äiti Teresaksi.
Toinen maailmansota pahensi Kalkutan ja koko Intian oloja entisestään. Britannian mukana Intiakin ajautui sotaan, mikä johti nälänhätään vuonna 1943. Miljoonat ihmiset kuolivat, ja valtavat pakolaisjoukot yrittivät löytää Kalkutan kaltaisista kaupungeista keinoja selvitä hengissä.Spink, s. 19 Samaan aikaan äiti Teresasta tuli mauritanialaisen nunnan seuraaja ja samalla Pyhän Annan Tyttäret -nimisen yhteisön johtaja. Hänelle annettiin määräys, jonka mukaan opetuksen oli jatkuttava ennallaan huolimatta muuttuneesta tilanteesta. Äiti Teresa kirjoitti pian äidilleen ja kertoi uudesta asemastaan, mihin hänen äitinsä vastasi: ”Rakas lapsi, älä unohda, että olet lähtenyt Intiaan köyhien takia.”Spink, s. 20
Uusi kutsumus
Äiti Teresa sai omien sanojensa mukaan 10. syyskuuta 1946 ”kutsumuksen kutsumuksen sisällä” junassa matkalla Darjeelingiin. Hän ei juurikaan puhunut saamastaan kokemuksesta elämänsä aikana, mutta yhdessä haastattelussa hän totesi: ”Minun oli jätettävä luostari ja autettava köyhiä elämällä heidän keskellään. Se oli määräys. Jos en olisi totellut sitä, uskoni olisi murtunut.”Spink, s. 23
Vasta vuonna 1948 äiti Teresa sai luvan lähteä luostarista ja mennä slummeihin kaikkein köyhimpien luo. Se oli poikkeuksellista, sillä esimerkiksi Laupeuden sisaret ja Pyhän Annan Tyttäret toimivat enimmäkseen vain omissa luostareissaan, sairaaloissaan ja apteekeissaan sekä niiden läheisyydessä.Spink, s. 27 Lopulta äiti Teresa sai vastauksen kardinaalille lähettämäänsä anomukseen, jossa hänelle myönnettiin lupa elää luostarin ulkopuolella. Äiti Teresa sai luvan vuodeksi, jolloin hän ei enää ollut Loreton nunna.Spink, s. 32 Tästä tilanteesta äiti Teresa kertoi myöhemmin:
Äiti Teresa alkoi opettaa lapsia, ja pian hän sai seuraajia, joiden joukossa oli entisiä nunnien koulun oppilaita. Vuonna 1950 paavi tunnusti Rakkauden lähetyssisaret viralliseksi sääntökunnaksi.
Vuonna 1952 Kalkuttaan perustettiin ensimmäinen hoitokoti köyhille. Rakkauden lähetyssisaret tulivat kuuluisiksi siitä, että he tarvittaessa vaikka kantoivat hoitokotiinsa ihmisiä, jotka oli hylätty kadulle ja jotka olivat jo liian heikkoja kävelemään. Vuonna 1963 äiti Teresa perusti miehille tarkoitetun sääntökunnan, Rakkauden lähetysveljet. Hoitokotitoiminta alkoi levitä nopeasti Kalkutan ulkopuolelle ja 1960-luvun puolivälissä Intian ulkopuolelle. Rakkauden lähetyssisaret saivat avustajia ja tukijoita ympäri maailmaa.
Maailmanlaajuinen julkisuus
Modernit joukkotiedotusvälineet olivat tärkeitä äiti Teresan työlle, sillä niiden välityksellä hänet tunnettiin ja huomioitiin maailmanlaajuisesti. Onkin arveltu, että ilman joukkotiedotusvälineitä hänen työnsä olisi rajoittunut ainoastaan Intiaan ja kehittynyt huomattavasti hitaammin kuin todellisuudessa tapahtui.Äiti Teresan salaisuus, s. 168