Milano (, lomb. Milán) on kaupunki Pohjois-Italiassa Lombardian alueella. Se on myös samannimisen metropolikaupungin keskus. Milanon asukasluku on noin 1,38 miljoonaa, joten se on Italian toiseksi suurin kaupunki.
Milanon metropolialueen (muun muassa Milano, Como, Lecco, Varese) asukasluku on arviolta noin 4,2 miljoonaa (2012, Eurostat). OECD:n määrittelemällä Milanon metropolialueella puolestaan asuu yli seitsemän miljoonaa ihmistä.
Milano on Italian taloudellinen keskus ja Italian pörssin kotikaupunki. Se tunnetaan myös yhtenä maailman muodin keskuksista. Via Montenapoleonen varrella on lähes kaikilla merkittävillä vaatemerkeillä oma liikkeensä. Milanossa päämajaa pitävät myös muun muassa Alfa Romeo ja Pirelli. Milanolaiset jalkapalloseurat AC Milan ja Inter Milano tunnetaan ympäri maailman. Milano on kuulu myös La Scala -oopperastaan.
Sijainti
pienoiskuva|vasen|Naviglio Granden kanaali
Milano sijaitsee Pon sivujoen Olonan runsasravinteisessa laaksossa Pon alangon länsiosassa.Spectrum 7, sivu 599 Comojärvi ja Sveitsin raja sijaitsevat noin 50 kilometriä Milanosta pohjoiseen. Po virtaa kaupungin eteläpuolitse noin 35 kilometrin päässä sen keskustasta. Milanon halki virtaavat puolestaan Olona-, Lambro- ja Sevesojoet. Kaupungin alueella on useita keinotekoisia kanaaleja (Navigli), kuten Naviglio Grande, Naviglio Pavese, Naviglio della Martesana, Vettabbia ja Redefossi (johon laskevat Seveson ja Naviglio della Martesanan vedet).
Italian virallisessa seismisessä luokituksessa Milano kuuluu vyöhykkeeseen 4 (zona 4) eli alhaisen maanjäristysriskin alueeseen.
Ilmasto pienoiskuva|Lambrojokea Parco Lambrossa pienoiskuva|Hevoskastanjoita Giardini Pubblici Indro Montanellissa
Milanossa on mannerilmasto, talvet ovat viileitä ja kesät kuumia ja kosteita. Lunta sataa marraskuun ja tammikuun välisenä aikana. Köppenin ilmastoluokituksessa Milano sijoittuu keskileveysasteiden lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen (Cfa). Milanon keskustan sääasemalla (Stazione meteorologica di Milano Centro) vuoden keskilämpötila oli 13,8 °C kaudella 1961–1990 ja Linaten lentokentän sääasemalla (Stazione meteorologica di Milano Linate) puolestaan 12,5 °C. Milanoa vaivaa usein ilman seisahtuminen paikalleen, mikä suosii sumujen muodostumista ja pahentaa ilman saasteisuutta. Talvet ovat normaalisti viileitä ja kosteita, kesät sitä vastoin kuumia, kosteita ja heikkotuulisia. Keskimääräinen vuotuinen sademäärä oli keskustan sääasemalla 895 mm ja Linatessa 944 mm. Sateet jakautuvat melko tasaisesti koko vuodelle.
SääasemaKorkeusmerenpinnasta (m)Vuodenkeskilämpötila (°C)Tammikuunkeskilämpötila (°C)Heinäkuunkeskilämpötila (°C)Vuotuinensademäärä (mm)Sadepäiviävuodessa Keskustan sääasema 123 13,8 3,1 24,6 895 81 Linaten sääasema 103 12,5 1,5 23,0 944 87 Malpensan sääasema 211 11,4 0,9 22,0 1 082 89
Kuukausittaiset sääolot
Kuukausittaiset keskilämpötilat ja sademäärät kaudella 1961–1990 (, 147 mpy):http://www.w-hanisch.de/geoklima/
KuukausiLämpötila (°C)Sademäärä (mm)Tammi 2,0 55Helmi 4,0 62Maalis 8,6 93Huhti 12,7 94Touko 17,9 83Kesä 21,7 79Heinä 24,1 63Elo 23,5 67Syys 19,1 75Loka 13,1 113Marras 7,1 93Joulu 3,8 86Vuosi 13,1 963
Kaupungin rakenne
Puolustusmuurit, kanaalit ja maantiet ovat muodostaneet Milanon historiallisen keskustan ympärille vuosisatojen saatossa kehiä. Viisi tärkeintä kehää sisimmästä uloimpaan ovat:
Kanavakehä eli sisin kehä (cerchia dei navigli) Sisempi bastionijärjestelmä (espanjalainen muuri) Ulkoinen kehä, jonka muodostavat Viale Tibaldi, Viale Toscana, Piazzale Lodi jne Italian hallinnollisten alueiden mukaan nimettyjen teiden kehä (Viale Campania, Viale Molise, Viale Romagna jne) Milanoa ympäröivät kehämoottoritiet (tangenziali)
Kaupungin laajeneminen
Perustamisensa aikoihin Milanon alueen on arvioitu olleen 12 hehtaaria, gallialaisten kaudella alue oli noin 80 hehtaaria (0,8 km²). Roomalaisten valtakaudella kaupungin väkiluku oli noin 50 000 ja pinta-ala 1,33 km². Langobardien aikana pinta-ala ylitti 200 hehtaaria (2 km²).Forme di potere e struttura sociale in Italia nel Medioevo, sivu 184 Keskiajalla Milanoa ympäröivät kanaalit (la Cerchia dei Navigli). 1000-luvulta aina 1500-luvulle Milanon pinta-ala oli 2,97 km².Cultura e partecipazione sociale nella città in trasformazione, sivu 23 Vuodesta 1560 vuoteen 1873 Milanon kunnan alue laajeni kattamaan espanjalaisten muurien sisäpuolisen alueen (Cerchia dei Bastioni, nykyinen Zona 1). Hallinnollisen alueen pinta-ala oli 9,67 km². Corpi Santin kunta liitettiin Milanoon 1873. Kaupungin pinta-ala kasvoi 76,02 km²:iin.Milano. Costruzione di una città, sivu 353 Vuosina 1918–1923 Milanoon liitettyjen kuntien yhteispinta-ala oli 105,75 km². Tuolloin kaupungin hallinnollinen alue saavutti nykyisen laajuutensa, 181,77 km².
Historia pienoiskuva|vasen|300-luvulla elänyt Pyhä Ambrosius (Aurelio Ambrogio) on Milanon suojeluspyhimys. pienoiskuva|vasen|Milano vuonna 1158 pienoiskuva|vasen|Cinque giornate di Milano eli "Milanon viisi päivää" (18.–22. maaliskuuta 1848). Tuolloin milanolaiset nousivat itävaltalaishallintoa vastaan. Baldassare Verazzin (1819–1886) maalaus.
Antiikki
On oletettu, että insubreiksi kutsuttu kelttiheimo perusti Milanon noin vuonna 600 eaa. Historioitsija Titus Liviuksen mukaan heitä johti prinssi Belloveso, joka joukkoineen löi alueella aiemmin asuneet etruskit. Paikkakunnasta kehittyi insubrien tärkein kaupunki.
Roomalaiset valloittivat kaupungin vuonna 222 eaa. ja antoivat sille nimen Mediolanum. Keisari Hadrianuksen aikana Mediolanumista tehtiin colonia eli sotilassiirtokunta nimellä Colonia Aelia Augusta Mediolanum. 300-luvulla Mediolanum toimi valtakunnan länsiosan ja sitten Länsi-Rooman valtakunnan pääkaupunkina. Ensimmäisenä sen otti pääkaupungikseen Maximianus noin vuonna 303. Mediolanum menetti asemansa pääkaupunkina Ravennalle Honoriuksen aikana 400-luvun alussa.
Keskiaika Langobardien aika
Rooman valtakunnan hajoaminen ja myöhäisantiikkisen yhteiskunnan rappio johtivat demografiseen kriisiin. 400-luvulla Milanon valloittivat germaaniset ostrogootit, joiden valtakaudella kaupungin vaikea poliittinen asema jatkui: Sitä koettelivat muun muassa burgundien hyökkäys 400-luvun lopulla ja tuhoisa goottisota vuosina 535–553. Langobardit valloittivat Pojoen laakson 500-luvulla, ja heidän kuninkaansa Alboin saapui Milanoon vuonna 569. Alueen kaupungit ja maaseutu alkoivat elpyä. Pohjois-Italia sai nimen Langobardia Major, josta on peräisin nykyisen Lombardian nimi. Milanosta tuli yksi uuden langobardien kuningaskunnan keskuksista. Sen asema maallisen ja hengellisen vallan keskuksena vahvistui edelleen frankkien valtakaudella.
Myöhempi keskiaika pienoiskuva|Milano vuonna 1573 pienoiskuva|W. Leitchin piirustus 1840-luvun puolivälin Milanosta. pienoiskuva|Giacomo Brogin (1822–1881) valokuva Milanosta. Etualalla uusklassinen Porta Ticinese, joka rakennettiin 1801–1814.
Milano sai 1000-luvulla lähes itsenäisen aseman Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan sisällä. Huhtikuussa 1162 Fredrik I Barbarossa tuhosi kaupungin, mutta se nousi jälleen kukoistukseen Lega Lombardan voitettua Legnanon taistelun 29. toukokuuta 1176.
Myöhäiskeskiajalla Milanon herruudesta taistelivat della Torren ja Viscontin suvut. Della Torret olivat Pohjois-Italian mahtisuku 1200-luvulta 1400-luvulle, kunnes Viscontin suku syrjäytti heidät. Viscontit perustivat Milanon herttuakunnan (Ducato di Milano) 11. toukokuuta 1395. Renessanssin aikana sitä johtivat Visconti- ja Sforza-sukujen herttuat. Herttuakunta kävi sotia Venetsiaa vastaan 1400-luvun alusta alkaen, kunnes 9. huhtikuuta 1454 osapuolten välillä solmittiin Lodin rauha. Vuonna 1494 alkoi niin kutsuttujen Italialaissotien sarja. Vuosina 1500–1512 ja 1515–1521 Milanoa hallitsivat ranskalaiset. 27. huhtikuuta 1522 kaupungin tuntumassa käytiin tuhansia kuolonuhreja vaatinut Bicoccan taistelu, jossa Espanjan joukot löivät ranskalaiset ja venetsialaiset. Nykyisin Bicocca on eräs Milanon pohjoisista kaupunginosista. Italialaissodat päättyivät huhtikuussa 1559 solmittuun Cateau-Cambrésis'n rauhan. Sen seurauksena pienten herttuakuntien autonomia heikkeni oleellisesti.
Espanjalaishallinnosta itävaltalaishallintoon
Milanossa elettiin espanjalaishallinnossa vuodesta 1540 vuoteen 1706. Vaikka espanjalaisten hallintoa pidettiin huonona, kaupungin kulttuuri- ja taide-elämä kehittyi. Barokin kaudella Milanossa luotiin huomattavia taiteen "jalokiviä", joista monet ovat säilyneet jälkipolville. Vuosien 1628–1630 tuhoisa rutto jätti jälkensä Milanoon ja sen kulttuurielämään. Alessandro Manzoni kuvailee synkkiä ruttovuosia teoksissaan Kihlautuneet ja Storia della Colonna Infame.
1700-luvun alussa Itävalta korvasi Espanjan Milanon isäntänä. Itävallan armeijan marsalkka Eugen Savoijilainen saapui kaupungin porteille 24. syyskuuta 1706. Espanjalaisvallan korkein edustaja, Vaudemontin prinssi poistui Milanosta pikaisesti ja jätti sen uusille vallanpitäjille. Pohjoisnaapurin valtakausi katkesi kolmeksi vuodeksi, kun Sardinian kuningaskunta otti vallan vuosiksi 1733–1736. Itävallan kaudella kulttuuri kukoisti: Milanossa vaikuttivat muun muassa tiedemiehet Pietro Verri, Cesare Beccaria ja Paolo Frisi. Itävaltalaishallinto päättyi 9. toukokuuta 1796, jolloin vallan kahvaan tarttui Napoleon I.
1800-luku
Vuosina 1796–1799 Milano oli Cisalppisen tasavallan pääkaupunki, 1802–1805 Italian tasavallan pääkaupunki ja 1805–1814 Italian kuningaskunnan pääkaupunki.
Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien jälkeen Milanosta tuli italialaisen nationalismin pääpaikka. Kaupunki palasi itävaltalaishallintoon Napoleonin kauden jälkeen. Siitä tuli osa Lombardialaisvenetsialaista kuningaskuntaa (Regno Lombardo-Veneto, perustettiin 1815 ja lakkautettiin 1866). Itävallan-Sardinian sodan seurauksena itävaltalaisten hallinto Milanossa loppui 1859 ja kaupungista tuli osa Sardinian kuningaskuntaa, josta muodostui Italian kuningaskunta vuonna 1861. Elinkeinoelämässä teollisuuden merkitys kasvoi ja Milano oli Italian teollistumisen eturintamassa. Kehittyvä teollisuus vaati uusia kuljetusmuotoja: Milanosta Monzaan johtava rautatie avattiin 17. elokuuta 1840. Vuonna 1883 Via Santa Radegondalla Duomon vieressä otettiin käyttöön manner-Euroopan ensimmäinen sähkövoimalaitos.
1900-luku
Milanossa järjestettiin Maailmannäyttely vuonna 1906. Sosialistinen liike sai vahvan sijan Milanossa, myös fasisteille kaupunki oli tärkeä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1919, Milanossa perustettiin fasistinen Fascio di Combattimento (Squadristi). Vuonna 1922 Benito Mussolini aloitti Milanosta marssinsa kohti Roomaa, jonka seurauksena Italiasta tuli fasistinen diktatuuri yli kahdeksi vuosikymmeneksi.
Toisen maailmansodan aikaisissa ilmapommituksissa Milano kärsi suurempia vaurioita kuin muut Italian kaupungit. Elokuussa 1943, niin kutsutun "helvetillisen viikon" (settimana d’inferno) aikana, liittoutuneet pudottivat kaupunkiin 4 000 tonnia pommeja. Ne tuhosivat kolmanneksen rakennetusta alueesta. Englantilaisten Bomber Commandin tarkoitus oli tuhota Milano tulimyrskyllä ja pakottaa Italia pois sodasta. Pon laakson kostean ilmaston ansiosta tulimyrskyllä ei ollut yhtä suurta tuhovaikutusta Milanossa kuin Saksan kaupungeissa. Englantilaiset tuhosivat useita historiallisesti merkittäviä rakennuksia, kuten Teatro alla Scalan ja Palazzo Marinon. Myös Galleria Vittorio Emanuele vahingoittui. Duomo sen sijaan säästyi tuholta. Muita vaurioitettuja rakennuksia olivat muun muassa Castello Sforzesco, Santa Maria delle Grazien kirkko, Palazzo Reale, Pinacoteca Ambrosiana ja Fatebenefratellin sairaala. Yli puoli miljoonaa ihmistä joutui jättämään kaupungin. 20. lokakuuta 1944 Gorlan kaupunginosan koulu jäi ilmapommittajien tähtäimeen, 184 lasta sai surmansa. Kaikkiaan tuon päivän pommituksessa tapettiin 614 ihmistä.