Pirkkalan moniste oli opetusministeriön, Kouluhallituksen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen opetusmenetelmäkokeilussa tuotettu marxilaista historiankäsitystä ja sosialistisia ajatuksia sisältänyt historian oppiaineen moniste, jota käytettiin lukuvuonna 1974–1975 Pirkkalan kunnan peruskouluissa viidennen luokan opetuksessa.Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976, s. 48. Helsinki: Otava, 1975. . Sen päämääränä oli kasvatuksen kautta muuttaa Suomi sosialistiseksi siten, että oppilaat saavat marxilaisen maailmankatsomuksen mukaista opetusta. Tavoite oli, että vuonna 1980 käytäntö olisi siirretty koskemaan kaikkia kouluja. 95-sivuisen monisteen nimi oli Historia : 5. luokka : ihmiskunnan kehityksen yleispiirteet vanhimmista ajoista nykypäiviin saakka. Tapauksen nousu julkisuuteen aiheutti Suomessa suuren kohun vuonna 1975. Monisteen laati opettaja, maisteri Antti Penttilä.Agricola, Suomen historiaverkko – Pirkkalan monisteesta. Viitattu 29.3.2012. Kouluhallituksen puolesta kokeilua valvoi ja ohjasi ylitarkastaja Kari Koukkunen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen puolesta professori Tapio Nummenmaan johtama PETO (peruskoulun toimivan opetussuunnitelman projekti) -tutkimusryhmä.
Opetuskokeilusta ei kerrottu oppilaiden vanhemmille etukäteen. Myös opettajat olivat saaneet kokeilun alussa varsin pintapuolisen ohjeistuksen siitä, mitä kokeilujakson aikana olisi opetettava ja miten. Opettajillekaan ei paljastettu, että kokeilun tavoitteena oli muodostaa oppilaille marxilainen maailmankuva ja että hankkeen etenemistä seurattaisiin oppilaille tehtävin psykologisin mittauksin. PETO-ryhmää kiinnosti erityisesti, missä määrin oppilaiden maailmankuva muuttui sosialismia suosivaksi.
Tutkimusten mukaan Pirkkalan opetuskokeilu oli niin sanotusti vain jäävuoren huippu, sillä kyseessä oli aiemmin tiedettyä paljon laajempi hanke, jonka takana oli Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen(SDP) sosialistisiipi ja viime kädessä itse Kouluhallituksen pääjohtaja Erkki Aho. Tuolloin opetusministeriön nuorempana esittelijänä toiminut Pentti Arajärvi järjesti rahoitusta Pirkkalan opetuskokeilulle. Myös keskusrikospoliisi tutki asiaa sen paljastuttua.
Taustaa Pirkkala oli ollut yhtenä ensimmäisistä kunnista mukana yhtenäiskoulutyyppisen peruskoulun kehittämisessä jo vuodesta 1961 lähtien. Suomen YK-liitto esitti 12. heinäkuuta 1972 silloin opetusministeriön kokeilu- ja tutkimustoimiston toimistopäällikkönä toimineelle Erkki Aholle jättämässään kirjelmässä kolmesta neljään viikkoa kestävän kansainvälisyyskasvatuksen kokeiluhankkeen käynnistämistä 1–3 kunnassa. Aho hyväksyi esityksen, koska kansainvälisyyskasvatus oli uuden peruskoulun opetussuunnitelmaan yksi osa-alue. Syyskuun alussa 1972 pidetyssä neuvottelussa päätettiin käynnistää kokeilu Pirkkalan koululaitoksessa.
Tampereen yliopiston psykologian laitoksella vuonna 1971 perustettu PETO-tutkimusryhmä oli esitellyt Turussa maaliskuussa 1972 pidetyillä sosiologipäivillä oman hankkeensa peruskoulun yhteiskunnallisten aineiden opetuksen kehittämiseksi. Ryhmän perustajan professori Tapio Nummenmaan mukaan peruskoulun uusissa opetussuunnitelmissa ei ollut riittävästi pohdittu, millaista yhteiskunnallista tietoa peruskouluun pitäisi tuoda ja miten. Ahon mukaan ajatus kansainvälisyyskasvatuksen kokeiluhankkeen ja PETO-ryhmän yhteiskunnallisten aineiden kokeiluhankkeen yhdistämisestä tuli YK-liitolta. Kouluhallitus esitti opetusministeriölle lokakuussa 1972 luvan myöntämistä Pirkkalan kunnalle Yhteiskunnallisten oppiaineiden opetussuunnitelmien kehittämisprojektin (YOK) aloittamiseen. Historian opetuksessa oli tarkoitus luopua kronologisesti etenevästä kurssista ja antaa oppilaille jo ensimmäisen vuoden aikana kuva ihmiskunnan historian yleispiirteistä.
Kokeilun kaksi viikkoa kestänyt pilottivaihe toteutettiin maaliskuussa 1973, ja siihen osallistui 520 oppilasta ja 39 opettajaa Pirkkalan kirkonkylän koulun ala-asteelta sekä keskuskoulun yläasteelta ja lukiosta. Varsinaisessa kokeilussa lukuvuonna 1974–1975 oppilaita oli mukana yli tuhat.
Aho on kertonut, että YOK-projektissa ei mainittu lainkaan marxilaisen historiakäsityksen opettamista, eikä sellaista voinut lukea edes rivien välistä. PETO-tutkimusryhmän jäsenten vasemmistolaisuus oli kuitenkin yleisesti tiedossa; esimerkiksi psykologian tohtori Liisa Rantalaiho oli omissa teksteissään siteerannut Karl Marxia ja Vladimir Leniniä. Pilottivaiheen jälkeen YK-liitto syrjäytettiin YOK-projektista, jota jatkettiin PETO-ryhmän ja Pirkkalan kunnan yhteistyönä.
Opetusministeri Marjatta Väänänen myönsi luvan kokeilun aloittamiseen elokuussa 1974. Kouluhallituksen pääjohtajaksi vuoden 1973 alussa nimitetty Aho myönsi hankkeelle 60 000 markan määrärahan. Myöhemmin tammikuussa 1975 Kouluhallituksen ylijohtajan Yrjö Yrjönsuuren esityksestä määräraha korotettiin 80 000 markkaan. PETO-tutkimusryhmä oli alun perin anonut 120 000 markkaa.
Monisteen sisältö Opetusmonisteen sisältö ja sävy paljastuivat, kun erään viidesluokkalaisen tytön vanhemmat lähettivät monisteen Aamulehden toimittajalle maalis- ja huhtikuun vaihteessa 1975. Toimittaja ei kuitenkaan tehnyt aiheesta juttua, vaan lähetti monisteen edelleen kokoomuksen kansanedustajalle Kullervo Rainiolle.
Monisteen näkökulma noudatti marxilaista historiankäsitystä, ja siinä korostettiin yhteiskuntaluokkia sekä yhteiskuntajärjestelmän riippuvuutta tuotannon rakenteesta. Moniste oli luonteeltaan neuvostomyönteinen, ja sen käyttämisestä oppimateriaalina nousi kohu. Monisteen aineisto oli peräisin Neuvostoliitosta, suurimmaksi osaksi kopiota Petroskoissa 1950-luvulla painetusta suomenkielisestä historian oppikirjasta. Monisteessa muun muassa syytettiin Suomen 1930-luvun poliittisia johtajia siitä, että nämä olivat solmineet läheisiä suhteita natsi-Saksaan, mutta toisaalta siinä ei lainkaan mainittu Molotov–Ribbentrop-sopimusta. Toinen maailmansota esitettiin monisteessa vain fasismin ja sosialismin välisenä sotana, eikä monisteesta käynyt ilmi, millä puolella Yhdysvallat osallistui sotaan.Andres Küng: Mitä Suomessa tapahtuu, s. 273−274. Helsinki: Kirjayhtymä, 1976. . Kouluhallituksen pyytämissä asiantuntijalausunnoissa monistetta pidettiin erittäin virheellisenä, aukollisena, harhaanjohtavana ja täysin yksipuolisena. Monisteen sanottiin antavan ”harhauttavan mustavalkoisen kuvan ihmiskunnan historiasta”.
Reaktiot ja jälkiarviointi Tapaus johti toukokuussa 1975 eduskuntakyselyyn peruskoulun oppimateriaaleista. Silloinen opetusministeri Ulf Sundqvist totesi vastauksessaan, ettei moniste täyttänyt peruskoulun oppimateriaaleille asetettuja vaatimuksia. Toinen opetusministeri Marjatta Väänänen piti kokeilua skandaalina. Opettajien Ammattijärjestö OAJ esitti kevätkokouksessaan antamassaan julkilausumassa jyrkän vastalauseensa siitä, että koululaitosta oli Pirkkalassa yritetty käyttää yksipuoliseen poliittiseen kasvatukseen. Kaikki porvaripuolueet, SDP sekä Suomen Kansan Demokraattinen Liitto SKDL:n enemmistö tuomitsivat opetuskokeilun. Vain SKP:n taistolainen vähemmistö paheksui ”taantumuksellista hyökkäystä opetuksen vapautta vastaan”, kun Kouluhallitus päätti keväällä 1975, ettei Pirkkalan opetuskokeilua jatketa.
Tampereen yliopiston hallitus päätti kesäkuussa 1975 luopua opetuskokeilun jatkamisesta. Myös Kouluhallituksessa päätettiin kohun siivittelemänä haudata moniste, sillä pääjohtaja Ahon mukaan se antoi yksipuolisen kuvan historiasta. Turkulainen erityisopettaja, myöhempi kokoomuksen kansanedustaja Tapio Holvitie syytti Ahoa avoimesti valtiopetoksen valmistelusta ja vaati oikeuskansleria ottamaan asian tutkittavakseen. Kesäkuussa 1976 oikeuskansleri Risto Leskinen antoi kokeilusta vastanneille Kouluhallituksen virkamiehille suullisen huomautuksen opetuskokeilun puutteellisesta valvonnasta.
Myöhemmässä keskustelussa Pirkkalan monistetta on pidetty yhtenä esimerkkinä kouluopetuksen suomettumisesta 1970-luvulla, mutta käytännössä opetuskokeilun merkitystä pidettiin vielä 1970-luvulla vähäisenä. Tuolloin opetusmonistetta mielenkiintoisempina pidettiin sen aiheuttamia reaktioita. Opetuskokeilussa mukana olleet oppilaat ovat 40 vuotta myöhemmin kertoneet, että opetusmonisteesta jäi mieleen erityisesti sen ankea ulkoasu ja kapulakielinen teksti sekä monistuksessa käytetyn ammoniakin haju. Sen sijaan kansainvälisyyskasvatusta oppilaat pitivät hauskana ja mielenkiintoisena.
Monistetta opetuksessa käyttäneiden lasten tulot jäivät noin 10 prosenttia verrokkiryhmiä matalammiksi. Muutos vastaa tilastollisesti sitä, että altistuneet olisivat lopettaneet koulunkäynnin vuotta aikaisemmin. Sen sijaan oppilaiden koulutustasoon, kognitiivisiin kykyihin tai saavutuksiin kokeilulla ei ollut vaikutusta. Heidän muita matalammat tulonsa eivät siis johtuneet esimerkiksi osaamispuutteesta, vaan tietoisista elämänvalinnoista. Pirkkalan kokeilu siis muutti pysyvästi oppilaiden arvomaailmaa.
Pirkkalan opetuskokeiluun osallistuneet opettajat kirjoittivat lukuvuoden päätteeksi selonteon, jonka he päättivät sanoihin: ”Näkemyksemme mukaan historian opetuksen pitäisi luoda umpeen ihmisten välisiä kuiluja eikä kasvattaa niitä.”
Jari Leskisen tutkimus Valtiotieteen tohtori, dosentti Jari Leskinen antoi vuonna 2016 julkaisemassaan tutkimuksessa ymmärtää, että Pirkkalan opetuskokeilu oli vain ”jäävuoren huippu”: kyseessä oli aiemmin tiedettyä paljon laajempi hanke, jonka takana oli SDP:n sosialistisiipi ja viime kädessä itse Kouluhallituksen pääjohtaja Aho. Leskisen mukaan kokeilu oli yhdistetty uuden opetussuunnitelman, Pops-80:n, valmisteluun ja tarkoituksena oli tuoda marxilainen ajattelu jokaiseen oppiaineeseen. Pirkkalan monisteen taustalla oli tutkia, miten psykologien ohjaamana oppilaille olisi muodostunut sosialistinen persoonallisuus, eli marxilais-leninistinen maailmankuva olisi kehittynyt maailmankatsomukseksi ja johtanut oppilaiden aktiiviseen toimintaan sosialismiin siirtymisen hyväksi. Leskinen ei ollut aiheesta kirjoittaessaan lainkaan yhteydessä Ahoon. Tutkimuksessaan Leskinen nosti esiin myös silloisen opetusministerin Ulf Sundqvistin ja kohun aikana opetusministeriön nuorempana esittelijänä toimineen Pentti Arajärven, joka Leskisen mukaan oli järjestämässä rahoitusta Pirkkalan opetuskokeilulle. Leskisen tutkimushanketta rahoitti Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö.
Aho kiisti Leskisen väitteet ja piti niitä opetusministeri Reino Oittisen muistoa loukkaavina. Aihetta käsittelevässä Seura-lehden artikkelissa Leskisen teorian kuvataan sisältävän ajatuksia salaliitosta, jonka tarkoituksena olisi ollut Suomen yhteiskuntarakenteen kaataminen Oittisen johdolla. Aho sanoi opetusmonisteen todellisen sisällön tulleen hänelle keväällä 1975 yhtä suurena yllätyksenä kuin muillekin Kouluhallituksen virkamiehille. Aho ihmetteli, miten sosialismiin siirtyminen tai marxilais-leniniläisen opetussuunnitelman hyväksyminen olisi ollut edes teoriassa mahdollista pohjoismaista demokratiaa edustavassa maassa, jossa oli porvarienemmistöinen eduskunta ja hallitus sekä vielä vahvemmin porvarienemmistöiset kunnallishallinto ja opettajakunta. Aho huomautti, että Reino Oittinen sairastui toukokuussa 1972 vakavasti eikä enää palannut virkaansa Kouluhallituksen pääjohtajana. Myös Ulf Sundqvist ja Pentti Arajärvi torjuivat jyrkästi Leskisen väitteet.