ZNKR (Zen Nihon kendō renmei, ) jōdō on Japanin kendoliiton säännöillä harjoiteltava nykyaikainen budō-laji, jossa käytetään aseena puista 128 cm pitkää jō-sauvaa. Jōdō merkitseekin ”kepin tietä”.
Jōdōssa harjoitellaan parin kanssa ennalta sovittuja liikesarjoja, katoja. Toisella osallistujalla on miekkaharjoittelussa käytettävä puinen harjoitusmiekka bokken ja toisella jō-sauva.
Koska jōdō on budō-laji, opiskelu on sekä kehon että mielen, taidon ja asenteen harjoittamista. Tarkoitus ei ole vahingoittaa vastustajaa, vaan osoittaa aseen monipuolisuus eri tekniikoita hyödyntämällä.JODO – Zen Nippon Kendo Renmei JODO English Version Manual; Editorial: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. Translated by Chris Mansfield, All Japan Kendo Federation 2006; sivut 4–5 Jō on erittäin muuntautumiskykyinen ase. Kaikkien budō-taitojen perusolemuksen sanotaan yhdistyvän jōdōssa.Tengu 2/2006 s. 7 Keppi on yhtä aikaa kuin iskevä miekka tachi, pistävä keihäs yari tai pyyhkäisevä salkoase naginata.Draeger, Classical bujutsu, s. 77 TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 92. Tutle Publishing, 2004 Jōdō perustuu samurai Musō Gonnosuke Katsuyoshin 1600-luvun alkupuolella kehittämään taistelutaitoon, Shindō Musō-ryū jōjutsuun, jonka nimi sittemmin muutettiin Shindō Musō-ryū jōdōksi.
Historia Musō Gonnosuke ja jōjutsun synty pienoiskuva|Puupiirros Gonnosukesta pienoiskuva|Hanjiro Shiraishi (1842–1927) oli japanilainen taistelulajien opettaja, jota pidetään Shintō Musō-ryūn 24. päämiehenä (). Shiraishi yhdisti kaksi Shintō Musō-ryū koulukuntaa (ryū-ha). pienoiskuva|Shimizu Takaji (1896–1978), Shintō Musō-ryūn epävirallinen 25. pääopettaja ja 1900-luvun tärkein ja vaikutusvaltaisin henkilö Shintō Musō-ryūssa ja ZNKR jōdōssa. Samurai Musō Gonnosuke Katsuyoshi () kehitti uuden taistelutaidon Shindō Musō-ryū jōjutsun sen jälkeen kun oli kärsinyt tappion ottelussa kuuluisaa japanilaista miekkamiestä Miyamoto Musashia (, 1584–1645) vastaan Edo-kauden (1600–1868) ensimmäisinä vuosina. Bu Samurain ammatti. Hashi 20/1998, 1998, sivut 69–70 Gonnosuken aseena oli bō-sauva Musashin kahta puumiekkaa vastaan. Nöyryytetty Gonnosuke vetäytyi legendan mukaan mietiskelemään temppeliin Homan-vuorelle. Siellä kokemansa näyn innoittamana hän lyhensi bōn 128 cm:n pituiseksi jōksi ja kehitti ensimmäiset viisi tekniikkaa. Shindō Musō-ryūn oman perimätiedon mukaan Gonnosuke etsi Musashin uudelleen käsiinsä ja päihitti hänet uudella aseellaan ja osaamisellaan. Muut lähteet eivät kuitenkaan tunne tarinaa, eikä Miyamoto Musashi niiden mukaan hävinnyt yhtään kaksintaistelua. Sittemmin Gonnosuke meni Chikuzenin provinssin daimion eli lääninherran Kuroda Nagamasan palvelukseen taistelutaitojen opettajaksi.
Gonnosuken luomasta Shindō Musō-ryūsta tuli Kuroda-klaanin jalkaväen taistelutaito, ja se kehittyi ja laajeni vuosien myötä. Sitä opetettiin osana klaanin niin sanottuja miestentaitoja (dangyo), joihin kuuluivat lisäksi muun muassa pidätys (torite) ja sitomisen taito ().Kim Taylor, Eric Tribe (2000): The Little book of jodo: a goomba's guide to the stick. Sei Do Kai. Alempiarvoisten samuraiden tehtäviä olivat vartiointi, järjestyksen valvonta ja poliisitoimi. Edo-kauden oikeusjärjestelmään kuului, että rikollinen tunnusti tekonsa, joten rikollinen oli tuotava tuomioistuimeen elävänä ja ainakin puhekykyisenä. Tämän vuoksi lainvalvojat varustettiin aseilla, jotka eivät olleet tappavia: sellaisia olivat jō ja muut pidätyksissä käytettävät salkoaseet kuten työntösauva tsukubō, hihaantarttuja sodegarami ja haarukkakeihäs sasumata. TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 31. Tuttle Publishing, 2004
Shindō Musō-ryū säilyi Kuroda-klaanin yksityisenä taistelutaitona aina Meiji-restauraatioon (1866–1869) asti, jolloin feodaalijärjestelmä purettiin ja myös klaanien oma dangyo-opetus kävi tarpeettomaksi. Sen jälkeen vuosina 1868–1926 Shindō Musō-ryūta opetti Hanjiro Shiraishi Fukuokan kaupungissa. Hänen tärkeimpiä oppilaitaan olivat Ichizō Otofuji ja Takaji Shimizu.
Takaji Shimizu ja jōdōn synty Takaji Shimizu (1896–1978), joka oli Shindō Musō-ryū jōjutsun 25. pääopettaja, aloitti yhteistyön Japanin poliisivoimien kanssa 1930-luvulla. Vuonna 1930 Shimizu muutti Tokioon ja alkoi opettaa Mumon-harjoitussalissa (entinen Teiken-nyrkkeilysali). Vuotta myöhemmin Jigorō Kanō kutsui Shimizun opettamaan jōjutsua Kōdōkaniin, judon päämajaan. Tämän jälkeen sitä alettiin opettaa myös meripartiolaisille ja Tokion keisarilliselle poliisilaitokselle. Shimizun ja Kiroku Takayaman esitys vakuutti poliisien teknisen raadin, ja Tokion poliisi alkoi oitis käyttää jōjutsu-tekniikoita omassa harjoittelussaan.Draeger, Modern Bujutsu & Budo, s. 68-70 Shimizu kutsuttiin Tokion poliisin vakituiseksi jōjutsu-opettajaksi 1931. Vuonna 1933 perustettiin poliisin erikois- ja mellakkayksikkö (Tokubitsu kebitai), jonka varustukseen kuului myös jō. Shimizu vastasi tämän uuden poliisiyksikön teknisestä koulutuksesta. Juuri tästä alkoi Shimizun pitkäaikainen yhteistyö Tokion vaikutusvaltaisimpien kendo-opettajien kanssa. Poliiseille opetettavaa jōjutsua alettiin kutsua keijo-jutsuksi tai poliisin sauvataidoksi. Japanilaiset mellakkapoliisit harjoittelevat yhä säännöllisesti jōn käyttöä ja myös käyttävät jōta virantoimituksessa. TAIHO-JUTSU, Law and Order in the Age of the Samurai, Don Cunningham, sivu 100. Tuttle Publishing, 2004 Vuonna 1940 Shimizu muutti opetuksensa nimen jōjutsusta jōdōksi ja perusti Dai Nihon jōdōkain.
Budō-harjoittelukielto – siunaus jōdō-harjoittelulle vasen|pienoiskuva| Nishioka Tsuneo (syntynyt 1924) nimisen korkea-arvoisen jodo-opettajan () (hanshi, 8.dan ZNKR jōdō, menkyo kaiden SMR-jōdō) puisella harjoitusmiekalla ottama japanilaisessa miekkailussa tavallinen valmiusasento chūdan no kamae. Toisen maailmansodan päätyttyä liittoutuneiden valvontakomissio ( eli SCAP) kielsi vuonna 1945 lähes kaikkien bujutsu- ja budō-lajien harjoittelun sekä kansallista budō-harjoittelua hallinneen ja johtaneen Dai Nippon Butokukai -järjestön toiminnan, jota se piti militaristisena ja kiihkoisänmaallisena. Poliisien harjoittelemaa jōdōa ei kuitenkaan voitu kieltää, koska sitä tarvittiin järjestyksenhallintaan.
Sodanjälkeisen Japanin yhteiskuntajärjestelmä, myös poliisilaitos, oli raunioina. Japanin keisarillinen poliisilaitos lakkautettiin, koska sitä pidettiin läpeensä militaristisena, ja miehitysvalta alkoi koota uusia itselleen kuuliaisia poliisijoukkoja. Koska monet entiset poliisit menettivät kansalaisluottamuksensa ja heidät syrjäytettiin poliisiorganisaatiosta, viranomaisista oli huutava pula. Uusiin joukkoihin hyväksyttiin vain ne, jotka ryhtyivät miehittäjien kanssa yhteistyöhön. Miehityshallinto ei kuitenkaan halunnut antaa mellakkapoliisille paljon ampuma-aseita, joten se joutui vastentahtoisesti sallimaan sen, että uudet poliisikokelaat koulutettiin jōn käyttöön. Tästä syystä monet Japanin poliisilaitoksen kendo-opettajat siirtyivätkin harjoittelemaan jōdōa.
Korean sodan alettua 1950 Yhdysvallat tarvitsi kipeästi liittolaisia ja budō-harjoittelu sallittiin jälleen. Japanin demilitarisointi keskeytettiin käytännössä kokonaan ja lähes kaikki japanilaiset, myös monet budō-opettajat, saivat kansalaisluottamuksensa takaisin 1950-luvun alkuun mennessä.
Jōdōn tie Japanin kendoliiton viralliseksi lajiksi Jōdō sisällytettiin Japanin kendoliiton () lajivalikoimaan 1956. Tuohon aikaan kukin lajin harrastaja teki vyökokeissa oman opetuslinjansa mukaisia liikesarjoja eli kataa. Se herätti tarpeen luoda vakioidut liikesarjat, jotta harrastajat olisivat kokeissa vertailukelpoisia. Toukokuussa 1963 ZNKR:n johtokunta muodosti tutkimuskomitean laatimaan jōdōlle seiteigatan (vakioidut muodot). Shimizu toimi tämän viisitoistahenkisen komitean puheenjohtajana. Komitean työ valmistui helmikuussa 1968, ja seuraavan kuukauden kokouksissa ZNKR:n hallitus ja vuosikokous hyväksyivät komitean laatimat 12 parikataa ja niihin valmistavat yksilö- ja pariharjoitukset. Ne esiteltiin yleisölle kendon Japanin-mestaruuskilpailuissa joulukuussa 1968 ja Kioton turnauksessa 1969.JODO – Photo technical book & English translation; Yoneno Koutaro, Hiroi Tsunetsugu, translated by Peter Boylan; Airyudo 2003, sivu 11. Näissä tapahtumissa katat esittivät Takaji Shimizu (miekka) ja Ichizō Otofuji (jō).
Harjoittelu
pienoiskuva|Jōdōka on vanginnut jō-sauvalla miekkamiehen puisen harjoittelumiekan kädensijastaan miekkamiehen vartaloa vasten. Tekniikan nimi on kuri tsuke. JODO – Zen Nippon Kendo Renmei JODO; Editoral: Katsuyuki Kato, Tsunemori Kaminoda, Shigenori Namitome, Riichiro Handa, Kenji Matsui, Shoichiro Yano and Shigehiro Matsumura. English Version Manual (translated by Chris Mansfieid March 2006), All Japan Kendo Federation; Third Revision 2003, sivut 31–32 ZNKR jōdōn harjoittelumuodot ZNKR jōdōssa on 12 yksilöharjoitetta (tandoku dōsa), 12 pariharjoitetta (sōtai dōsa) sekä 12 kataa (seiteigata).Kato ym. 2006 Yksilöharjoitteet tehdään ryhmässä ilman paria, kun taas pariharjoitteet ja kata tehdään pareittain, jolloin toisella harjoittelijalla on jō-sauva ja toisella bokken-puumiekka. Koska jōdōssa ei käytetä suojuksia, pitää liikkeitä, lyöntejä ja pistoja kontrolloida tarkasti ja huolellisesti. Jōdōssa vapaaottelu onkin käytännössä mahdotonta, ja harjoittelu tehdään katojen mukaisesti. Harjoittelijat pukeutuvat harjoituksissa indigonsinisiin, leveälahkeisiin, kangasvöillä sidottaviin hakama-housuihin ja paksuun gi-takkiin sekä usein myös leveään obi-vyöhön. Paksujen puuvillaisten vaatteiden tarkoitus on tarjota hieman suojaa harjoittelijalle. Aloittelijat voivat käyttää aluksi hillityn värisiä t-paitoja ja verryttelyhousuja. Jōdōta harjoitellaan paljain jaloin.
Jōdō-harjoittelu on käytännössä kata-harjoittelua. Jōdōssa on opittava hallitsemaan sekä miekan (tachi) että sauvan (jō) erityisominaisuudet ja tekniikat. On osattava hyökätä ja torjua kummallakin aseella ja tunnettava niiden ihanne-etäisyydet, vahvuudet ja heikkoudet. Aseellisten budolajien aikaisempaa harjoittelua ei silti vaadita. Loppujen lopuksi jōdōn aseharjoittelu on väline, jolla voidaan kehittää ja muokata harjoittelijoiden fyysisiä, henkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia. Tavoitteena on tekniikan muodon täydellinen toistaminen siten, että muoto ei ole pelkästään ulkoista. Tällöin rentous, valppaus (zanshin) sekä peräänantamaton henki ja itsensä likoon laittaminen (sutemi) ovat aistittavissa kata-suorituksesta myös ulospäin. Tekemisen laatu, vastuu omasta harjoittelusta ja harjoittelutovereista sekä pitkäjännitteisyys kehittyvät.
Kun jōdōn 12 seiteigataa alkavat sujua, on luonnollista jatkaa harjoittelua myös Shindō Musō-ryū jōdōn vanhojen eli koryū-katojen parissa. Koryū-katojen esittämistä vaaditaan kuitenkin vasta 6. danin tutkintovaatimuksissa. European Kendo Federation (EKF)/ Dan grading exams / "Vihreä kirja" 2004, sivu 1–4. Edistyneimpien harjoitusohjelmaan kuuluvat myös muut Shindō Musō-ryūhun liitetyt aselajit, niin sanotut liitännäislajit eli Fuzoku ryuhat.
ZNKR jōdōn tasokokeet ja graduointikäytäntö