thumb|Karthagolaisten sotanorsujen hyökkäystä Zaman taistelussa esittävä Henri-Paul Motten piirros 1800-luvulta.
Sotanorsu oli merkittävä muttei laajalle levinnyt asejärjestelmä antiikin sodankäynnissä. Norsuja käytettiin pääasiallisesti rynnäköissä, joissa ne talloivat ja mursivat syöksyhampaillaan sekä ruumiillaan vastapuolen rintamaa. Luultavasti sotanorsuja käytettiin ensimmäistä kertaa Intiassa, missä norsuosastot toimivat yhtenä Intian armeijan neljästä klassisesta osastosta.
Hellenistisen Kreikan diadokit käyttivät norsuja torjumaan ratsuväen hyökkäyksiä. Sotanorsujen kuuluisimmat käyttäjät Välimeren alueella olivat kuningas Pyrrhos ja karthagolainen sotapäällikkö Hannibal. Välimeren armeijoiden taktiikan kehittyminen vähensi norsujen taistelukäyttöä samaan aikaan, kun niiden saatavuus heikkeni. Intiassa tykin käyttöönotto lopetti norsujen sotilaallisen käytön muuna kuin työjuhtana raivaus- ja kuljetustehtävissä. On yleisesti uskottu, että kaikki sotanorsut olivat uroksia niiden aggressiivisemman luonteen vuoksi, mutta tämä on todettu paikkansapitämättömäksi. Sen sijaan uroksia käytettiin taistelussa, koska naaras olisi pelästynyt urosta kohdatessaan sen taistelussa. Naaraita käytettiin lähinnä logistiikassa.John M. Kistler, War Elephants (Westport, CT: Praeger, 2006), xi.
Historia Antiikki Norsujen kesyttäminen – ei kuitenkaan täysi kotieläimeksi kouluttaminen, sillä eläimet vangittiin luonnosta – saattoi alkaa kolmelta eri alueelta. Ensimmäinen mahdollisuus on induskulttuurin keskuudesta noin 4 500 vuotta sitten. Toinen vaihtoehto sekä vanhin todiste kesytetyistä norsuista on mesopotamialaisesta reliefistä, joka oli luotu samaan aikaan. Vaihtoehtona ensimmäiseksi sotanorsujen käyttäjäksi on myös Kiina, jonka villinorsujen populaatio Shang-dynastiassa Keltaisenjoen pohjoispuolella on nostanut maanosan erääksi vaihtoehdoksi.Schafer, s. 289–290. Ensimmäinen kesytetty norsulaji oli aasiannorsu, jonka alkuperäinen käyttötarkoitus oli avustaa maataloudessa.
pienoiskuva|Norsun paksu nahka suojeli sitä taistelussa hyökkäyksiltä. Ratsastajalle korkea sijainti antoi hyvän näköpaikan, mutta myös teki hänestä näkyvän kohteen. Kuva Illustrated London News -lehdestä vuodelta 1845.
Intia Koska on epäselvää, missäpäin norsuja ensimmäistä kertaa käytettiin, on myös sotanorsujen historia näiltä osin selvittämätön. Ensimmäiset sotilastoimet norsuja käyttäen sijoittuvat noin 1100 eaa. vedalaisen kulttuurin aikaan Intiassa, mikä mainitaan useissa Veda-hymneissä tältä aikakaudelta. Tästä huolimatta Mesopotamia ja Shang-Kiina ovat voineet jo samoihin aikoihin käyttää alkukantaisia muotoja sotanorsuista sodankäynnissäEdward H. Schafer: War Elephants in Ancient and Medieval China. Oriens, Vol. 10, No. 2 (Dec. 31, 1957) jopa niinkin aikaisin kuin 1500 eaa.
Varhainen Mesopotamia ja Kiina Toisin kuin Intiassa, Mesopotamian ja Kiinan norsujen populaatiot vähenivät dramaattisesti metsien vähetessä ja väestön kasvaessa noin vuonna 850 eaa. Huonontuneiden elinolosuhteiden vuoksi Mesopotamian norsut kuolivat sukupuuttoon vuoteen 500 eaa. mennessä. Myös kiinalaisten norsupopulaatiot olivat huomattavasti pienentyneet ja rajoittuivat Keltaisen joen eteläpuolelle. Tästä huolimatta ensimmäinen varma dokumentoitu sotanorsujen käyttö Kiinassa sijoittuu vuodelle 506 eaa., jolloin Wu-kuningaskunta hyökkäsi Chuta vastaan. Wu käytti harvinaista taktiikkaa, jossa norsujen häntiin sidottiin soihtuja, minkä jälkeen ne usutettiin vihollisarmeijan sotilaita kohti.Schafer, s. 290.
Persia ja Aleksanteri Suuri Intiasta sotilasdoktriini sotanorsujen käytöstä kulkeutui Persiaan, missä norsuja käytettiin useissa kampanjoissa. Gaugamelan taistelu 1. lokakuuta 331 eaa. Aleksanteri Suuren joukkoja vastaan oli luultavasti ensimmäinen kohtaaminen sotanorsujen ja eurooppalaisen armeijan välillä. Viisitoista norsua persialaisen armeijan keskellä vaikuttivat ennen taistelua niin voimakkaasti makedonialaisiin joukkoihin, että Aleksanteri päätti tehdä uhrauksen pelon jumalalle. Gaugamela oli Aleksanterin suurin voitto, mutta vihollisten sotanorsut tekivät Aleksanteriin lähtemättömän vaikutuksen. Niinpä hänen valloittaessaan Persiaa lisättiin useita saaliiksi saatuja sotanorsuja Aleksanterin joukkoihin. Viisi vuotta myöhemmin Hydaspesjoen taistelussa Porosta vastaan Aleksanteri tiesi jo hyvin, kuinka taistellaan tätä yksikköä vastaan. Punjabin, joka on nykyisin alue Pakistanissa, hallitsija Poros oli varustettu 85 sotanorsulla tarjoten Aleksanterille suunnattoman haasteen, joka kuitenkin esti Poroksen Pyrrhoksen voitolla. Toisaalla sotanorsujen yksiköt olivat samaan aikaan jo huomattavasti suurempia. Magadhan imperiumi kauempana idässä Gangeksen varrella omisti 6 000 sotanorsua, kun Chandragupta Maurya vuosia myöhemmin hankki 9 000. Nämä lukumäärät olivat monta kertaa suuremmat kuin persialaisten tai kreikkalaisten reservit, jotka alkuun hidastivat ja lopulta pysäyttivät Aleksanterin miehistön tunkeutumisen Intiaan.The Life of Alexander the Great . Plutarch, 75 CE.
Egypti ja Karthago Ymmärrys norsujen käyttökelpoisuudesta taisteluissa levitti niiden käyttöä. Aleksanterin kuoltua niin sanotut diadokit jakoivat hänen valtakuntansa. Diadokit käyttivät satoja intiannorsuja sodissaan, ja niiden haluttavuus johti Seleukoksen jopa myymään valloitettuja maitaan Intiasta Chandraguptalle viidestä sadasta sotanorsusta.The Classical World, by Robin Lane Fox, Penguin (2006). Egyptiläiset ja karthagolaiset aloittivat afrikannorsujen kasvattamisen samoista sotilaallisista syistä, samoin kuin numidialaiset ja kushit. Suosituin laji oli metsänorsu, mutta mahdollisesti myös erästä savanninorsun alalajia (Loxodonta africana pharaohensis) käytettiin. L. a. pharaohensiksen lajin arvellaan kuolleen lopulta sukupuuttoon niiden liiallisen hyödyntämisen takia.BBC Science and Nature Nämä eläimet olivat pienempiä (säkäkorkeus oli 2,5-3,5 metriä) kuin aasiannorsut, joita seleukidit käyttivät ja joita hankittiin erityisesti Syyriasta (Elephas maximus asurus).
Karthagon afrikannorsujen ei tiedetä kantaneen howdahs-tornia selässään, ja niitä pidettiin usein liian säikkyinä ollakseen hyödyksi sodankäynnissä. Toisaalta Hannibalin vaikuttavaksi ilmestykseksi kuvailtu suosikkinorsu oli nimeltään Sarus ("Syyrialainen"), ja on luultavaa, että ainakin muutamia syyrialaisia norsuja kaupattiin ulkomaille. Afrikkalainen savanninorsu (Loxodonta africana oxyotis), joka on suurempi kuin afrikan metsänorsu tai aasiannorsu, tuli tunnetuksi hankalana kesytettävänä sodankäyntiä varten ja jota tästä syystä ei käytetty yleisesti tähän tarkoitukseen. Egyptiläisten käyttämät norsut Raphian taistelussa 217 eaa. olivat pienempiä kuin aasialaiset lajikumppaninsa, mutta eivät varmistaneet voittoa Syyrian Antiokhos III Suurelle.
Sri Lanka Sri Lankan historiassa kuvaillaan norsujen olleen hallitsijoiden kuninkaallisia ratsuja johtaessaan armeijoitaan taisteluun.Sri Lankan Elephants Esimerkkejä ovat norsu nimeltä Kandula, joka oli kuningas Dutugamunun ratsu sekä Maha Pabbata, kuningas Elaharan valinta heidän kohdatessaan taistelukentällä vuonna 200 eaa.
Roomalaiset Yksi Rooman suurista historioitsijoista Plinius vanhempi kirjoitti vuonna 45 kuudennessa kirjassaan 37. niteessä sotanorsuista. Siinä hän mainitsee Megastenesen tallentaneen mielipiteen Onesikritokselta, jonka mukaan Sri Lankan norsut olivat suurempia, julmempia ja parempia sodankäynnin kannalta kuin muut sukulaisensa. Tämä ylivoimaisuus taisteluissa sekä norsujen helppo saatavuus läheisten satamien avulla teki Sri Lankan norsuista tuottavan kauppatavaran niiden omistajille.
thumb|Keskiaikaisen armenialaisen käsikirjoituksen aukeama, jonka kuva esittää sassanidien sotanorsuja Vartanantzen taistelussa.
Euroopassa sotanorsuja käytettiin pääasiassa Karthagon armeijassa Rooman valtakuntaa vastaan. Ennen kuin Rooma oppi taistelemaan tätä uutta yksikköä vastaan, sotanorsut olivat vaikea vastus valtakunnalle. Ensimmäinen kohtaaminen sotanorsujen kanssa päättyi kuningas Pyrrhoksen voittoon Heraclean taistelussa 280 eaa.
Niiden seuraava esiintyminen oli Hannibalin johtaessa sotanorsunsa kuuluisassa marssissaan Alppien ylitse toisen puunilaissodan aikana luoden kauhua Rooman legioonien keskuudessa. Kuten Aleksanteri, roomalaiset kehittivät lopulta ajan kuluessa strategioita norsujen vaarallisten rynnäköiden torjumiseen. Hannibalin lopullisesti kukistuessa (Zaman taistelussa 202 eaa. hänen norsujensa rynnäkkö oli jo tehoton, koska roomalaiset manipulit yksinkertaisesti väistivät vastaantulevat sotanorsut.
Yli vuosisata myöhemmin Thapsuksen taistelussa 6. helmikuuta 46 eaa. Julius Caesar yhdessä viidennen legioonansa kirveiden kanssa johti armeijansa hyökkäämään norsujen jalkoja vastaan. Legioona kesti sotanorsujen rynnäkön ja norsusta tuli tapauksen johdosta yksikön symboli. Thapsus oli viimeinen huomattava taistelu, jossa norsuja käytettiin läntisen sivistyksen alueella.The African Elephant in Warfare, William Gowers, African Affairs, Vol. 46 No. 182
Historiallisten lähteiden mukaan tehokas norsujen vastainen ase oli sotasika. Plinius vanhempi raportoi "norsujen pelästyvän jo pienimmästä siankiljaisusta".VIII, 1.27 Diadokkisotien aikainen Megaran piiritys murrettiin niiden avulla. Megarian asukkaat kaatoivat öljyä sikalauman päälle, sytyttivät ne palamaan ja ajoivat siat kohti vihollisen sotanorsuja. Norsut joutuivat pakokauhun valtaan kiljuvan sikalauman edessä.Claudius Aelianus, de Natura Animalium book XVI, ch. 36
Sassanidien Persia Parthian dynastiassa Persiassa käytettiin silloin tällöin sotanorsuja taistelussa Rooman imperiumia vastaan, mutta erityisen tärkeitä armeijalle ne olivat Sassanidien dynastiassa. Sassanidit käyttivät norsuja useissa kampanjoissa läntisiä vihollisiaan vastaan, ja Vartanantzin taistelu oli yksi muistettavista taisteluista, joissa heidän norsunsa kauhistuttivat armenialaisia joukkoja. Toinen esimerkki on Qādisiyyan taistelu.
Sotanorsu Mahmut Koraanissa Koraanissa oleva Norsun suura (105) kertoo islamilaisen tarinaperinteen mukaan siitä, että Jemenin varakuningas Abraha hyökkäsi vuonna 570 Mekkaan armeijan kanssa, jossa oli myös Mahmut-niminen norsu. Suomalaisessa islamin oppikirjassa norsuja kerrotaan olleen kymmenen. Joissakin tarinoissa norsuja oli jopa tuhat. Koraanin suuralle on löydetty myös muita selityksiä: erään teorian mukaan suura todellisuudessa kertoo sassanidien vuonna 591 käymästä norsutaistelusta. Uskonnollinen mieteruno olisi sitten joutunut osaksi Koraania.
Kiina 500-600 -luvuilla Muinaisen Kiinan aikaisessa sodankäynnissä on, yllä olevan lisäksi, muutama muukin kerta, kun norsut esiintyvät sotajoukoissa. Tämä oli Jianglingin taistelu joulukuussa vuonna 554. Läntisen Wei-dynastian armeija oli valloittamassa Liang-dynastian aluetta, jossa Liangin komentajat ottivat käyttöön kaksi panssaroitua sotanorsua Lingnanin alueelta joita ohjasivat malesialaiset orjat. Norsujen selässä oli rakennettu puinen torni ja niiden syöksyhampaisiin oli kiinnitetty miekkoja. Kuitenkin Läntisen Wein jousiampujien nuolet karkottivat norsut. Lisäksi vuonna 602 Sui-dynastia valloitti Pohjois-Vietnamin kolmannen kerran Kiinan historiassa ja eteni kohti Champan aluetta eteläisessä Vietnamissa,Ebrey, 90. jolloin Champan armeija käytti norsuja Suin kiinalaisarmeijaa vastaan. Suin joukoilla oli juoni, jossa Champan norsut houkuteltiin näytellyn pakokauhun johdattelemina syviin kiinalaisten kaivamiin hautoihin. Kiinalaiset käyttivät myös jalkajousia, joiden nuolet aiheuttivat norsujen joutumisen paniikkiin, jolloin niiden pako murskasi Champan omia joukkoja
Keskiaika pienoiskuva|left|Sotanorsua kuvaava fresko Espanjasta 1100-luvulta.