Jan II Kasimir (, ); (22. maaliskuuta 1609 Wawelin linna, Krakova, Puola-Liettua – 6. joulukuuta 1672 Nevers, Ranskan kuningaskunta) oli Puola-Liettuan kuningas ja Liettuan suuriruhtinas vuosina 1648–1668 sekä Opolen herttua.
Jan Kasimir seurasi Puolan kuninkaana velipuoltaan Vladislav IV Vaasaa, jonka varjossa hän oli pitkään ollut. Hänellä ei juuri ollut tukijoita hovissa tai szlachta-aatelissa, hän oli avoimesti itävaltalaismielinen, piti juhlista eikä välittänyt politiikasta. Hän oli kuitenkin kunnostautunut Smolenskin sodassa Moskovan ruhtinaskuntaa vastaan vuonna 1633.
Suku Jan II:n vanhemmat olivat Sigismund III Vaasa ja tämän toinen puoliso, Itävallan arkkiherttuatar Constanz Renate von Habsburg, jonka isä oli Sisä-Itävallan arkkiherttua Kaarle II (1540–1590), joka oli keisari Ferdinand I:n ja Böömin ja Unkarin prinsessa Anna Jagellonican (1503–1547) nuorin poika. Constanz Renaten äiti oli Baijerin prinsessa Maria Anna (1551–1608), joka oli Itävallan arkkiherttuatar Annan (1528–1590) ja Baijerin herttua Albrekt V:n (1528–1579) tytär. Contanz oli myös keisari Ferdinand II:n nuorempi sisar ja hänen vanhempi sisarensa Anna oli ollut Sigismundin ensimmäinen puoliso.
Janin isä Sigismund oli Kustaa Vaasan pojanpoika, joka oli perinyt Ruotsin kruunun vuonna 1592. Sigismundin setä Kaarle IX syrjäytti hänet. Tästä seurasi pitkällisiä vihollisuuksia, kun Sigismund ja hänen jälkeläisensä vaativat itselleen Ruotsin kruunua. Hänen velipuolensa oli Vladislav IV Vaasa.
Hänellä oli viisi sisaruspuolta ja kuusi sisarusta, joista kuusi kuoli jo pieninä lapsina. Veli Jan Albert (1612–1634) oli kardinaali, Warmian ja Krakówan ruhtinaspiispa ja veli Karl Ferdinand (1613–1655) oli Wrocławin piispa 1625, Płockin piispa 1640 ja Opolen herttua 1648-1655. Sisar Anna Katarzyna Konstanca (1619–1651) avioitui Neuburgin vaaliruhtinas Filip Vilhelmin (1615–1690) kanssa, heillä ei ollut lapsia.
Hänen opettajansa oli tunnettu Urszula Meierin, joka vastasi kuninkaallisten lasten kasvattamisesta. Nuori prinssi, kuten vanhempi velipuolensakin, sai koulutuksensa jesuiittoilta. Velipuoli ruhtinas Władysław Sigismund laskiessa venäläisten hänelle lupaaman tsaarin valtaistuimen varaan, Jan Kasimiria pidettiin tulevana Puola-Liettuan kruunun perillisenä. Vaikka Władysławista ei tullutkaan Venäjän tsaaria hänen äitinsä kuningatar Konstanca sai sejmin nimittämään 17-vuotiaan Jan Kasimirin kruununperijäksi vielä isä Sigismundin elinaikana vuonna 1626.
Kruununprinssi Tuleva kuningas vietti nuoruutensa pääasiassa sotaretkillä. Vuonna 1629 hänen isänsä vei hänet Preussiin retkiretkelle ruotsalaisia vastaan. Velipuolensa kuninkaanvaalin aikaan hän toimi lähettiläänä Puola-Liettuassa ja osallistui myöhemmin Smolenskin sotaan sekä sotilaalliseen yhteydenottoon Osmanien valtakunnan kanssa. Paluumatkallaan hän teki pitkän pysähdyksen Lvivissä. Siellä hän sairastui vuonna 1635 isorokkoon, joka jätti hänen kasvoihinsa pysyvät arvet loppuelämäksi. Hänen nuorempi veljensä Aleksandr Karl kuoli samaan tautiin 1634.
Kesäkuun 25. päivänä 1635 hän suuntasi Toruńiin uuden Ruotsin sodan koittaessa. Wienissä hän osallistui arkkiherttua Ferdinand II:n tyttären, serkkunsa prinsessa Maria Annan ja tämän enon, Baijerin vaaliruhtinas Maksimilian I:n häihin ja neuvotteli kuninkaan edustajana Habsburgien avusta ruotsalaisia vastaan. Hänelle annettiin komennettavaksi kyrassieerien ja puolalaisten vapaaehtoisten rykmentti, jonka kanssa hän lähti taistelemaan kolmikymmenvuotiseen sotaan Elsassiin. Hän palasi Puolaan kun Władysław IV solmi aselevon Sztumska Wieśissä 12. syyskuuta 1635.
Kuninkaan velipuoli Władysław IV pyrki parantamaan velipuolensa vaikutusvaltaa yrittämällä tuloksetta naittaa tämä Ruotsin kuningatar Kristiinalle ja sitten italialaiselle prinsessalle. Vuonna 1635 prinssi Jan Kasimir lähetettiin Wieniin velipuolen hänelle antamaan diplomaattiseen tehtävään tulevan kuningatar Cecilia Renatan avioliittoneuvottelujen merkeissä. Jan Kasimir oli enemmän kiinnostunut keisarinnan hovineidoista. Hän rakastui korviaan myöten yhteen heistä, Lucrezia Anna Guldensterniin, ja päätti heti mennä naimisiin tämän kanssa. Władysław kielsi häntä ehdottomasti tekemästä niin.
Hän jätti tehtävänsä Wienin hovissa ja liittyi keisarikunnan armeijaan sotimaan Ranskaa vastaan kolmikymmenvuotisessa sodassa. Kun hänen rykmenttinsä tuhottiin taistelussa, hän vietti vuoden elellen Wienin hovissa. Palattuaan Puolaan hän yritti edelleen naida paronitar Guldensternin, minkä hänen velipuolensa Władysław IV esti. Vastineeksi kuningas yritti nimittää hänet Kuurinmaan hallitsijaksi, minkä sejm esti. Tästä loukkaantuneena Jan Kasimir lähti vuonna 1638 Espanjaan, jonka kuningas Filip IV oli nimittänyt hänet paitsi laivaston amiraalin myös Portugalin varakuninkaan asemaan, josta oli luvassa myös hyvät tulot sekä mahdollisesti hyvä naimakauppa.
Kardinaali Richeliun vakoojat olivat jo jäljittäneet puolalaisen prinssin hänen vierailunsa aikana Pressburgissa, nykyisessä Bratislavassa, jossa hän tapasi keisari Ferdinand III:n. Jopa ranskalainen Gazette sanomalehti raportoi Jan Kasimirin matkasta Iberian niemimaalle. Genovalaiset, joiden luona hän myöhemmin viipyi lyhyesti, suhtautuivat kirjeeseen epäillen. He eivät halunneet ärsyttää vaikutusvaltaista naapuriaan, joten he lähettivät hänet nopeasti matkaan. Jan Kasimir jatkoi matkaansa genovalaisella kaleerilla, josta tuli ranskalaisten "kohde" lähellä Tour de Bucin merenrantakaupunkia. Prinssi vangittiin ja vietiin Salonin kaupunkiin. Pidätyksestä päättivät paikallisviranomaiset, mutta se tapahtui kardinaali Richelieun nimenomaisesta määräyksestä. Euroopan mittakaavan skandaali puhkesi: hallitsevan kuningasperheen jäsen oli pidätetty. pienoiskuva|Kardinaali Jan Kasimir Vasa n. 1646 pienoiskuva|278x278px|Kuningas Jan II Kasimir puolalaisessa asussa, Daniel Schultz nuorempi n. 1649 pienoiskuva|Puola-Liettuan kuningas Jan II Kasimir, Daniel Schultz n. 1660Virallinen syy oli, että tulevalla Puolan kuninkaalla ei ollut passia mukanaan. Historioitsija Zbigniew Wójcik väittää, jopa vakoilusyytös oli itse asiassa tekosyy, koska Richelieulla oli mielessään jotain muuta – hän halusi jonkinlaisen panttivangin. Miksi? Jan Casimir ilmoitti olevansa halukas antamaan Filip IV:lle sotilasjoukon. Kardinaali päätti siksi käyttää prinssiä neuvotteluvalttina, mikä lopulta johtaisi Puolan ja Habsburgien yhteistyön katkaisemiseen. Koska oli olemassa vaara, että ruotsalaiset, silloiset Ranskan liittolaiset, käyttäisivät tilannetta hyväkseen ja pakottaisivat Władysław IV:n luopumaan vaatimuksestaan Ruotsin valtaistuimeen vastineeksi lupauksesta tukea, Puolan kuningas joutui toimimaan. Hänen Ludvig XIII:lle lähettämänsä ankarat kirjeet kuitenkin vain kärjistivät tilannetta. Myös Jan Kasimir yritti kirjoittaa kirjeitä vankilasta, mutta tuloksetta.
Niinpä prinssi päätti yrittää pakoa. Hänen sukulaisensa Francesco Sforzan oli tarkoitus tukea häntä, mutta suunnitelma epäonnistui, koska … yksi salaliittolaisista humaltui ja paljasti asian vankilan vartijan komentajalle, kapteeni Chaterainelle. Samaan aikaan vankilassa tehtiin intensiivistä "työtä" Jan Kasimirin parissa , jota johti edellä mainittu kapteeni, jota Zbigniew Wójcik kutsui "Saatanan Suojelijaksi". Toisaalta hän sai prinssin vakuuttuneeksi siitä, että Władysław IV ei ollut välinpitämätön hänen kohtalostaan , ja toisaalta hän ehdotti tälle ranskalaisia prinsessoja mahdollisiksi vaimoiksi. pienoiskuva|Kuningas Jan II Kasimir, rinnalla on Kultaisen taljan ritarikunnan ketjut. Daniel Schultz n. 1667 Jan Kasimir ei kuitenkaan suostunut antamaan periksi. Hänet päätettiin "pehmittää" lähettämällä hänet linnoitukseen, josta oli näköala Sisteronen kaupunkiin. Hänen sellinsä oli kylmä, ja hänen täytyi maksaa ruokansa itse. Tässä vaiheessa eurooppalaiset hovit alkoivat kiinnostua Puolan kuninkaan veljen kohtalosta. Lisäksi vanki lähetti paavi Urbanus VIII:lle kirjeen, jossa hän valitti vankilaolosuhteistaan. Tämä asetti Richelieun vaikeaan asemaan. Tilanne olisi voinut kääntyä itseään vastaan, varsinkin kun Jan Kasimirin terveys heikkeni yhä enemmän. Kardinaalilla ei kuitenkaan ollut toistaiseksi aikomusta vapauttaa panttivankia. Hän päätti sen sijaan siirtää tämän Pariisin lähellä sijaitsevaan Château de Vincennesiin, jossa olosuhteet olivat huomattavasti paremmat. Olojen paraneminen oli kuitenkin vain väliaikaista. Prinssiltä kiellettiin tapaamiset, kirjeiden kirjoittaminen ja ruoasta perittiin edelleen maksu. Kaikki Puolan hovin diplomaattiset ponnistelut olivat tehottomia. Władysław IV:llä ei siksi ollut muuta vaihtoehtoa ja hän päätti erota.
Yksi lisätekijä, joka vaikutti Jan Kasimirin vapautumiseen, oli Puolan kuningatar Cecilia Renatan ensimmäinen raskaus, mikä viivästyttäisi vangitun prinssin valtaistuimelle nousua. Neuvottelut kestivät kaksi viikkoa. Richelieu saavutti tavoitteensa. Puolan ja Habsburgien liitto heikkeni. Lopullinen julistus allekirjoitettiin 25. helmikuuta 1640. Siitä lähtien Jan Kasimiria kiellettiin palvelemasta hallitsijoita, joiden valtio oli sodassa Ranskan kanssa, mutta hän oli lopulta vapaa. Ennen lähtöään Ludvig XIII myönsi hänelle audienssin. Hän palasi Varsovaan 5. kesäkuuta 1640. Hän oli menettänyt kruununprinssin asemansa kuukautta aikaisemmin kun Vladislav IV:n poika Sigismund Kasimir syntyi 1. huhtikuuta 1640.
Vapauduttuaan hän luopui sotilaselämästä ja ryhtyi jesuiitta-noviisiksi Loretossa Italiassa. "Valitsemaani elämää voidaan kenties verrata paratiisiin, eikä mikään maailmassa, ei mikään hyväntekeväisyys, purppura tai kruunu, paitsi kuolema, voi estää minua tekemästä tätä.", hän julisti mahtipontisesti. Tätä kesti kuitenkin vain vuoden verran.
Vuonna 1642 Jan Kasimir lähti taas Puolasta sisarensa Neuburgin vaaliruhtinatar Anna Katarzyna Konstancan luo Saksaan, jossa hän liittyi uudelleen jesuiittojen jäseneksi huolimatta Vladislav IV:n ja paavin vastustuksesta. Toukokuussa 1646 hän yllättäen paavi Innocentius X:ltä kardinaalidiakonin arvonimen, mikä oli maalikkovirka, joka ei vaatinut pappisvihkimystä, mutta ei sopinutkaan hänen elämäntyylilleen, Hän vaati paavilta röykeästi, että hän kuninkaan jälkeläisenä voisi käyttää kirkkoruhtinaan arvonimeä ja kruunua vaakunassaan. Kirkollinen laki kielsi tällaiset käytännöt, joten kardinaali Vasa lähti Roomasta maallisissa vaatteissa. Samalla hän julisti itsensä Ranskan ja kardinaali Mazarinin kannattajaksi.
Hän palasi Puolaan, jossa erosi kardinaalinvirasta osallistuakseen kuninkaanvaaliin, koska hänen velipuolensa oli kuollut toukokuussa 1648 ja tämän ainoa perillinen, kruununprinssi Sigismund Kasimir oli kuollut 7-vuotiaana vuonna 1647.
Ulkomaalaisista ruhtinaista vain Sigismund Rákóczi, Transilvanian ruhtinas Georg I Rákóczin poika, asettui ehdolle Puola-Liettuan valtaistuimelle. Tämä heikko ehdokas lakkasi olemasta varteenotettava ehdokas isänsä kuoleman jälkeen, kun hänestä tuli uusi ruhtinas. Vain Jan Kasimir Vasa ja Karl Ferdinand Vasa, prinssi Janin nuorempi veli, Wrocławin ja Płockin piispa olivat enää ehdolla. Vaalit alkoivat 6. lokakuuta 1648. Kortit pysyivät kuitenkin Hmelnytskyn käsissä, sillä kasakat pitivät Jan Kasimiria arvokkaana neuvottelukumppanina. Karlia sitä vastoin pidettiin kasakkakysymyksen voimakkaan ratkaisun kannattajana. Saatuaan itselleen Opolen-Racibórzin herttuakunnan Karl veti ehdokkuutensa pois. Marraskuun 20. päivänä 1648 sijaishallitsija julisti Jan Kasimir Vasan kuninkaaksi,
Kuningas pienoiskuva|Puola-Liettuan alue vuonna 1648 pienoiskuva|Puola-Liettuan alue vuonna 1660. Preussin herttuakunta on menetetty Brandenburg-Preussille. Marraskuussa 1648 Jan II Kasimir valittiin velipuolensa seuraajaksi valtaistuimelle. Hänet kruunattin Wawelin katedraalissa 17. tammikuuta 1649.