Australiankarjakoira () on karjan paimennukseen Australiassa kehitetty keskikokoinen koirarotu. Rodun jalostuksessa on todennäköisesti käytetty dingoja.
Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi australiankarjakoiran pentuja muutamia kymmeniä vuosittain.
Ulkonäkö
Australiankarjakoira on ruumiinrakenteeltaan sopusuhtainen työkoira. Se on erittäin voimakas, energinen ja ketterä ja sopii siten hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Turkki on kaksikerroksinen: lyhyen aluskarvan päällä on tiivis, vedenpitävä päällyskarva. Karvanlähtöaika on kerran tai kaksi vuodessa. Kuono on keskipituinen ja kirsu musta. Silmät ovat tummanruskeat, keskikokoiset korvat pystyt ja terävät. Häntä on tuuhea ja roikkuu rentona, kun koira on paikoillaan ja levollinen. Maissa joissa typistäminen sallitaan, jotkut kasvattajat ovat harjoittaneet hännän typistämistä, mikä ei kuitenkaan ole suotavaa. Koira tarvitsee häntäänsä tasapainon säilyttämiseen ja "peräsimenä".
Rodun perusvärit ovat "sininen" (musta päistärikkö tan-merkein) ja "punainen" (ruskea päistärikkö tan-merkein). Pennut syntyvät valkoisina, väri kehittyy vasta myöhemmin. Koiran turkki koostuu valkoisista ja värillisistä karvoista, mutta myös pelkästään värillisistä karvoista koostuvia alueita voi olla päässä tai laikkuina muualla ruumiissa. Päässä ja hännässä ne ovat sallittuja, mutta muualla kehossa ovat ei toivottuja. Raajoissa sekä rinnassa on tan-väriä (vaaleanruskeaa). Mustat merkit päässä ovat sallittuja, mutta muualla ruumiissa eivät toivottavia. Punainen australiankarjakoira on kokonaan punakirjava. Jos merkkejä on, nekin ovat punaisia.
Urosten säkäkorkeus on 46–51 cm ja narttujen 43–48 cm.
thumb|vasen|Australiankarjakoira
Luonne ja käyttäytyminen
Australiankarjakoira on pohjimmiltaan työkoira. Energinen ja temperamenttinen karjakoira vaatii omistajaltaan paljon aikaa. Rotu on kehitetty ajavaksi nautapaimeneksi, ja austaliankarjakoiria työskentelee monissa maissa apulaisina karjatiloilla. Rodun edustaja, joka ei pääse toteuttamaan itseään työkoirana karjatilalla, tarvitsee päivittäistä aktivointia ja sopiikin erittäin hyvin harrastuskoiraksi. Australiankarjakoiran kanssa voi harrastaa lähes mitä tahansa lajia. Rotu on myös palveluskoira ja niillä on oikeus kilpailla palveluskoirakokeissa.
Australiankarjakoira on luonteeltaan aktiivinen ja perheelleen omistautunut, ja rodussa esiintyy myös terävyyttä, pidättyväisyyttä vieraita ihmisiä kohtaan sekä vahtiviettisyyttä rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaisesti. Australiankarjakoira ei välttämättä aikuisena tule enää toimeen vieraiden koirien kanssa.
Tutkimuksissa on tullut esiin, että australiankarjakoiralla esiintyy keskimääräistä enemmän aggressiivisuutta vieraita ihmisiä ja vieraita koiria kohtaan verrattuna muihin koirarotuihin.
Alkuperä 270px|thumb|Kolmen viikon ikäisiä australiankarjakoiran pentuja 270px|thumb|Rodun molemmat perusvärit: sininen ja punainen
Australiankarjakoira on jalostettu 1800-luvulla Australian karjankasvattajien tarpeisiin. Uudisasukkaiden mukanaan tuomat paimenkoirat eivät sopeutuneet Australian vaativiin olosuhteisiin, joten niitä risteytettiin mantereella villeinä elävien dingojen kanssa. Varsinaisen australiankarjakoiran kehitys alkoi, kun Thomas Hall risteytti dingon kanssa kaksi sileäkarvaista collieta. Risteytyksessä käytetyt koirat olivat blue merle -tyyppiä ja muistuttivat todennäköisesti nykyistä bordercollieta tai partacollieta.
Myöhemmin jalostuksessa käytettiin vielä bullterrieriä tarkoituksena saada vahvarakenteisempi koira. Kokeilu osoittautui myöhemmin huonoksi. Dalmatiankoiraa on ensimmäisen rotumääritelmän kirjoittajan mukaan käytetty myös australiankarjakoiran jalostukseen, jotta karjakoira tulisi hyvin toimeen hevosten kanssa ja kykenisi niiden kanssa yhteistyöhön. Dingoon australiankarjakoiraa on risteytetty useita kertoja vielä 1900-luvullakin, joten Dingon vaikutus on vahva rodussa. Myös muita rotuja käytettiin, esimerkiksi australiankelpietä, jota kehitettiin samaan aikaan lampaiden paimennukseen. Muiden rotujen osuus on kuitenkin kiistanalainen: australiankarjakoiraa kehitettäessä kokeiltiin paljon erilaisia yhdistelmiä, jotta rodulle saataisiin juuri oikeat ominaisuudet. Ensimmäisen rotumääritelmän kirjoitti Robert Kaleski vuonna 1902.
Varhaiset linjat Hall's heeler: Thomas Hallin kasvattama linja tunnettiin nimellä Hall's heeler - "hallinkarjakoira" – ja sitä pidetään nykyisen australiankarjakoiran suorana kantarotuna. Hän kehitti linjan, koska hän tarvitsi vahvoja karjanajajia jotka kykenivät työskentelemään pitkiä päiviä kovalla maaperällä ja ankarassa ilmastossa. Hän toi Englannista senaikaisia blue merlejä collieita, jotka edustivat eri tyyppiä kuin nykyinen skotlanninpaimenkoira ja joista muutamat olivat todennäköisesti smithfieldincollieita. Nämä yksilöt risteytettiin kesytettyjen dingojen kanssa, mikä toi linjaan sitkeyttä. Joidenkin mukaan Hall käytti jalostukseen myös toista varhaista karjakoiralinjaa, joka tunnettiin nimellä Timmon's biter – toisten mukaan Hall puolestaan antoi Timmonille Hall's heelereitä, jotta tämä voisi aloittaa oman linjansa luomisen. 1840-luvulle mennessä Hallin kasvattama linja oli jalostunut omaksi rodukseen, mutta hän ei juurikaan antanut koiriaan ulkopuolisille. Hänen kuoltuaan vuonna 1870 koirat alkoivat viimein levitä eri puolille, jolloin Hall-linjasta alkoi muodostua nykyinen australiankarjakoira.Hall's Heeler. Worldly Dogs. Haettu 26.1.2024.
Timmon's biter: James Timmon jalosti 1800-luvulla karjakoiralinjan nimeltä Timmon's biter – "Timmonin purija" – risteyttämällä smithfieldincollieita dingojen kanssa. Lopputuloksena oli kuitenkin koiria, jotka käsittelivät karjaa usein liian rajusti, mistä tulikin nimitys biter. Joidenkin lähteiden mukaan myös tätä linjaa käytettiin australiankarjakoiran kehittämisessä. Toisten lähteiden mukaan Thomas Hall antoi Timmonille omia Hall's heelereitään, joiden avulla tämä saattoi aloittaa oman kasvatuslinjansa.Timmon's Biter. Worldly Dogs. Haettu 26.1.2024.
Terveys Rodun keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet, tapaturmat sekä luuston ja nivelten sairaudet. Australiankarjakoiran tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, muutamat silmäsairaudet, spondyloosi ja kuurous.
Luuston sairauksista huolestuttavin on lonkkaniveldysplasia. Noin 41 %:lla australiankarjakoirista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy jopa 18 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy 14 %:lla rodun edustajista.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy lähinnä kaihia ja etenevää verkkokalvon surkastumaa. Australiankarjakoiran PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto ja silmälausunto.
Eriasteista spondyloosia esiintyy 28 %:lla australiankarjakoirista. Rodussa esiintyy myös synnynnäistä kuuroutta. Noin 12 % australiankarjakoirista on kuuro joko toisesta tai molemmista korvistaan.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Australiankarjakoirat ovat keskimääräistä koirarotua vähemmän sisäsiittoisia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Australiankarjakoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 19 %.
Katso myös Bluey Bluey (animaatiosarja)
Lähteet Rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf) Australian Cattle Dog Breed KoiraNet-jalostustietojärjestelmä Suomen Australiankarjakoirat ry
Viitteet
Aiheesta muualla
Luokka:FCI 1 Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat) Luokka:Paimenkoirat Luokka:Australialaiset koirarodut Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit