Potentiaali (vanhoissa suomen kieliopeissa myös mahtotapa) on suomessa ja joissakin muissakin kielissä esiintyvä verbien modus eli tapaluokka, jolla ilmaistaan mahdollisuutta, todennäköisyyttä tai epävarmuutta.

Potentiaali suomen kielessä

Muodostaminen Potentiaalin tunnus on -ne-, joka liittyy vahva-asteiseen vokaalivartaloon (kerto-ne-e, autta-ne-n, luke-ne-mme). Kaksivartaloisilla verbeillä eli verbeillä, joilla on vokaali- ja konsonanttivartalo, se liittyy konsonanttivartaloon (men-ne-e). Tällöin tunnuksen n assimiloituu vartalon loppukonsonantin l, s tai r kanssa (tul-le-e, valais-se-e, pur-re-e) tai vartalonloppuinen t assimiloituu tunnuksen n:ään (hypän-ne-e, valin-ne-e, vrt. hypät-kää, valit-kaa). Passiivimuodoissa potentiaalin tunnus liittyy passiivivartaloon, jonka passiivintunnus on vahva-asteinen: men-tä-ne-en, anne-tta-ne-en.

Murteissa ja puhekielessä voi kuulla myös kaksivartaloisista verbeistä muodostettuja vokaalivartaloisia muotoja, jotka eivät ole yleiskielen normin mukaisia: menenee, tulenoo.

Olla-verbin potentiaali muodostetaan toisesta vartalosta lie-: lie-ne-e. Muotoja lie ja lienee käytetään toisinaan myös partikkelina (tämä lienee vaatisi uusia menetelmiä) tai verbiliitossa (lienee olleen, lienee käyvän). Tämä käyttötapa ei ole yleiskielen normien mukainen. Lie-verbi on vanhaa suomalais-ugrilaista perua. Se on luultavasti alkuaan merkinnyt ’syntyä, tulla olemaan, tulla joksikin’ (vrt. esim. karjalan lieu, unkarin lesz ’tulee olemaan, tulee joksikin’) ja limittynyt olla-verbin potentiaalivastineeksi vasta suomen kielessä.

Potentiaalilla kuten muillakaan tunnuksellisilla moduksilla ei periaatteessa ole taivutuksella ilmaistavia aikamuotoja (yleiskielen normin mukaan ainoastaan lie-apuverbin avulla muodostettu perfekti on mahdollinen: ette liene kuulleet), ei myöskään infiniittimuotoja. Käytännössä toisinaan kuitenkin tavataan potentiaalista muodostettuja menneen ajan (lieni) tai esimerkiksi partisiippimuotoja (jouluksi kertynevä kymmensenttinen lumikerros). Potentiaalin tunnusta näkee joskus käytettävän yhdessä konditionaalin tunnuksen kanssa (esim. lieneisi); tätä marginaalista modusta nimitetään eventiiviksi. Jussi Ylikosken mukaan tämä saattaa selittyä sillä, että harvinainen potentiaali ei välttämättä hahmotu verbin taivutuskategoriaksi vaan paremminkin sananjohtoon kuuluvaksi ilmiöksi.

Käyttö ja tausta Potentiaali on kirjoitetussa yleiskielessä jokseenkin harvinainen. Sen tyypillinen käyttöyhteys on virallisissa tai uutisteksteissä, joissa esitetään kannanottoja, arveluja tai ennusteita: Selvitystyö valmistunee syyskuun loppuun mennessä. Potentiaalia käytetään myös kohteliaissa pyynnöissä (varmistanette, että huoltomiehellä on avain asuntoon) sekä joissakin kiteytyneissä fraaseissa, kuten saanen ehdottaa tai haitanneeko tuo.

Epävarmuuden tai epäröinnin ilmauksena potentiaali esiintyy etenkin kysymyslauseissa, usein retorisissa tai hakukysymyksissä: Pitäneekö tuo enää paikkaansa? Nyt mennään Eurooppaan – missä lieneekään oltu tätä ennen? Itäsuomalaisissa murreaineistoissa potentiaaliesimerkeistä huomattavan suuri osa on kysymyksiä (esim. mitä hiä ehtinöö tuolta saonalta?).

Potentiaali on suomen länsimurteissa ollut hyvin harvinainen, eikä sitä juuri ole muodostettu muista kuin olla-verbistä. Itämurteissa se taas on ollut leimallisesti vuorovaikutukseen kuuluva kieliopin keino, kenties jopa eräänlainen kohteliaisuusstrategia. Kirjoitetussa yleiskielessä potentiaali moduksena onkin juureton, ja sen nykyinen merkitys on kehittynyt vasta 1800-luvulta lähtien, ehkä myös sen vaikutuksesta, että ruotsin kielen rakenne torde + ha + supiini alettiin mekaanisesti kääntää potentiaalilla. Tällaisena yleisenä epävarmuutta mutta todennäköisyyttä viestivänä muotona se sitten alettiin esittää suomen kieliopeissa.

Potentiaali sukukielissä

Itämerensuomalainen ne-potentiaali Suomen potentiaalia vastaava muoto esiintyy suomen lähisukukielistä lähinnä vain karjalassa ja vepsässä. Eteläisissä itämerensuomalaisissa kielissä kuten virossa siitä on vain jäänteitä esimerkiksi kansanrunoudessa. Karjalassa potentiaalia käytetään ennen kaikkea alisteisten sivulauseiden muodostamiseen, ja pelkällä potentiaalilla voidaan muodostaa ehtoa ilmaisevia sivulauseita myös ilman ’jos’-konjunktiota: tullen ga jo čakkoat ’jos/kun tulen, niin jo moitit’.

Potentiaali palautunee kantasuomeen, mutta sen kaukaisempi historia ja alkuperäinen merkitys ovat hämärän peitossa. Itämerensuomalaisten kielten potentiaalin tunnuksen on arveltu olevan sukua marin kielen desideratiiville (mijǝ-ne-m ’haluan mennä’) sekä sisältyvän unkarin ja mansin konditionaalin tunnukseen, mutta sen alkuperäinen merkitys jää hämäräksi ja arvelu siten epävarmaksi.

Saamelaiskielten potentiaali Joissakin saamelaiskielissä tavataan potentiaaliksi nimetty modus, joka historiallisesti on sukua suomen konditionaalille. Yleisintä sen käyttö on luulajansaamessa, missä se merkitykseltään ei niinkään vastaa suomen potentiaalia vaan paremminkin viittaa tulevaisuudessa tapahtuviin, todennäköisenä pidettyihin ilmiöihin tai toimintoihin: Idisj sån, vuojnitja då, javlaj. ’Ilmestyy hän, näet sen vielä, hän sanoi.’

Unkarin potentiaali Unkarissa suffiksilla hat tai het (vokaalisoinnun mukaan) muodostetaan jonkin mahdollisuutta ilmaisevia verbejä, esim. olvas-ok ’luen’ – olvas-hat-ok ’voin lukea’. Tätä suffiksia on unkarin kieliopeissa yleensä pidetty johtimena, koska sen jälkeen voi liittyä monenlaisia taivutussuffikseja tai johtimia (olvas-hat-ó ’luettava, luettavissa oleva, mahdollinen lukea’, olvas-hat-né-k ’voisin lukea’, olvas-hat-atlan ’mahdoton lukea’). Merkitykseltään se kuitenkin rinnastuu enemmän moduksiin: se ei vaikuta vain yhden sanan merkitykseen vaan sen merkitys koskee koko lauseen ilmaisemaa asiaintilaa.

Potentiaaleja muissa kielissä Potentiaaliksi nimitettyjä verbien taivutuskategorioita on kuvattu myös ainakin joistakin turkkilaiskielistä. Dolgaanin potentiaali-admonitiivi voi ilmaista neutraalia tai toivottua mahdollisuutta: min universitet-ka kiːr-eːje-bin ’saatan mahdollisesti päästä yliopistoon’. Sillä voidaan ilmaista myös varoituksia tai kieltoja.

Lähteet

Aiheesta muualla Suomen kielen verbien taivutuskaava . Henri Heinosen tekemä verbien taivutuskaava.

Luokka:Tapaluokat Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit