pienoiskuva|300px|Majuri Martin Ekström ja hänen virolainen tulkki-luutnanttinsa Elmar Kirotar. Luutnantti Anto Eskola, joka vilkaisee juuri komppaniaansa. Ensimmäisenä Tallinnaan saapunut 1. komppania on marssimassa satamasta paraatiin Pietarintorille 30.12.1918.
Elmar Juhan (Johan) Kirotar (22. huhtikuuta 1899 Kaarma, Liivinmaan kuvernementti – 17. syyskuuta 1985 Solna, Ruotsi) oli virolainen diplomaatti, joka aloitti työuransa avustamalla Viron vapaussodassa suomalaisia vapaaehtoisia toimien sen jälkeen Viron ulkoministeriön palveluksessa aina vuoteen 1940. Tällöin hän pakeni Suomeen, jossa toimi Suomen päämajassa koko jatkosodan ajan. Sen jälkeen hän siirtyi syksyllä 1944 pakolaiseksi Ruotsiin toimien Tukholman alueella Viron pakolaishallinnon tukena.
Itsenäistyyneessä Virosssa
Elmar Kirotar aloitti oikeustieteen opinnot Tarton yliopistossa. Heti sen jälkeen, nuorena opiskelijana, hän liittyi kuitenkin marraskuussa 1918 käynnistyneeseen Viron vapaussotaan, jossa hän toimi vuodenvaihteesta 1918/1919 Tallinnaan saapuneiden suomalaisten vapaaehtoisten eli I Suomalaisen Vapaajoukon avustajana. Suomalaisten komentajana oli majuri, myöhemmin eversti Martin Ekström, jota Kirotar viron- ja suomenkielien taitoisena auttoi toimittaessa virolaisessa ympäristössä. Suurimpana saavutuksena suomalaisjoukoilla oli tammikuussa 1919 tapahtunut Narvan valtaus bolshevik-joukoilta. Tämän seurauksena Kirotar ylennettiin ratsumestariksi ja hänelle myönnettiin korkea-arvoinen Viron vapaudenristin 2. luokan mitali.
Kirotar siirtyi Viron vapaussodan jälkeen vuosiksi 1919-1923 lähetystösihteeriksi Helsinkiin. Sen jälkeen hän toimi vastaavassa tehtävässä Lontoossa vuosina 1923-1926. Sen jälkeen hän palasi Viroon ja toimi ulkoministeriön poliittisen osaston ja Kansainliiton toimiston päällikkönä vuosina 1926–33. Vuonna 1933 hän siirtyi Viron Moskovan lähetystöön neuvonantajaksi konsulin nimikkeellä vuosiksi 1933-1936. Palattuaan sen jälkeen Viroon hän toimi protokollapäällikkönä vuosina 1936–1939 ja hallinto-osaston johtajana 1939–1940.
Pakolaisena Suomessa ja Ruotsissa
Neuvostoliiton miehitettyä Viron Kirotar pakeni Suomeen vuonna 1940 toimien vapaaehtoisena yhteysupseerina Suomen armeijan päämajan käytettävissä vuosina 1941–1944. Kirotarin tehtävänä oli osallistua virolaisvapaaehtoisten koulutuksen järjestelyyn heidän siirtyessä Suomen armeijaan ns. Suomen-poikina.Warma 1973, s. 214. Hän oli myös järjesteltäessä Suomen-poikien siirtymistä elokuussa 1944 kotimaahansa Viroon.Warma 1973, s. 270-271.
Suomen tehtyä rauhan Neuvostoliiton kanssa syyskuussa 1944 Kirotar oli mukana järjestämässä virolaisten siirtymistä Ruotsiin. Samalla hän siirtyi myös itse Ruotsiin. Ruotsissa asuessa Kirotar yhdessä Viron ulkoministeriön Tukholmassa asuneiden pakolaisten Heinrich Laretein ja Aleksander Warman kanssa pitivät esillä sotia edeltäneen itsenäistä Viroa ja toivat esille Neuvostoliiton laittomuuksia tuhotessaan heidän itsenäisen isänmaansa.
Yksityisasiat
Suomessa toimiessaan hän avioitui vuonna 1921 suomalaisen Fanny Inkeri Paloheimon (1894-1984) kanssa. Fanny Paloheimo oli senaattori Hjalmar Paloheimon tytär. Elmar Kirotarin vanhemmat olivat opettaja Johann August Kirotar (1873-1945) ja Wilhelmine o.s. Kallas (1863–1923), joka oli diplomaatti Oskar Kallaksen sisar.
Vuonna 1997 julkaistussa suomalais-virolaisessa televisioelokuvassa Palava rakkaus, joka käsittelee diplomaatti Oskar Kallaksen ja kirjailija Aino Kallaksen vaiheikasta rakkaustarinaa, näyttelee Jevgeni Haukka Elmar Kirotarin roolia.
Tunnustukset
Viron vapaudenristi, 2. luokka (1919) ja 3. luokka (1938) Valkoisen Tähden ritarikunta, 2. luokka (1938), Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta, 1. luokka (1938)
Lähteet
Viitteet
Luokka:Ruotsin virolaiset Luokka:Viron vapaussota Luokka:Virolaiset sotilaat Luokka:Virolaiset diplomaatit Luokka:Vuonna 1899 syntyneet Luokka:Vuonna 1985 kuolleet