Metafysiikka (, meta- + fysika, ”fysiikan jälkeen”) on olevaisen olemusta ja perussyitä tutkiva filosofian haara.Hamlyn, D. W.: Metaphysics, history of. Teoksessa Juti 2001, s. 13–15.

Erään näkemyksen mukaan nykyaikana esiintyvä metafysiikan muoto on ontologia eli oppi olemassaolosta. Ontologia tutkii sellaisia kysymyksiä kuten mitä olemassaolo on ja mitä on olemassa.Lowe, E. J.: Ontology. Teoksessa

Metafysiikka on kuitenkin perinteisesti ollut ontologiaa laajempi käsite, ja ontologiset väitteet muodostavat tällöin metafysiikan ytimen, niin sanotun yleisen metafysiikan. Lisäksi on erotettu erityinen metafysiikka, joka tutkii perinteisen metafysiikan erityiskysymyksiä ja eri filosofian aloista nousevia metafyysisiä kysymyksiä, kuten ajan luonnetta; mielen luonnetta ja mielen ja aineen dualismia; tahdonvapautta tai Jumalan olemassaoloa. Useita perinteisen erityisen metafysiikan kysymyksiä tutkitaan nykyisin omilla tieteenaloilla – esimerkkinä kosmologia eli tutkimus kaikkeuden kehityksestä ja rakenteesta, josta on tullut osa fysiikkaa.

Yleistä

Sana 'metafysiikka' syntyi tavasta nimittää Aristoteleen Fysiikan jälkeisiä teoksia: , ”ta meta ta fysika” (kreikan kielen meta = 'jälkeen', eli ”(kirjat) jotka tulevat fysiikan (kirjojen) jälkeen”). Näissä teoksissa pohdittiin fysiikan perustaa ja kaikkeuden rakennetta. Aristoteles itse kutsui niitä ”ensimmäiseksi filosofiaksi”. Jo varhain aristoteeliset oppineet alkoivat kutsua näitä kirjoja nimellä , Metafysiikka, perustuen kirjojen sijaintiin Andronikos Rhodoslaisen kokoamassa Aristoteleen teosten kokoelmassa.

Metafysiikka on filosofian abstraktein ja yleisluontoisin osa-alue, ja sen todellisesta luonteesta ja alasta on kiistelty Aristoteleesta lähtien. Perinteisesti on ajateltu, että metafysiikka pyrkii pääsemään pelkkien ihmisille ilmenevien seikkojen, havaintojen ja harhojen ”taakse” ja kertomaan perimmäisen totuuden asioista.van Inwagen 2002, s. 3. Jotta metafysiikka olisi lainkaan mahdollista, tämän todellisuuden perimmäisen luonteen olisi ainakin periaatteessa oltava ihmisen ymmärrettävissä, eli todellisuuden olisi oltava rakentunut siten, että se voitaisiin hahmottaa inhimillisellä loogisella ajattelukyvyllä. Tämä on metafysiikan ensimmäinen todistamaton perusoletus.Juti 2001, s. 53.

Filosofi Peter van Inwagenin mukaan jokainen filosofian osa-alue nostaa esiin metafyysisiä kysymyksiä, ja niin metafysiikkaa ei voi katsoa täysin erillisiksi muista filosofian osa-alueista. Esimerkiksi eettinen pohdiskelu oikeasta ja väärästä johtaa hänen mukaansa nopeasti erilaisiin metafyysisiin kysymyksiin.van Inwagen 2002, s. 8.

Metafyysisiksi kysymyksiksi on ajateltu esimerkiksi seuraavat:

Mitä on olemassaolo? Minkä tyyppisiä asioita on olemassa? Mistä todellisuus koostuu? Mitkä ovat kaikkein perustavimmat entiteetit? Onko todellisuus perimmältään henkistä tai mentaalista, vai aineellista tai fysikaalista?Sosa, Ernest: ”Metaphysics, problems of”, teoksessa Jos todellisuus koostuu partikulaareista, niiden ominaisuuksista ja niiden välisistä suhteista, mitä näiden joukkoon kuuluu? Kuinka partikulaarien täyttämässä maailmassa voi olla abstrakteja entiteettejä? Kuinka mieli ja mentaaliset ilmiöt ovat mahdollisia todellisuudessa, joka koostuu liikkeessä olevasta aineesta? Mikä on ihmismielen suhde luonnontieteellisesti kuvattavaan aineelliseen todellisuuteen? Onko vapaa tahto tai toiminta mahdollista luonnonlakien hallitsemassa maailmassa? Mikä on kaikkeuden alkuperä? Miksi kaikkeus on olemassa?van Inwagen 2002, s. 6. Onko Jumala olemassa?

Monet näistä kysymyksistä liittyvät todellisuuden yleiseen ongelmaan, joka koostuu kolmesta puolesta: illuusiot; todellisuus sellaisena, kuin se ilmenee havaitsijalle perustellusti; sekä todellisuus sellaisena kuin se on. Vastaavasti metafyysiset kannat ovat joissain tapauksissa seurausta tietoteoreettisista kannoista, toisin sanoen näkemyksistä sen suhteen, mitä voidaan tietää tai käsittää.

Metafyysikkojen tutkimia käsitteitä ovat muun muassa oliot ja ominaisuudet; substanssit, kategoriat ja universaalit; aika ja avaruus; kausaliteetti eli syy-seuraussuhde; samuus, muutos ja pysyvyys; sekä mahdollisuus ja välttämättömyys.Juti 2001.

Historia

Vaikka termi metafysiikka onkin peräisin Aristoteleen teosten järjestämisestä, ontologiaksi tai metafysiikaksi kutsuttu filosofian ala syntyi jo ennen Aristotelesta esisokraatikkojen ajattelussa. Muun muassa Parmenides katsoi, että olemassa olevien asioiden moninaisuus, muutos ja liike olivat vain yhden olemassa olevan ikuisen todellisuuden (”Oleva”) ilmentymää, ja kielsi, että kaikkeudessa tapahtuisi mitään muutosta. Herakleitos taas oli täsmälleen päinvastaista mieltä pitämällä jatkuvaa muutosta todellisuuden perimmäisenä piirteenä.

Platonin voidaan katsoa yhdistäneen Herakleitoksen ja Parmenideen ajattelun jakamalla todellisuuden kahteen tasoon, joista toinen edusti muuttuvuutta ja toinen muuttumattomuutta. Hänen metafysiikkansa ytimessä on ideaoppi.Thesleff, Holger: Platon ja platonismi. Teoksessa Aristoteleelle metafysiikka oli tiedettä ”olevasta olevana”, ennen kuin siihen lisätään minkään erityistieteen alaan kuuluvia yksityiskohtia. Aristoteles käytti metafysiikasta myös nimityksiä ”ensimmäinen filosofia”, ”oppi ikuisesta ja liikkumattomasta” ja ”teologia”. Samalla jako yleiseen ja erityiseen metafysiikkaan ilmeni jo hänellä; edellinen viittasi ontologiaan, kun jälkimmäinen sisälsi opin ”erillisistä korkeimmista substansseista”, tai jumalasta.Juti 2001, s. 17.

Keskiajalla metafysiikka käsitettiin Aristotelesta tulkiten ”tieteeksi, joka käsittelee fysiikan taustalla olevia asioita”. Eräs keskeisiä väittelynaiheita oli kysymys universaaleista, jossa ajattelijat jakaantuivat realisteihin, nominalisteihin ja konseptualisteihin. Teologiassa metafysiikkaa sovellettiin erityisesti Jumalan olemassaolon todistuksissa.

Uuden ajan alussa ranskalainen René Descartes tarkoitti metafysiikalla perustotuuksia, jotka takasivat inhimillisen tiedon mahdollisuuden. Christian Wolff, joka jatkoi keskiajan metafyysikon Duns Scotuksen ontologista perinnettä, ymmärsi metafysiikan opiksi, joka ”sisältää kaikki inhimillisen ymmärryksen periaatteet”.Juti 2001, s. 20–21.

David Hume ja Immanuel Kant hyväksyivät metafysiikalle ainoastaan hyvin rajallisen osan filosofiassa, ja sanoivat, että tiedon ei tulisi pyrkiä etenemään havaintojen yli – paitsi Kantin tapauksessa tietoon näkyvän todellisuuden takana olevan olemassaolosta. Kant tarkoitti metafysiikalla sellaisia kysymyksiä, joihin tiede ei voi vastata. Kantin mukaan metafysiikka on mahdollista vain ”transsendentaalisena” tieteenä, joka tutkii yleisiä inhimillisen ymmärryksen muotoja, eli tiedon käsitteellisiä ennakkoehtoja, jotka ovat ymmärryksen perusta.Juti 2001, s. 22–25.

Auguste Comten positivismi katsoi tieteellisen menetelmän ja koeteltavuuden korvaavan perinteisen metafyysisen ajattelun kokonaan. Myöhemmin positivismin perinnettä on jatkanut ennen kaikkea looginen empirismi. Se katsoi, että sellaiset väittämät, joita ei voi perustella analyyttisesti tai kokemusperäisesti, ovat mielettömiä, ja siksi myös metafysiikka tuli poistaa filosofiasta kokonaan.Bogen, James: Vienna Circle. Teoksessa

1950-luvulla nousi käsitys metafysiikan tehtävästä, jonka mukaan se tutkii niitä käsityksiä, joita ihmisillä on todellisuudesta. Tätä kutsutaan deskriptiiviseksi metafysiikaksi.Juti 2001, s. 376. Muun muassa P. F. Strawson on asettanut tällaisen objektiivisuuteen pyrkivän metafysiikan eräiden aiempien filosofien, kuten Descartesin, Gottfried Leibnizin ja George Berkeleyn, harjoittamaa ohjelmallista ja subjektiivista niin sanottua revisionistista tai normatiivista metafysiikkaa vastaan.Wilson, Catherine: Revisionary metaphysics. Teoksessa

Vuosisadan loppupuolella metafysiikka sai laskukauden jälkeen uutta suosiota.Lowe, E. J.: Metaphysics, opposition to. Teoksessa Nykyfilosofian kielifilosofisilla ja logiikan perusteisiin liittyvillä kiistoja on käsitelty metafysiikan näkökulmasta. Analyyttisen filosofian puolella myös mielenfilosofia on suosittu tutkimuskohde. Uudempi metafysiikka on luonteeltaan melko teknistä ja soveltaa paljon muun muassa modaalilogiikkaa.

Mannermaisen filosofian puolella metafysiikka on jatkanut Martin Heideggerin asettamista lähtökohdista. Hän kielsi metafysiikan perinteisen lähtökohdan, jossa se irtautuu konkreettisesta olemisesta, ja keskitti huomionsa niin sanottuun fundamentaaliontologiaan ajallis-avaruudellisessa todellisuudessa. Sen voi kuitenkin nähdä myös perinteisen metafysiikan loppuna.Juti 2001, s. 49–50. Muun muassa postmodernistit ja dekonstruktionistit ovat julistaneet kaiken filosofian ja erityisesti metafysiikan kuolemaa.

Osa-alueita ja kysymyksiä

Yleinen metafysiikka

Yleinen metafysiikka (lat. metaphysica generalis) eli ontologia tutkii olevaa olevana, eli olevaisen perimmäistä olemusta. Se tutkii sitä, mitä tyyppiä olevia asioita kaikkeudessa on ja minkälaisia suhteita niiden välillä on. Tällaisena metafysiikan on sanottu olevan tutkimusta olevasta itsenään, ei olevasta sellaisena kuin se oikeasti ilmenee.

Oliot ja niiden ominaisuudet

Perinteisen metafysiikan mukaan oleva koostuu entiteeteistä, jotka voidaan jakaa luokkiin tai kategorioihin. Tällaisia kategorioita ovat muun muassa oliot, niiden ominaisuudet, niiden väliset suhteet, tosiasiat, tapahtumat, joukot, lajit, propositiot, luvut ja lait. Nämä luokat voidaan jakaa edelleen eri tavalla muun muassa universaaleiksi (yleiskäsitteiksi) ja partikulaareiksi (yksilöolioiksi), konkreettisiksi ja abstrakteiksi, materiaalisiksi ja ei-materiaalisiksi sekä episteemisiksi ja ei-episteemisiksi aliluokiksi.Juti 2001, s. 144.

Substanssin ongelmaksi kutsutaan kysymystä, ovatko fyysiset kappaleet vain ominaisuuksiensa kokonaisuus, vai onko niillä erillinen substanssi, olemassaolo tai olemus, joka ”omistaa” nuo ominaisuudet.Juti 2001, s. 212–213.

Yleiset ominaisuudet

Universaalien ongelmaksi kutsutaan kysymystä, ovatko ominaisuudet ja suhteet (universaalit) olemassa itsenäisesti, riippumatta niistä yksilöolioista (partikulaareista), joiden ominaisuuksia ne ovat? Vai onko yleisiä ominaisuuksia olemassa lainkaan? Yleisten ominaisuuksien olemassaolon myöntävää kantaa kutsutaan (käsite)realismiksi ja ne kieltävää kantaa nominalismiksi.Bigelow, John C.: Universals. Teoksessa Aluetta lähellä ovat myös matematiikan filosofian perinteiset kysymykset.

Identiteetti ja muutos

Olion identiteetti, muutos ja identiteetin säilyminen ajassa muodostavat erään metafyysisen ongelman. Metafysiikassa voidaan kysyä, mikä muodostaa jonkin kappaleen identiteetin, ja milloin voidaan sanoa, että fyysiset kappaleet tulevat olemassa oleviksi tai milloin ne lakkaavat olemasta olemassa. Eräs perinteinen identiteettiin ja muutokseen liittyvä ongelma on nimeltään Theseuksen laiva.Juti 2001, s. 224–228.

Modaliteetit

Oleva on metafysiikassa jaettu eri kategorioiden lisäksi myös eri modaliteetteihin eli olemisen tapoihin. Eri modaliteetteja ovat mahdollinen, välttämätön ja kontingentti (mahdollinen, muttei välttämätön). Aristoteelisessa metafysiikassa puhuttiin näiden lisäksi aktuaalisuudesta ja potentiaalisuudesta.Juti 2001, s. 253.

Modaliteetteihin liittyen metafysiikkaan kuuluu myös sen tutkiminen, millainen kaikkeus voisi tai olisi voinut olla. Tällöin puhutaan mahdollisten maailmojen tutkimisesta. Modaliteeteista mahdollinen voidaan määritellä sellaiseksi tosiasiaksi, joka on totta ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa, vaikka se ei olisikaan nykyinen maailmamme, ja välttämätön sellaiseksi tosiasiaksi, joka on totta kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Modaliteettien tutkimisessa voidaan hyödyntää modaalilogiikkaa.Juti 2001, s. 255–266.

Erityinen metafysiikka

Erityinen metafysiikka () tutkii erityisiä olevia ja niiden olemassaolon tapaa. Esimerkkejä erityisen metafysiikan kohteista ovat aine ja mieli (tai ”sielu”); aika ja avaruus; determinismi ja vapaa tahto; kosmologia ja kosmogonia; sekä Jumala.