Bulgarian helluntailiike on Bulgarian protestanttisen kentän vanhin ja suurin haara, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1921. Sen historia on muotoutunut kommunistisen vainon, sisäisten hajaannusten ja nopean kasvun vuorottelusta. Bulgarian helluntailiikettä pidetään esimerkkinä siitä, kuinka uskonnollinen liike voi selviytyä ja kasvaa äärimmäisissä olosuhteissa.Augustine 2011, s. 238–243
Kommunismin kaatumisen jälkeen helluntailiike kasvoi räjähdysmäisesti erityisesti romanivähemmistön parissa. Bulgaria on yksi harvoista Itä-Euroopan maista, joissa helluntailaisuudesta on tullut sosiaalisesti ja demografisesti merkittävä liike. Bulgarian helluntailaiset ovat tunnettuja erityisesti muslimivähemmistöjen parissa tehdystä työstä, joka on saanut kansainvälistä tunnustusta etnisen rauhan rakentajana.
Historia Alkuvaiheet Bulgarian helluntailiikkeen juuret kytkeytyivät kahteen venäläistaustaiseen pioneeriin: Dionisi Zaplišniin (1889–1935) ja Ivan Voronajeviin (1886–n.1940). Molemmat olivat kokeneet Pyhän Hengen kasteen Yhdysvalloissa Azusa-kadun herätyksessä siirtolaisina ja tunsivat kutsumuksen palata levittämään helluntaisanomaa kotimaahansa Venäjälle. Heidän matkansa vuonna 1920 kulki ensin Bulgarian kautta, ja juuri tässä välipysähdyksessä laskettiin Bulgarian helluntailaisuuden perustus.
Kahden rinnakkaisen perinteen mukaan heidän sanomansa otettiin vastaan sekä Burgasin satamakaupungin kongregationalistisessa seurakunnassa että entisten ortodoksikristityistä koostuneissa itsenäisissä herätyspiirеissä, joita johti Jontšo Hinkov (Bulgarian Church of God -kirkon perustaja ja patriarkka).
Voronajev saapui Burgasiin bulgarialaisen Boris Klibokin kanssa. Zaplišnin perhe oli jo ennättänyt perustaa toimintaa siellä. Sitä seurasi herätys, joka teki historiaa: maaliskuussa 1921 Pentecostal Evangel julkaisi Voronajevin raportin, jossa hän kertoi pitäneensä venäläis-bulgarialaisia herätyskokouksia Slivenissä, Jambolissa, Varnassa ja Sofiassa. Toimintansa myötä Voronajev perusti 18 seurakuntaa Bulgariaan vuosina 1921–1922, ja niistä muodostui Bulgarian helluntailiitton perusta.
Voronajevien perhe jatkoi matkaa Mustan meren yli Odessaan. Hänet pidätettiin myöhemmin Neuvostoliiton viranomaisten toimesta. Zaplišnit jäivät Bulgariaan. Heidän työtään kohtasi voimakas vastustus, ja 1924 heidät karkotettiin takaisin Yhdysvaltoihin, missä he jatkoivat slaavisiirtolaisten parissa tehtävää työtä. Vuonna 1931 Zaplišnit palasivat Bulgariaan ja toimivat siellä pastorina ja evankelistana aina Dionisin kuolemaan asti.
Helluntailaiset kohtasivat toiseen maailmansotaan asti ajoittaista ortodoksisen kirkon vastustusta, mutta heillä oli Bulgarian perustuslain suoja ja väestön yleinen suvaitsevainen asenne puolellaan.
Kaksi suuntausta Kun etniseltä taustaltaan bulgarialainen Nikolai Nikoloff saapui Assemblies of Godin lähetystyöntekijänä Bulgariaan 1926, hän löysi kasvavan helluntailiikkeen ilman selkeää organisaatiorakennetta tai hallinnollista hierarkiaa. Nikoloff ryhtyi kannustamaan olemassa olevia yhteisöjä järjestäytymään laillisesti rekisteröidyksi kirkolliseksi elimeksi nimellä Evankelisten helluntaiskirkkojen liitto. Liiton perustavaa kokouksia pidettiin Russen kaupungissa 28.–31. maaliskuuta 1928. Osa uskovista vastusti rekisteröitymistä: heidän itseymmärryksensä herätysliikkeenä oli syvästi muokkautunut Zaplišnin kielteisestä suhtautumisesta kirkollisiin rakenteisiin ja institutionaaliseen uskonnolliseen elämään. Nikoloffin haara jatkoi helluntailiittona.
Liike jakautui kahteen suuntaukseen. Ensimmäinen seurasi Nikoloffin ehdotusta ja rekisteröityi. Toinen ryhmä, joista suuri osa toivotti tervetulleeksi Jontšo Hinkovin vihkimän ja hänen seuraajakseen nousseen Stojan Tintševin pastoroinnin, kieltäytyi rekisteröinnistä. Tämä jälkimmäinen ryhmä, niin sanotut tintševistit, tunnetaan myös Bulgarian Church of God -kirkkona (). 1970- ja 1980-luvuilla tämän ryhmän maanalaiset kotikokoukset solmivat yhteydet kansainväliseen Church of God -kirkkoon (Cleveland, Tennessee), jonka täysjäseneksi ne liittyivät kommunismin kaaduttua 1989.
Kommunistinen vaino (1944–1989) Kommunistihallinnon aikana vuosina 1945–1989 helluntailaiset kokivat kommunistihallinnon vainoa ja järjestelmällistä tukahduttamista muiden protestanttisten kirkkokuntien ja ortodoksisen kirkon rinnalla. Vuonna 1949 15 evankelisten protestanttikirkkojen pastoria pidätettiin, tuomittiin vakoilusta ja muista väitetyistä rikoksista ja teloitettiin. Oikeudenkäynneistä tuli kansainvälinen uutinen: istuntoja seurasivat Yhdysvaltain ja Britannian lähetystöjen edustajat sekä uutistoimistot United Press, Reuters ja International News Service ja New York Times -lehti. Silti tuomiot pantiin täytäntöön.
Toisin kuin rekisteröitynyt Helluntailiiitto, Bulgarian Church of God jatkoi rekisteröimättömänä maanalaisena liikkeenä, mikä johti sen jäsenten ankaraan vainoon. Molempien kirkkokuntien seurakuntiin soluttauduttiin ja niitä tarkkailtiin salaisen poliisin toimesta, ja helluntaipastorit joutuivat jatkuvan painostuksen kohteeksi yhteistyöhön ja tietojen antamiseen seurakuntansa asioista. Käytännössä kaikki ulkomailla koulutuksensa saaneet pastorit vangittiin, ja kaikki seurakunnat pakotettiin valitsemaan kommunistivallalle uskollinen johto.
Kommunismin kaaduttua salaisen poliisin asiakirjat avautuivat yleiseen käyttöön, ja yhteistyöntekijöiden ja heidän uhriensa nimet tulivat julkisuuteen herättäen syvää pettymystä ja harhakuvien murtumista keskeisten kirkkojohtajien suhteen. Nämä tapahtumat koettelivat liikkeen hengellistä kypsyyttä ja synnyttivät tarpeen tunnustamiselle, anteeksiannolle ja muistojen parantumiselle yksilöiden ja yhteisöjen välillä.
Vuoteen 1975 mennessä Bulgariassa oli tutkimusten mukaan noin 13 000 protestanttia, ja 1980-luvulla luku oli kasvanut 55 000:een osin sen ansiosta, että länsimaiset lähetystyöntekijät pääsivät keräämään tietoja maan alla toimivista seurakunnista.
Räjähdysmäinen kasvu: Bulgarian helluntaiherätys kommunismin jälkeen (1989–1993)
Kommunismin kaatuminen vuonna 1989 avasi oven nopealle kasvulle. Seurakunnat kasvoivat räjähdysmäisesti, ja yhteiskunta suhtautui avoimesti niiden evankelioimistyöhön. Bulgarian ortodoksinen kirkko, joka eli itse syvän skisman ja sisäisten poliittisten kamppailujen aikaa, ei häirinnyt herätystä, ja joissain sosiaalisissa hankkeissa ortodoksit ja helluntailaiset jopa tekivät yhteistyötä.
Kautta leimasi myös aktiivinen humanitaarinen toiminta: keittokeittiöistä ja erilaisista samarialaispalveluista lastenkoteihin, lääketieteellisiin hankkeisiin ja koulutusaloitteisiin. Vastaamalla yhteiskunnan elintärkeisiin humanitaarisiin tarpeisiin kirkko sai mahdollisuuden laajentaa vaikutustaan ja tarjota hengellisen ohjauksen yhteisölle, joka ylitti seurakuntajäsenten määrän moninkertaisesti. Tänä varhaisena kommunismin jälkeisenä kautena maahan syntyi myös ensimmäiset itsenäiset karismaattiset seurakunnat länsimaisten lähetystyöntekijöiden, järjestöjen ja evankelioimisverkostojen aloitteesta.
Romanien kääntyminen helluntailaisiksi oli erityisen dramaattista 1990-luvulla. Merkittäväksi taustatekijäksi tunnistettiin kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen murros: siirtymä totalitarismista demokratiaan ja suunnitelmataloudesta markkinatalouteen, minkä aiheuttama epävarmuus ja stressi suurensivat ihmisten avoimuutta uskonnollisille vaikutteille. Viisitoista vuotta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Bulgarian protestanttinen liike ylitti 100 000 jäsenen rajan (lähes kymmenkertainen määrä vuoteen 1975 verrattuna).
Kehitys nykypäivään (1993–) Nykyaikaisen kehityksen käynnistivät länsimaiset evankelistat, jotka käyttivät kampanjojaan alustana ortodoksisen kirkon vastaiselle retoriikalle. Heidän puheenvuoronsa paljastivat valitettavaa tietämättömyyttä ortodoksisen kirkon historiallisesta, hengellisestä ja kulttuurisesta merkityksestä, mikä herätti laajoja pettymyksen aaltoja protestanttisuutta kohtaan koko yhteiskunnassa.
Kansallismielisten tunnelmien kohotessa protestanttisuus leimattiin vieraaksi ja bulgarialaisen kansallisen identiteetin vastaiseksi ilmiöksi. Media käynnisti kampanjan helluntailaisia vastaan esittäen heidät väestön tunteiden ja hengellisen nälän hyväksikäyttäjinä. Lähetystyötoiminta kiellettiin, ja seuraava vuosikymmen kului helluntailaisten käyttämisessä syntipukkina kommunismin jälkeisen yhteiskunnallisen muutoksen poliittisten ja taloudellisten kamppailujen keskellä.
Vuonna 1993 Bulgarian kansalliskokous sääti lain, joka rajoitti ei-ortodoksisten uskonnollisten ryhmien toimintaa ja pakotti monet paikalliset seurakunnat sulkemaan ovensa kieltäytymällä niiden uudelleenrekisteröinnistä. Vuonna 2002 parlamentti hyväksyi niin sanotun tunnustamisasetuksen, joka korvasi vuoden 1949 kommunistisen uskontolainsäädännön. Asetus vahvisti Bulgarian ortodoksisen kirkon aseman maan perinteisenä uskontona ja velvoitti kaikkia ei-ortodoksisia uskonnollisia vähemmistöjä rekisteröitymään uudelleen. Asetuksessa ei kuitenkaan ollut selkeitä ohjeita rekisteröintihakemusten tekemistä tai hylättyihin hakemuksiin valittamista varten, joten tuomioistuimelle annettiin säätelemätön valta kartoittaa maan uskonnollista kenttää uudelleen.
Järjestörakenne ja nykytila Bulgarian helluntailaisella kentällä toimii useita erillisiä järjestöjä: vanhin on Evankelinen helluntailiitto, sen rinnalla Bălgarska Božija tsărkva sekä Obedineni Božii Tsărkvi. Vuonna 1991 helluntaiseurakunnissa toimi 36 papistoa 43 seurakunnassa, minkä perusteella helluntailaiset olivat tuolloin Bulgarian suurin yksittäinen protestanttinen ryhmä.
Yhteistyö ja ekumenia Vihamielinen toimintaympäristö ohjasi evankelisia kirkkokuntia tiiviimpään yhteistyöhön keskenään. Bulgarian evankelinen allianssi nousi tässä verkostoitumisprosessissa edelläkävijäksi. Vuonna 1999 allianssin viisi perustajayhteisöä, joista kaksi on helluntailaisia kirkkokuntia, perustivat Bulgarian evankelisen teologisen instituutin, joka on merkittävä saavutus Bulgarian protestanttien pyrkimyksissä saada korkeakoulutuksensa laitoksille laillinen tunnustus.
Työ vähemmistöjen parissa Bulgarian helluntailaisuuden erityispiirre on sen syvä juurtuminen romanivähemmistöön. Bulgariassa on arviolta 50 000 helluntailaista romaniuskovaa, ja heille on perustettu noin 800 romanikirkkoa. Helluntailaisuus on Bulgarian romanien valtauskonto, joka muovaa heidän identiteettiään ja yhteisörakennettaan. Romanilähetystyöstä teki prioriteettinsa erityisesti Bălgarska Božija tsărkvan näkemyksellinen johtaja Pavel Ignatov.
Bulgarian helluntailiike on ollut aktiivisesti mukana työssä muslimivähemmistöjen parissa, mukaan luettuna turkkilainen ja romaniväestö. Tämä työ on saanut tunnustusta sekä kansallisesti että kansainvälisesti kestävän etnisen rauhan rakentajana, ja se on vahvistanut Bulgarian asemaa etnisen suvaitsevaisuuden ja yhteistyön mallina tässä osassa Eurooppaa.
Katso myös Kristinusko Bulgariassa Helluntaiherätys
Lähteet
Viitteet
Bulgaria Luokka:Kristinusko Bulgariassa