Tiiviimpi yhteistyö on Euroopan unionin perussopimuksissa mahdollistettu menettely, jossa vähintään yhdeksän EU:n jäsenvaltiota voivat toteuttaa keskenään tiiviimpää integraatiota EU:n toimivaltaan kuuluvalla alalla EU:n toimielinten ja rakenteiden kautta. Tiiviimpi yhteistyö on tarkoitettu tilanteisiin, joissa osa jäsenvaltioista haluaa syventää integraatiota tietyllä alalla, mutta kaikki jäsenvaltiot eivät halua osallistua siihen. Sitä voidaan pitää välineenä toteuttaa monitahtista Eurooppaa EU:n sisällä.
Tiiviimmän yhteistyön menettely lisättiin EU:n perussopimuksiin Amsterdamin sopimuksella vuonna 1997, ja sitä on tarkistettu Nizzan sopimuksella sekä Lissabonin sopimuksella. Erityisen tärkeä oli Nizzan sopimuksella tehty muutos, jolla poistettiin tiiviimmän yhteistyön ulkopuolella jäävien jäsenvaltioiden oikeus käyttää veto-oikeutta päätettäessä tiiviimmän yhteistyön käynnistämisestä.
Tiiviimpi yhteistyö ja menettely sen toteuttamiseksi on määritelty Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 20 artiklassa ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 326–334 artikloissa.
Toteuttaminen Tiiviimmän yhteistyön kautta ei voida laajentaa EU:n toimivaltaa, vaan tiiviimmän yhteistyön on perustuttava perussopimuksissa EU:lle annettuun toimivaltaan. Tiiviimpi yhteistyö ei voi kuitenkaan koskea EU:n yksinomaisen toimivallan piiriin kuuluvia aloja (esimerkiksi kilpailupolitiikka, yhteinen kauppapolitiikka ja tulliliitto). Tiiviimmän yhteistyön ulkopuolelle jääneet jäsenvaltiot voivat liittyä siihen milloin tahansa. Ehdokasmaiden ei ole pakko liittyä tiiviimpään yhteistyöhön maan liittyessä EU:hun.
Ehdotuksen tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tekee Euroopan komissio. Komission ehdotuksen pohjalta Euroopan unionin neuvosto antaa luvan tiiviimmän yhteistyön toteuttamiseen määräenemmistöpäätöksellä saatuaan ensin Euroopan parlamentin hyväksynnän. Mikäli tiiviimpi yhteistyö koskee yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaa, ei sen toteuttamiseen vaadita komission ehdotusta tai parlamentin hyväksyntää, mutta neuvoston päätöksen on oltava yksimielinen. Kun neuvosto on antanut luvan tiiviimmän yhteistyön toteuttamiseen, vain kyseiseen tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvilla jäsenvaltioilla on äänioikeus neuvostossa käsiteltäessä siihen liittyviä asioita.
Vuoteen 2026 mennessä tiiviimpää yhteistyötä on hyödynnetty viidellä alalla:
avio- ja asumuserojen lainvalinta eli Rooma III -asetus (2010) yhtenäispatenttijärjestelmä (2012) avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteiden lainvalinta (2016) Euroopan syyttäjänvirasto eli EPPO (2017) Ukrainan tukilaina (2026) Vuonna 2013 neuvosto antoi luvan tiiviimpään yhteistyöhön finanssitransaktioveron luomiseksi EU-tasolla. Yhteistyöhön oli määrä osallistua kymmenen jäsenvaltiota, mutta maat eivät koskaan päässeet yksimielisyyteen veron toteuttamisesta. Vuonna 2025 komissio ilmoitti vetävänsä takaisin finanssitransaktioveroa koskevan lakialoitteensa.
Myös Schengen-aluetta, talous- ja rahaliittoa (mukaan lukien euroa) tai turvallisuus- ja puolustuspolitiikan pysyvää rakenteellista yhteistyötä (PESCO) voidaan pitää tiiviimmän integraation muotoina, mutta ne perustuvat omiin erityisiin määräyksiinä perussopimuksissa eivätkä SEU 20 artiklan mukaiseen tiiviimmän yhteistyön menettelyyn.
Karttoja Alla olevissa kartoissa tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot on merkitty sinisellä värillä.
Lähteet
Luokka:Euroopan unionin politiikka Luokka:Eurooppalainen integraatio