Nela Martínez Espinosa (24. marraskuuta 1912 – 30. heinäkuuta 2004) oli ecuadorilainen poliitikko ja kirjailija.
Martínez oli kirjoittaja ja kommunistinen aktivisti jo varhain, ja hänellä oli laaja kansainvälinen kokemus. Ensimmäisenä Ecuadorin parlamenttiin valittuna naisena hän perusti yhden maan ensimmäisistä naisten poliittisista joukkojärjestöistä vuonna 1938, ja ensimmäisenä naispuolisena sisäministerinä hän käytännössä johti maata kaoottisten kolmen päivän aikana, jotka seurasivat La Gloriosana eli loistavana toukokuun vallankumouksena tunnettua kapinaa toukokuussa 1944.
Martínez oli varakkaan maanomistajan tytär, ja ystävystyi tilalla työskennelleiden alkuperäiskansan edustajien kanssa. Tämä vaikutti hänen myöhempään poliittiseen toiimiintaansa. Hän tutustui vasemmistolaiseen kirjallisuuteen opiskellessaan sisäoppilaitoksessa Cuencassa.
Vuonna 1930 hän tapasi Guayaquilissa ecuadorilaisen kirjailijan ja kommunistin Joaquín Gallegos Laran. Vuonna 1933 Martínez muutti Ambatoon, maan keskiylängölle, ja sai vaatimattoman opettajan työn. Samana vuonna hän liittyi kommunistiseen puolueeseen ainoana naisena paikallisessa solussa ja aloitti poliittisen toimintansa intensiivisen ruohonjuuritason järjestötyön kautta työläisten ja talonpoikien parissa. Tänä aikana hän loi suhteita useisiin ammattiliittoihin, julkaisi radikaaleja vallankumouksellisia tekstejä ja järjesti mielenosoituksia ja mielenosoituksia.
Martínezin ja Gallegosin välinen fyysinen etäisyys ei estänyt heidän suhdettaan tiivistymästä henkilökohtaisella tasolla ja sitoutumasta poliittisella tasolla. Vuosien ajan heidän kirjeenvaihtonsa oli heidän rakkaussuhteensa tukipilari ja väline hedelmälliselle poliittisten ajatusten vaihdolle.
Martínezin isän vastalauseista huolimatta Martínez ja Gallegos menivät naimisiin Ambatossa vuonna 1934. Pian sen jälkeen he muuttivat Guayaquiliin paeten paikallisten viranomaisten poliittista vainoa. Martínezin maine kommunistisena aktivistina, ammattiyhdistysaktiivina ja agitaattorina esti häntä saamasta vakituista työpaikkaa. Vaikeuksista huolimatta pariskunta pysyi poliittisesti erittäin aktiivisena ja työskenteli sekä ylängöillä että rannikkoalueella. Heidän roolinsa kommunistisen puolueen johtajina ja orgaanisina älymystöinä – yhteyksien ja liittojen luomisessa työväenluokan ja älymystön eri sektoreiden kanssa – oli avainasemassa alakohtaisten ja alueellisten jakolinjojen voittamisessa, mikä mahdollistaisi työväenluokan yhtenäisen toiminnan.
Vaikka Martínezin ja Gallegosin avioliitto päättyi pian avioeroon, he pysyivät elinikäisinä ystävinä. Kun Gallegos kuoli vuonna 1947, hän jätti jälkeensä keskeneräisen romaanin nimeltä Guandos, jonka Martínez sai valmiiksi ja julkaisi vuonna 1982. Sekä Gallegos että Martínez mainitaan Guandosin kirjoittajina.
Avioeron jälkeen Nela jatkoi poliittista työtään kommunistisessa puolueessa. Noina vuosina Nela oli tiiviisti mukana Ecuadorin alkuperäiskansojen liiton (FEI) perustamisessa, joka oli ensimmäinen Ecuadorin alkuperäiskansoja edustava kansallinen järjestö.
1930-luvulta lähtien Martínez oli mukana ecuadorilaisessa antifasistisessa ja anti-totalitaarisessa liikkeessä, joka vastusti italialaisten ja espanjalaisten fasistien sekä saksalaisten natsien vaikutusta. Vuonna 1941 Quitossa perustettiin vasemmistolainen antifasistinen järjestö Ecuadorin antitotalitaarinen kansanliike (MPAE), ja Martínezista tuli sen järjestö- ja propagandasihteeri, joka kirjoitti antifasismista useissa medioissa ja kehotti mobilisoitumaan liikkeen järjestämissä kansankokouksissa. Sekä kommunistisen puolueen keskuskomitean että toimeenpanevan komitean jäsenenä Nela uskoi vakaasti ruohonjuuritason järjestäytymistyön tarpeeseen.
Carlos Alberto Arroyo del Río, josta tuli Ecuadorin presidentti vuonna 1940, edusti uutta kansainvälistä finanssieliittiä, joka pyrki asettamaan pääoman vallan uudelleen Latinalaisen Amerikan uudistusmielisiin valtioihin. Vasemmiston vallankumoukselliset voimat, PCE:n etulinjassa, edistivät kansallisen rintaman luomista sitoutumalla kansalliseen jälleenrakennushankkeeseen, joka voittaisi feodaaliset rakenteet ja vahvistaisi tuotantovoimia sosialismin tiellä. 28. toukokuuta 1944 nousi suuri kansannousu Arroyo del Ríon hallitusta vastaan. Kapina oli ADE:n järjestämä ja kansanjoukkojen johtama: työläiset, opiskelijat, alkuperäiskansat ja naiset. Presidentti Arroyo pakeni Kolumbian suurlähetystöön 29. toukokuuta. Martínez tunnisti valtatyhjiön ja päätti miehittää hallintopalatsin opiskelijoiden seurassa, jossa hän toimi sisäministerinä ja johti maata kolmen eeppisen päivän ajan. Kun José María Velasco Ibarra – joka oli maan pohjoisosassa kansannousun aikaan – vihdoin saapui ja asetti itsensä suoraan valtaan vaalien järjestämisen sijaan, Martínez tajusi, että kansannousu oli petetty, ja lähti palatsista ottamatta vastaan valtion virkaa.
Epäonnistuneen kansannousun jälkeen Martínez siirsi toimintansa kansainväliselle tasolle, ja vietti pitkiä aikoja Euroopassa. Hän jatkoii polittista toimintaansa kirjoittamalla useisiin lehtiin, ja vielä 1990-luvulla vastusti aktiivisesti Yhdysvaltojen vallantavoittelua Latinalaisessa Amerikassa.
Lähteet
Luokka:Vuonna 1912 syntyneet Luokka:Vuonna 2004 kuolleet Luokka:Ecuadorilaiset kirjailijat Luokka:Ecuadorilaiset poliitikot