Masennus voi tarkoittaa arkikielessä apeaa mielialaa, joka voi vallata myös psyykkisesti terveen ihmisen joksikin aikaa.Huttunen 2018. Kliininen masennus eli masennustila tai depressio (tautiluokituksen koodi F32) on psykiatrian alaan kuuluva mielialahäiriö, johon liittyy erityisesti alakuloisuus.Huttunen 2018. Maailman terveysjärjestö on arvioinut, että noin neljä prosenttia maailman väestöstä sairastaa masennusta. Naisilla esiintyy masennusta huomattavasti miehiä useammin.
Kliininen masennus poikkeaa satunnaisesta alakulosta tai raskaiden elämäntilanteiden aiheuttamasta masennuksen tunteesta siten, ettei mieliala juurikaan vaihtele päivittäin.Psykiatrian luokituskäsikirja, s. 146. Kliininen masennus jatkuu tyypillisesti yhtäjaksoisesti vähintään useita viikkoja, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti.
Toinen oleellinen piirre, joka erottaa patologisen masennuksen alakulosta on se, että masennus on ”surua ilman syytä”, kuten antiikin ajoista lähtien on ajateltu. Tämä näkemys kuvastuu edelleen masennuksen diagnostisissa kriteereissä, joiden mukaan kliinisesti masentuneen mieliala ei riipu yleensä olosuhteista. Jotkut asiantuntijat ovat määritelleet masennuksen ahdistuneeksi surumielisyykseksi ilman ”näkyvää” tai ”ilmeistä” syytä. Toinen kliinisesti merkitsevä tekijä on se, jos masennusreaktio poikkeaa esimerkiksi kestoltaan kulloinkin vallitsevassa kulttuurissa tavanomaisena pidetystä.Masennuksen arkea. Selityksiä surusta ilman syytä. Jukka Tontti. Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian laitos. PDF.
Masentunut mieliala on kliinisen masennuksen keskeisin oire. Muita mahdollisia oireita ovat esimerkiksi huono itsetunto, mielenkiinnon menetys aiemmin kiinnostaneisiin asioihin, ahdistus, väsymys sekä muutokset ruokahalussa ja unen määrässä. Masentuneen ihmisen voi olla vaikea selviytyä päivittäisistä askareistaan, ja hän voi jopa harkita tai yrittää itsemurhaa.
Masennusta on pidetty perinteisesti psykiatrisena sairautena eli niin sanottuna mielialan ja käyttäytymisen häiriönä. Turun yliopiston integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson on kuitenkin esittänyt, että jako psykiatrisiin ja somaattisiin sairauksiin ei pätisi masennuksen kohdalla. Stanfordin yliopiston neurologian professori Robert Sapolsky pitää masennusta jopa fyysisenä sairautenaStanford's Professor Robert Sapolsky Lecture on Depression. February 11 2020. https://www.technologynetworks.com/neuroscience/videos/stanfords-professor-robert-sapolsky-lecture-on-depression-video-330622.
Britannian psykologisen instituutin mukaan masennus kannattaisi määritellä mieluummin stressitilaksi kuin sairaudeksi.Understanding DepressionWhy adults experience depression and what can help. The British Psychological Sooiety. https://www.psychiatrictimes.com/view/depression-disease
Suhteellisen vakavastakaan masennustilasta kärsivä henkilö ei aina etenkään lyhyempien tapaamisten yhteydessä vaikuta kovin masentuneelta. Sekä masennuspotilaan että hänen läheistensä on tärkeä ymmärtää, että masennustilat eivät ole tahdonalaisia tiloja, joista voisi vain päättää päästä eroon ”lakkaamalla surkuttelemasta ja lähtemällä lenkille” tai ”ottamalla itseään niskasta kiinni”. Mitä vakavampi masennus on kyseessä, sitä vähemmän tahdonvoima vaikuttaa potilaan vointiin.Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila. Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen. Lääkärikirja Duodecim 28.6.2013.
Masennustiloihin liittyy selvästi kohonnut itsemurhariski. On arvioitu, että noin 5 prosenttia masennustiloista kärsivistä päätyy lopulta itsemurhaan, vakava-asteisissa masennustiloissa itsemurhariski on jopa 15–20 prosenttia.
Vanhimmat masennuslääkkeet ovat olleet käytössä jo noin 50 vuoden ajan. Lääkehoidon merkitys korostuu varsinkin vakavien masennustilojen hoidossa.
Yleisyys ja erot sukupuolten välillä Maailman terveysjärjestön arvion mukaan yli 300 miljoonaa ihmistä eli nelisen prosenttia maailman väestöstä sairastaa masennusta. Masennuksen esiintyvyys vaihtelee alueittain ja se on kehittyneissä maissa yleisempää kuin kehittyvissä. Bruttokansantuotteen määrä korreloi mielialahäiriöiden yleisyyteenhttp://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3330161/ ja on olemassa alkuperäiskansoja, joiden keskuudessa masennuksen esiintyvyys on vain 2 promilleaIlardi, Stepehen. The Depression Cure: The 6-Step Program to Beat Depression without Drugshttp://tlc.ku.edu.
Yhdysvalloissa on arvioitu, että joka kolmannella yhdysvaltalaisella naisella ja joka viidennellä miehellä on esiintynyt vähintään yksi masennusjakso 65 vuoden ikään mennessä. Alankomaissa ja Australiassa vastaavat luvut ovat 40 prosenttia naisten ja 30 prosenttia miesten kohdalla.
Pohjoismaissa masennuksen esiintyvyys arvioidaan edellä mainittua pienemmäksi. Ruotsissa masennus diagnosoidaan ennemmin tai myöhemmin viideososalle kansalaisistaRaija Gould, Harri Grönlund, Riitta Korpiluoma, Heidi Nyman ja Kristiina Tuominen: Miksi masennus vie eläkkeelle? Työkyvyttömyysasiain neuvottelukunta. Sivu 37. , mutta suomalaisista vain noin 10–15 prosentin arvioidaan sairastuvan masennukseen elämänsä aikana.
Masennus on Suomessa yleisintä yli 75-vuotiailla. Masennukseen sairastuneiden vanhusten masennus on vaikeampi tunnistaa. Vakavaa masennusta esiintyy Suomessa kuitenkin eniten 18–29-vuotiailla naisilla, joista mahdollisesti jopa 18 prosenttia kärsii siitä.
Naisten sairastavuus on Suomessa lähes kaksinkertaista miehiin verrattuna: Seitsemän prosenttia suomalaista naisista ja neljä prosenttia miehistä eli yhteensä lähes 300 000 henkeä sairasti vähintään yhden masennushäiriöjakson vuonna 2011Seppo Koskinen, Annamari Lundqvist ja Noora Ristiluoma:Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. Sivu 96. . Naiset saattavat masentua miehiä useammin esimerkiksi työelämän eriarvoisuuden vuoksi. Naisten, joilla on miehiä pienempi palkka vastaavissa työtehtävissä, on havaittu kärsivän miehiä useammin masennuksesta.Tanja Vasama: Naiset masentuvat miehiä useammin, ja tutkijat nostavat nyt syyksi palkkaerot. Helsingin Sanomat 12.1.2016. http://www.hs.fi/ura/a1452568219432Naisten sairastumisriski on suurimmillaan hedelmällisten vuosien aikana.
Ennuste
Vakava-asteinen masennus helpottuu keskimäärin kuuden viikon kuluessa hoidon aloittamisesta, mutta toimintakyvyn palautuminen kestää keskimäärin kahdeksan kuukautta, ja 40 prosenttia sairastuu uudestaan vakavaan masennukseen puolentoista vuoden kuluttua paranemisestaan. Uusiutumisen mahdollisuus on korkea myös ilman hoitoa jääneiden kohdalla. Vain noin joka neljäs masennuksen vuoksi vuoden sairauslomalla ollut kuntoutuu takaisin työelämään. Masennuksen kanssa usein todetaan samanaikainen (50 %) ahdistuneisuushäiriö 50–60 %:n todennäköisyydellä kuuden kuukauden kontrollissa.
Oireet Masennusta luonnehtii koettu apeuden, melankolian, alavireisyyden ja toivottomuuden tila. Masennus häiritsee usein sosiaalista kanssakäymistä ja alentaa elämänlaatua. Masentuneen ihmisen on usein vaikeaa selviytyä päivittäisistä askareistaan ja hän voi harkita tai yrittää itsemurhaa. Muita masennuksen mahdollisia oireita ovat huono itsetunto, mielenkiinnon menetys aiemmin kiinnostaneisiin asioihin, ahdistuneisuus, väsymys sekä muutokset ruokahalussa ja unen määrässä. Vaikeasti masentuneet saattavat myös kokea ajatusharhoja tai hallusinaatioita. Masennuspotilailla saattaa olla myös muistamiseen ja oppimiseen liittyviä ongelmia.
Masennuksen oireet kehittyvät usein vähitellen, ja ensioireet voivat ilmentyä nukahtamisvaikeuksina, aamuöisinä heräämisinä, jatkuvana väsymyksenä tai ilottomuutena ja ärtyneisyytenä. Masentuneella henkilöllä on yleensä kaikkiin elämän osa-alueisiin ulottuva alakuloinen mieliala ja vaikeuksia nauttia normaalisti mielenkiintoisista asioista. Masentunut henkilö on usein poikkeuksellisen väsynyt, ja hänellä saattaa esiintyä perusteettomia tai kohtuuttomia itsesyytöksiä ja syyllisyyden tunnetta. Masentuneella omanarvontunto ja itseluottamus ovat vähentyneet, ja hän saattaa tuntea olonsa avuttomaksi ja epätoivoiseksi. Vakavissa tapauksissa masentuneilla voi esiintyä psykoosin oireita, kuten harhaluuloja, joskus myös epämiellyttäviä tai pelottavia hallusinaatioita. Muita oireita ovat heikko keskittymiskyky ja muistivaikeudet, sosiaalisten tilanteiden välttely, seksuaalinen haluttomuus, ärtyneisyys sekä kuolemaan ja itsemurhaan liittyvät ajatukset. Unettomuus on masentuneilla tyypillistä, erityisesti aamuöinen herääminen ja kyvyttömyys nukahtaa uudelleen. Jotkut saattavat kokea unettomuuden vastakohtaa, eli liikaunisuutta.
Masentuneella henkilöllä saattaa olla myös monia fyysisiä oireita, kuten uupumusta, päänsärkyä, vatsavaivoja ja muita epämääräisiä kipuja, joilla ei ole selvää fyysistä syytä. Ruokahalu yleensä vähenee, mikä voi johtaa painonmenetykseen, mutta joillain potilailla havaitaan myös ruokahalun kasvua ja sen myötä painon kasvua. Henkilön käyttäytyminen voi olla levotonta, tai kehon liikkeet voivat olla korostuneen hidastuneita. Yleinen piirre on myös päätöksenteon vaikeutuminen. Masennukseen liittyy usein myös itsetuhoisuus tai itsetuhoiset ajatukset.
Masennuksessa mieliala ei juuri vaihtele, eikä se riipu olosuhteista. Joskus ahdistuneisuus, tuskastuneisuus ja fyysinen levottomuus ovat masentunutta mielialaa vahvempia oireita. Masennus voi myös peittyä huomiohakuisen käytöksen, fobioiden, hypokondrian ja alkoholin liikakäytön alle. Yleensä oireita on oltava vähintään kaksi viikkoa, voimakkaissa reaktioissa vähemmänkin voi riittää.Psykiatrian luokituskäsikirja, s. 146–155
Lapsilla ja nuorilla masennus voi joskus myös näkyä alakuloisuuden sijaan enemmänkin ärtyisyytenä ja erilaisina käytöshäiriöinä. Murrosiässä oirekuva alkaa vastata lähestyvissä määrin aikuisten masennusta.
Masennuksen fysiologinen pohja Neurobiologiselta luonteeltaan masennus on heterogeeninen elimistöä kuormittavan stressin aiheuttama aivojen ja muun keskushermoston tulehdustila. Ensimmäinen masennusjakso puhkeaa lähes aina stressin yhteydessä.
Masennukseen liittyy tyypillisesti HPA- eli hypotalamus–aivolisäke–lisämunuaiskuori-akselin yliaktiivisuutta. Stressin tiedetään kiihdyttävän HPA-akselin toimintaa ja saavan makrofagit erittämään tulehdussytokiineja, jotka vähentävät kasvutekijöiden vaikutuksia ja keskushermoston välittäjäaineiden toimintaa ja aiheuttavat masennusoireita. Tulehdussytokiinit sekä masennukseen liittyvät poikkeavuudet monoamini- eli serotoniini-, dopamiini- ja noradrenaliinijärjestelmien toiminnassa heikentävät niiden palautejärjestelmien toimintaa, joiden tehtävänä on vaimentaa stressivastetta. Esimerkisi pidemmän aikavälin stressivasteiden säätelyyn osallistuvan kortisolin kyky jarruttaa HPA-akselin toimintaa on heikentynyt, mikä aiheuttaa lisääntynyttä kortisolin eritystä.
Lisääntynyt kortisolin eritys saattaa lisätä välittäjäaine glutamaatin toimintaa, mikä voi kuihduttaa hippokampuksen hermosoluja. Osassa tutkimuksia onkin havaittu, että oppimisesta ja muistamisesta vastaava hippokampus on kutistunut sitä pienemmäksi, mitä pidempään masennusta on kestänyt. Liiallinen kortisolin eritys aiheuttaa myös endoteelivaurioita ja lisää viskeraalisen rasvan määrää. Häiriöt typpioksidin ja serotoniinijärjestelmän toiminnassa aiheuttavat lisäksi verihiutaleiden epänormaalin suurta aktivoitumista, mikä saattaa lisätä sydän- ja verisuonitautien riskiä. Lisäksi masennukseen saattaa liittyä veri-aivoesteen toiminnan heikkenemistä.