Herodeen murhasta (, ) on Antifonin kirjoittama oikeuspuhe, joka liittyy murhaoikeudenkäyntiin ja pidettiin noin vuonna 421–416 eaa. Se on Antifonin säilyneistä todellisissa oikeustapauksissa pidetyistä puheista merkittävin. Puheen numero Antifonin puheiden joukossa on 5.
Historia Tausta
Tapauksen tapahtumat olivat seuraavat: Herodes, Ateenan kansalainen, oli asettunut asumaan Lesboksen Mytileneen vuonna 427 eaa. kaupungin kapinan ja sen kukistamisen jälkeen. Hän oli yksi kleruukeista, joiden kesken kaupungin maat oli jaettu, mutta ei ollut muuten erityisen varakas. Hänen oli matkustettava Ainokseen Traakian rannikolle lunastaakseen muutamia traakialaisia vankeja, jotka olivat hänen hallussaan. Hän purjehti Mytilenestä yhdessä syytetyn kanssa – nuoren miehen, jonka isä, Mytilenen kansalainen, asui pääosin Ainoksessa.
Herodeen ja hänen matkakumppaninsa alus joutui myrskyn vuoksi poikkeamaan Methymnaan Lesboksen pohjoisrannikolle, ja siellä he vaihtoivat avoimen aluksensa kannelliseen sateisen sään vuoksi. Heidän juotuaan yhdessä aluksella Herodes meni yöllä maihin eikä koskaan enää palannut. Syytetty, joka oli etsinyt Herodesta kaikin keinoin, jatkoi Ainokseen avoimella aluksella, kun taas kannellinen alus palasi Methymnasta Mytileneen.
Kun syytetty oli palannut takaisin Mytileneen, Herodeen sukulaiset nostivat syytteen häntä vastaan, väittäen hänen murhanneen Herodeen Ateenasta Mytileneen muuttaneen Lykinoksen yllytyksestä – miehen, joka oli ollut huonoissa väleissä Herodeen kanssa. Syytös perustui kolmeen pääkohtaan: 1) Herodeen ainoa matkakumppani oli luonnollisesti vastuussa tämän katoamisesta; 2) orja oli kidutuksen alla tunnustanut avustaneensa syytettyä murhassa; ja 3) aluksesta, joka oli palannut Methymnasta, oli löytynyt kirje, jossa syytetty ilmoitti Lykinokselle murhan toteuttamisesta.
Oikeudenkäyntimenettely
Oikeudenkäynti oli pidettävä Ateenassa, jonne kaikki liittolaiskaupunkien rikostapaukset oli tuotava. Tavanomaisesti olisi nostettu murhasyyte () Areiopagin neuvostossa. Herodeen sukulaiset sen sijaan syyttivät syytettyä pahantekijäksi. Niinpä tapaus käsiteltiin tavallisessa tuomioistuimessa, jonka puheenjohtajina toimivat niin kutsutut yksitoista. Ateenassa ”pahantekijä” tarkoitti yleensä varkaita, murtovarkaita, sieppaajia tai vastaavia rikollisia, mutta termi saattoi kattaa myös murhan – varsinkin jos siihen liittyi ryöstö. Murhatapauksia, joissa syytettä ei nostettu virallisesti vaan toimitettiin ilmoitus ja syytetty vangittiin ilman esitutkintaa, tunnetaan vasta muutamaa vuotta myöhemmältä ajalta kuin tämä puhe.
Kun syytetty sitten väittää menettelyn olleen ennenkuulumaton ja laiton, kyse lienee liioittelusta: tapa oli epätavallinen, muttei välttämättä laiton. Syytetystä se oli loukkaavaa, ja se oli myös epäedullista hänelle: Areiopagissa käydyssä oikeudenkäynnissä syytetyllä olisi ollut mahdollisuus lähteä maasta ennen tuomiota, ja syyttäjältä vaadittiin erityinen vala. Tässä tapauksessa epätavallista menettelyä pahensi vielä kohtuuton ankaruus. Kun syytetty saapui Ateenaan ja tarjosi kolmea lain edellyttämää takaajaa, hänen takauksensa evättiin ja hänet vangittiin. Tämä ankaruus, josta syytetty oikeutetusti valittaa, saattoi liittyä osaltaan mytileneläisten epäsuosioon Ateenassa sekä siihen, että Herodes oli ollut Ateenan kansalainen.
Ajoitus
Puhe on pidetty vuosien 427 ja 412 eaa. välillä. Syytetty toteaa, että hän oli liian nuori ymmärtääkseen vuoden 427 eaa. tapahtumia, ja tuntee ne vain kuulopuheiden perusteella. Toisaalta oikeudenkäynnin aikaan hän tuskin oli alle 20-vuotias. Johannes Kirchner ja Friedrich Blass ajoittavat puheen noin vuoteen 421 eaa., mutta mahdollisesti se on pidetty hieman myöhemmin, noin 417 tai 416 eaa. Erään viitteen perusteella puhe on kuitenkin pidetty ennen kevättä 415 eaa.: syytetty mainitsee useita rikoksia, jotka olivat jääneet selvittämättä – ja jos Ateenan hermien turmeleminen olisi jo tapahtunut, hän tuskin olisi jättänyt sitä mainitsematta.
Sisältö
Puhe alkaa johdannolla, jossa syytetty vetoaa nuoruuteensa ja kokemattomuuteensa (kohdat 1–7), minkä jälkeen seuraa alustava väite menettelyn epämuodollisuudesta (8–18). Syytetty kertoo tapahtumien kulun Ainokseen saapumiseensa saakka (19–24) ja esittää, että tähänastiset tosiseikat puhuvat syyttäjiä vastaan (25–28). Toisessa kertomusosassa kuvataan, miten kannellinen alus palasi Mytileneen ja miten orjaa kidutettiin ja miten tämä syytti syytettyä murhasta (29–30).
Tämän jälkeen syytetty keskittyy osoittamaan orjan todistuksen arvottomaksi (31–51); käsittelee väitteen, jonka mukaan murhaan liittynyt kirje olisi löytynyt (52–56); ja esittää, ettei hänellä ollut mitään motiivia murhaan (57–63). Hän korostaa, ettei häntä voida velvoittaa selittämään rikosta – hänen tarvitsee vain osoittaa oma syyttömyytensä. Monet rikokset jäävät pysyvästi selvittämättä (64–73). Hän vastaa myös isäänsä kohdistuviin moitteisiin tämän osallisuudesta Mytilenen kapinointiin Ateenaa vastaan (74–80).
Lisäksi syytetyn viattomuutta tukevat jumalten suosion merkit: hänen matkansa ja uhrinsa ovat aina sujuneet onnellisesti (81–84). Päätöksessään hän muistuttaa tuomareita, ettei oikeus jää toteutumatta, vaikka hänet vapautettaisiin – hänet voidaan silti vielä asettaa syytteeseen Areiopagissa (85–95).
Arviointia
Koko puhetta tarkasteltaessa huomio kiinnittyy Richard C. Jebbin mukaan ensimmäiseksi siihen, kuinka erilaisen puolustusstrategian syytetty omaksuu verrattuna Antifonin tetralogioiden mallipuheisiin, jotka käsittelevät samankaltaisia tapauksia. Siinä missä tetralogioissa puolustaja pyrkii kehittelemään vaihtoehtoisia selityksiä rikokselle, tässä puheessa syytetty kieltäytyy tekemästä niin: riittää, että hän itse ei ole murhaaja – hänen ei tarvitse osoittaa, kuka on. Tämä selkeä kanta tuo puolustukseen suoraviivaisuutta. Argumentit seuraavat luontevasti kertomusta ja ne esitetään painojärjestyksessä mukaan – erityisen suuri paino annetaan orjan todistuksen merkityksettömyydelle, vaikka siinä yhteydessä esiintyykin hieman epäjohdonmukaisuutta.
Yksi silmiinpistävä puute on se, että vaikka syytetty mainitsee sivumennen pysyneensä koko ajan aluksessa sinä yönä, jolloin Herodes katosi, hän ei varsinaisesti painota tai pyri todistamaan tätä ratkaisevaa alibia. Jos monet yleisluontoiset ja tavanomaiset toteamukset tuntuvat nykykuulijasta heikkoudelta, on muistettava aikakauden retoriset mieltymykset. Jumalallisiin merkkeihin vetoava loppuhuipennus on tehokas.
Tyylillisesti Jebb näkee puheessa paljon ansioita. Sen eetos ei kuitenkaan ole kovin taidokas: ylevä ja korostetun juhlallinen tyyli ei täysin sovi puhujalle, joka jatkuvasti vetoaa nuoruuteensa. Mytilenen tuhoa käsittelevää kohtaa lukuun ottamatta puheessa ei ole juuri yritystäkään herättää sääliä. Puhe on kuitenkin monipuolinen ja vaihteleva: alku on taiteellisesti muotoiltu, loppu vaikuttava, ja argumentointi selkeää, yksinkertaista ja elävää ilman liiallista jäykkyyttä. Kokonaisuutena tyyli on vähemmän ylevä kuin tetralogioissa, mutta joustavampi, kypsempi ja hallitumpi.
Lähteet
Kirjallisuutta
Antiphon: On the Murder of Herodes. Teoksessa
Aiheesta muualla
Αντιφών: Περί του Ηρώδου φόνου. Wikiaineisto. Antiphon: On the murder of Herodes. Perseus. Antiphon: On the murder of Herodes. Perseus. Antiphon: https://topostext.org/work/24 On the murder of Herodes]. ToposText.
Luokka:Antifonin puheet