Herakleen kilpi (, usein vain Kilpi, ) oli Hesiodoksen nimiin laitettu antiikin kreikkalainen eeppinen runoelma. Se kertoo Herakleesta ja ennen kaikkea kuvaa Herakleen kilpeä, jota tämä käytti taistelussa Areen poikaa Kyknosta vastaan.Most, Glenn W.: ”Introduction”. Teoksessa

Historia

Herakleen kilven kirjoittajana pidetään jotakin hesiodisessa runoperinteessä toiminutta runoilijaa. Se ajoitetaan arkaaiselle kaudelle 600-luvun eaa. lopulle tai 500-luvun eaa. ensimmäiselle puoliskolle. Runoelman katsotaan syntyneen ainakin osittain erkaantumalla Hesiodoksen eepoksesta Naisten luettelo. Sen 56 ensimmäistä säettä kulkivat alun perin osana kyseistä runoelmaa. Arvellaan, että muu eli pääosa Herakleen kilvestä syntyi itsenäisenä, ja alun 56 säettä liitettiin siihen Naisten luettelosta jo antiikin aikana. Sitten kokonaisuus laitettiin Hesiodoksen nimiin.

Sisältönsä puolesta runoelma on esimerkki hesiodisen ja homeerisen perinnön välisestä vuorovaikutuksesta, sillä sen tarkoituksena on selvästi esittää vastine Homeroksen Iliaan 18. kirjassa kuvatulle kuuluisalle Akhilleuksen kilvelle.

Runoelmasta on säilynyt noin 60 käsikirjoitusta.

Sisältö

Runoelma koostuu 480 heksametrisäkeestä. Se alkaa ilmauksella Ē hoiē (”Tai kuten hän”), joka on tuttu Naisten luettelosta. Alun 56 säettä, jotka olivat alun perin osa tuota runoa, kertovat, kuinka Zeus makasi Amfitryonin vaimon Alkmenen samana yönä kuin Amfitryon itse, niin että Alkmene synnytti erisukuiset kaksoset: Zeukselle Herakleen ja Amfitryonille Ifikleen.Hesiodos: Herakleen kilpi 1–56. Tähän kertomukseen on liitetty huomattavasti pidempi tarina, jossa kerrotaan, kuinka Herakles monta vuotta myöhemmin surmasi Areen pojan Kyknoksen ja haavoitti Aresta itseään, apunaan sisarenpoikansa Iolaos.Hesiodos: Herakleen kilpi 57–480.

Lähes puolet tästä kertomuksesta täyttyy pitkästä ja yksityiskohtaisesta kuvauksesta kilvestä, jonka Herakles ottaa varustuksekseen taistelua varten, ja josta koko runoelma on saanut nimensä.Hesiodos: Herakleen kilpi 139–321. Itse taistelu käsitellään varsin tiivistetysti. Herakleen kilven kuvaus ottaa lähtökohdakseen Akhilleuksen kilven laajan kuvauksen Iliaan 18. kirjassa, jota se lainaa alussa suoraan muuttaen vain yhtä sanaa (suomennos kirjaimellinen, ei runomitassa):Hesiodos: Herakleen kilpi 156–159. Vrt. Homeros: Ilias 18.535–538, Otto Mannisen suomentamana:”Siin’ oli Riita ja Riehu ja hirveä Turma ja Surma,kietoi kons’ elävält’ uron vammatun taikk’ ehon aivan,kons’ elotonta jo vei, jalast’ ottaen, pois läpi melskeen;liehui harteillaan punahurmein hohtava vaippa.” (Siinä missä Herakleen kilvessä on , ’syöksyilivät (raivokkaasti)’, Homeroksella on , esim. ’myllersivät (taistelun keskellä)’.)

Myöhemmin kuvaus laajenee esikuvastaan huomattavasti: siinä missä Ilias antaa juuri sen verran yksityiskohtia, että kuulijat voivat ihmetellä kilven takoneen Hefaistoksen taidokkuutta, Herakleen kilpi käyttää kuvailevia ilmauksia paljon runsaammin:

Pyöreän kilven ”koko kehä kimalteli emalista, valkoisesta norsunluusta ja elektronista, ja se hehkui loistavasta kullasta; ja siihen oli vedetty sinisiä kyanos-vyöhykkeitä.”Hesiodos: Herakleen kilpi 140–143. Termi kyanos tarkoittaa sinistä, matalassa lämmössä poltettua lasipastaa eli smalttia. Keskellä oli Foboksen naamio, gorgonin tuijottavin silmin ja hampain.Hesiodos: Herakleen kilpi 236–237. Siinä missä Akhilleuksen kilvessä ei ole mitään sen käyttöä haittaavaa, Herakleen kilpi on todellinen korkean reliefin tour de force: viinitarhassa on ”väriseviä lehtiä ja hopeisia seipäitä”,Hesiodos: Herakleen kilpi 299. käärmeiden päät ”kalistivat hampaitaan, kun Amfitryonin poika taisteli”,Hesiodos: Herakleen kilpi 164. ja meriaiheessa ”pronssiset kalat vapisivat”.Hesiodos: Herakleen kilpi 213. Entä ratsastaja Perseus: ”hänen jalkansa eivät koskettaneet kilpeä, eivätkä silti olleet kaukana siitä – hyvin ihmeellistä nähtävää, sillä mikään ei häntä kannattanut; näin kuuluisa Ontuva, Hefaistos, oli hänet käsillään kullasta muovannut”.Hesiodos: Herakleen kilpi 216–219.

Ylenpalttinen kuvaus näyttää rohkaisseen rapsodeja lisäämään tekstiin omia interpolaatioitaan, joita moderni tutkimus on tunnistanut ja erotellut.Russo, C. F.: Hesiodi Scutum. Firenze, 1965; Solmsen, Friedrich: Hesiodi Theogonia, Opera et Dies, Scutum. Oxford, 1970.

Lähteet

Kirjallisuutta

The Shield. Teoksessa

Aiheesta muualla

Hesiod: Shield of Heracles. Perseus. Hesiod: Shield of Heracles. Perseus. Hesiod: Shield of Heracles. Theoi Greek Mythology.

Luokka:Hesiodoksen teokset Luokka:Kadonneet kirjat